On vaarallista käyttää tuosta selännesopimuksesta

sopimus sanaa. Siihen voi tulevina vuosina liitospakkointoilijat ja ministeriöt yrittää pakkoja.

Eli ei sopimusta. Tehdään vain asiakirja jossa määritellään halutut asiat ja asia on sillä selvä.

Yksinkertainen ja selvä asia ja lisäksi sopiva näpsäytys edellisille ja nykyisille liitosintoilijjoille, jotka tekivät paperit jossa sovittiin niin paljon että oli mennä koko hyvä kuntakin.
13272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kukahan pökelö siellä kirjoittelee mitä sattuu on jäädä joku vaihe päälle mitä ei saa pois, mitä me kunnalla tehdään, kunhan saadaan hyvät palvelut se riittää, aivan sama mikä kunnan nimi on ei sitä kuntaa kukaan omista, ihmiset vaan asuu jossakin, kunta liitoksia tulee tapahtumaan joka tapauksessa halutaanko vai emme se on tosiasia tulevaisuudessa, siinä ei joittenkin kiihkoilu auta mitään.

Äänestä
  • Selänne on POP.

    Äänestä

Kyllä on sama, missä kunnassa/kaupungissa asumme. Varsinkin nyt, kun meillä ei ole pakko olla jotain muuta suurta kuin mitä olemme. Veronmaksajina olemme onnellisesti Pyhäjärven kaupungissa, jossa veroaäyri on 19.75 ja meidän kaupunkilaisten velka vajaat 500 euroa. Naapureilla lähes 5000 euroa. Johan on sama, missä kunnassa/kaupungissa asut ja paljonko jouudut veroja maksamaan saadaksesi peruspalvelut.

Peruspalvelujen läheltä saaminen on kuntapalvelujen a ja o. Pitkät matkat ja suuret ajokustannukset kauaksi... jonnekin.... ei ei ei. Kunta on runsaasti pieneläkeläisiä oleva joukko, joka sairauskustannuksia ja lääkemenoja kykenee vain maksamaan kaurapuuroa useammin pöytään laittamalla.

Valtuusto on 27.12.2011 päättänyt erota selänne sopasta "tuotannollisista ja taloudellisista" syistä.

Nyt valtiovarainministeriön kanssa käyty neuvottelu osoittaa sen, etteivät selänne-kuntien/kaupunkien edustajat ole korjaamassa niitä epäkohtia.
Neuvottelut on käyty. Valtio saa muistionsa käskystä käydystä neuvottelusta.

Tämä on Pyhäjärven kaupunkilaisten hyvinvointia koskeva kysymys, kaupungin varojen käytön suuntaaminen kaupunkilaisten hyhväksi, ei naapurikunnille.

Suomessa on yli 300 kuntaa. Ei pyhäjärvisten tarvitse joitttenkin ministeriöiden naisten (tilattua) kehotuksesta pysyä missään kuntayhtymässä. Ei meidän tarvitse aina olla niitä mallioppilaita, kuten Suomenkin katsotaan olevan EU:n suuntaan. Ollaan itsenäisenä kuntana niin hallinnollisesti kuin taloudellisesti niin kauan kuin se on mahdollista.
Olemme itsenäinen kunta. Toimimme omien taloussääntöjen ja toimintojen mukaan. Pakko-sanaa viljeltäessä tulee karmea olo.

Kun Valtuusto päätti sanoa perussopimuksen noiden kuntien kanssa irti, toimimme ja olemme jo toimineet sen mukaan ja valmistelleet asiaa niin, että se on vuoden 2013 alkaessa OK-Työntekijät peruskunnassa ja palvelut myös
omissa päättävissä elimissä ja käsissä.
Joudumme tietysti määrätyissä asioissa sopimuksin ostamaan palveluja, mutta ihan OK-juttu. Tarjousten ja käytännön sanelujen pohjalta. En ymmärrä, miksi pyhäjärviset eivät ole keskenään pyhäjärvisten puolella vaan haukkua louskuttavat toisiaan, varsinkin sellaiset, jotka halajavat haapajärvisten syliin.
On suuresti ihmeteltävä, että MITKÄ OVAT TEON MOTIIVIT, kuntehdyn päätöksen jälkeen tk säilyy, palvelut säilyvät lähipalveluina, työpaikat säilyvät ja kaupunkilainen saa muutkin tarvitsemansa kuntayhtymässä olleet palvelut taloudellisesti edullisemmin. ja kotipaikkakunnalta.
Kun lähdimme kuntayhtymään, pyhäjärven kustannukset olivat 19 milj. euroa, nyt kun olemme olleet kuntayhtymässä pari vuotta Pyhäjärven kustannukset ovat nousseet 23 miljoonaan euroon. Ei ne rikkaankaan kunnan/kaupungin omaisuudet kauan tätä kestä ja mitä sanovat kaupunkilaiset, millainen valtuusto meillä on ollut, jos tällaiseen kulutuserään ei reagoida ja tehdä stoppia, kun oli/on mahdollisuus.
Se on nääs niin, että isäntä ei voi tietää, mitä ja miten "jossain" meidän varoja hoidetaan ja miten kustannukset todellisuudessa jaetaan.

Odotetaan aikaa, mitä sitten??, kun herrat helsingin saavat aikaan terveydenhoitolakinsa ja kuntarakennelakinsa, tässä on nyt kunnallisvaalit ja pian tulee eduskuntavaalit. Höyyryt haihtuu ja aikaa kuluu, olemme sitten vuodessa 2017 joka saattaa olla yksi etappai. Ei hötkyillä valmissa maailmassa.

Äänestä
  • Kerroppas kun tunnut tietävän nuo luvut, että mistä koostuvat terveysmenojen kasvu ? voisi arvailla,että erikoissairaanhoito ainakin ennen on nostanut kustannuksia paljonkin, on sairauksia joita ei kukaan osaa ennakoida siksi monesti butjetit heittää isoja summia, vielä kun herkästi arvioidaan kulut liian pieniksi, olisiko Pyhäjärvi jättänyt sairaat hoitamatta vaan mistähän lienee kysymys ? eikai erikoissairaanhoito ole kuntayhtymässä sen kalliinpaa kuin pyhäjärvi itsenäisenä ostajana, onko Pyhäjärven valtuuston enemmistö sitä mieltä ettei kaikkia sairaita hoideta vaan mitä nuo kirjoitukset ajaa takaa ?

    Äänestä

On nuissa luvuissa sitä Selänne lisää. Hallintoa on paisutettu, on jos vaikka minkäsuuruista johtajaa, linjajohtajaa etumiestä ja takamiestä.
Matkakulut sinne- tänne ja taas tuonne päivänmittaan nostavat myös suuresti kuluja.
Myös OYS erikoissairaanhoitokustannukset eivät tule Pyhäjärvelle siten kuin OYS on niistä laskuttanut. Tulee joku harmonisoitu Selänne-lisä ja lasku., Se että annettiin aikoinaan kansalaisille tiedoksi, että OYS laskuttaa kuntakohtaisesti erikoissairaanhoitonsa, ei kuulemani mukaan pidäkään paikkaansa.

vielä puoliterveelle sanoisin, etteikö kauhistuta nuo sote-palvelujen nousut??
Lastensuojelu ja perhepalvelut ovat yksi suuri menoerä. Huostaanotot ja lasten sijoitukset maksavat maltaita kuin että perheitä autettaisiin enenevässä määrin. Näin ei kuitenkaan ole toimittu.Lapsen sijoitus kuukaudessa maksaa yli 6000 euroa?? Olispa järjenkäyttö sallittu. Montako perheavustajaa näillä kymmenillä sijoitettujen lasten varoilla saataisiin ja voisi perheen olot parantua ja lasten mahdollisuus olla kotona, olisi mahdollista.
Senverran tiedän noiden kodista revittyjen lasten sielunelämästä, että vaikka olisi vaatimatonkin koti, jossa lasta ei kohdella kaltoin, mutta on kuitenkin sellaisia ongelmia, että viranomainen tekee sijoituspäätöksen. Se on tosi kallistaja lapselle tosi surullista. Miksi ei perheavustajia palkata?

Äänestä

hin en usko. Paikallisen itentiteetin hyvyydestä kannattaa pitää huolta. Eikä toimia kuten tuo nimimerkin tuhero puhuu.

Äänestä

Kuten aloittaja puhuu--
meidän pitää poistaa tuo selänne-sopimus papereista ja ajatuksista.
Olemme irtisanoneet selänne-perussopimuksen.
Kaupunki hoitaa vuoden vaihteen jälkeen peruspalvelunsa itsenäisenä peruskuntana ja ostaa sopimuksin muita palveluja tarpeen mukaan.

Äänestä

Näin on näreet ja poutapilvet!

Äänestä
  • Näyttää vaalit olevan tulossa kun Aarnet, Tyynet, Taimit,Raijat yms. ovat näköjään poistuneet tältä palstalta ja tänne ovat jääneet vain muutamat vanhat........t.
    Pari demaria näytti poseeraavan pron ovella????

    Äänestä

  • näinkö on kirjoitti:

    Näyttää vaalit olevan tulossa kun Aarnet, Tyynet, Taimit,Raijat yms. ovat näköjään poistuneet tältä palstalta ja tänne ovat jääneet vain muutamat vanhat........t.
    Pari demaria näytti poseeraavan pron ovella????

    selvetä. Hyvä , hyvä.

    Äänestä

Hyvä Pyhäjärvi, hyvä.

Miksi ko:t ovat nyt poistuneet. Nythän pitää viisaita kirjoitella.

Luulen, että vasuri-jänkyttäjät Komuksensa kanssa ovat käyneet hiljaisiksi, niin ei asioita tarvitse enemmälti oikoa. Ja uuskepun kieroilijat ja maansa myyjät myös.
Luin, että valtuustossa
oli tehty aloite kaupungin omaisuuden säätiöittämisestä. Mitä asian eteen on tehty?

Äänestä

Pro Pyhäjärvi o n pyhäjärvinen kansanliike, ei poliittinen.
Ko. henkilöt ovat olleet pyhäjärvisten asioiden hoitajia, eivät Suomen Soliaalidemokraattipuolueen.
Se onkin tässä hyvä, ettei puoluepolitikoida, kun on kyse Pyhäjärven kaupunkilaisten asioiden hoidosta, hyvinvoinnista ja lähipalvelujen saatavuuden turvaamisesta.

Puoluepolitikointi ei sovi kuntapolitiikkaan, vain ja ainoastaan pyhäjärvisten kuntalaisten hyvinvointi on kunnanvaltuutetun tehtävä.

Äänestä

Kirjoituksesi on faktaa!! nimimerkki "kuntapolitiikkaa"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei muutakui toimeksi kirjoitti:

sopimus sanaa. Siihen voi tulevina vuosina liitospakkointoilijat ja ministeriöt yrittää pakkoja.

Eli ei sopimusta. Tehdään vain asiakirja jossa määritellään halutut asiat ja asia on sillä selvä.

Yksinkertainen ja selvä asia ja lisäksi sopiva näpsäytys edellisille ja nykyisille liitosintoilijjoille, jotka tekivät paperit jossa sovittiin niin paljon että oli mennä koko hyvä kuntakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu