Seksi

Olen 20 vuotias "mies", enkä ole harrastanut seksiä vielä kertaakaan. Itsetunnossa eikä ulkonäösssä vikaa ei pitäisi olla, elämässä tekemäni valinnat vaan ovat ajaneet minut yksinäisyyteen ja läheisyyden kaipuuseen; en ole käynyt juomassa ja bilettämässä muitten nuorten kanssa, joten sosiaaliset suhteet ovat jääneet pieniksi. En tiedä sitten olenko tehnyt elämässäni virheen, sitten kun olen sinne juomaan yksin väkisin mennyt niin kavereita on yllättäen löytynyt, ja yhdessä illassa enemmän kanssakäymistä naisten kanssa kuin varmaan koko elämässäni.

Seksiäkin on tarjottu, mutta en ole suostunut. Tuntuu pahalta ajatella että käyttää toista ihmistä niinkuin esinettä, hetken tehden tarpeensa ja sitten hyljäten, mitään sen suurempaa toista kohtaan tuntematta.

Haluan tuntea toisen kosketuksen ihollani,tietää miltä koko akti tuntuu, saada hyväksyntää ja läheisyyttä ihmisenä, läheisyyttä joka on minulta tähän asti ollut kiellettyä.

En tullut tänne valittamaan, vaan pikemminkin pyytämään jo anteeksi etukäteen sitä mitä aion tehdä; päättää neitsyyteni viimein, häpeällisesti juottoloissa kierrellen, lisäten tähän maailmaan pahaa, niinkuin sitä ei jo tarpeeksi olisi.

Antakaa anteeksi veljet ja siskot! En ole oikeasti tälläinen.

http://www.youtube.com/watch?v=zRVrQsdWDds
131136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pimppiä minäkin haluaisin. mut naiset pihtaa niin paljon.

Äänestä
  • :))))))))))))))

    pihtaamalla varmistetaan se oikean saaliin jääminen verkkoon.

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    :))))))))))))))

    pihtaamalla varmistetaan se oikean saaliin jääminen verkkoon.

    Millaisia kaloja te niillä verkoillanne saalistatte? Ankeriaita?

    Äänestä

Mitä jos tarjoisit jakorasialle drinkin ja kysyisit sen jälkeen että irtooko?

Äänestä

Kaunistapa on keskustelu täällä.

Taisi mennä sydänveret harakoille, no tulipahan opittua jotain uutta.

Äänestä
  • No kuullosti tuo aloitus ihan trollilta.... Ei se nyt ole mitenkään moraalisesti väärin tutustua noitakaan kautta muihin ihmisiin.

    Totuus tietysti on että aika monet ovat seksin takia niissä mutta toisaalta eipä Suomessa monia muutakaan kautta tutustu ihmisiin.

    Äänestä

  • 2342342342 kirjoitti:

    No kuullosti tuo aloitus ihan trollilta.... Ei se nyt ole mitenkään moraalisesti väärin tutustua noitakaan kautta muihin ihmisiin.

    Totuus tietysti on että aika monet ovat seksin takia niissä mutta toisaalta eipä Suomessa monia muutakaan kautta tutustu ihmisiin.

    Ei ollut aloitus trolli, mutta ymmärrän kyllä jos joku niin ajattelee, eroaa minun maailmankuvani kuitenkin sen verran normista.

    Kyllä se on minun mielestä moraalisesti väärin. Mennään turruttamaan oma järki hyvänolon toivossa, jonka jälkeen käyttäydytään kuin eläimet, ja yritetään tyydyttää oma himonsa sattumanvaraisiin sopivalta näyttäviin kohteisiin, pitäen muita ihmisiä melkein kuin objekteina.

    Sehän siinä surullista onkin kun tuo tuntuu olevan paras tapa tutustua toisiin ihmisiin.

    Mitä pitäisit jos oma tyttäresi olisi noiden "saalistajien" kohteena?

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Kuulutkohan lestadiolaisiin tai muuten uskonnollisiin yhteisöihin?

    Onhan sitä mahdollista tutustua ihmisiin muutakin kautta mutta tuo lienee se yleisin paikka.

    Sinänsä ymmärrettävää että moni tapaisi ihmisiä muita väyliä kautta koska ei välttämättä halua tutustua "juoppoihin". Mutta ei noista paikoista seuran etsintä ole moraalisesti sen arveluttavampaa kuin netistä, kaupoista, kouluista tai kirjastoistakaan. Netti & baarit vain tarjoavat siihen parhaan mahdollisuuden koska silloin ihmiset haluavat eniten tutustua toisiinsa.

    Äänestä

Hei haloo te kaikki ketjun aloittajalle vastanneet!!!!! Kyllä on maailmassa paljon väkeä, jotka uskovat olevansa hauskoja ja vitsikkäitä ja haluavat ihmisten luulevan, että ovat kaiken kokeneita ja riittävän varhain ja oikealla tavalla ensimmäistä kertaa vastakkaisen sukupuolen muka tyydyttäneitä

Itse olen nainen ja menettänyt neitsyyteni about sinun ikäisenäsi, enkä kadu asiaa pätkääkään. Ikä ei ole se funktio, jonka perusteella tehdään valinta tai päätetään, koska on ensimmäisen kerran aika. Ensimmäisen kerran kuuluu tapahtua silloin, kun ihan oikeasti sydämessä (tai oikeastaan kahdessa sydämessä) siltä tuntuu. Kyllä se tunne tietysti tuntuu muuallakin kuin sydämessä, mutta TUNTUA sen pitää. Ja molemmmilla osapuolilla. Älä pakota itsäsi mihinkään, mikä ei tunnu oikealta ja riittävän hyvältä. Ehdit kyllä elämässä vaikka mitä.

Äänestä

Jaa no mitäpä tuosta, olet ite melkein puolitoista kertaa vanhempi enkä oo vielä koskaan kunnolla halannu tai suuellu naista tai tyttöä enkä paljon puhunu enkä juurikaan tekemisissä ollut

Äänestä
  • Minäkin sinnittelin 32-vuotiaaksi ennen kuin ostin seksiä ja muunlaista en tule koskaan saamaankaan.

    Äänestä

Ei sun tartte meiltä anteeksi pyydellä.
Monet tosiaan on seksi mielesssä juottoloissa ja jotkut hakevat
vain yhden illan juttua.
Mulle kävi niin että yhden illan jutusta kehittyikin sitten myöhemmin
jonkinlainen kaveruus-suhde.

Siitä vain baariin neitsyyden menetys mielessä :)

Äänestä

Mitä sillä seksillä tekee, kun on aikuisten kauppa ja seksilelut :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

.................... kirjoitti:

Olen 20 vuotias "mies", enkä ole harrastanut seksiä vielä kertaakaan. Itsetunnossa eikä ulkonäösssä vikaa ei pitäisi olla, elämässä tekemäni valinnat vaan ovat ajaneet minut yksinäisyyteen ja läheisyyden kaipuuseen; en ole käynyt juomassa ja bilettämässä muitten nuorten kanssa, joten sosiaaliset suhteet ovat jääneet pieniksi. En tiedä sitten olenko tehnyt elämässäni virheen, sitten kun olen sinne juomaan yksin väkisin mennyt niin kavereita on yllättäen löytynyt, ja yhdessä illassa enemmän kanssakäymistä naisten kanssa kuin varmaan koko elämässäni.

Seksiäkin on tarjottu, mutta en ole suostunut. Tuntuu pahalta ajatella että käyttää toista ihmistä niinkuin esinettä, hetken tehden tarpeensa ja sitten hyljäten, mitään sen suurempaa toista kohtaan tuntematta.

Haluan tuntea toisen kosketuksen ihollani,tietää miltä koko akti tuntuu, saada hyväksyntää ja läheisyyttä ihmisenä, läheisyyttä joka on minulta tähän asti ollut kiellettyä.

En tullut tänne valittamaan, vaan pikemminkin pyytämään jo anteeksi etukäteen sitä mitä aion tehdä; päättää neitsyyteni viimein, häpeällisesti juottoloissa kierrellen, lisäten tähän maailmaan pahaa, niinkuin sitä ei jo tarpeeksi olisi.

Antakaa anteeksi veljet ja siskot! En ole oikeasti tälläinen.

http://www.youtube.com/watch?v=zRVrQsdWDds

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu