Olen 18-vuotias naisenalku.Pituutta minulta löytyy 170cm ja painoa 65 kiloa.Olen siis "taulukoiden" mukaan normaalipainoinen.Muuta normaalia minussa ei sitten olekkaan.
Olen urheilullinen,harrastan jalkapalloa,bodypumppia ja spinninkiä.Nykyään minua ei kiinnosta juuri mikään muu kuin syöminen.Tai ruoka.Muuta en ajattelekkaan.
Käyn lukiota ja nyt olisi abi-vuosi edessä.En kuitenkaan ole pystynyt käymään kovin paljoa koulussa joko ahmimisen tai siitä seuranneen ahdistuksen vuoksi.
Perheeni ei tiedä ongelmistani mitään.Vanhempani ovat eronneet ja asun poikaystäväni kanssa.
Ruoka on minulle kuin huumetta.En muka tule kylläiseksi millään ja syön määrällisesti järkyttävän paljon.Kun urheilin ennen sen neljä tuntia päivässä söin tietysti enemmän koska kulutinkin,Nyt uskon että minulle on jäänyt päälle "tankkaaminen". Liikunnan jälkeen on ihan normaalia että tankataan ja keho vaatii sitä,On jopa nälkä. En ole tuntenut nälän tunnetta pitkään aikaan,Koska syön vaikka ei olisi nälkä. Olen väsynyt tähän pelleilyyn enkä jaksa enään.
Tapasin nykyisen poikaystäväni n.vuosi sitten ensimmäisen kerran ja olemme seurustelleet 6kk.Ensimmäistä kertaa elämässäni olen rakastunut ja tiedän että toinen osapuoli suhteesta tuntee samoin minua kohtaan.Suhteessamme luottamus,rehellisyys ja arvostus ovat kohdallaan.Tiedän voivani luottaa häneen enkä koskaan satuttaisi häntä. Edellisissä suhteissani ongelmana olivat juuri luottamus ja rehellisyys.Minut on petetty ja poljettu maahan niin monta kertaa että jos vielä kerran sen joudun kokemaan niin en nouse enään.
Neljä vuotta sitten minulla todettiin keskivaikea masennus ja päädyin osastohoitoon.Silloin minulla ei ollut oireita ahmimisesta, vaan sen sijaan harrastin pakonomaista liikkumista ja ruoan vähentämistä lautaselta.Osastolla olo sai minut raiteilleni hetkeksi ja masennus kaikkosi lääkkeiden ja terapian avulla.Nyt olen ollut syömättä & terapiatta kaksi vuotta. Oireet ovat palanneet pahempina.Itseinhoa edelleen,vääristynyt minä-kuva ja itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni päivittäin,Taistelen joka päivä että pystyisin olemaan vahva läheisteni edessä koska en halua huolestuttaa heitä enää yhtään.
Sitten takaisin ahmintaan.Yleensä suunnittelen jo etukäteen ahmimispäiväni,en esimerkiksi pysty kesken koulupäivän vetämään pussillista karkkia yms.
Kun ahmin, minuun uppoaa esimerksi tälläisiä määriä :
Aamupala : iso kupillinen fitnes-muroja maidon kanssa ja jokin hedelmä,
Kaksi ruisleipää juustolla,kalkkunaleikkeellä,kurkulla ja tomaatilla omega 3 tabuja 2kpl ja yksi monivitamiini tabu.
Lounas: kotiruokaa, ainakin kaksi lautasellista, kaksi leipää.
tähän asti sinnittelen "säännölliset ruoka-ajat periaatteella",sitten ratkean :
500g irtokarkkeja
Alpro soija vanilija jugurttia,raparperihilloa ja muromysliä pari kupillista
Suklaalevy
Jäätelöä
ruisleipää
mitä muuta herkkua nyt kaapista löytyy
Tänään olen jo syönyt MONTA silakkapihviä voissa paistettuina,3½ kaalikäärylettä,puolet 200g suklaalevystä ja lakuja n.80g .... eikä vielä ole edes ilta.
Raskainta on yrittää salailla syömiseni.Poikaystäväni ja minun yhteisessä talossa vien aina roskat ennenkuin hän tulee töistä jos olen ahminut.
Minulla menee rahaa ruokaan viikossa ainakin 40e...
Oksentelen myös satunnaisesti,ehkä 4-5 kertaa kuukaudessa riippuen ahmimisistani.
Yleensä syön terveellisesti,Jopa yltiöterveellisesti mutta kun ahmin niin sitten menee kaikkea ei niin terveellistä..
Nyt toivoisinkin että ravistelisitte minua ja kertoisitte oman mielipiteenne,mitä minun pitäisi tehdä.Olen kuitenkin taistelunhaluinen enkä vielä haluaisi luovuttaa.En vain yksin pysty lopettamaan ja aloittamaan normaalia elämää.
kiitos ja anteeksi.
Olen urheilullinen,harrastan jalkapalloa,bodypumppia ja spinninkiä.Nykyään minua ei kiinnosta juuri mikään muu kuin syöminen.Tai ruoka.Muuta en ajattelekkaan.
Käyn lukiota ja nyt olisi abi-vuosi edessä.En kuitenkaan ole pystynyt käymään kovin paljoa koulussa joko ahmimisen tai siitä seuranneen ahdistuksen vuoksi.
Perheeni ei tiedä ongelmistani mitään.Vanhempani ovat eronneet ja asun poikaystäväni kanssa.
Ruoka on minulle kuin huumetta.En muka tule kylläiseksi millään ja syön määrällisesti järkyttävän paljon.Kun urheilin ennen sen neljä tuntia päivässä söin tietysti enemmän koska kulutinkin,Nyt uskon että minulle on jäänyt päälle "tankkaaminen". Liikunnan jälkeen on ihan normaalia että tankataan ja keho vaatii sitä,On jopa nälkä. En ole tuntenut nälän tunnetta pitkään aikaan,Koska syön vaikka ei olisi nälkä. Olen väsynyt tähän pelleilyyn enkä jaksa enään.
Tapasin nykyisen poikaystäväni n.vuosi sitten ensimmäisen kerran ja olemme seurustelleet 6kk.Ensimmäistä kertaa elämässäni olen rakastunut ja tiedän että toinen osapuoli suhteesta tuntee samoin minua kohtaan.Suhteessamme luottamus,rehellisyys ja arvostus ovat kohdallaan.Tiedän voivani luottaa häneen enkä koskaan satuttaisi häntä. Edellisissä suhteissani ongelmana olivat juuri luottamus ja rehellisyys.Minut on petetty ja poljettu maahan niin monta kertaa että jos vielä kerran sen joudun kokemaan niin en nouse enään.
Neljä vuotta sitten minulla todettiin keskivaikea masennus ja päädyin osastohoitoon.Silloin minulla ei ollut oireita ahmimisesta, vaan sen sijaan harrastin pakonomaista liikkumista ja ruoan vähentämistä lautaselta.Osastolla olo sai minut raiteilleni hetkeksi ja masennus kaikkosi lääkkeiden ja terapian avulla.Nyt olen ollut syömättä & terapiatta kaksi vuotta. Oireet ovat palanneet pahempina.Itseinhoa edelleen,vääristynyt minä-kuva ja itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni päivittäin,Taistelen joka päivä että pystyisin olemaan vahva läheisteni edessä koska en halua huolestuttaa heitä enää yhtään.
Sitten takaisin ahmintaan.Yleensä suunnittelen jo etukäteen ahmimispäiväni,en esimerkiksi pysty kesken koulupäivän vetämään pussillista karkkia yms.
Kun ahmin, minuun uppoaa esimerksi tälläisiä määriä :
Aamupala : iso kupillinen fitnes-muroja maidon kanssa ja jokin hedelmä,
Kaksi ruisleipää juustolla,kalkkunaleikkeellä,kurkulla ja tomaatilla omega 3 tabuja 2kpl ja yksi monivitamiini tabu.
Lounas: kotiruokaa, ainakin kaksi lautasellista, kaksi leipää.
tähän asti sinnittelen "säännölliset ruoka-ajat periaatteella",sitten ratkean :
500g irtokarkkeja
Alpro soija vanilija jugurttia,raparperihilloa ja muromysliä pari kupillista
Suklaalevy
Jäätelöä
ruisleipää
mitä muuta herkkua nyt kaapista löytyy
Tänään olen jo syönyt MONTA silakkapihviä voissa paistettuina,3½ kaalikäärylettä,puolet 200g suklaalevystä ja lakuja n.80g .... eikä vielä ole edes ilta.
Raskainta on yrittää salailla syömiseni.Poikaystäväni ja minun yhteisessä talossa vien aina roskat ennenkuin hän tulee töistä jos olen ahminut.
Minulla menee rahaa ruokaan viikossa ainakin 40e...
Oksentelen myös satunnaisesti,ehkä 4-5 kertaa kuukaudessa riippuen ahmimisistani.
Yleensä syön terveellisesti,Jopa yltiöterveellisesti mutta kun ahmin niin sitten menee kaikkea ei niin terveellistä..
Nyt toivoisinkin että ravistelisitte minua ja kertoisitte oman mielipiteenne,mitä minun pitäisi tehdä.Olen kuitenkin taistelunhaluinen enkä vielä haluaisi luovuttaa.En vain yksin pysty lopettamaan ja aloittamaan normaalia elämää.
kiitos ja anteeksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi, rakas ystävä.
Nyt sinun ei tulisi jäädä yksin tuon asian kanssa. Kyllä välillä tuntui kun lukisi omaa tekstiä, tosin nyt en enää syö herkkuja turruttaakseni itseni, tosin tänään tuli takapakki... Mutta kuitenkin sun täytyy kertoa jollekin lähimmäisellesi, tai jos heistä ei löydy sopivaa henkilöä, tukea löytyy varmasti jostain, miten olis se terapia jossa kävit?, jos se on jokin keskus, voisitko pyytää sieltä keskusteluapua.
Musta tuntuu että jos kärsit tuosta yksin, niin se voi pahentua, niinkuin itsellä yksi pakkomielle johti toiseen, siitä seurannut ahdistus ja häpeä, masennus, ja se tuli tiensä päätöskeen, olen myökin ollut osastohoidossa ja terapiaa jo 5 ja puol vuotta takana. niin pointti sulle olisi se että yritä katkaista tuo vyyhti...
Älä pakota itseäsi lopettamaan, koska todennäköisesti mahdollinen "epäonnistuminen" johtaa siihen että syyllistät itseäsi siitä vaan lisää. Sen olen oppinut itse ettei voi pakottamalla pakottaa asioita.
Sitten vielä tuohon kun salaat syömisen, olisiko poikaystäväsi kuitenkin niin vahva ihminen, kun kuulosti siltä että teillä menee hyvin, niin mitä jos kertoisit hänelle. Yksin on raskas kantaa tuollainen taakka.
Voi kun itselläkin olisi joku....
VOIMIA RAKAS YSTÄVÄ.
VOISIN OLLA YSTÄVÄSI, MINULLA EI NIITÄ OLE JUURI NYT.
HYVÄÄ JATKOA