En tiedä onko tämä oikea palsta, mutta kommentteja kaivattaisiin sekä miehiltä että naisilta. Kokemuksia olisi myös mukava kuulla.
Te miehet, joilla on lapsi / lapsia edellisestä suhteesta ja olette uudessa suhteessa lapsettoman naisen kanssa: Vaikuttaako jo olemassa oleva lapsi halukkuuteenne tehdä lapsi uuden vaimon / tyttöystävän kanssa?
Meillä tilanne on se, että miehelläni on 3-vuotias tyttö edellisestä suhteesta. Olemme seurustelleet reilun vuoden ja keväällä tulin suunnittelematta raskaaksi. Vauva oli tervetullut, vaikkakin pohdimmekin alussa elämäntilannetta ja jälkikasvun sopivuutta siihen. Raskauteni meni kuitenkin kesken kun 12rv oli täynnä ja vauva jäi tulematta.
Kun olimme kutakuinkin järkytyksestä toipuneet puhuimme tulevaisuudesta. Itse tietenkin halusin jättää ehkäisyn kokonaan pois ja yrittää tulla uudelleen raskaaksi (ei kello kädessä yrittäen, mutta tulee kun on tullakseen- periaatteella), mutta mieheni ei ollut lainkaan samaa mieltä. Hänen mielestä meidän ei tulisi tehdä lasta ainakaan muutamaan vuoteen, koska olihan keskenmennytkin raskaus vahinko. Nyt hänen mukaansa pitäisi siis unohtaa tapahtunut ja jatkaa siitä mihin jäätiin ennen raskautta.
Itse taas en voi käsittää miten voisin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilman keskenmenoa vauva olisi tullut joka tapauksessa ja olisi todella ollut erittäin toivottu molempien puolelta. En siis ymmärrä miksi asia pitäisi lakaista maton alle ja ottaa uudestaan esille vasta muutaman vuoden kuluttua. Menetys sattuu vieläkin ja kaipuu omaan lapseen on suunnaton.
Olemme riidelleet asiasta useaan otteeseen. Olen myös tehnyt omat johtopäätökseni, että koska miehelläni on jo lapsi, ei hänellä välttämättä ole tarvetta tehdä lapsia enää ollenkaan! Itse haluan lasta kovasti, juuri tämän miehen kanssa, mutten sitä nyt näytä saavan. Muutaman vuoden odotus tuntuu kohtuuttomalta. Lisäksi olen alkanut ärsyyntyä miehen tyttären läsnäolosta, olen mustasukkainen, surullinen ja katkera siitä, että hänellä on kunnia olla isä, mutta itse en saanut olla äiti enkelilleni... sekavaa, mutta niin on ajatuksetkin vielä yhtä soossia.
Sitä paitsi mieheni tytär on meillä säännöllisesti ja elämme tässä kuitenkin jo puolipäiväistä perhe-elämää. En ymmärrä, miksi siihen ei voi kuulua vielä meidän kahden rakkaudesta syntynyt lapsi. Ei mielestäni löydy mitään syytä, miksi lasta ei voisi tehdä.
En ole painostanut, ottanut asian vaan esille aina silloin tällöin. Ehkäisypillereitä en ole vielä aloittanut.
Ja selittäkääs miehet vielä seuraava käyttäytymismalli, mitä tästä pitää ajatella: Mieheni vaatii ehkäisyä ja parit ekat yhdynnät käytimme kumia. Kumin käyttö ei kuitenkaan luonnistunut ja jatkoimme touhuja toisin keinoin, ilman kumia. MUTTA: Parin viimeisen viikon aikana mieheni ei juuri ole välittänyt ehkäisystä. Kun mainitsen sen puuttumisesta, hän "lennättää lastinsa" muualle. Mutta keskimäärin joka toinen kerta hän tulee sisääni TIETÄEN, ETTEMME KÄYTÄ EHKÄISYÄ.
Olen sanonut hänelle kertovani sitten, kun aloitan pillerit. Siihen asti ei ole ehkäisyä. Missä on ihmisen järjenjuoksu, jos ensin ehdottomana vaatii ehkäisyä, mutta käytännössä käyttäytyy kuitenkin ihan toisin?? Jos tulen raskaaksi (mitä en tietenkään itse pane pahakseni), mitä sitten?
Onko mahdollista, ettei hän alitajunnassaan torjukaan niin jyrkästi ajatusta lapsesta?
Sekava viesti, lähinnä tarkoitus oli pyytää neuvoa miten toimia tässä tilanteessa. Olisi myös kiva tietää miten lapsi exän kanssa vaikuttaa uudessa suhteessa.
Olen neuvoton ja kaipaan lasta. Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. :)
Te miehet, joilla on lapsi / lapsia edellisestä suhteesta ja olette uudessa suhteessa lapsettoman naisen kanssa: Vaikuttaako jo olemassa oleva lapsi halukkuuteenne tehdä lapsi uuden vaimon / tyttöystävän kanssa?
Meillä tilanne on se, että miehelläni on 3-vuotias tyttö edellisestä suhteesta. Olemme seurustelleet reilun vuoden ja keväällä tulin suunnittelematta raskaaksi. Vauva oli tervetullut, vaikkakin pohdimmekin alussa elämäntilannetta ja jälkikasvun sopivuutta siihen. Raskauteni meni kuitenkin kesken kun 12rv oli täynnä ja vauva jäi tulematta.
Kun olimme kutakuinkin järkytyksestä toipuneet puhuimme tulevaisuudesta. Itse tietenkin halusin jättää ehkäisyn kokonaan pois ja yrittää tulla uudelleen raskaaksi (ei kello kädessä yrittäen, mutta tulee kun on tullakseen- periaatteella), mutta mieheni ei ollut lainkaan samaa mieltä. Hänen mielestä meidän ei tulisi tehdä lasta ainakaan muutamaan vuoteen, koska olihan keskenmennytkin raskaus vahinko. Nyt hänen mukaansa pitäisi siis unohtaa tapahtunut ja jatkaa siitä mihin jäätiin ennen raskautta.
Itse taas en voi käsittää miten voisin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilman keskenmenoa vauva olisi tullut joka tapauksessa ja olisi todella ollut erittäin toivottu molempien puolelta. En siis ymmärrä miksi asia pitäisi lakaista maton alle ja ottaa uudestaan esille vasta muutaman vuoden kuluttua. Menetys sattuu vieläkin ja kaipuu omaan lapseen on suunnaton.
Olemme riidelleet asiasta useaan otteeseen. Olen myös tehnyt omat johtopäätökseni, että koska miehelläni on jo lapsi, ei hänellä välttämättä ole tarvetta tehdä lapsia enää ollenkaan! Itse haluan lasta kovasti, juuri tämän miehen kanssa, mutten sitä nyt näytä saavan. Muutaman vuoden odotus tuntuu kohtuuttomalta. Lisäksi olen alkanut ärsyyntyä miehen tyttären läsnäolosta, olen mustasukkainen, surullinen ja katkera siitä, että hänellä on kunnia olla isä, mutta itse en saanut olla äiti enkelilleni... sekavaa, mutta niin on ajatuksetkin vielä yhtä soossia.
Sitä paitsi mieheni tytär on meillä säännöllisesti ja elämme tässä kuitenkin jo puolipäiväistä perhe-elämää. En ymmärrä, miksi siihen ei voi kuulua vielä meidän kahden rakkaudesta syntynyt lapsi. Ei mielestäni löydy mitään syytä, miksi lasta ei voisi tehdä.
En ole painostanut, ottanut asian vaan esille aina silloin tällöin. Ehkäisypillereitä en ole vielä aloittanut.
Ja selittäkääs miehet vielä seuraava käyttäytymismalli, mitä tästä pitää ajatella: Mieheni vaatii ehkäisyä ja parit ekat yhdynnät käytimme kumia. Kumin käyttö ei kuitenkaan luonnistunut ja jatkoimme touhuja toisin keinoin, ilman kumia. MUTTA: Parin viimeisen viikon aikana mieheni ei juuri ole välittänyt ehkäisystä. Kun mainitsen sen puuttumisesta, hän "lennättää lastinsa" muualle. Mutta keskimäärin joka toinen kerta hän tulee sisääni TIETÄEN, ETTEMME KÄYTÄ EHKÄISYÄ.
Olen sanonut hänelle kertovani sitten, kun aloitan pillerit. Siihen asti ei ole ehkäisyä. Missä on ihmisen järjenjuoksu, jos ensin ehdottomana vaatii ehkäisyä, mutta käytännössä käyttäytyy kuitenkin ihan toisin?? Jos tulen raskaaksi (mitä en tietenkään itse pane pahakseni), mitä sitten?
Onko mahdollista, ettei hän alitajunnassaan torjukaan niin jyrkästi ajatusta lapsesta?
Sekava viesti, lähinnä tarkoitus oli pyytää neuvoa miten toimia tässä tilanteessa. Olisi myös kiva tietää miten lapsi exän kanssa vaikuttaa uudessa suhteessa.
Olen neuvoton ja kaipaan lasta. Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
On hyvin ymmärrettävää, kun olit jo varautunut vauvan tuloon, että haluat sitä edelleen ja sitäkin enemmän.
En tiedä, onko osoitus mieheltäsi, että hän haluaa lasta, jos hän nai sinua ehkäisyttä.
Mieti, mitä tapahtuu suhteellenne, jos tulet raskaaksi uudelleen? Pysyykö miehesi rinnallasi? Kestätkö sen, jos hän ei pysy?
Jos hän on täysin selvillä lapsihaaveistasi ja siitä, ettette käytä ehkäisyä eikä hän välitä silti ehkäistä, niin kyllä hän sitten voi syyttää itseään, jos ei halua lasta ja tulet raskaaksi. Siltä osin olet mielestäni hoitanut oman osasi. Mutta muista, ettet raskaudesta huolimatta voi pakottaa häntä suhteeseen kanssasi. Hän voi olla kantamatta vastuuta omasta osuudestaan.
Kiitos ymmärryksestä. Olen yrittänyt pelata reilua peliä kertomalla ehkäisyn puuttumisesta. Lupasin kertoa, kun taas alotan pillerit. Eilen illalla kerroin, etten halua aloittaa niitä ollenkaan. Mies ei ole kommentoinut mitään... Vähän hirvittää mitä tästä seuraa.
Jos tulisin raskaaksi uudelleen, en usko että se vaikuttaisi suhteessamme sen kummemmin kuin aikaisempikin raskaus. Ei mies olisi minua sen takia jättänyt. Tämäkin pari kuukautta mitä sain raskaudesta nauttia oli ihan mukavaa aikaa. Mies valmistautui lapsen tuloon kanssani eikä ollut puhettakaan, että tämä olisi vaikuttanut hänen tunteisiinsa. Joskus kysyinkin häneltä hänen tuntemuksiaan, kun nyt on lapsi tulossa suunnittelematta ja pyysin kertomaan etenkin hänen tunteistaan minua kohtaan. Hän vaan sanoi rakastavansa päivä päivältä enemmän, raskaana tai ei. Olen kuulemma hänen elämänsä rakkaus. (Kuulostaa lupaavalta.)
Ja vaikka mies ei pysyisi rinnallani lopun ikää, voivat siihen vaikuttaa monet muutkin asiat kuin yhteinen lapsi. Mistä sitä tietää vaikka 5 vuoden päästä itse rakastun toiseen tms.
En enää muista kerroinko alkuperäisessä viestissä, mutta mieheni erosi exästään useaan otteeseen jo
a)ennen raskautta
b)raskauden aikana
c)synnytyksen jälkeen.
Yrittämiskertoja heillä on ollut kymmeniä. Minun aikanani tosin hän on kokenut vain "pelastuneensa" ja selittää sen sillä, että sai rakkauden, hyvän elinkumppanin sekä tukevan perustan kasvattaa lastaan minun kanssani.
Upea mies, ei muuta voi sanoa. Voi kun vielä osaisi olla onnellinen hänen kanssaan lapsiasiasta huolimatta. Tärkeintä on kuitenkin, että meillä on toisemme.
Hyvä, että suhteenne on hyvä. Kukaan ei pysty ennustamaan tulevaisuutta, mutta olisi tietenkin parasta, että lasta hankittaessa olisi sellainen tunne, että tämän kumppanin kanssa olen lopun elämän.
Varoittelin suhteesta siksi, että lapsen hankkiminen vastoin toisen tahtoa voi vetää suhteen pois uomistaan. Tilanne voi muuttua toisellakin kerralla, kun kyseessä ei selvästi ole enää vahinko. Mutta tällaisia asioita ei oikein voi arvioida tuntematta teitä.
Muista myös (ihan yleisesti), etteivät suhteessa asiat pelkästään "tapahdu". Niihin voi vaikuttaa. Vaikka rakastuisi toiseen, ei ole pakko rikkoa perhettä ja vielä lapselta yhdessä asuvia vanhempia. Tunteelle ei voi mitään (voisi olla hyvä miettiä, miksi näin kävi), mutta sille voi, mitä päätöksiä sen pohjalta tekee. Lapsen jälkeen lapsen etu on osattava laittaa oman edun edelle.
En nyt osaa sanoa muuta kuin että keskustelkaa. Olisi tietenkin parasta, että molemmat haluaisitte lasta yhdessä. Usein aika auttaa eikä päätöksellänne ole kauhea kiire. Ehkä miehesi ei lopulta ole ajatusta vastaan, kun ymmärtää sinun toiveidesi syvyyden? Minusta pohdiskelusi on hienoa ja tarpeellista!
Yleensä ajattelen mieheni tunteita aina ensimmäiseksi ja pyrin muutenkin tekemään hänen olonsa mukavaksi erinäisissä asioissa (yksinkertaisissa sellaisissa) ja etenkin itselleni on äärettömän tärkeää tietää, että toisella on hyvä olla.
Nyt ensimmäistä kertaa itselläni on suhteemme aikana tukala olo. Se ei johdu varsinaisesti itse miehestä vaan tästä tilanteesta. Miehessä ei ole vikaa vaan siinä, että mekin olemme erilaisia ja haluamme eri asioita. Pitäisi löytää se kultainen keskitie.
Niin röyhkeä en kuitenkaan ole, että tekisin lapsen vastusteluista huolimatta. Tarkoitus on tosiaan ihan oikeasti myöntyä syömään taas pillereitä, kunhan vaan päästään johonkin yhteisymmärrykseen tulevaisuudesta...
Katsotaan nyt. Olet kultainen ja lähestulkoon ensimmäinen ihminen, joka ei kumoa kaikkia ajatuksiani. Yleensä ihmisten kommentti on "hei haloo, keskenmenosta on jo kuukausi aikaa, sehän oli ja meni jo!!"
Ja tuntuu TOSI hyvältä...
Mukavaa viikonloppua!! Lähden viettämään perheviikonloppua mieheni ja hänen 3-vee tyttärensä kanssa... ;)
Olen aivan varma, että meillä käy vähän samaan suuntaan kuin teillä nyt ehkäisyn suhteen, kun syksyllä lopetan pillereiden napsimisen. Mieheni haluaa ehkäisyä, mutta epäilen suuresti, että kuinkakohan monta kertaa hän todella jaksaa viitsii siitä huolen pitää. Minulla on vauvakuume ja toivon kovasti omaa nyyttiä. Aioin siis pitää huolen siitä, että minä en osta kaupasta kortsuja vaan nyt ehkäisy on mieheni vastuulla, sillä viimeiset kymmenen vuotta minä olen asiasta huolehtinut.
Luulen, että miehen on helpompi hyväksyä ns. "vanhinkolapsi" kuin täysin suunniteltu. ottaa elämä sellasena kuin se tulee. Niin luulen ainakin omasta miehestäni...
...minunkin sitten kannattaa vaan yksinkertaisesti kertoa miehelleni, etten halua / aio syödä pillereitä enää. Hän tietää kyllä, että kynnykseni aloittaa on suuri.
Itse asiassa neuvoivat äitiyspolillakin, että miehen tulisi ehkäistä jos sitä haluaa. Toki asia on yhteinen, mutta jos en halua pillereitä syödä, tulisi miettiä muita keinoja. Korostettiin, että missään tapauksessa minun ei tarvitse kantaa yksin vastuuta siitä. Toisaalta en voi tehdä lastakaan yksinäni.
Olen ollut viittä vaille sanomassa miehelleni, että käytä kumia jos ehkäistä haluat, meikäläisen "hormonihoidot" saavat luvan loppua. Muutenkin tuntuisi pahalta itse omatoimisesti estää raskauden mahdollisuus, kun sitä nyyttiä kuitenkin niin kovasti kaipaisi. Siksipä siis en ole pillerireseptiäkään vielä hakenut.
Miten miehesi on suhtautunut asiaan? Olisi kiva kuulla miten teillä menee...