Miten paljon voi sattua henkisesti? Paljon ihminen kestää kipua, ennekuin särkyy?
Miksi kaikki mitätöi suruani ja menetystä? Sanovat ettet ollut minun arvoinen, olit sinä. Et ota takas vaikka tulisikin vinkumaan, ei kukaan voi sanoa noin, minä sentään rakastan sinua.
Mua sattuu oikeesti. Joku on vienyt tärkeimmän ihmisen pois. Ei, et ole kuollut, mutta olisiko helpompi jos olisit? Olisiko helpompi jos minä olisin? Ainakaan silloin en tuntisi tuskaa. Ehkä tämä joskus loppuu, siihen asti haluan ja joudun kokemaan kaikki tunteeni. Ehkä siten pääsen sinusta yli.
Tämä on kamalinta mitä minulle on tapahtunut ja tiedän nyt kuinka paljon voin rakastaa. Mutta olen sinut jo menettänyt. Mietitkö sinä koskaan minua? Oppitunti itsestäni, mutta voisinko jo vihdoin pitää välitunnin? Tämä sattuu, repii sisältä. Tule ja pelasta jos vielä rakastat.
Tunteitani ehkä parhaiten kuvastaa tämä yön laulu:
Kauan aikaa sitten annoit hänelle huoneesi avaimen,
yksinäisyyteesi päästit sisään uuden ihmisen,
hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään,
kaiken annoit rakkaudelle mut saitko siltä mitään.
Nyt hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan,
hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan,
et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiin,
vasta aamulla heräsit todellisuuteen jota pelkäsit aina niin.
Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa
Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään,
nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää,
nyt kukaan ei sua tajuu, et osaa enää katsoa silmiin,
moni tahtois silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin
Miksi kaikki mitätöi suruani ja menetystä? Sanovat ettet ollut minun arvoinen, olit sinä. Et ota takas vaikka tulisikin vinkumaan, ei kukaan voi sanoa noin, minä sentään rakastan sinua.
Mua sattuu oikeesti. Joku on vienyt tärkeimmän ihmisen pois. Ei, et ole kuollut, mutta olisiko helpompi jos olisit? Olisiko helpompi jos minä olisin? Ainakaan silloin en tuntisi tuskaa. Ehkä tämä joskus loppuu, siihen asti haluan ja joudun kokemaan kaikki tunteeni. Ehkä siten pääsen sinusta yli.
Tämä on kamalinta mitä minulle on tapahtunut ja tiedän nyt kuinka paljon voin rakastaa. Mutta olen sinut jo menettänyt. Mietitkö sinä koskaan minua? Oppitunti itsestäni, mutta voisinko jo vihdoin pitää välitunnin? Tämä sattuu, repii sisältä. Tule ja pelasta jos vielä rakastat.
Tunteitani ehkä parhaiten kuvastaa tämä yön laulu:
Kauan aikaa sitten annoit hänelle huoneesi avaimen,
yksinäisyyteesi päästit sisään uuden ihmisen,
hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään,
kaiken annoit rakkaudelle mut saitko siltä mitään.
Nyt hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan,
hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan,
et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiin,
vasta aamulla heräsit todellisuuteen jota pelkäsit aina niin.
Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa
Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään,
nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää,
nyt kukaan ei sua tajuu, et osaa enää katsoa silmiin,
moni tahtois silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin
Vastaukset 10
Vanhimmat
sä oot se ap.-----laitat aina pisteen ap jälkeen, mite kauan meinasit turista tääll
pittää laittaa sitte pilkku,...
pistettä, mä laitan. Vierailen nykyisin, en itke...aina. ;)
niin siis anteeksi?
hehehe sä oot aina yhtä typerä toope.
Älkää ikinä puhuko ja verratko oikeaa kuolemaa johonkin vain rakkaansa "menettämiseen".!
Älkää edes toivoko sitä! Ette tiedä mitä tuskaa tuo elämään oikean rakkaansa oikea kuolema. Kuolema on lopullista, se ei ole verrattavissa tavallisiin elävien kirjoissa kulkeviin sydänsuruihinne.
kanssasi "Mieti kun kirjoitat". Et voi määritellä, mitä muut tuntevat, et voi kieltää toisia puhumasta tai vertaamasta asioita toisiinsa. Ihmiset kokevat asiat omalla tavallaan; kukaan ei saa "raiskata" kaikkitietävänä toisen kokemaa.
Tosiasia on, että kuollut ei tunne enää. Se suru, mitä kuoleman jälkeen kukanenkin tuntee, on elävän ihmisen surua ja sen voi hiljalleen surra pois. Minusta tuskaisinta on elää elämää rakastaen, osin tietäen, että toinenkin tuntee (se joka vielä elossa on) samoin. Se on kuin kävelisi hiilloksilla koko ajan. Minä en pysty vertaamaan sitä mihinkään tähän asti kokemaani - en edes rakkaani (oikeaan) kuolemaan, joka sekin on tahtomattani kohdalleni "osunut".
Joskus kannattaa vaan luottaa siihen mitä tuntee sisällään ja jättää muiden tietämättömät mielipiteet omaan arvoonsa. He eivät elä sinun elämääsi, sinä elät. Miksi siis antaisit heidän mielipiteensä ohittaa sinun omasi kun arvioit jotain ihmistä, joka sinua koskettaa enemmän kuin heitä?
Olet oikeassa, kamalinta aikaa elämässä on ollut.
Mieti kun kirjoitat:
Otan osaa suruusi. Ota sinäkin osaa suruumme/eroihin.
Tutkimusten mukaan avioeron aiheuttamaa stressiä voi verrata puolison tai vanhemman kuolemaan. Eron läpikäyneet tietävät, että joskus ero tuntuu kuolemaa pahemmalta.
Lähde:
http://www.katajary.fi/hyva-parisuhde-yhteinen-tavoite/
Et voi vähätellä eroa vaikka rakkaasi olisinkin kuollut.
sshösshösshöööö