Vielä lapsen uskosta kysymyksiä

Onko näin;

1. Kaikki lapset ovat syntyessään taivaskelpoisia sellaisenaan koska ei ole tekosyntejä ?

2. Jeremias ja Johannes Kastaja olivat jo kohdussa pyhitetyt Jumalan työhön ja heissä oli Pyhä Henki. Sen sijaan ei sanota, että kaikissa syntyvissä olisi Pyhä Henki.
Job 15:14

Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!

Job 25:4

Kuinka siis ihminen olisi vanhurskas Jumalan edessä, ja kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas?

Ps. 51:5

(51:7) Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.

3. Jeesuksen mukaan ihmisen täytyy syntyä uudelleen ylhäältä jotta voisi tulla Jumalan Lapseksi.
Joh. 3:3

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Joh. 3:7

Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

4. Siis onko niin, että kun puhutaan, että on säilyttänyt lapsuuden uskon, niin jossakin vaiheesa on täytynyt uudesti syntyä, eli lapsen uskoa ei olisikaan ?
109272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 109

Vanhimmat

Uskovainen ihminen on syntine ja vanhurskas yhtäaikaa.
Lapsi syntyy uskovaisena, mutta on perisynnin turmelema, kuten olet kirjoittanutkin. Kyseessä on siis paradoksi.
Jeesus korotti lapsen korkeimmalle Jumalan valtakunnassa. Miksi näin, jos lapsi ei olisi uskon kautta vanhurskas?

Äänestä
  • Jeesuksen sanoja:
    Matt. 18:3

    ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Matt. 18:4

    Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.

    Matt. 18:23

    Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.

    Matt. 19:12

    Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."

    Matt. 19:14

    Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".

    Tarkoittaako tuo mielestäsi uskoa vai lapsen nöyrää asennetta ? Jeesuskaan ei suoraan puhunut lapsen uskosta.

    Toisaalta Raamattu todistaa, että ilman uskoa(Kristuksen sovitustyöhön) on mahdotonta kelvata Jumalalle ja se taas puoltaisi, että lapsella olisikin usko.

    Mutta miten sitten se Jeesuksen sana, että kaikkien on uudestisynnyttävä ylhäältä. MIssä vaihessa vauvan / lapsen uudestisyntyminen tapahtuu kun taas usko tulee kuulosta ?

    Room. 10:17

    Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Äänestä

  • Vastauksia hakeva kirjoitti:

    Jeesuksen sanoja:

    Vastasitkin jo itse kysymykseesi. Raamattu sanoo, että ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle ja Jeesus korottaa lapset Jumalan valtakunnan korkeimmiksi.
    Raamattu kuitenkin sanoo, että lapset sikiävät synnissä eli eivät voi ansaita pelastusta omalla pyhyydellään ilman uskoa.
    Ainut mahdollisuus on siis, että lapsi syntyy uskovaisena, mutta jos uskoa ei hoideta Jumalan sanalla, niin se kuolee jossakin vaiheessa.
    Jos usko on kuollut, niin tarvitsee "syntyä uudelleen" tähän lapsen uskoon

    Äänestä

  • 23 kirjoitti:

    Vielä yksi kohta:

    Jeesus puhuu toisesta tulemisestaan;

    Luuk. 18:8

    Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" [2. Tim. 3:1-5]

    Silloinkin on oleva paljon vauvoja ja lapsia maan päällä. Kuitenkin Jeesus sanoo -..löytääkö hän uskoa maan päältä - siis takaisin tullessaan,

    Miten tämä ja vauvan/lapsen usko selittyy mielestäsi ?

    Jeesus kiittää eräässä kohdassa, että Jumala on kätkenyt Sanansa "viis ailta ja toimeellisilta." Jumala avaa siis Sanansa Pyhän Hengen avulla, ei niin että Raamatusta voitaisiin järkiperäisesti lukea tarkat ohjeet tai suoritteet tai selosteet millätavoin ihminen pelastuu ja ketkä ovat uskovaisia tai milloin usko tarkalleen tulee ihmiseen ja lähtee ihmisestä.
    Kyllä Raamattu tämänkin kaiken tarkasti kertoo, mutta se aukeaa vain uskon kautta ei järjellä.
    Jos usko voisi aueta järjellä Raamatun neuvoja lukemalla, niin nehän olisivat uskon kannalta paremmassa asemassa, jotka osaavat lukea tai joilla on enemmän ymmärrystä. Usko ei kiuitenkaan ole ihmisen ymmärryksesä kiinni, kuten tuo Jeesuksen lause tuo esille.
    Ja tiedän, että jotkut ihmiset syntyvät uskovaiseen kotiin, joka on ääretön armo heitä kohtaan. Se ei kuitenkaan ole tae sille, että säilyy kuolemaansa asti uskomassa.
    Eli, Jeesus varoittaa antamassasi kohdassa uskovaisia ja kehoittaa "valvomaan uskossa". Siinä kohdassa ei oteta kantaa lapsen uskoon.
    Voidaanhan esimerkiksi kysyä, miksi Jumala hukutti Nooan aikana lapsetkin, vaikka he olivat uskovaisia?
    Tuohon ei löydy järjellistä vastausta, mutta ymmärrän uskon kautta että tämä kaikki on uskovaisille varoitukseksi synnistä ja muistutus "uskomisen valvomisen" tärkeydestä.

    Äänestä

  • Vastauksia hakeva kirjoitti:

    Vielä yksi kohta:

    Jeesus puhuu toisesta tulemisestaan;

    Luuk. 18:8

    Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" [2. Tim. 3:1-5]

    Silloinkin on oleva paljon vauvoja ja lapsia maan päällä. Kuitenkin Jeesus sanoo -..löytääkö hän uskoa maan päältä - siis takaisin tullessaan,

    Miten tämä ja vauvan/lapsen usko selittyy mielestäsi ?

    Jos vauvoilla olisi usko, niin Jeesushan olisi puhunut palturia.
    Maailmahan on täynnä vauvoja, mutta kuitenkaan Jeesus ei löydä uskoa maan
    päältä tullessaan!

    Äänestä

  • hyvä pointti kirjoitti:

    Jos vauvoilla olisi usko, niin Jeesushan olisi puhunut palturia.
    Maailmahan on täynnä vauvoja, mutta kuitenkaan Jeesus ei löydä uskoa maan
    päältä tullessaan!

    Mistä sinä tiedät miten paljon maailmassa on vauvoja ja lapsia kun Jeesus tulee takaisin?

    Äänestä

  • lisäpointti kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät miten paljon maailmassa on vauvoja ja lapsia kun Jeesus tulee takaisin?

    Tiedät varsin hyvin, että lapsia on suuri osa maailman väestöstä. Miksi saivartelet ?

    Äänestä

  • 20+19 kirjoitti:

    Tiedät varsin hyvin, että lapsia on suuri osa maailman väestöstä. Miksi saivartelet ?

    Miksi kuvittelet tietäväsi millainen maailma on kun Jeesus tulee takaisin?

    Äänestä

  • 20-21 kirjoitti:

    Miksi kuvittelet tietäväsi millainen maailma on kun Jeesus tulee takaisin?

    Ei siihen tarvita mitään kuvitteluita!

    Maailmassa on aina ollut vauvoja, mutta heidän uskostaan Raamattu
    ei puhu halaistua sanaa.

    "Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta"!

    Äänestä

  • Vastauksia hakeva kirjoitti:

    Vielä yksi kohta:

    Jeesus puhuu toisesta tulemisestaan;

    Luuk. 18:8

    Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" [2. Tim. 3:1-5]

    Silloinkin on oleva paljon vauvoja ja lapsia maan päällä. Kuitenkin Jeesus sanoo -..löytääkö hän uskoa maan päältä - siis takaisin tullessaan,

    Miten tämä ja vauvan/lapsen usko selittyy mielestäsi ?

    Eihän Raamatussa sanota, että kaikki ovat kuolleet uskosta vaan että päivien määrää lyhennetään valittujen tähden.
    Matt. 24:22
    Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.

    Äänestä

  • Vastauksia hakeva kirjoitti:

    Jeesuksen sanoja:
    Matt. 18:3

    ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Matt. 18:4

    Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.

    Matt. 18:23

    Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.

    Matt. 19:12

    Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."

    Matt. 19:14

    Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".

    Tarkoittaako tuo mielestäsi uskoa vai lapsen nöyrää asennetta ? Jeesuskaan ei suoraan puhunut lapsen uskosta.

    Toisaalta Raamattu todistaa, että ilman uskoa(Kristuksen sovitustyöhön) on mahdotonta kelvata Jumalalle ja se taas puoltaisi, että lapsella olisikin usko.

    Mutta miten sitten se Jeesuksen sana, että kaikkien on uudestisynnyttävä ylhäältä. MIssä vaihessa vauvan / lapsen uudestisyntyminen tapahtuu kun taas usko tulee kuulosta ?

    Room. 10:17

    Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Jeeuksen luokse tuotiin halvaantuneita parannettavaksi;
    Matt. 9:2

    Siellä ihmiset toivat hänen luokseen halvaantuneen, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."

    Mark. 2:5

    Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." [Luuk. 7:48]

    Luuk. 5:20

    Eikö saman esimerkin mukaan lasten vanhempien ja ystävien uskon kautta kasteelle tuotu lapsi ole liitettävissä Kristuksen perheeseen ?

    Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi: "Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi." [Luuk. 7:48,49]

    Äänestä

  • selvä juttu kirjoitti:

    Ei siihen tarvita mitään kuvitteluita!

    Maailmassa on aina ollut vauvoja, mutta heidän uskostaan Raamattu
    ei puhu halaistua sanaa.

    "Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta"!

    Mutta, mutta... Eikös lapsi ole pienenä ymmärtämätön? Vasta kasvaessaan ja kehittyessään lapsi alkaa ymmärtämään hyvää ja pahaa. Käsittääkseni lapset ovat ennen aikuistumistaan ja pahoja tekojaan taivaskelpoisia? Jeesushan otti uskon esikuvaksi lapsen.

    Äänestä

Kyllä kai Jeesuksen sanat painavat enemmän, kuin vaikkapa katkeroituneen Jobin tai langenneen Daavidin vaikertelu ja itsesyytökset.

"Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta."

Tuo Jobin lausumja "
Job 25:4 Kuinka siis ihminen olisi vanhurskas Jumalan edessä, ja kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas",
ei ole Jumalan ilmoitusta, vaan Jobin omia mietiskelyitä.

Jumalahan kumoaa Jobin ajatukset, Job 38:2
"Kuka olet sinä, joka TAITAMATTOMILLA puheillasi pimennät minun aivoitukseni."

Samoin Ps 51:5 ei ole Jumalan ilmoitusta, vaan langenneen Daavidin
yritystä
keksiä selitystä lankeemukselleen.
Raamatun mukaan siittäminen ei ole synti, vaan Jumalan neuvon
tottelemista: "Lisääntykää ja täyttäkää maa"!

Miksihän tuosta psalmista otetaan vain tuo yksi jae, eikä koko psalmia?
Siinähän kehoitetaan uhraamaan eläinuhreja Herralle.

Raamattua lukiessa täytty aina katsoa, kenelle mikin jae on kirjoitettu ja missä tarkoituksessa.
Eihän esim Psalmia 137:9
voi pitää Jumalan puheena, vaan katkeroituneen kirjoittajan mielen
purkauksena:
"Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon."

Lapsi ei ole uskova tai epäuskova, vaan Jeesuksen sovintotyön johdosta autuas ja pyhitetty Jumalalle, samoin kuin Aadam ja Eeva ENNEN lankeemustaan.
Ei Raamattu puhu mitään heidänkään uskostaan.

Lapsi ei ole vanhurskas uskon kautta vaan Jesuksen uhrin kautta.
"Älä sinä sano saastaiseksi sitä, minkä Jumala on puhdistanut."
Ap 10:15

Äänestä
  • Nimimerkille "vastauksia hakeva". Kirjoitat:
    "Mutta miten sitten se Jeesuksen sana, että kaikkien on uudestisynnyttävä ylhäältä. MIssä vaihessa vauvan / lapsen uudestisyntyminen tapahtuu kun taas usko tulee kuulosta ?"

    Eihän sellaisen tarvitse uudestisyntyä, joka EI VIELÄ OLE EDES KUOLLUT rikoksiinsa.
    Vain syntiä tekevä kuolee:
    Ef 2:
    "1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
    2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
    3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
    4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
    5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
    6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
    7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. "

    Tuossahan sanotaan:
    "Joissa TE ENNEN VAELSITTE.."

    Vauva ei ole vaeltanut ennen vielä synnissä, vaan on Jumalan ylenpalttisen armon osoituksen kohteena.

    "Joka syntiä TEKEE, on synnin orja."
    Vauva ei ole tehnyt vielä hyvää eikä pahaa, joten hän ei ole synnin orja.

    "Lapset ovat Herran lahja".
    Ei kai Jumala anna meille syntiä lahjaksi!!!!

    Äänestä

  • raamattutunti! kirjoitti:

    Nimimerkille "vastauksia hakeva". Kirjoitat:

    Kohta tämäkin ketju poistetaan, sillä vauvojen uskon kiistäminen on
    SRK:lle lähes jumalan pilkkaa!!!

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    Kohta tämäkin ketju poistetaan, sillä vauvojen uskon kiistäminen on
    SRK:lle lähes jumalan pilkkaa!!!

    Tottakai se on Jumalan pilkkaa. Sen sijaan tän palstan viestien poisto kuin tuotoskin on lähinnä sun narsistin harrasteita.

    D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:P:P:P:P:D:D:D:D:D:D:D

    Äänestä

  • Raamattutunnin kirjoitus ei on itse asiasa lähempänä Valde Palolan opetusta lapsen autuudesta, mutta siitä hän ei luovu, että lapsikin uskoo meiltä salatulla tavalla. Nimittäin tämä synnittömys lapsella on ongelmallinen asia autuuden kannalta, lapsen usko on vanhurskauden perustena selkeä.

    Kaksi vuotia lapsi on mustasukkainen ja lyö konttaavaa sisarusta lelulla päähän, tekikö syntiä.
    Komevuotias lapsi tekee mustasukkaisena saman onko syntiä.
    Neljävuotias lapsi on mustasukkainen ja lyö sisarustaan.
    jne.

    Valden optuksen lapsen uskosta ja autuudesta voi siis kuunnella netistäkin.
    Keskustelu siitä on toisessa ketjussa Helsingin ry:n jne.
    Valde Palolan saarnasta.Kuuntele vaikka Palolan puhe kasteesta ja vähän muustakin:
    http://www.jamsanopisto.fi/jkrko/seuraohjelma.jkrko
    launtain puhe.

    Äänestä

Ilman uskoa on kyllä mahdoton olla osollinen Jumalalle, tämä käy Raamatusta selväksi.

Näin ollen lapsen uskon kieltäjien usko osoittautuu valheeksi.

Anapabtitit kieltävät lapselta Kasteen vetoamalla siihen ettei lapsella ole uskoa, joka olisi Kasteen edellytys.

Tästä harhaopista on seurannut toinen valhe jolla edellistä valhetta yritetään tehdä totuudeksi. Lasesta on tehty pyhä, joka pelastuu ilman uskoa ja Katetta. Siis julistetaan PELASTUSTA ilman uskoa ja kastetta, joka on vastoin selvää Jumalan sanaa.

Näin piru jallittaa ihmisiä uskomaan valheeseen. Raamatusta otetaan joitakin jakeita, ja toisia jätetään pois ja sille perustalle rakennetaan seurakunta.

Onko sitten ihme että kristikunta on jakaantunut satoihin eri joukkiihin, jotka Jumalan nimeä käyttämällä tuomitsevat toinen toisensa kadotukseen.

Jeesus rukoilee, että he kaikki yhtä olisivat, ja sanoo, rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi. Raamattu todistaa että joka ei rakasta veljeänsä, se pysyy kuolemassa.

Onko sitten ihme että vain harvat pelastuvat taivaaseen? Niin se vain on!

Äänestä
  • Nim. "tehkää parannus" lukee todella kuin piru Raamattua!

    Raamattu ei puhu mitään vauvojen uskosta ja kumoaa sellaisen ajatuksenkin:
    "Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta." Ap 10:14
    "Usko tulee kuulemisesta", eikä syntymisestä!

    Lapsi on todella pyhä Jumalan silmissä:
    Jer 1:5
    "Ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin..."

    Jeremialla ei ollut mitään eri tietä pyhitykseen kuin meilläkään! Minkä Jumala on pyhittänyt, sitä meillä ei ole oikeus sanoa epäpyhäksi:
    Ap 10:15

    Nimim "tehkää parannus" ei viitsi lukea siteeraamaansa Raamatun kohtaa
    kokonaisesti, vaan ottaa yhden jakeen, jonka pohjalle hän perustaa harha-oppinsa:
    "Ilman uskoa on kyllä mahdoton olla osollinen Jumalalle, tämä käy Raamatusta selväksi."

    Jos viitsii lukea koko jakeen, niin siinä sanotaan jatkoksi:
    "Sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että Hän
    palkitsee ne, jotka Häntä etsivät." Hebr 11:9

    Vauvahan ON JO JUMALAN TYKÖNÄ eikä hän etsi Jumalaa!!!

    Koska Raamattu ei tunne vauvojen syntymä-uskoa-oppia, niin siitä syystä
    vauvojen pakollinen kastaminenkin on vastoin Jumalan sanaa.
    UT:n opin mukaan kaikki perustuu VAPAAEHTOISUUTEEN:
    "Joka TAHTOO minun perässäni kulkeaa, hän kieltäköön itsensä....ja
    SEURATKOON MINUA".
    Jeesustakaan ei kastettu vauvana.

    Äänestä

  • raamattutunti! kirjoitti:

    Nim. "tehkää parannus" lukee todella kuin piru Raamattua!

    Lueppa Lutherin "Sidottu ratkaisuvalta" -kirja, niin saat vastauksen tuohon "vapaaehtoisuuteen" eli onko ihmisellä ratkaisuvaltaa uskonsa suhteen.

    Äänestä

  • vaini kirjoitti:

    Lueppa Lutherin "Sidottu ratkaisuvalta" -kirja, niin saat vastauksen tuohon "vapaaehtoisuuteen" eli onko ihmisellä ratkaisuvaltaa uskonsa suhteen.

    Eiköhän ole parempi tutustua vain Raamattuun ja sen ilmoitukseen siitä, että Jumala antoi ihnmiselle vapaan valinnan mahdollisuuden ja jopa kehoitti siihen:

    5. Moos 29:1
    Jos sinä silloin, kun kaikki tämä kohtaa sinua,, siunaus tai kirous, jotka
    minä olen asettanut sinun eteesi VALITTAVAKSESI..."

    "Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella..";.

    Muuten, Lutherin kirja, "Juutalaisista ja heidän valheistaan" antaa yhtä
    sekavan kuvan Lutherin ajatuksista.

    Äänestä

  • näin Raamatussa kirjoitti:

    Tuolla perusteella siis ihminen kykenee valitsemaan uskon itse.
    Raamattu vaatii myös että "älä tee syntiä" eli ihminen tuolla perusteella kykenee valitsemaan aina oikein ja olemaan tekemättä syntiä?
    No mihin sitten Jeesusta tarvitaan, jos ihminen voi itse valita oikein?

    Missä olisi joku ihminen joka on tullut uskoon ilman omaa tahtoaan ?

    siis että aamulla herää uskovana kun illalla laittoi nukkumaan julkijumalattomana !

    siis sellaista ei ole maan päällä eikä alla.

    Jumala on kattanut pöydän, mutta ei syötä väkisin.

    Äänestä

  • aglius kirjoitti:

    Selitäpä sitten, miksi joku ihminen ei usko Jumalaan?
    Siksi, koska hän ei vain usko, eikö niin?
    Onko tällä ihmisellä siis vapaus valita, että "hei alan uskomaan Jumalaan, vaikka en uskokaan"?
    Kyllä siinä tarvitaan synnin tunto, että tulee turvasta puute ja on tarve lähteä etsimään armollista Jumalaa ja tämä on Jumalan työtä.
    Ihminen ei voi alkaa ajattelemaan "minun pitää kokea synnin tuntoa, että voin alkaa uskomaan Jumalaan".
    Usko sitten annetaan Jumalan valtakunnasta joka on täälä maan päällä ja sekin on Jumalan työ.

    Äänestä

  • vaini kirjoitti:

    Tuolla perusteella siis ihminen kykenee valitsemaan uskon itse.
    Raamattu vaatii myös että "älä tee syntiä" eli ihminen tuolla perusteella kykenee valitsemaan aina oikein ja olemaan tekemättä syntiä?
    No mihin sitten Jeesusta tarvitaan, jos ihminen voi itse valita oikein?

    "vainille"

    Jeesusta tarvitaan siihen, että kun ihminen valitsee väärin ja tekee
    syntiä, niin nöyrtymällä ja tunnustamalla syntinsä, hän voi saada ne anteeksi:
    "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon"!

    Äänestä

  • entas.. kirjoitti:

    Selitäpä sitten, miksi joku ihminen ei usko Jumalaan?
    Siksi, koska hän ei vain usko, eikö niin?
    Onko tällä ihmisellä siis vapaus valita, että "hei alan uskomaan Jumalaan, vaikka en uskokaan"?
    Kyllä siinä tarvitaan synnin tunto, että tulee turvasta puute ja on tarve lähteä etsimään armollista Jumalaa ja tämä on Jumalan työtä.
    Ihminen ei voi alkaa ajattelemaan "minun pitää kokea synnin tuntoa, että voin alkaa uskomaan Jumalaan".
    Usko sitten annetaan Jumalan valtakunnasta joka on täälä maan päällä ja sekin on Jumalan työ.

    Raamatun mukaan Jumala kutsuu jokaista ihmistä luokseen, mutta vain harvat ottavat kutsun vastaan!

    "Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan
    lapseksi; niille, jotka uskovat Hänen nimeensä."
    Joh 1:12

    Äänestä

  • näin Raamatussa kirjoitti:

    "vainille"

    Jeesusta tarvitaan siihen, että kun ihminen valitsee väärin ja tekee
    syntiä, niin nöyrtymällä ja tunnustamalla syntinsä, hän voi saada ne anteeksi:
    "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon"!

    Jos ihminen ei koe tehneensä koskaan syntiä?
    Mistä hän osaisi parannusta tehdä?

    Äänestä

  • Jumala kutsuu kirjoitti:

    Raamatun mukaan Jumala kutsuu jokaista ihmistä luokseen, mutta vain harvat ottavat kutsun vastaan!

    "Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan
    lapseksi; niille, jotka uskovat Hänen nimeensä."
    Joh 1:12

    Minkä takia kaikki eivät ota Häntä vastaan?
    Siksikö, että he haluavat valita kadotuksen taivaan sijasta?

    Äänestä

  • entas.. kirjoitti:

    Minkä takia kaikki eivät ota Häntä vastaan?
    Siksikö, että he haluavat valita kadotuksen taivaan sijasta?

    Ei, vaan siksi, että eivät halua uskoa!

    Niinhän kävi Nooankin aikaan! Ne, jotka eivät uskoneet Nooan saarnaa,
    hukkuivat!

    Äänestä

  • niin se on kirjoitti:

    Ei, vaan siksi, että eivät halua uskoa!

    Niinhän kävi Nooankin aikaan! Ne, jotka eivät uskoneet Nooan saarnaa,
    hukkuivat!

    Kyllä, Jumala vaikuttaa tämän halunkin uskoa.
    Nooan aikana oli siis samoin kun tänäaikana. Harva ihminen haluaa ottaa meidän Vanhoillislestadiolaisten saarnaa vastaan, vaan hukkuvat synteihin mieluummin.

    Onneksi monet uskovat Herraan Jeesukseen ja pelastuvat!

    Varsinkin monissa pakanamaissa, johon vl:llät eivät viitsi lähteä! Kiinassakin
    lasketaan olevan useita kymmeniä miljoonia uskovia!

    Äänestä

Tässä ihmisen elämän tärkeimmät teesit

Jae 1.

Ihminen ei tullut maailmaan omasta tahdosta. Rakastava ja täydellinen Jumala käyttää luomaansa ihmistä omiin tarkoitusperiinsä. Jumala on Rakkaus ja Rakkaus ohjaa tarkoitusta. Ihminen ei pysty vaikuuttamaan tarkoitukseen, joka on ennalta määrätty.
Ihminen kuitenkin kykenee järjellään vaikeuttamaan omaa elämäänsä kohtalon kautta. Kohtalo on ihmisen vähäisen järjen pelolla manipuloitu poikkeama tarkoituksesta. Lopputulokseen sillä ei kuitenkaan ole vaikutusta, joka on täydellinen Rakkaus. Jumalahan on ollut aina ja ihminen ehkä muutaman tuhat vuotta. Ihmisen järkeen manipuloitu kohtalon poikkeama on pelon aikaansaama tunne siitä, että ihminen olisi järkiolento ja olisi järjellisesti vastuussa elämästään Jumalan edessä. Järki on peloteltu uskomaan että ikuisesti ollut Jumala kiduttaisi vastuuttomia ihmisiä Helvetissä, ikuisesti.
Tuo Rakkauden irvikuva on manipuloitu pelolla ihmisjärkeen - täydellisen Rakkauden ja Elämän Lähteen kidutuskammiona. Ja lisäksi järki näkee kidutuksen hyvänä, koska Raamatuissa niin lukee. Edes inhimillinen ja raadollinen ihminen ei kykenisi ylläpitämään vastaavaa pahuutta.
Näin ihminen elää kohtalon harhoissa, mutta onneksi Tarkoitus vie vääjäämättä kohti iki-ihanaa ja absoluuttista Rakkautta. Piiruakaan siitä tinkimättä.

Jae 2.

Tässä ei Raamatuita tarvita

Äänestä
  • Amen.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Amen.

    Jos vauvalla olisi usko, niin miksi Paavali kehoittaa hylkäämään sen?

    1. Kor 13:11
    "Kun minä olin lapsi, puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja
    minä ajattelin, kuin lapsi, mutta kun tulin mieheksi, minä HYLKÄSIN sen,
    mikä lapsen on."

    Raamattu ei tunne mitään "syntymäuskoa"!!!

    Ramatuita voit lukea vaika se ei olla tosi. Ramatuben hyvä sanoma muutti pahassnoma. Jumala on Rakaus. Ei suunnitelmallinen pahoin piteliä helvetin kidutaja. Hyi olkoon miksi uskotte tuohon pahaan kun hyvökin olisi tarjolla, se on vielä Teille töydellinen Salaisuus sen nimi on Rakkaus.

    Äänestä

  • näin Raamatussa kirjoitti:

    Jos vauvalla olisi usko, niin miksi Paavali kehoittaa hylkäämään sen?

    1. Kor 13:11
    "Kun minä olin lapsi, puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja
    minä ajattelin, kuin lapsi, mutta kun tulin mieheksi, minä HYLKÄSIN sen,
    mikä lapsen on."

    Raamattu ei tunne mitään "syntymäuskoa"!!!

    sanonta "Kaikki kansat syntyvät Siionissa".

    Äänestä

  • raamatusta löytynee kirjoitti:

    sanonta "Kaikki kansat syntyvät Siionissa".

    Jos tarkoitat Ps 87, niin se on kirjoitettu juutalaisille, eikä sillä ole mitään tekemistä vl:n "seurakunta-opin" kanssa tai vauvojen uskon kanssa!

    Se tarkoittaa juuri sitä, että vauvat ovat Jumalan kädessä syntymässään,
    eivätkä tarvitse mitäänuskoa pelastuakseen!!!

    Äänestä

on samankaltainen usko että kaikki lapset syntyvät muslimeina ja Jumalan valtakunnassa uskotaan, että kaikki lapset syntyvät jumalanlapsina siis Jumalalle kelpaavina. Siksipä hätäkaste on ihan turha toimitus siinä mielessä, et ev.lut. kirkon opin mukaan, kaste vasta tekee lapsen autuaaksi. Ei voi olla kahta eri tulkintaa luterilaisuudessa ja molemmat muka oikeita!!!

Äänestä
  • Joo hätäkaste on harhaoppi. Ei ristin ryövärikään tarvinnut muuta kuin uskoa.

    Hätäkaste taitaa olla yksi kirkkoisien harhoista.

    Äänestä

  • Evluttilainen kirjoitti:

    Joo hätäkaste on harhaoppi. Ei ristin ryövärikään tarvinnut muuta kuin uskoa.

    Hätäkaste taitaa olla yksi kirkkoisien harhoista.

    Kuka keksi tuon "hätäkasteen"??

    Oliko se keskiajalla, jolloin miekan ja keihään avulla pakotettiin ihmisiä
    ottamaan vastaan "kasteen armo"?

    Kasteen armo ja hätäkaste ovat samanlaisia kirkon keksimiä harhoja.

    Äänestä

Ristinryöväriin on täysin turha vedota.
Älkää ryhtykö opettajiksi asioissa joita ette riittävästi tunne.

Ristinryvärin kuollessa ei nimittäin uuden liiton kastetta ollut vielä olemassakaan.

Jeesus asetti Pyhän Kasteen vasta kuolleista ylösnousemisensa jälkeen, tuon 40 päivän aikana jonka hän oleili opetuslasten keskellä, ennen taivaaseen astumistaan.

Kasteen puuttuminen ei kadota, on tilanteita joissa kaste ei ole mahdollista. Sen sijaan kasteen halveksiminen jota täälläkin näkee hämmästyttävän paljon, - on kadottava synti.

Äänestä
  • Näytä Raamatullinen peruste:

    #Sen sijaan kasteen halveksiminen jota täälläkin näkee hämmästyttävän paljon, - on kadottava synti. #

    Äänestä

  • Nim. "Jeesuksen kaste" on täysin hakoteillä Raamatun opetuksesta.

    Jeesuksen kaste oli ENSIMMÄINEN Uuden liiton kaste, sillä läsnä olivat
    Isä, Poika ja Pyhä Henki.
    Näinhän ei ollut Johanneksen kasteessa!!

    Jeesus asetti ehtoollisenkin ENNEN ristinkuolemaa!

    Toinen usein toistettu harha on tuo, että
    "Kasteen puuttuminen ei kadota, on tilanteita joissa kaste ei ole mahdollista. Sen sijaan kasteen halveksiminen jota täälläkin näkee hämmästyttävän paljon, - on kadottava synti."

    Täyttä puppua!!! Raamattu ei tunne tuollaista "kasteen halveksimista".
    Kenet se kadottaa, vauvan tai vanhemmat???

    Ne kuuluvat samaan harha-oppien sarjaan kuin hätäkaste!

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Nim. "Jeesuksen kaste" on täysin hakoteillä Raamatun opetuksesta.

    Jeesuksen kaste oli ENSIMMÄINEN Uuden liiton kaste, sillä läsnä olivat
    Isä, Poika ja Pyhä Henki.
    Näinhän ei ollut Johanneksen kasteessa!!

    Jeesus asetti ehtoollisenkin ENNEN ristinkuolemaa!

    Toinen usein toistettu harha on tuo, että
    "Kasteen puuttuminen ei kadota, on tilanteita joissa kaste ei ole mahdollista. Sen sijaan kasteen halveksiminen jota täälläkin näkee hämmästyttävän paljon, - on kadottava synti."

    Täyttä puppua!!! Raamattu ei tunne tuollaista "kasteen halveksimista".
    Kenet se kadottaa, vauvan tai vanhemmat???

    Ne kuuluvat samaan harha-oppien sarjaan kuin hätäkaste!

    On täysin selvää, että kirkolla ja uskonnoilla on omat epäraamatulliset oppinsa. Ne ovat keksittyjä mutta niistä on tehty uskottavia väittämällä, että asia on niin.
    Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan tutkineet Raamattua, ovat helppoja saaliita uskonnon uhriksi.

    Äänestä

  • Höpön löpöä taas laatikon täys !

    Mitään Pyhiä kasteita ei Raamatuss aole, eikä puhu sellaisesta sanaakaan !

    mistä hatusta te oikein vedätte näitä tarujanne. ja samat sanat tuosta kasteenhalveksimisesta..!

    voi hyvä Jumala tätä kansaa joka ei mitään tajua kristillisestä elämästä, mutta sitäkin enempi hokee noita lutterinmantroja joissa on monenlaista harhaa.

    ettekö ole lukeneet mitä lutteri itse sanoo vauvankasteista ?

    hän sanoo mm, että mitä pikimmin olisi luovuttava moisesta ilveilystä...jne.

    Äänestä

Jeesus on parantanut minut jatkuvasta ahdistuksesta ja tyhjyyden tunteesta, vieroittanut alkoholista ja tupakasta. Kiitos Jumalalle!

Kääntykää Jeesuksen puoleen, tehkää parannus, katukaa ja pyytäkää anteeksi syntejänne Jumalalta Jeesuksen nimessä, tehkää elämän kokonaisvaltainen suursiivous. Ja upotuskasteelle pääsee helposti esim. Turussa http://www.jeesus-on-herra.com/

Äänestä

Kun te puhutte taivaskelpoisuudesta, niin Raamatun mukaan teillä on väärä käsitys. Kuoltuaan KAIKKI meneävt tuonelaan, niin vauvat kuin aikuisetkin. Vasta Jeesuksen tulemuksessa herätetään kuolleet ja jokainen heistä joutuu tuomiolle.

Vl-liikkeen oppi, että kuoltuaan ihminen menee taivaaseen on harhaoppi.

Äänestä

Voi tätä pimeyttä !

että oikein uskovaisena syntyy vauva, huh..oletteko ihan tyhmiä vai mitä tää on.

kuulkaas kun vauva syntyy se syntyy tyhjänä lehtenä jolla ei ole yhtään mitään uskoja eikä mitään tajua mistään ulkomailmasta.

ja jotlut kehta ajulistaa että vauva syntyy uskovaisena. Vauva kelpaa sellaisenaan Jumalalle, kukaan ei ole sen puhtaampi kuinvastasynytnyt, koska ei ole vielä ensimmäsitäkään syntiä kerinnyt tehdä. ei teekkään ennekuin alkaa tajuta jotain hyvästä ja pahasta ja niiden tuomasta vastuusta.

Äänestä

Mitäs te siitä vauvasta väittelette. Jos vauva kuolee tunnin ikäisenä, hän menee tuonelaan ja odottaa ylösnousemusta kuten muutkin kuolleet. Vasta kun kuolleet on herätetty, he joutuvat KAIKKI tuomioistuimsen eteen ja siellä tuomiotaan jokainen tekojensa mukaan.
On siis vain turhaa väitellä sellaisesta asiasta, koska se ei kuulu yhdellekään ihmiselle - eikä etenkään ihmisten perustamalle uskonnolliselle järjestölle.

Ilm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

Äänestä
  • Lappix!

    Tuonelassa on Jeesuksen sanojen mukaan kaksi erilaista paikkaa,
    Luuk 16:22-26.

    On ns "Aabrahamin helma" eli paratiisi ("Tänä päivänä sinä olet oleva minun
    kanssani paratiisissa" ) ja ns "vaivan paikka, jonne
    rikas mies joutui kuoltuaan!

    Jos vauva kuolee, niin hän pääsee tuonne "paratiisi-osastolle", jossa
    hän saa lohdutusta . Siellä ovat uskossa kuolleet ja mm ristin
    ryöväri.
    On järkyttävää oppia sellainen, että kuolemanvaarassa oleva vauva tar-
    vitsisi jonkinlaisen hätäkasteen, välttyäkseen joutumasta kadotukseen.

    Vasta viimeisen tuomion jälkeen tämä ns "vaivan paikka" eli kadotus,heitetään
    tuliseen järveen, eli helvettiin,
    Ilm 20:14
    "Ja kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järveen,. Tämä on toinen
    kuolema, Tulinen järvi.!
    Sinne heitetään myös saatana joukkoineen.

    Äänestä

  • raamattutunti! kirjoitti:

    Lappix!

    Koska kuolleilla ei ole tietoa, ei ajatusta eivätkä he ole tietoisessa tilassa, niin he eivät voi tuntea tuskaa eikä mitään muutakaan. He odottavat ylösnousemusta ihmiskunnan yhteisessä haudassa, jota kutsutaan tuonelaksi. Yhdelläkään kuolleella ei ole etuoikeutta toiseen kuolleeseen nähden.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/2851858

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Jeesus sanoi, että rikkaalla miehellä oli tuonelassa "kova tuska", joten
    väitteesi, että tuonelassa ei olisi mitään tietoa tai ajatusta, ovat harhaa.
    Lasaruskin oli tietoisessa tilassa ja pyysi apua veljiensä puolesta!

    Siteeraat ilmeisesti tuota Saarn. 9:10
    "Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, johon olet menevä."

    Tuohan on vain viisaan sarnaajan ajatuksia ja tarkoittaa lähinnä sitä,
    että tuonelassa ei teoilla tai tiedolla ole enää merkitystä!
    Valinta on tehtävä tässä ajassa, sillä kuoleman jälkeen ei kukaan enää
    voi tehdä mitään pelastuakseen! "ei ole tekoa.."

    Äänestä

Lapset syntyvät Siionissa eli uskovaisina Jumalan valtakuntaan.
Ajan saatossa heidän uskonsa kuitenkin kuolee, jos sitä ei hoideta Jumalan Sanalla.

Ps. 87:5
Mutta Siionista sanotaan: "Joka-ainoa on syntynyt siellä". Sitä Korkein itse vahvana pitää.

Äänestä
  • Mutta tuossa psalmissa EI PUHUTA MITÄÄN VAUVOJEN USKOSTA!!!!

    Jos sinä olet syntynyt vaikka Suomessa, niin et sinä tarvitse siihen uskoa,
    että olet Suomessa!!!
    Ymmärrys HOII!!!

    Jos vauvat syntyvät Siionissa, niin eivät hekään tarvitse uskoa siihen.
    Sehän on tosi-asia heille eikä uskon asia!!!

    "Kuinka kukaan uskoo siihen, minkä näkee"?

    Älä lisää omia olettamuksiasi Jumalan sanaan!

    Äänestä

Niinpä. Mutta koska Jumala on rakkaus, niin laittaisiko hän suuressa rakkaudessaan luomansa ihmisen piinan paikkaan kuoltuaankin? Miksi Hän niin tekisi?
Jeesus kuvaili kuolleiden tilaa puhuessaan Lasaruksesta, joka oli Hänen ystävänsä ja jonka Jeesus tunsi.

Joh.11.
11 Näin hän puhui, ja sitten hän sanoi heille: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta".
12 Niin opetuslapset sanoivat hänelle: "Herra, jos hän nukkuu, niin hän tulee terveeksi".
13 Mutta Jeesus puhui hänen kuolemastaan; he taas luulivat hänen puhuneen unessa-nukkumisesta.
14 Silloin Jeesus sanoi heille suoraan: "Lasarus on KUOLLUT,

Kuollut ei ole tietoisessa tilassa, ei tekojen ei taitojen eikä mitenkään muutenkaan. Jeesus todisti Lasaruksen olevan kuollut, tuonelassa kuten Jeesus itsekin kuolemansa jälkeen - siis ihmiskunnan yhteisessä haudassa.

Apt.2.
29 Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä.
30 Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen,
31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi TUONELAAN eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.
32 Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.

Äänestä

Ps. 87:5 Zionille pitää sanottaman, että kaikkinaiset kansat siellä syntyvät, ja että Korkein sitä rakentaa.

Eli pieleen meni ja tyodella pahasti. Psalmin jae ei puhu sanaakaan viattomina syntyvistä lapsista.

Ja miksi puhuisikaan kun viatonta lasta ei ole syntyntiinlankeemuksen jälkeen syntynytkään
Jeesus lukuun ottamatta.

On käsittämätöntä kuinka uskoa tunnustavat ihmiset elävät tuollaisessa valheessa. Raamattukin käännetään ja väännetään oman sairaan mielen mukaiseksi aivan nurinniskoin.

Eikö teitä pelota ne vitsaukset, jotka seuraavat niitä jotka lisäävät omiaan Raamatun teksteihin.

Ilm. 22:18 Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu.

Äänestä

Ilmeisesti on niin, ettei VL-liikkeen uskonnossa ole Aatamia eikä syntiinlankeemusta lainkaan vaan kaikki syntyvät pyhiä ja synnittöminä. No, onhan sekin jonkun "siionin" uskomus.

Äänestä
  • Niin, tai sitten lappixin uskonnossa ei ole lainkaan Jeesuksen sovituskuolemaa
    maailman synnin edestä??

    Syntiä ei ole sovitettu lappixin mukaan.

    Kuoliko Jeesus turhaan, jos sovitus ei koske vauvoja?

    Äänestä

Onko sinulla vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Minä totesin, että kun VL-liike opettaa vauvojen olevan synnittömiä, niin silloin heidän opissaan ei ole otettu huomioon Aatamiaa eikä syntiinlankeemusta.

Room. 5:12
Sentähden, niinkuin YHDEN IHMISEN kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet

Yksikään Aatamin jälkeläinen ei ole synnitön, ei edes vauvana. Kun synti tuli maailmaan yhden ihmsien kautta, niin syntien sovitus tapahtuu myös yhden ihmisen kautta, ja Hänen nimensä on Jeesus.

Äänestä
  • Et siis ymmärtänyt, mitä kirjoitin?

    Vauva ON SYNNITÖN, koska hän on sovitettu Jeesuksen uhrikuoleman kautta.
    Jos synti on sovitettu, niin sitä EI ENÄÄ OLE!!

    Tajusitko?

    Jos sinä saat tuomion maallisessa oikeudessa ja olet sovittanut tuomiosi,
    niin tuomiota ei enää ole!!!

    Lue koko luku Room 5

    Jae 18"Niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko KOITUU KAIKILLE IHMISILLE ELÄMÄN VANHURSKAUDEKSI."!!!

    Äänestä

  • kysyn vain kirjoitti:

    Et siis ymmärtänyt, mitä kirjoitin?

    Vauva ON SYNNITÖN, koska hän on sovitettu Jeesuksen uhrikuoleman kautta.
    Jos synti on sovitettu, niin sitä EI ENÄÄ OLE!!

    Tajusitko?

    Jos sinä saat tuomion maallisessa oikeudessa ja olet sovittanut tuomiosi,
    niin tuomiota ei enää ole!!!

    Lue koko luku Room 5

    Jae 18"Niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko KOITUU KAIKILLE IHMISILLE ELÄMÄN VANHURSKAUDEKSI."!!!

    Jae 18"Niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko KOITUU KAIKILLE IHMISILLE ELÄMÄN VANHURSKAUDEKSI."!!!

    Kyllä, noin tapahtuu mutta se tapahtuu vain niille, jotka uskovat Jeesuksen julistamaan evankeliumiin. Ilman uskoa Jeesuksen opetukseen ihminen on ja pysyy epäuskoisena ja syntisenä - myös vauvat.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Jae 18"Niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko KOITUU KAIKILLE IHMISILLE ELÄMÄN VANHURSKAUDEKSI."!!!

    Kyllä, noin tapahtuu mutta se tapahtuu vain niille, jotka uskovat Jeesuksen julistamaan evankeliumiin. Ilman uskoa Jeesuksen opetukseen ihminen on ja pysyy epäuskoisena ja syntisenä - myös vauvat.

    Sinä mitätöit Jeesuksen uhrikuoleman voiman! Lapsi on varmasti puhdas mutta ei vielä omista uskoa matkalla tulevien syntien pesemiseksi!

    Äänestä

  • 5x2 kirjoitti:

    Sinä mitätöit Jeesuksen uhrikuoleman voiman! Lapsi on varmasti puhdas mutta ei vielä omista uskoa matkalla tulevien syntien pesemiseksi!

    5x2 Älä rupea vielä valehtelemaan minun nimiin, minä en mitätöi mitään. Te voitte luulla mitä haluatte, mutta yhden ihmisen kautta tuli synti maailmaan ja se tuli myös vauvoihin.
    Olet pakana, etkä tunne Jeesusta etkä Jumalan sanan totuutta !

    Äänestä

  • Vl liike ei opeta vauvojen olevan synnittömiä vaan uskon kautta vanhurskaita, Adamin lankeemus eli ihmisen taipumus pahaan on vauvallakin "geeneissä".

    Äänestä

Kukaan ihminen ei synny maailmaan synnittömänä.

Tällainen väärä käsitys lapsen viattomuudesta pohjautuu toiseen vakavampaan harhaoppiin, jota kutsutaan pinnalliseksi syntikäsitykseksi.

Uskotaan niin, ja puhutaan toisillekin että ihminen tulee syntiseksi tehtyään sellaisia tekoja jotka ovat syntiä. Jos ihminen syntyisi synnittömänä hän ei tekisi yhtäkään syntiä koko elämänsä aikana. Tästä nähdään kuinka vakavasta harhasta on kysymys.

Totuus on, että ihminen tekee synnintekoja puhtaasti geneettisistä syistä, Aadamin ja Eevan langettua ihmisen DNA ketju vaurioitui välittömästi. Synti asuu ihmisen geeniperimässä, DNA:ssa. Ja tästä syystä ihminen ei voi välttää kadotusta kuin yhdellä ainoalla tavalla, USKOMALLA Jeesukseen. Jota me uskovat nimitämme myös pukeutumiseksi Kristuksen vanhurskauden pukuun.

Saman asian voit lukea myös Kristuksen ilmestyksestä Johannekselle, jota kutsumme Ilmestyskirjaksi.

Ilm. 7:11 -17

Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!"

Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen."
___

Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ...

***) ... ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
- Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."

Äänestä
  • Ahaa!

    Synti on siis geeneissä. Missähän aminohapossa?

    "Aadamin ja Eevan langettua ihmisen DNA ketju vaurioitui välittömästi. Synti asuu ihmisen geeniperimässä, DNA:ssa. Ja tästä syystä ihminen ei voi välttää kadotusta kuin uskomalla Jeesukseen."

    Sinulla taitaa olla joku aivan omintakeinen käsitys synnistä! Raamattu ei tue
    tuollaista "geeni-syntiä".

    Raamatun mukaan synti on hengellinen käsite, joka ei ole sidottu maatuvan ruumiimme soluihin tai geeneihin.
    Jos synti olisi geeneissä niin syntihän lakkaisi, kun ruumis pannaan
    multiin.

    Eikö geenimanipulatiolla voitaisi hoitaa tuota syntiä sieltä pois?

    Raamatun mukaan vauvat syntyvät viattomina ja pyhitettyinä,
    Ps 106:38 ja Jer 1:5,
    mutta katolinen kirkko keksi aikoinaan tuollaisen julman opin vauvojen
    syntisyydestä ja sai sillä hyvän tekosyyn pakolliseen vauvakasteeseen.
    Ilman "perisynti-oppiahan" vauvakasteelta putoaisi pohja pois.

    Kirjoitat:
    " Jos ihminen syntyisi synnittömänä hän ei tekisi yhtäkään syntiä koko elämänsä aikana."

    Miksihän Aadam ja Eeva lankesivat syntiin vaikka olivat synnittömiä???

    Äänestä

  • mieti sitä! kirjoitti:

    Ahaa!

    Kerro, miksi jotkut enkelit ja sielunvihollinen on langennut syntiin?
    Raamattu sanoo Eevan lankeamisesta: "käärme petti minut".

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    Kerro, miksi jotkut enkelit ja sielunvihollinen on langennut syntiin?
    Raamattu sanoo Eevan lankeamisesta: "käärme petti minut".

    Et vastannut kysymykseen, miksi Aadam ja Eeva lankesivat syntiin,
    vaikka heillä ei ollut perisyntiä???

    Tuo mainitsemasi kohtahan oli vain Eevan tekosyy lankeemukselleen. Ainahan
    syntiinlangennut keksii verukkeita.

    Eiköhän syy heidän lankeemukselleen ollut se, että he tekivät väärän
    valinnan kun uskoivat käärmettä.
    Jumala antoi ihmiselle vapaan valinnan mahdollisuuden eikä ole ottanut
    sitä pois edes lankeemuksen jälkeen.

    Enkelien ja sielunvihollisen lankeaminen taas johtui ylpistymisestä:
    Hes 28:1-2,

    Joten mitään "perisyntiä ei ole!

    Äänestä

Onko tosiaan totta, että Raamatussa ei ole sanaakaan lapsen uskosta ?

Äänestä
  • Vauvan uskosta Raamattu ei puhu mitään, vaan kiistää sen:
    "Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta"!
    Room 10:14

    Isompi lapsi voi kyllä uskoa, kun hänelle kerrotaan Jeesuksesta:
    "Usko tulee kuulemisesta".

    Mutta "syntymäusko" on vl:llien omaa keksintöä.

    Äänestä

  • näin se on! kirjoitti:

    Vauvan uskosta Raamattu ei puhu mitään, vaan kiistää sen:
    "Kuinka kukaan voi uskoa, ellei hänelle julisteta"!
    Room 10:14

    Isompi lapsi voi kyllä uskoa, kun hänelle kerrotaan Jeesuksesta:
    "Usko tulee kuulemisesta".

    Mutta "syntymäusko" on vl:llien omaa keksintöä.

    Opettaako siis evlut kirkko tässä väärin.

    Olenkin ihmetellyt, että kun sanotaan, että vauva on viaton niin miksi se sitten pitäisi hätä kastaa - ihanko varmuuden vuoksi vain ?!?!

    Äänestä

  • 17+15 kirjoitti:

    Opettaako siis evlut kirkko tässä väärin.

    Olenkin ihmetellyt, että kun sanotaan, että vauva on viaton niin miksi se sitten pitäisi hätä kastaa - ihanko varmuuden vuoksi vain ?!?!

    Ev. lut. kirkolla on useita toisistaan poikkeavia käsityksiä vauvan uskosta.

    Virallisen käsityksen mukaan vauva on perisyntinen ja on kadotettu ilman
    uskoa. Siksi vauva pitää kastaa.
    Tähän selitykseen ei nykyisin usko muut, kuin kaikkein kiihkeimmät
    vauvakasteen puolustajat.
    Tuollainen julma oppi pitäisi kieltää lailla. Sen pohjalta kehitettiin
    aikanaan myös hätäkaste.

    Lutherilla oli myös Raamatun vastainen käsitys vauvojen uskosta. Hän opetti,
    että vavalle "lahjoitetaan" usko kasteessa seurakunnan ja kummien esi-
    rukousten kautta.
    Tuollainen ulkopuolinen, mekaaninen uskon saaminen on täysin vierasta
    Raamatussa.

    Useimmat uskovat nykyjään, että vauvan uskolla ei ole merkitystä. Kunhan
    vauva vain kastetaan, niin ehkä hän saa uskon joskus myöhemmin. Kä-
    täntö on osoittanut tämänkin teoria vääräksi. useimpien suomalaisten
    kohdalla.
    Tällainen toive-ajattelukaan ei perustu Jumalan sanaan.

    On jännää, miten vauvakasteen kannattajat koettavat keksiä jos minkä-
    laisia selityksiä, mutta eivät voi myötää raamatullista totuutta:
    Vauva ei tarvitse uskoa, koska hän elää jo todeksi sen, mihin usko
    johtaa.
    Hän on tukevasti Jumalan kädessä, eikä kukaan voi riistää häntä sieltä
    väärällä opillaan!
    Joh 10:29 Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä."
    "

    Tässä vielä lutherin SAIRAITA ajatuksia vauvoista.

    Luther/Vähäkatekismuksen liitteet

    Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi.

    Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan. Sen vuoksi on todella tarpeen, että koko sydämestä ja lujassa uskossa autamme lapsiparkaa ja pyydämme niin hartaasti kuin osaamme, että Jumala ei vain rukouksemme sanojen mukaisesti vapauttaisi lasta Perkeleen vallasta, vaan että hän myös vahvistaisi lasta, niin että tämä jaksaisi ritarin tavoin taistella Perkelettä vastaan koko elämän ajan ja vielä kuoleman hetkellä. Kun kastetut ihmiset usein turmeltuvat niin kelvottomiksi, se saattaa mielestäni johtua siitä, että kaste on toimitettu kylmän välinpitämättömästi ja että kastettavan puolesta on toimituksen aikana rukoiltu täysin vailla tosi tarkoitusta."

    Voiko "Perkeleen" vallassa olevalla vauvalla olla uskoa????

    Äänestä

  • pieni "ongelma" kirjoitti:

    No tuota...
    tietenkin voidaan ajatella, että tuo perkele julistaa hänelle evankeliumia,

    sillä uskohan tulee kuulemisesta!!!!!

    Äänestä

  • kuis on? kirjoitti:

    No tuota...
    tietenkin voidaan ajatella, että tuo perkele julistaa hänelle evankeliumia,

    sillä uskohan tulee kuulemisesta!!!!!

    On erikoista, että vaikka kukaan ei ole kyennyt osoittamaan Raamatusta
    yhtään kohtaa, jossa puhuttaisiin vauvojen uskosta, niin siitä huolimatta
    tälläkin palstalla monet pitävät siitä opista kiinni kynsin hamapain.
    Raamattu on täynnä kohtia, jotka kumoavat sen, että vauvoilla olisi
    joku "syntymäusko".

    Yksi sellainen on Room 1:5, jossa Paavali kertoo omasta kutsumuksestaan
    ja virastaan, jonka tarkoitus on saada kuulijoissa aikaan uskoa.

    "Usko tulee kuulemisesta"!

    Jos vauvoissa olisi luonnostaan usko, niin eihän tarvittaisi kuulla Jumalan
    sanaa!!

    "Jonka kautta me olemme saaneet apostolinviran, että syntyisi uskon
    kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa."

    Jos pakanakansoissa olisi jo luonnostaan syntymäusko, niin eihän kenenkään
    tarvitsisi julistaa heille.

    Mutta juuri siksi julistajan virka on asetettu:
    "Kuinka kukaan voi uskoa, ellei julisteta"!!!

    Suurin syy lestojen ja kirkon harhakäsityksissä on se, etteivät ne tunne eivätkä tarvitse Raamattua. Sitä on tarvittu vain sen verran, että jonkun jakeen perusteella on luotu oma oppi ja rituaalit, eikä kukaan moiti sitä. Vauvat kastetaan, koska se on TAPA. Mitään hengellistä merkitystä sillä ei ole, vaan pelkkä tapakristillinen rituaali.

    Mitään syntymäuskoa ei ole, vaan KAIKKI ovat syntisiä, myös vastasyntyneet vauvelit. Mutta Jeesuksen sanaa voi vääristellä ja soveltaa kuten kirkko tekee. Ei sitä ole kielletty missään, mutta lopullissa tilinteossa siitä rapsahtaa tie kadotukseen. Eivät valehtelijat peri Jumalan valtakuntaa, sanoo Raamattu.

    Äänestä

Kuuntelin V. Palolan puheen jostain seuroista ja hän korosti sitä, että Jumala on asettanut saarnaviran, jonka kautta Jumala vuodattaa Pyhää Henkeä
kuulijoiden ylle lisäen näin uskoa kuulijoissa.

Mutta sitten V. Palola alkoi kertomaan omia satujaan vauvojen uskosta siten,
että Jumala jollain salatulla tavalla antaa vauvoille uskon.
Hän ei osannut siteerata yhtään Raamatun kohtaa vaan keksi omasta päästään tuollaista satua.

Ikäänkuin Jumalan tarvitsisi turvautua mystiikkaan vauvojen kohdalla.

Tuli mieleen Raamatun kohta, 2. Tim 4:4
"Mutta aika tulee, jolloin heivät kärsi tervettä oppia..
"he kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."

Äänestä
  • Ettekö te osaa lukea, vai mistä on kysymys?

    Mark. 10:15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

    Ap. t. 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Ap. t. 2:39
    Sillä teille
    ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu

    ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

    Joka uskoo ja kastetasan se pelastuu.
    ¤¤¤¤¤

    Miksi anabaptisteilla on niin kova halu saattaa lapsiaan kastamattomina kadotukseen? KUkaan valvova kristitty ei jätä lastaan kastamatta, eli saattamatta Jeesuksen syliin, tämä on varma asia.

    Äänestä

  • Tätä asiaa pitää lähestyä siitä näkökulmasta, että toisin kuin täällä hyvinvointisuomessa lapsia on alkukirkon aikana, Jeesuksen aikana ja meilläkin noin 100 vuotta siiten kuollut paljon ennen kuin ovat aikuisia. Lapsijoukosta on vain 2-3 saattanut jäädä eloon lisääntymisikään asti.

    Teologinen kysmys on siis millä perusteella lapsivainaja tuomitaan viimeisellä tuomiolla?
    Tuomitaanko lain mukaan, jolloin toki vastasyntynyt ei ole tehnyt tekosyntiä mutta onko lapsi?

    Mitä miettii vapaiden suuntien äiti tai isä kun lapsi kuolee?

    Äänestä

  • Lapsi, uskon esikuva kirjoitti:

    Ettekö te osaa lukea, vai mistä on kysymys?

    Mark. 10:15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

    Ap. t. 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Ap. t. 2:39
    Sillä teille
    ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu

    ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

    Joka uskoo ja kastetasan se pelastuu.
    ¤¤¤¤¤

    Miksi anabaptisteilla on niin kova halu saattaa lapsiaan kastamattomina kadotukseen? KUkaan valvova kristitty ei jätä lastaan kastamatta, eli saattamatta Jeesuksen syliin, tämä on varma asia.

    Joku kysyy:

    "Miksi anabaptisteilla on niin kova halu saattaa lapsiaan kastamattomina kadotukseen? KUkaan valvova kristitty ei jätä lastaan kastamatta, eli saattamatta Jeesuksen syliin, tämä on varma asia."

    Kuka on repinyt ne vauvat pois Jesuksen sylistä, jos ne pitää väkisin
    viedä sinne takaisin vauvakasteessa???

    Äänestä

Eikö siis kukaan pysty ramatulla perustelemaan lapsen kastetta. Varsinkin hätäkaste näyttää olevan ihan ihmiskeksintö.

Onko evlut kirkko mennty harhaan.

Jos ei Raamatulla pysty perustelemaan lapsen uskoa eikä lapsi kastetta niin on aika kumma.

Ristiriitaiseksi asian tekee se, että lapsikastetilaisuuksissa Pyhä Henki on hyvin voimakkaasti läsnä.

Äänestä
  • Sekoitatkohan nyt Pyhän Hengen deodoranttien tuoksuihin?

    Vai mistä päättelet, että PH on läsnä?

    Äänestä

Kannattaa kastaa ihan varmuuden vuokis. Jumalalle kelpaavanhan voikin kastaa, Se joka tunnustaa syntinsä ja uskoo Kristukseen kuuluukin kastaa.

Vauvatkin kuuluvat Kristukselle ja siksi ne voi littää Kristuksen ruumiin osallisuuteen.

Äänestä
  • Häh?

    Olipa sekavaa;

    "Vauvatkin kuuluvat Kristukselle ja siksi ne voi littää Kristuksen ruumiin osallisuuteen."

    Siis vauvat kuuluvat Kristukselle, mutta kuka ne repii sieltä välillä pois, jos
    ne pitää uudestaan liittää sinne takaisn kasteessa????

    Äänestä

Ap.t. 15:
13 Sapattina menimme kaupungin ulkopuolelle joen rantaan; arvelimme, että siellä olisi rukouspaikka. Istuuduimme sinne ja puhuimme naisille, joita siellä oli koolla.
14 Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia, jumalaapelkäävä nainen, joka oli kotoisin Tyatirasta ja kävi kauppaa purppurakankailla. Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui, [Luuk. 24:45]
15 ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan. [Hepr. 13:2]

Kastettiinko Lydian uskon perusteella koko muu perhekunta. Todennäköisesti siellä oli lapsiakin.

Uskomatonta ei Raamatun esimerkin mukaan tulekaan kastaa.

Ap. t. 8:36

Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" [
Ap. t. 8:37

Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]

Tässäkin pitää vakuuttaa uskonsa ennenkuin kastetaan.

Äänestä
  • Todennäköisesti Lyydian perhekunnassa EI OLLUT LAPSIA, sillä hän oli
    joko leski tai yksinäinen liikenainen.
    Muutoinhan ei perhekuntaa olisi nimitetty naisen mukaan!!!

    Kannattaa ajatella hieman, ennenkuin ottaa kantaa:
    "Istuuduimme sinne ja puhuimme NAISILLE, joita siellä oli koolla."

    Lyydian perhekuntaan kuului siis naisia!!!!

    Koska Raamattu puhu mitään vauvojen uskosta on heidän kastaminenkin
    turhaa!

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Todennäköisesti Lyydian perhekunnassa EI OLLUT LAPSIA, sillä hän oli
    joko leski tai yksinäinen liikenainen.
    Muutoinhan ei perhekuntaa olisi nimitetty naisen mukaan!!!

    Kannattaa ajatella hieman, ennenkuin ottaa kantaa:
    "Istuuduimme sinne ja puhuimme NAISILLE, joita siellä oli koolla."

    Lyydian perhekuntaan kuului siis naisia!!!!

    Koska Raamattu puhu mitään vauvojen uskosta on heidän kastaminenkin
    turhaa!

    13 Sapattina menimme kaupungin ulkopuolelle joen rantaan; arvelimme, että siellä olisi rukouspaikka. Istuuduimme sinne ja puhuimme naisille, joita siellä oli koolla.
    14 Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia,

    Kun minä menen vaikkapa työporukan naisten kanssa istuskelemaan vaikkapa ns terassille ja sinne tulee joku puhumaan vaikka Tupperwaresta ja päätän ostaa pari rasiaa, voiko siitä tehdä sen johtopäätöksen, että perhekuntani kuuluu vain naisia?

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Niin, tai voiko siitä päätellä, että sinun perheeseesi kuuluu vauvoja????

    Saattoihan siihen kuulua myös veljiä:
    Ap 16:40
    "Niin he lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö, ja nähtyään veljet,
    he lähtivät pois."

    Äänestä

  • mieti sitä kirjoitti:

    Joko kuuluivat perhekuntaan tai olivat kylässä.
    Kun työtoveri tulee käymään minun luonani ja luonani on jo toinen tuttava, onko tämä tuttava perhekuntaani kuuluva. Mistä voit päätellä vejien tilanteen?

    Perhekuntaan kuuluvat kastettiin.
    tämän enepää ei sanota. Siksi pitää tarkastella asiaa myös vanhurskauttamisopin kautta.
    Lapsista Jeesus puhui:
    5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. [Matt. 10:40 ]
    6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2

    "Siksi pitää tarkastella asiaa myös vanhurskauttamisopin kautta."

    Miksi UT:n käytäntö ei kelpaa? UT:n mukaan vanhurskauttaminen PERUSTUU NIMENOMAA USKOON, eikä kasteeseen!!
    Room 4:3
    Kyllä noilla teologeilla on taipumus pyrittää omia teorioitaan ja olettamuksiaan edes takaisin ja näin koettaa ujuttaa omia näkemyksiään Jumalan sanaan.
    Luther oli malli-esimerkki tällaisesta asioiden veivaamisesta.

    Huvittavaa on lukea hänen kirjoituksiaan, jotka tuon veivaamisen johdosta
    olivat ristiriitaisia keskenään. Tämä tulee selvästi hänen kirjoituksistaan
    lapsen uskosta.

    Välillä vauvat ovat uskomattomia.
    Välillä he saavat uskon kasteessa, joka johtaa siihen, että ennen kas-
    tettaan vauvat OVAT USKOMATTOMIA!!!
    Välillä sillä ei ole lainkaan väliä uskooko vauva vai ei.

    Iso katekismus Osa 4
    Tähdennämme vielä sitä, että emme pane suurinta painoa kastettavan uskoon tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä ei epäusko tee kastetta vääräksi"

    Joten Luther on varmuuden vuoksi kolmella eri kannalla vauvojen uskon
    suhteen! Ja tällaisten "sekoilijoiden" kirjoituksiin eräät perustavat uskonsa!!!!

    Äänestä

Lapsella ei ole pelastavaa uskoakoska Uusi Testamentto pettaa "usko TULEE kuulemisesta,kuuleminen Kristuksen Sanan kautta. Eia kannata satuja klertoa joita ei sanassa ole.
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Lapsen on ymmärttetävä Huutaa avuksi Herran nimeä .

Äänestä

VL-lahkon opissa ei ole Aatamia lainkaan..??

Äänestä

Kyllä lapsella on enempi uskoa kuin tämä palstan kirjoittajilla.

Asettiko Jeesus teitä esikuviksi. Ei vaan teijän pitäs tulla lapsen kaltaseksi jos mielitte Jumalanvaltakuntaan sisäälle päästä.

Äänestä
  • Selma runoilee taas omiaan!

    Taitaa olla vaikeaa eroittaa vauva ja lapsi toisistaan.

    Lapsi uskoo helposti , kun hänelle kerrotaan Jeesuksesta, mutta vauva
    ei noteeraa sellaiseen puheeseen millään tavalla.

    Miksihän Jeesus ei kastanut noita lapsia?

    Äänestä

  • mieti sitä kirjoitti:

    Selma runoilee taas omiaan!

    Taitaa olla vaikeaa eroittaa vauva ja lapsi toisistaan.

    Lapsi uskoo helposti , kun hänelle kerrotaan Jeesuksesta, mutta vauva
    ei noteeraa sellaiseen puheeseen millään tavalla.

    Miksihän Jeesus ei kastanut noita lapsia?

    Oletko sitä mieltä, että Jeesus asetti mm. sinut esikuvaksi - ei kun sinun pitää tulla lapsenkaltaiseksi.

    Jos lapset/viattomat lapset ovat esikuvia, ne ovat Jumalalle kelpaavia - siis kastettavia ja uskovaisia.
    Miksi Raamatussa sanotaan, että kaikki syntyvät siionissa.

    Äänestä

  • SelmAnnikki kirjoitti:

    "Raamatussa sanotaan, että kaikki syntyvät siionissa."
    Etpä taida ymmärtää mitä se tarkoittaa.

    Mitä sanot tähän?

    Valit. 5:11-15
    11 Naiset RAISKATAAN Siionissa, nuoret tytöt Juudan kaupungeissa.
    12 Valloittajat hirttävät ylhäiset miehemme, vanhimpiamme he halveksivat.
    13 Nuoret miehet joutuvat pyörittämään jauhinkiviä, pojat kompastelevat puukuormien alla.
    14 Vanhimmat eivät enää kokoonnu kaupunginportille, nuoret miehet eivät näppäile soittimia.
    15 Sydämestämme on ilo kuollut, tanssimme on vaihtunut suruksi. [Job 30:31]

    Äänestä

  • SelmAnnikki kirjoitti:

    Oletko sitä mieltä, että Jeesus asetti mm. sinut esikuvaksi - ei kun sinun pitää tulla lapsenkaltaiseksi.

    Jos lapset/viattomat lapset ovat esikuvia, ne ovat Jumalalle kelpaavia - siis kastettavia ja uskovaisia.
    Miksi Raamatussa sanotaan, että kaikki syntyvät siionissa.

    Selmalla on niin luja vauhti, että hän ei ehdi ajatella, mitä kirjoittelee!

    "Oletko sitä mieltä, että Jeesus asetti mm. sinut esikuvaksi - ei kun sinun pitää tulla lapsenkaltaiseksi."

    Huom! LAPSEN KALTAISEKSI!!! Ei lapseksi!!!!

    Jos lapset kelpaavat Jumalalle (SELLAISENAAN) niin miksi ne pitää väkisin kastaa?????

    Äänestä

Hyvä tarkennus, "lapsen kaltaiseksi", sitä juuri tarkoitinkin.

Äänestä

Jeesus sen itse todistaa, että lapsella on usko;

Matt. 18:6

Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2]

Mark. 9:42

"Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. [Matt. 18:6-9; Luuk. 17:1,2 : 5. Moos. 13:6]

Kannattaisi uskoa mitä Vapahtajamme sanoo.

Room. 10:17

Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Usko tulee kuulosta - siinä ei sanota, että vain kuulosta.

Siinä ei sanota, että vain kuulosta eikä fyysisestä kuulosta, koska silloinhan liki kaikki olisivat uskovaisia. Jos Jumala ei avaa sydämen kuuloa on fyysinen kuulo turhaa.

Olavin viimeisimmät harhaopit, että kirjoitettua Sanaa ei saisi uskoa on todella harhaoppia. Raamattu ei siis saisi luettuna uskoa todeksi. Huh huh.

Äänestä
  • Eipä taida evluttilainenkaan ajatella, mitä kirjoittaa!

    Jeesus ei puhu tuossa mitään vauvojen uskosta tai edes siitä, että kaikki maailman lapset uskovat!

    Hän puhuu NÄISTÄ PIENISTÄ, JOTKA USKOVAT MINUUN!!!

    Siis vain niistä lapsista, jotka olivat kuuntelemassa Hänen puhettaan, sillä
    USKO TULEE KUULEMISESTA, EIKÄ SYNTYMISESTÄ!!!

    Kannattaisi ajatella mitä Vapahtajamme sanoo, eikä kuvitella omiaan!

    Äänestä

Arvoisa nimimerkki Evluttilainen, juuri näin. Kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Olen seurannut useimpien vanhoillislestadiolaisten kirjoittavan täällä uskosta.

Hämmästyttävää kyllä he eivät puhu mitään siitä MIHIN, tai KENEEN he uskovat. Rivien välistä kuitenkin näkee selvästi että puskon kohde on pääasiassa tiukat isien perinnäissäännöt. Eikä Jeesusta tunneta.

Muutama ilahduttava poikkeus on ollut, mutta mm.
"suvikristiina"n nimimerkki on joutunut hävyttömän saatanan orjan väärinkäyttämäksi. Näkee kuinka raivoissaan piru on Kristuksen opille, vaikka sotkija ei itse tiedä mitään siitä mitä tekee, mutta toimii sokeasti pirun käskystä.

Uskossa elämän ja kuoleman kysymys MIHIN uskotaan ja keneen uskotaan. Ainoastaan JEESUKSEEN uskomalla pelastuu, muista uskomisista on pääasiassa vain haittaa ja turhaa vaivaa.

Äänestä

SelmAnnikki kysyy:
"Miksi Raamatussa sanotaan, että kaikki syntyvät siionissa."

Siion on esikuva Jumalan valtakunnasta, joten syntyvät vauvat ovat tukevasti
Jumalan kämmenellä. Näinollen he eivät tarvitse uskoa eikä toivoa.
Siksi puheet perisynnistäkin ovat valhetta.

Room 8:24
"Mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo. Kuinka kukaan toivoo sitä, minkä näkee."

"Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan," joten toteutunut usko
ei tarvitse lisää uskoa. Se on jo toteutunut! Usko on muuttunut näkemiseen! Näin vauvoillakin.

Äänestä
  • Kukaan ei synny siionissa vaan synnytyslaitoksella, ja jokainen on alunperin lähtöisin Aatamista, joten sepä siitä.
    Uskonlahko voi toki valehdella jäseniään niin paljon kuin haluaa, mutta totuus on toisenlainen. Miksi vauvakin voi kuolla. Vastaus on tässä:

    1.Moos.2.
    16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
    17 mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".

    Synnin palkka on kuolema.

    Äänestä

  • Perisynti tarkoittaa lihan heikkoutta, eli ihmisten luonnollista taipumusta syntiin, jonka saa aikaan himo. Kuolema taas on seurausta syntiinlankeemuksesta joka
    on voitettavissa ainoastaan uskomalla Kristuksen sovitukseen.

    Äänestä

Paavali todisti saman:

Room. 5:12
Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet-

Jos yleensä uskottte Raamattuun, niin asia on aivan selvä. Vauvoilla ei ole uskoa vaan hän on jo syntyessään syntinen.

Äänestä
  • Ei vauvat ole syntisiä ennen kuin tekevät syntiä! Jeesus on sovittanut kaikkien ihmisten syntivelat.

    Äänestä

Niin, uskonlahko muuttaa Jumalan sanan valheeksi, kuten 5x9 osoittaa. Luulo ei ole totuutta.
Jeesus sovittaa niiden synnit, jotka uskovat Hänen julistaman evankeliumin. Olette todella sokeita valehtelijoita.

Äänestä
  • Eikö "lappix" osaa lukea?

    Room 5:18
    "Niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu KAIKILLE IHMISILLE
    ELÄMÄN VANHURSKAUDEKSI."!!!

    Jeesus ON KUOLEMAN VOITTAJA!!! Jeesus teki tyhjäksi perkeleen teot, joten
    Aadamin ja Eevan lankeemus ei vaikuta enää vauvoihin!

    Vauvan vanhurskaus on lahjavanhurskautta, joten se ei edellytä uskoa,
    vaan on Jumalan armoa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Vastauksia hakeva kirjoitti:

Onko näin;

1. Kaikki lapset ovat syntyessään taivaskelpoisia sellaisenaan koska ei ole tekosyntejä ?

2. Jeremias ja Johannes Kastaja olivat jo kohdussa pyhitetyt Jumalan työhön ja heissä oli Pyhä Henki. Sen sijaan ei sanota, että kaikissa syntyvissä olisi Pyhä Henki.
Job 15:14

Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!

Job 25:4

Kuinka siis ihminen olisi vanhurskas Jumalan edessä, ja kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas?

Ps. 51:5

(51:7) Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.

3. Jeesuksen mukaan ihmisen täytyy syntyä uudelleen ylhäältä jotta voisi tulla Jumalan Lapseksi.
Joh. 3:3

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Joh. 3:7

Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

4. Siis onko niin, että kun puhutaan, että on säilyttänyt lapsuuden uskon, niin jossakin vaiheesa on täytynyt uudesti syntyä, eli lapsen uskoa ei olisikaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu