Jokainen tekee tilin elämästään JUMALALLE

Henkilökohtaisesti jokainen on vastuussa JUMALALLE tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Jeesuksen käsky kuuluu rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi.

Jos kristittyinä näemme ja koemme jonkun toimivan Jumalan sanan vastaisesti jossakin asiassa, niin eihän se oikeuta meitä toimimaan Jumalan sanan vastaisesti.
___
*) Mistä kristikuntaan on levinnyt tämä tuomiohenki toista kristittyä kohtaan? Miksi syntiä ei pidetä syntinä ja pyritä pois synnistä, - parannukseen? Siihen TODELLISEEN rakkauteen, jolla Jeesus meitä on rakastanut. Vaikka tekopyhyyt tuntuu kehossamme kovin luontevalta ja voimaannuttavalta, se ei pelasta ketään.
___

Minä ymmärrän vielä sen, että vanhoillislestadiolaiset täällä KESKENÄÄN polemisoivat OMAN seurakuntansa sisäisiä ongelmia väärinkäytöksiä.

Sitä en käsitä, että ateistit ja muut tekopyhät uskovaiset osoittelevat vanhoillislestadiolaisia sormellaan, vaikka tekevät itse samaa aamusta iltaan, (potkivat lähimmäisiään takapuoleen, nimittelevät ja syljeskelevät esimerkiksi vanhoillislestadiolaisia silmille).

Näinkö te olette oppineet Kristusta tuntemaan?

MItä luulette vastaavanne, kun Kristus kysyy teiltä rakastitko sinä sydämestäsi vanhoillislestadiolaisia?

Jos vanhoillislestadiolainen tuomitsee sinut, ja sinä tuomitset vanhoillislestadiolaisen, niin siinähän on kaksi ihan samanlaista hölmöä osoittelemassa itseään kolmella sormella ja naapuriaan etusormella.

Kiteytän:

Meillä jokaisella, kristitylläkin, on syntiä maan ja taivaan väli täynnä, jokainen meistä, parhainkin kristitty, tarvitsee parannusta. Armoa ja anteeksiantamusta, - Jumalalta ja lähimmäisiltämme.

Minne tietoisuus omista synneistä on kadonnut?

Olen sitä mieltä että omat synnit on prjisoitu onnistuneesti naapuriin!

Kun ihmiset eivät tunne Jeesusta syntiensä sovittajana niin he etsivät toisista ihmisistä syntipukin ja alkavat osoitella toisia sormellaan.

Vihollinen on paljon ovelampi kun moni luulee ja käsittää. Pahimmat synnit nimittäin kätkeytyvät pyhyyden ja totuuden kaapuun. Ihmisen sokeassa mielessä valhe muuttuu totuudeksi. Vihollisemme on ovela ja "hurskas" silmänkääntäjä.

¤¤¤¤

Kytätään jonkun toisen ihmisen asusteita ja omista tavoista poikkeavia ulkoisia tapoja. Niistä sitten tehdään suuria syntejä, mutta itse eletään rakkaudettomuuden pimeydessä ja tekopyhyydessä, tiedostamatta ollenkaan omaa tilaa.

PIru tunnetaan parhaiten siitä, että se ei rakasta eikä kunnioita lähimmäistään, eikä välitä toisten tarpeista, tämä on varma merkki sokeudesta vaikka kuinka pyhältä muuten näyttäisikin. Olkaa kristityt tarkkoja itsenne kanssa ja toisten kanssa, ettei valhe pääse valtaan.

Jumala ei ole sattumalta RAKKAUS, vaan rakkaus on elämän ehto. Missä viha hallitsee ihmistä, siellä kuolema niittää satoa.

1. Joh. 4:6 Me olemme Jumalasta.

Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

1. Joh. 4:7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.

1. Joh. 4:8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa,
sillä Jumala on rakkaus.

Sanat "joka ei kuule meitä", tarkoittaa Jeesuksen seurassa liki 2000 vuotta sitten eläneitä opetuslapsia, niitä jotka ovat näiden tapahtumisen SILMINNÄKIJÄTODISTAJIA.

Kopioitujen jakeiden kirjoittaja on Johannes, hän jota Jeesus rakasti, kuten tiedämme.

Nöyrrymmekö me nyt kuuntelemaan Johannesta? Tämä on elämän ja kuoleman kysymys.
9113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Juuri näin on asiat. Puhut oikein ja raamatullisesti. Aamen. Kunpa tämän ottaisivat omakseen myös ne kaikki häiriköt ja pilkanheittäjät jotka tämän lukevat.

Äänestä
  • Näin se on, rakas sisareni Herrassa, nimimerkki "yksi uskovainen".

    Tämä on suuri haaste kaikille meille kaikille joiden Herrana Jeesus on.

    Haasteemme on rukoilla Jumalaa Jeesuksen nimessä, että Jumalan sana saisi tunkeutua sydämiimme, kirkastamaan meille Kristusta. Vapahtajaamme ja syntemme sovittajaa, joka antoi henkensä ja vuodatti verensä pelastaakseen meidät kuolemasta.

    Jumala on rakkaus, hän pelasti meidät rakkaudeta meitä kohtaan, ei suinkaan pitkin hampain jka säälistä, kuten lakihenkisestä julistuksesta monesti voisi käsittää.

    Suren kovasti sitä, että kuva Jumalasta tahriintuu vihaiseksi vanhaksi äijäksi, jolla on suurennuslasi toisessa kädessä ja kuuma kivi toisessa kädessään, - joka hän sitten vihassaan paiskaa epäonnistuneen vaeltajan päähän. Jumala on tullut nimenomaan pelastamaan meitä syntisiä ja epäonnistuneita, siksi me saimme VAPAHTAJAN, Jeesuksen. Ei meillä ole muuta turvaa tuomiopäivänä, ei kenelläkään.

    Usko Kristukseen on iloinen asia. Jeesus päästää meidät pahan pauloista ja synnin siteistä Jumalan lasten iloon rauhaan ja vapauteen. Sellaista rauhan sanomaa me tarvitsemme, siitä sanasta me saamme voiman myös kilvoitteluun.

    Äänestä

Ovatko kaikki tuhannet jumalat siellä jonossa vai miten se toimii?

Äänestä
  • Yksi Pyhä Kolmiyhteinen Jumala Isä Poika ja Pyhä Henki.

    Kun henki lähtee kehostasi, tulet välittömästi ikäänkuin tunnelin päähän jonka toisesta päästä loistaa aurinkoa kirkkaampi valo, sinua lähestyy ihmisen muotoinen olento josta tuo valo lähtee.
    Vaunt polvillesi olennon eteen ja sinun suustasi purkautuu ääni joka sanoo, Jeesus on Herra.

    Havaitse koko elämäsi kulkevan silmissäsi valon nopeudella.
    Toetat olevasi sellaisen olennon edessä joka näkee kaiken mitä olet tehnyt ja jättänyt tekemättä, olet tullut TOTUUDEN eteen.

    JOs sinulla ei ole ollut uskoa Kristukseen tässä elämässäsi, sinä tuomitset sillä hetkellä itsesi ikuiseen kadotukseen jossa on ikuinern itku ja hammasten kiristys.

    Nyt tiedät kuinka se toimii. Peruutusvaihdetta ei ole.
    Valitse siis:
    1. Ikuinen elämä taivaassa.
    2. Ikuinen tuska helvetissä.

    Komatta paikkaa ei ole, älä siis jatka enää itsepetoksessa.

    Äänestä

  • Jumala armahtakoon kirjoitti:

    Yksi Pyhä Kolmiyhteinen Jumala Isä Poika ja Pyhä Henki.

    Kun henki lähtee kehostasi, tulet välittömästi ikäänkuin tunnelin päähän jonka toisesta päästä loistaa aurinkoa kirkkaampi valo, sinua lähestyy ihmisen muotoinen olento josta tuo valo lähtee.
    Vaunt polvillesi olennon eteen ja sinun suustasi purkautuu ääni joka sanoo, Jeesus on Herra.

    Havaitse koko elämäsi kulkevan silmissäsi valon nopeudella.
    Toetat olevasi sellaisen olennon edessä joka näkee kaiken mitä olet tehnyt ja jättänyt tekemättä, olet tullut TOTUUDEN eteen.

    JOs sinulla ei ole ollut uskoa Kristukseen tässä elämässäsi, sinä tuomitset sillä hetkellä itsesi ikuiseen kadotukseen jossa on ikuinern itku ja hammasten kiristys.

    Nyt tiedät kuinka se toimii. Peruutusvaihdetta ei ole.
    Valitse siis:
    1. Ikuinen elämä taivaassa.
    2. Ikuinen tuska helvetissä.

    Komatta paikkaa ei ole, älä siis jatka enää itsepetoksessa.

    Entä Allah, Krishna, Apollo, Ra, Zeus jne?

    Äänestä

  • jumalia riittää kirjoitti:

    Entä Allah, Krishna, Apollo, Ra, Zeus jne?

    Arvoisa "jumalaia riittää", tunnetko sinä joulupukin?

    Jos tunnet joulupukin, niin sitten tunnet myös nämä,
    Allah, Krishna, Apollo, Ra, Zeus jne. Ne ovat kaikki
    satuolentoja.

    Sen sijaan Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki, on kaiken alku ja Luoja, hänessä me olemme elämme ja liikumme. Kaikki mitä maailmassa on, on alkuisin Jumalasta. ILman JUmalaa ei ole mitään. Tyhjä on tyhjä ja tyhjänä pysyy.

    Äänestä

  • vakava asia kirjoitti:

    Noin 3 miljardia ihmistä ovat sitä mieltä että Allah ja Krishna eivät ole satuolentoja.
    Itse olen myös sitä mieltä että ne ovat satuolentoa siinä missä Raamatun Jumalakin.

    Saman verran löytyy todisteita kaikkien jumalien olemassaolosta ( = 0 kappaletta todisteita).

    Jumalat elävät ihmisten mielikuvituksesa.

    Äänestä

Kunpa tuo kirjoitus olisikin se säääntö jolla täällä Srk:ta puolustellaan. Tuo on oikein ja siihen pitää meidän kaikkien pyrkiä. Kunpa tuon tekstin ottaisi vl liikkeen jäsenet sydämelleen ja myös Srk:n johtokunta toimisi tuon mukaan. Teot ja puheet nyt vain on niin ristiriitaisia.

Äänestä
  • He ja me, sanotaan näin. Vaikka itse en ole vanhoillislestadiolainen, tunnen heitä. Mikään ei saisi minua haukkumaan heitä, puhumattakaan että sylkisin päälle. Mukavia ihmisiä ovat kaikki olleet, joita olen tavannut.

    Pyrkikäämme sitä kohti, että rukoilisimme kaikkien puolesta.

    Ymmärrän sen että prosessi on hyvin vaikea niille joille on tehty paljon pahaa, Jeesuskaan ei koskaan hyväksy pahaa, eikä hän vähättele tai pilkkaa kärsivän tuskaa. Jeesus on itse kärsinyt kaikkien meidän tuskamme, hän kyllä tietää mitä kipu on. Hän rukoili väärintekijöiden puolesta, Isä anna heille anteeksi sillä he eivät TIEDÄ mitä he tekevät.

    Ei ole sattuma, että Jeesuksen surmaamisen masinoineet henkilöt olivat tuon ajan ehdottomasti virheettömimmät uskovaiset, - fariseukset ja ylipapit. Jeesuksen saarnat todellisestä parannuksesta sai heidät raivoihinsa.

    Surmaamisen syynä oli se, että Joosefin poikana tunnetuksi tullut mies väitti olevansa Jumalan lähettämä Messias. Ja tämä Messias alkoikin haukkumaan heitä, joita oli tähän saakka palvottu ja kiitetty parhaina uskovina ja taivaan tien näyttäjinä.

    Matt. 15:7-9 Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: - Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta.
    Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vakavia asioita kirjoitti:

Henkilökohtaisesti jokainen on vastuussa JUMALALLE tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Jeesuksen käsky kuuluu rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi.

Jos kristittyinä näemme ja koemme jonkun toimivan Jumalan sanan vastaisesti jossakin asiassa, niin eihän se oikeuta meitä toimimaan Jumalan sanan vastaisesti.
___
*) Mistä kristikuntaan on levinnyt tämä tuomiohenki toista kristittyä kohtaan? Miksi syntiä ei pidetä syntinä ja pyritä pois synnistä, - parannukseen? Siihen TODELLISEEN rakkauteen, jolla Jeesus meitä on rakastanut. Vaikka tekopyhyyt tuntuu kehossamme kovin luontevalta ja voimaannuttavalta, se ei pelasta ketään.
___

Minä ymmärrän vielä sen, että vanhoillislestadiolaiset täällä KESKENÄÄN polemisoivat OMAN seurakuntansa sisäisiä ongelmia väärinkäytöksiä.

Sitä en käsitä, että ateistit ja muut tekopyhät uskovaiset osoittelevat vanhoillislestadiolaisia sormellaan, vaikka tekevät itse samaa aamusta iltaan, (potkivat lähimmäisiään takapuoleen, nimittelevät ja syljeskelevät esimerkiksi vanhoillislestadiolaisia silmille).

Näinkö te olette oppineet Kristusta tuntemaan?

MItä luulette vastaavanne, kun Kristus kysyy teiltä rakastitko sinä sydämestäsi vanhoillislestadiolaisia?

Jos vanhoillislestadiolainen tuomitsee sinut, ja sinä tuomitset vanhoillislestadiolaisen, niin siinähän on kaksi ihan samanlaista hölmöä osoittelemassa itseään kolmella sormella ja naapuriaan etusormella.

Kiteytän:

Meillä jokaisella, kristitylläkin, on syntiä maan ja taivaan väli täynnä, jokainen meistä, parhainkin kristitty, tarvitsee parannusta. Armoa ja anteeksiantamusta, - Jumalalta ja lähimmäisiltämme.

Minne tietoisuus omista synneistä on kadonnut?

Olen sitä mieltä että omat synnit on prjisoitu onnistuneesti naapuriin!

Kun ihmiset eivät tunne Jeesusta syntiensä sovittajana niin he etsivät toisista ihmisistä syntipukin ja alkavat osoitella toisia sormellaan.

Vihollinen on paljon ovelampi kun moni luulee ja käsittää. Pahimmat synnit nimittäin kätkeytyvät pyhyyden ja totuuden kaapuun. Ihmisen sokeassa mielessä valhe muuttuu totuudeksi. Vihollisemme on ovela ja "hurskas" silmänkääntäjä.

¤¤¤¤

Kytätään jonkun toisen ihmisen asusteita ja omista tavoista poikkeavia ulkoisia tapoja. Niistä sitten tehdään suuria syntejä, mutta itse eletään rakkaudettomuuden pimeydessä ja tekopyhyydessä, tiedostamatta ollenkaan omaa tilaa.

PIru tunnetaan parhaiten siitä, että se ei rakasta eikä kunnioita lähimmäistään, eikä välitä toisten tarpeista, tämä on varma merkki sokeudesta vaikka kuinka pyhältä muuten näyttäisikin. Olkaa kristityt tarkkoja itsenne kanssa ja toisten kanssa, ettei valhe pääse valtaan.

Jumala ei ole sattumalta RAKKAUS, vaan rakkaus on elämän ehto. Missä viha hallitsee ihmistä, siellä kuolema niittää satoa.

1. Joh. 4:6 Me olemme Jumalasta.

Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

1. Joh. 4:7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.

1. Joh. 4:8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa,
sillä Jumala on rakkaus.

Sanat "joka ei kuule meitä", tarkoittaa Jeesuksen seurassa liki 2000 vuotta sitten eläneitä opetuslapsia, niitä jotka ovat näiden tapahtumisen SILMINNÄKIJÄTODISTAJIA.

Kopioitujen jakeiden kirjoittaja on Johannes, hän jota Jeesus rakasti, kuten tiedämme.

Nöyrrymmekö me nyt kuuntelemaan Johannesta? Tämä on elämän ja kuoleman kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu