Kysyisinkin, että onko jollain läheiselläsi mielenterveysongelma sinun lisäksesi ja miten tulette keskenänne toimeen? Pystyttekö olemaan avoimia toisillenne? Mieheni suvussa on skitsofreenikko ja itselläni epävakaa ja me olemme usein kuin yö ja päivä! Kommunikaatio on hankalaa ja meillä on melkeinpä aina sukset ristissä. Kumpikin tulkitsee toisensa väärin jne. mites muilla?
Kun kaksi sairasta kohtaa
kannattavaavaiei?
2101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se varmastikin riippuu aina sairaudesta ja suhteen muodosta. (Tarkoitan siis että onko kumppani vai ystävä jne.) Erilaisissa sairauksissa myös varmaankin reagoidaan eri tavalla.
Itse sairastan masennusta ja anoreksiaa ja minulla on muutama hyvä ystävä joilla on samankaltaisia ongelmia, tuntuu että lähipiiriin näitä kertyy...
Toisaalta koen että nämä suhteet ovat minulle todella tärkeitä ja saan vertaistukea tavallaan. Toisaalta taas - luulen että tämä johtuu sairauteni luonnostakin - jos minulla on todella vaikeaa, näiden ystävieni läsnäolo ei välttämättä paranna oloani, vaan lisää oireitani entisestään. Itse olen myös kokenut todella raskaaksi yrittää jaksaa samalla kun toinen ei jaksa yhtään.
En tiedä sitten. Kai se niin vaan riippuu ihmisestä.
samaa, että riippuu täysin ongelmien luonteesta ja aste-eroista. Varmaa kuitenkin on, että vaikeat mt-ongelmat eivät ainakaan lisää yhteisymmärrystä kommunikoinnissa. Itsekin olen epävakaa ja monet ongelmat johtuvatkin perhepiiristä, jossa on ollut kovin monenlaista oireilua. Olen tullut todella, todella herkäksi esimerkiksi ihmisille, jotka raivostuvat/hermostuvat herkästi (mutta kukapa ei olisi herkkä tällaisille vaikutteille?) Menetän itsekin malttini, alkamalla itkeä, täristä kuin haavanlehti tms. Muutun aikuisesta pieneksi lapseksi, jolla ei ole voimaa "hoitaa" tilannetta esim. rauhoitella toista.