Turku ja siellä Lauste, saksanpaimenkoiraa pidetään huonosti

On ilmoitettu eläinsuojeluvalvojalle, mutta ei ilmeisesti voi asialle mitään ennenkuin koirassa ulkoisesti näkyy merkkejä pahoinpitelystä. Koira on nuori uros. On hyökkäillyt ihmisiä kohti - näykkäissytkin. Koiraa ulkoiluttaa juovuksissa oleva mies usein. Kannattelee kaulapannasta niin, ettei koira saa pidettyä jalkojaan maassa. Uhkailee päästää koiransa irti puremaan ihmisiä. Kohtelee koiraa erittäin kovakouraisesti. Koira on nuori ja on nyt muuttunut aggressiviseksi huonon kohtelun myötä.
Koira on miehen avovaimon koira. Sekä mies, että avovaimo käyttävät alkoholia. Tietääkö joku miten tätä koiraa voisi auttaa???
Surettaa koiran huonon kohtelu. Ulkona - silloin harvoin kun koiraa ulkoilutetaan, järkyttävää retuttamista ja mitä sitten tapahtuukaan seinien sisäpuolella voi vain arvailla.
380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei takuulla ole ainoo tapaus missä koiranomistajat kohtelee lemmikkejään samaan tapaan, mutta vaikka siitä eri yhdistyksille soittelisitkin, ei sitä kukaan todesta ota eikä aiinakaan siihen mitenkään puutu. Sinänsä ikäviä tapahtumia tollaset varsinkin kun me kaikki täällä ollaan juuri niiden lemmikkien puolella.
Mutta jos sulla on jotain konkreettista näyttöä, esim. kameralle taltioituja valokuvia, niin nehän on mitä parhaimpia näyttöjä.
Ei muuta kun kuvaamaan!

Äänestä

On se tosiaan suomessa aika surkeissa käsissä tuo eläinsuojelu,kun pitää aina ensin tapahtua jotain äärimmäisen pahaa enennkuin ne puuttuvat asioiden kulkuun.Ulkomaillakin paljon pienemmästä jo puuttuvat asioihin ja niin pitäisi kyllä täälläkin alkaa tehdä myös,jos kerran eläimiä ylipäätään suojella aijotaanja halutaan että niillä on hyvä olla.

Äänestä
  • "pienemmästä jo puuttuvat asioihin ja niin pitäisi kyllä täälläkin alkaa tehdä myös,jos kerran"

    Juupa, ja sitten tapahtuu tällaista: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10913216

    Ei mikään kiva juttu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi maailman pahuutt kirjoitti:

On ilmoitettu eläinsuojeluvalvojalle, mutta ei ilmeisesti voi asialle mitään ennenkuin koirassa ulkoisesti näkyy merkkejä pahoinpitelystä. Koira on nuori uros. On hyökkäillyt ihmisiä kohti - näykkäissytkin. Koiraa ulkoiluttaa juovuksissa oleva mies usein. Kannattelee kaulapannasta niin, ettei koira saa pidettyä jalkojaan maassa. Uhkailee päästää koiransa irti puremaan ihmisiä. Kohtelee koiraa erittäin kovakouraisesti. Koira on nuori ja on nyt muuttunut aggressiviseksi huonon kohtelun myötä.
Koira on miehen avovaimon koira. Sekä mies, että avovaimo käyttävät alkoholia. Tietääkö joku miten tätä koiraa voisi auttaa???
Surettaa koiran huonon kohtelu. Ulkona - silloin harvoin kun koiraa ulkoilutetaan, järkyttävää retuttamista ja mitä sitten tapahtuukaan seinien sisäpuolella voi vain arvailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu