Miksi miltei jokainen henkilö, jonka kanssa puhuu, tuntuu hyvin äkkiä vastenmieliseltä?
Ihmiset tiuskivat toisilleen todella helposti, tekevät asioista tarkoituksella hankalia ja jos itse yrittää olla ystävällinen, toinen suorastaan kerjää sitä, että on tarkoituksella ERI MIELTÄ JA TIUSKII takaisin tai muuten ajatellaan, että toinen on mielistelevä nyssykkä. Siis vain sen tähden, että EI tiuski ja esittää oman asiansa siten,että "minä kun taas ajattelin asian tällä tapaa jne." Toisten tyyli on :"ei se nyt noin ainakaan mene" tai " mä en ainakaan tehny tollee."
Onko tämä opittu kieroutunut käytöstapa suomalaisista kodeista? Kaikki tuntuu olevan äärimmäisen kiukkuisia ja happamia! Ei sellaisilta uskalla pyytää apua, eikä tee mielikään! Mieluummin pärjää ihan itse kuin pyytää hapankaaleilta mitään apua! Sitten taas ihmetellään, jos viihtyy kokonaan yksin..... ajatellaan, että onpa kummaa kun ei seura kelpaa.
Ihmisissä ei ole mitään logiikkaa, ei järjen hiventäkään. Jopa perus kommnikointi tökkii NIIN pahasti. Koittakaa jo tajuta, että suurimmalta osin myös käytös/ mukavuus on tietoista valintaa!!!! Elämä on valintoja!!!!! Jos valitsee olla paskapää, ei kannata ihmetellä jos pari- ja kaverisuhteet menee ajansaatossa karikolle ja päätyy yksin onnettomana katkeroituneen mielensä kanssa!!!!!!!!!!!! Tätä menoa myös kaikki järkevät päätyvät yksin sen tähden, ettei tunnevammaisten kanssa pysty ykisnkertaisesti olemaan eikä elämään!
Ihmiset tiuskivat toisilleen todella helposti, tekevät asioista tarkoituksella hankalia ja jos itse yrittää olla ystävällinen, toinen suorastaan kerjää sitä, että on tarkoituksella ERI MIELTÄ JA TIUSKII takaisin tai muuten ajatellaan, että toinen on mielistelevä nyssykkä. Siis vain sen tähden, että EI tiuski ja esittää oman asiansa siten,että "minä kun taas ajattelin asian tällä tapaa jne." Toisten tyyli on :"ei se nyt noin ainakaan mene" tai " mä en ainakaan tehny tollee."
Onko tämä opittu kieroutunut käytöstapa suomalaisista kodeista? Kaikki tuntuu olevan äärimmäisen kiukkuisia ja happamia! Ei sellaisilta uskalla pyytää apua, eikä tee mielikään! Mieluummin pärjää ihan itse kuin pyytää hapankaaleilta mitään apua! Sitten taas ihmetellään, jos viihtyy kokonaan yksin..... ajatellaan, että onpa kummaa kun ei seura kelpaa.
Ihmisissä ei ole mitään logiikkaa, ei järjen hiventäkään. Jopa perus kommnikointi tökkii NIIN pahasti. Koittakaa jo tajuta, että suurimmalta osin myös käytös/ mukavuus on tietoista valintaa!!!! Elämä on valintoja!!!!! Jos valitsee olla paskapää, ei kannata ihmetellä jos pari- ja kaverisuhteet menee ajansaatossa karikolle ja päätyy yksin onnettomana katkeroituneen mielensä kanssa!!!!!!!!!!!! Tätä menoa myös kaikki järkevät päätyvät yksin sen tähden, ettei tunnevammaisten kanssa pysty ykisnkertaisesti olemaan eikä elämään!
Vastaukset 47
Vanhimmat
ex-kihlatultani, hänelle ei koskaan mikään ollut tarpeeksi hyvä/hyvin :(
Tämän hankaluuden vuoksi päädyinkin olemaan yksin/onnellinen.
Parisuhde itsekkään ja narsistisen persoonan kanssa on yhtä helvettiä.
Hetkinen... siis SINÄ joudut koko ajan hankauksiin muiden ihmisten kanssa? Ja johtopäätöksesi on, että kaikki muut ihmiset ovat hankalia?
On ne, ihmiset on pääosin hankalia ja yksi syy mikä siihen vaikuttaa on kateus. Ai että olen saanut taas tapella eräiden tapa kateellisten ihmiseten kanssa ja ovat kyllä kamalia. Minäkään en ymmärrä ihmisiä, kun itse en osaa olla mistään kade ja olen liian kiltti, niin välillä olen hoomoilasena, että mistäs nyt tuulee mitä vielä pitäsi antaa ja tehdä, kun tuhakatkin ovat jo pesästä saaneet.
Simasuuneiti ilmeisesti vihjaa, että enemmistö on aina oikeassa?
Minä taas uskon, että luulo siitä, että enemmistö on aina oikeassa, tekee maailmasta niin pa*skan paikan. Ihminen on kuitenkin sosiaalisen ympäristönsä "tuote" ja niin moni haluaa ostaa tuon "enemmistö on oikeassa" ettei vaan olisi poikkeava - vaikka sitten älyllisellä tasolla hiljaa mielessään tajuaisi, ettei enemmistö ole aina oikeassa.
Historiaan pinnallisestikin tutustumalla ei voi olla törmäämättä totaalisen väärässä olleisiin, mieleltään psykopaatteihin ihmisiin, joilla oli se enemmistön tuki. Meillä on vaan kyky unohtaa, että heillä oli se kannatus ja menestys silloin aikanaan. Samalla kuvittelemme, ettemme itse koskaan toimisi niin, että manipuloituisimme toimimaan "enemmistön diktatuurissa".
Ihan muistutuksena meidän ihmisten ihanuudesta kannattaa tsekata Solomon Aschin ryhmäpainetesti, Stanfordin vankilakoe ja Stanley Milgramin koe.
Sen jälkeen voikin tarttua vaikkapa Robert Farrin teokseen The Roots of Modern Social Psychology.
Suomessa ihmiset ovat usein melko tylyjä etenkin heille tuntemattomia kohtaan. Usein jos yrittää jotain puhua niin saa aikaan vain kiusallisen hiljaisuuden tai jonkin väliinpitämättömän vastauksen. Oman lähipiirin ulkopuolisiin ihmisiin ei haluta tutustua ja kaikki koetaan ahdisteluna. Etenkin tämä pätee siihen miten suomalaiset naiset suhtautuvat miehiin. Kaikki koetaan joinakin "iskuyrityksinä" tai sitten jopa seksuaalisena häirintänä (vaikkei sitä olisi). Ei suomalaiseen naiseen voi mies mitenkään tutustua!
Ainoa tilanne milloin suomalaiseen voi tutustua on kun tämä on kännissä. Silloin kyllä juttua irtoaa, mutta siinä tilanteessa jutut ovat melko typeriä.
Ja lisättäköön tähän että itse en ole millään tavalla epämielyttävä henkilö ja olen oikein kohtelias kaikkia kohtaan. Paitsi tietenkin jos joku tulee vittuilemaan, niin silloin pistän samalla mitalla takaisin.
Kuinka monista muista maista sinulla on kokemuksia? Pitkältäkin ajalta ja turistipaikkojen ulkopuolelta?
Kuinka monessa maassa itse olet käynyt?
Minä olen ollut Usa:ssa, Kanadassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Eestissä,
Kreikassa, Unkarissa, Saksassa, Sveitsissä ja Italiassa.
Olen käynyt miltei jokaisessa Euroopan maassa, turistialueilla ja joskus niiden ulkopuolella. Mutta eipä tässä ole kyse ulkomaista vaan Suomesta!
yrjösuumies ; ))))) : ))))))) : ))))))) : )))))))).... ..... ...... .......: )))))))......
Kävin juuri asioilla kaupungilla ja sain todistaa tällaista tapahtumaa. Siinä ihan tuntematon ihminen otti hepulia toiselle tuntemattomalle. Minä seurasin tilannetta muutaman metrin päästä, onneksi tämä hepuliheppu ei käynyt minun kimppuuni. Hepulihepun kaverina oli samanikäinen nainen joka "viilasi kynsiä" eikä välittänyt mitään miehensä käytöksestä. Ilmeisesti se oli ihan normaalia toimintaa ja käytöstä.
Tällainen käytös on lisääntynyt koska ihmisten elämä on nykyään henkisellä tasolla vaikeampaa kuin ennen. Stressi, paha olo ja epävarmuus purkautuu ulos vittuiluna ja tiuskimisena jne.
Kuka sen määrittelee ken on täyspäinen ja kuka taas ei? Yhen sortin kaheleita
kaikki, täällähän sitä pitää taapertaa kukanenkin laillaan niinkauan kun taival
jatkuu. Pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin.
Luulen että yhteiskunnassa on menossa sama touhu mitä ennen toista maailmansotaa.
Koska salailu on sallittu yhteiskunnassa, pärjäävät ne ihmiset jotka valehtelevat tai salailevat asioita. Tieto on valtaa. Sitten kun tieto julkistetaan, eivät ne ihmiset saa rangaistusta jotka ovat valehdelleet tai salailleet tietoa. Muut ihmiset jäävät "häviäjiksi" vaikka he olisivat tehneet töitä näille "voittajille" eli niille jotka ovat salailleet ja valehdelleet asioista.
On eri asia vihata jotain tiettyä henkilöä, mutta jos itsekin huomaat että ihmiset vihaavat lähes kaikkia, on koko yhteiskunta läpimätä.
"Onko tämä opittu kieroutunut käytöstapa suomalaisista kodeista?"
Tuolla tuskin on hirveästi vaikutusta koska tyytymättömyys johtuu maailmantalouden epävakaudesta eikä tähän auttaisi kuin miljoonat millä ostaa oma saari tai jokin linnake Chilestä. Jos elämässä voisi ottaa rennosti, ottaisivat ihmiset rennosti. Tässä vaiheessa on paha enää ottaa rennosti kun talous on pilalla koko maailmassa sen takia että monet ihmiset ovat toimineet itsekkäästi valehdellen, salaillen ja aiheuttaen muulla tavoin kaaosta yhteiskuntaan.
"Koittakaa jo tajuta, että suurimmalta osin myös käytös/ mukavuus on tietoista valintaa!!!!"
Itse olen koittanut tota viimeiset 30 vuotta. Se ei ole toiminut. Nyt on muutoksen aika. Koita sinäkin tiedostaa se että ihmiset tietoisesti pyrkivät ärsyttämään muita ihmisiä jotta he pärjäisivät kilpailevassa maailmassa paremmin.
"Tätä menoa myös kaikki järkevät päätyvät yksin sen tähden"
Afrikka ja Intia on täynnä näitä ihmisiä jotka raatavat niska limassa. Järkevät ihmiset eivät pärjää järjettömille koska järjettömät ihmiset ovat valmiita vaikka mihin järjettömyyksiin tuhotakseen yhteiskunnan ja järjelliset ihmiset. Ainoa mikä voisi pelastaa olisi se että lait kumottaisiin, vaikka tilapäisesti. Sodan aikaan tappaminen on sallittua ja tällä keinolla on perinteisesti pyritty eliminoimaan yhteiskunnasta hulluja ihmisiä.
"Sodan aikaan tappaminen on sallittua ja tällä keinolla on perinteisesti pyritty eliminoimaan yhteiskunnasta hulluja ihmisiä."
Näin on todella aikaisemmin tapahtunut. Nykyisin tämä ei taida olla mahdollista, mutta miksipä ei tehdä niin, tai valtion päämiehet tekevät niin, että he sopivat valesodasta. Tällainen sota voitaisiin käydä valtioiden rajalla ja molemmat "riitaosapuolet" lähettävät rintamalle ne joista halutaan päästä eroon. Sitten pommi perään ja sovitaan rauha. Näin päästään hulluista ja muista yhteiskuntaa häiritsevästä materiasta. Ihmiset ovat taas tyytyväisiä kun sota on ohi ja voidaan rakentaa taas uutta tulevaisuutta.
Ja sinä ensimmäisenä, eikö ?
"Nykyisin tämä ei taida olla mahdollista"
Ihmisillä alkaa olla sen verran teknologiaa että tietoa saadaan levitettyä melkosen nopeasti vaikka internet ja kännykkäverkot kaatuisivat. Jo pelkästään auto on sen verran kova juttu tiedon välityksessä että ainakin oman maan sisällä tieto leviäisi hyvin nopeasti. Käytännössä tuo hullujen eliminointi ei toimisi sen vuoksi että yhteiskunnan johtajat ovat usein moraalittomia ja omalla tavallaan hulluja ja jos ihmisille annetaan oikeutus tappaa toisiaan, on hyvin epävarmaa kenen kanssa uskaltaa liittoutua selviytyäkseen. Harva haluaisi liittoutua oman maan kansalaisten kanssa sotiakseen muita kansoja vastaan koska usein ne ovat oman maan kansalaiset jotka vahingoittavat omaa elämää, eivät muut valtiot tai niiden kansalaiset. Ja kuka haluaisi sotia sen vuoksi että kierot poliitikot järjestävät sodan? Sotaan tuskin voidaan lähettää murto-osa ihmisistä ja rauhan solmimisen jälkeen kansalaisten odotettaisiin elävän huolettomasti toimien yhteisen hyvän puolesta. Jokainen ihminen ryhtyy tällaisen sodan jälkeen valmistautumaan seuraavaan sotaan jossa eliminoidaan lisää väkeä. Useat ihmiset varmasti pyrkisivät muodostamaan liittoutumia, mutta muihin ihmisiin tuskin pystyisi luottamaan. Jos ihmiset ovat hyväksyneet yhden kansalaisryhmän eliminoinnin, ei kukaan ryhdy vastustamaan jos yhteiskunnan johtajat päättävät eliminoida jonkin toisen kansalaisryhmän. Käytännössä eliminointi tulisi tapahtua lakien kautta jotta se voitaisiin hyväksyä kansan keskuudessa ilman pelkoa siitä että yhteiskunnalliset johtajat ryhtyisivät eliminoimaan muitakin ihmisiä.
Kansalaiset eivät kykene eliminoimaan eliittiä ellei kansalaisilla ole aseistusta tähän. Poliisi pitää huolen siitä että kaikki ylimääräiset aseet kerätään kansalta pois.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194740867436/artikkeli/poliisin armovuosi nain muutat luvattoman ukko-mauserin rahaksi.html
Sotaa yhteiskunnan johtajat kyllä kannattavat ja sotaintoa yritetään propagandalla luoda jatkuvasti.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288466276458.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288398545002.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288353341723.html
http://www.iltalehti.fi/talvisota/2009120410714143_ts.shtml
"Ihmiset ovat taas tyytyväisiä kun sota on ohi ja voidaan rakentaa taas uutta tulevaisuutta."
Sodissa sotaherrojen kannattaa eliminoida riittävästi väkeä jotta kansalaiset ottavat tosissaan sen ettei elämässä kannata huijata toisia kansalaisia ja aiheuttaa tällä tavoin kaaosta yhteiskuntaan vaan palvella sotaherroja. Jos vain murto-osa eliminoidaan, ryhtyvät tietyt ihmiset valmistautumaan siihen että heidät eliminoidaan seuraavaksi. Jos ihmisiä eliminoidaan riittävästi, ei jäljellejääneillä ole huolta siitä että heidät eliminoitaisiin. Ongelmana on kuitenkin se että melko usein epäoikeudenmukaiset ihmiset pärjäävät talouselämässä hyvin eikä niitä jamppoja yleensä lähetetä eturintamaan. Jos rehelliset ihmiset eliminoidaan, jäävät jäljelle epärehelliset eivätkä epärehelliset tule toimeen keskenään koska kumpikin osapuoli pyrkii hyötymään toisesta eikä kumpikaan osapuoli ole tottunut tekemään rehellistä työtä. Usein köyhät ihmiset ovat tyhmiä, mutta rehellisiä kun taas ongelman luovat tietyt keskiluokan ihmiset ja tietyt rikkaat ihmiset jotka eivät pyri luomaan parempaa yhteiskuntaa vaan helpomman ja pidemmän elämän itselleen. Kilpailunhaluiset ihmiset jotka ovat päättäneet "voittaa" elämässä, asettavat muut ihmiset kilpakumppaneiksi ja vihollisiksi ja he pärjäävät valheiden avulla elämässä melko hyvin.
Jotenkin pitäisi päästä eroon noista kilpailunhaluisista ihmisistä. Ne vaan tuppaavat olemaan tuolla yhteiskunnan kärkisijoilla keskiluokan lisäksi. Yhteiskunnan kehittäminen on hyvä juttu, mutta ihmisten vahingoittaminen ei kehitä yhteiskuntaa eikä tiedettä.
http://www.youtube.com/watch?v=Ikiz9401jDk
http://www.youtube.com/watch?v=VM5Yv-TbzJU
Kyllä, olen valmis kuolemaan.
Ihan tosi?
En usko.
Miksi olet valmis kuolemaan?
Hyvän asian puolesta olen valmis.
Miksi et usko?
"Miksi miltei jokainen henkilö, jonka kanssa puhuu, tuntuu hyvin äkkiä vastenmieliseltä?"
Ihmisillä on paha olla, ja se purkautuu vihana ja katkeruutena, joskus silmittömänä väkivaltana. Ja näitä ihmisiä on nykyään paljon.
Nykyajan kova kilpailu, itsekeskeisyys ja ahneus eivät tee ihmisistä onnellisia, vaikka materiaalinen hyvinvointi ehkä lisääntyykin. Elämäntavassamme on paha rakenteellinen väärinymmärrys - rahasta on tehty jumala.
En tajua. Kerroit totuuden lopussa, ja silti joku klikkaa sulle miinuksen. En todellakaan tajua. Mikä viha täälläkin, näillä sivuilla päällä, lauma keskenkasvuisia besserwissereitä kuvittelee olevansa jotain, kun saa laukoa vittumaisuuksia hyvin ja siististi ja ystävällisesti kirjoittaville, ja toinen, ehkä vielä suurempi lauma jo vanhempia, sisimmältään lapsen tasolle jääneitä, käyttäytyy aivan yhtä pahasti.
Mä luulen että tämä kostautuu näille pahantekijöille. Jollakin tavalla, jotenkin. Saavat maistaa omaa lääkettään. Ja tämä näkyy myös tuolla ulkona kadulla.
Joo, ei täällä eikä muuallakaan vittuilijoille kannata omaa energiaansa uhrata. Heillä on ja tulee olemaan huono olo, kunnes oivaltavan sen johtuvan omasta suhtautumisestaan muihin. Ystävällisyys palkitaan ystävällisyydellä, ja vaikkei aina palkittaisikaan, niin jättää silti itselle hyvän mielen.
Ikävää on se, että yhteiskuntamme monet niin näkyvät instituutiot (media, työelämä, koulut) kannustavat tuohon itsekeskeisyyteen ja oman edun tavoitteluun. Heikot menevät sen mukana ja vain henkisesti vahvat kykenevät kohta enää ystävällisyyteen.
Jotakuta varmaan voi ärsyttää tuo nimimerkkini, mutta itse näen kapitalistisen, rahakeskeisen ajattelumallin pääsyynä tähän ongelmaan. Se on opettanut meidät mittamaan kaiken rahassa.
Itsekin periaatteessa purkaat omaa vihaasi vihalle.Tästä sinunkin kommenttiisi on tyypillistä vastata edelleen vihalla.Kylväät siis edelleen vihaa.Niinkuin nyt minäkin.Tai yritän opettaa sinua.Viha on kyllä tosiaan korkea voima.valitettavasti :(
Usein mielessäni ihmettelen samaa. Vihamielisyyttä ja ilkeyttä pidetään nykyään merkkinä älykkyydestä. Kiltteys nähdään vajavaisuutena tai jopa tyhmyytenä. Näinpä huono käytös alkaa olla normi kaikissa ikäryhmissä. Samat ilmiöt näkee oikeassa elämässä ja myös mediassa, jossa niin viihdehahmot, mutta myös yhteiskunnalliset päättäjät widduilevat vähempiosaisilleen tai ylipäätään toisin ajatteleville - tosin ahh niin fiksuin sanakääntein.
Toisaalta painotetaan kovasti (näennäistä) sosiaalisuutta ja avoimuutta. Käytännössä tämä näyttää tarkoittavan taitoa olla koko ajan äänessä ja tuoda itseään esille kaikin keinoin - yleensä toisten huomioimisen ja kunnioittamisen kustannuksella.
Eräs kummallisuus on valehtelun hyväksyminen. Suuristakin valheista on tullut valkoisia. Sosiaalisen kanssakäymisen onnistuminen, jopa rahoitusmarkkinoiden vakaus, edellyttää sellaisia. Lapsillekin kerrotaan, että rehellisyys voi johtaa ongelmiin. Kannattaa siis puhua tilanteen edellyttämällä tavalla. Kun kaikki puhuvat mitä sattuu, ihmisten on vaikea luottaa kehenkään täysin.
"Kapitalismin satoa" sanoi: "nykyajan kova kilpailu, itsekeskeisyys ja ahneus eivät tee ihmisistä onnellisia, vaikka materiaalinen hyvinvointi ehkä lisääntyykin. Elämäntavassamme on paha rakenteellinen väärinymmärrys - rahasta on tehty jumala."
No juu. Arvot ovat pielessä, joten ei ihme, että porukka on pihalla. Yleinen vihaisuus, vitutus, masennus, levottumuus, unettomuus,.. Olisiko ympäristötekijöilläkin tähän soppaan osuutensa? Ravitsemuksellisesti huono ruoka, alkoholi, henkisesti tylsyttävä viihde, tupakki ja liikkumattomuus kruunaavat psyko-fyysis-sosioekonomisen sekavuustilan?
USA:ssa systeemi on "kehittynyt" jossain jo niin pitkälle, että koululaiset eivät auta toisiaan koulussa, koska kilpailevat samoista opiskeupaikoista, ja kilpailu on kovaa. Jo alaluokilla oppii ettei auttaminen kannata, ja se minä lapsena oppii...
En tiedä alkaako sama olla Suomen kouluissa, mutta kyllä maailma on oikeasti muuttunut hyvin itsekeskeiseksi. Koko ajan verrataan omaa pärjäämistä, puolisoa, autoa, tuloja ja jopa paikassa jyllää jonkinasteinen kilpailu. Ja vertailu niin kuin kaikki muukin globaalia.
Yritysmaailmassa jokainen ihminen on potentiaalinen asiakas. Selvästi muutos näkyy esim. Lapissa, jossa vieraanvaraisuus ja ihmisten kohtaaminen on muuttunut (maksavien) turistien metsästämiseksi. Ihmisiä ei nähdä enää kanssaeläjinä, vaan rahan lähteinä.
Valehtelu tai rehellisyys ei ole enää arvo sinänsä, vaan vain väline jonkin saavuttamiseksi. Valehtelu on moraalisesti ihan sallitua, jos se palvelee korkeampaa päämäärää, kuten markkinointia tai vakautta. Huijaamisen raja hämärtyy koko ajan.
Ja kaupan päälle tämä systeemi luo vielä ison joukon "kelkasta pudonneita" joille ei ole enää paljoa tarjolla. Heidän vihansa kumpuaa sekä kateudesta että epäoikeudemukaisuudesta. Nuorison työttömyys ja teollinen hyväksikäyttö ovat tästä surullisia esimerkkejä.
Eli tuntemamme länsimainen korkeakulttuuri saavutti lakipisteensä joskus pari-kolme vuosikymmnetä sitten ja alkanut rapistuminen etenee vauhdilla. Ns. vapaa markkinatalous menee luonnollisesti etunenässä. Mielenkiintoista, että tämä kehitys alkoi samoihin aikoihin, kun Neuvosliitto luhistui omaan mahdottomuuteensa.
Tuohon saavat historioitsijat joskus vastata. :)
Mutta varmaan jonkinlainen sosiaalinen korkeakulttuuri koki lakipisteensä Neuvostoliiton myötä. Neuvostoliitto ei onnistunut oikeassa sosialismissa ja ihmiset kääntyivät kuin nälkäiset kapitalismin puoleen.
Nyt olemme nähneet, että sekin voi toimia vain pienen vähemmistön eduksi ja maailma polarisoituu taas kiihtyvällä vauhdilla. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Yhteiskunnan kieroutuminen näkyy jännällä tavalla mm. neuvoissa, joita yksilöille annetaan, että nämä hyväksyisivät elämäänsä mullistavat tiheät muutokset, joihin he eivät pysty mitenkään vaikuttamaan. "Se on sinusta itsestäsi kiinni!". Siis miten suhtaudut huonoon johtamiseen, pätkätöiden ketjuttamiseen, työehtojen polkemiseen, työpaikkakiusaamiseen, työn menettämiseen tai työnkuvan muutokseen toiveammatista paskaduuniksi.
Psykologit ja yrityskonsultit kertovat ihmisille sankaritarinoita. Televisiossa näkee usein puhuvia päitä viestinään "sä voit valita, sä voit olla oman elämäsi sankari, vaikka sä nyt joudutkin viisikymppisenä opiskelemaan sen kolmannen ammatin". V-tt--lultaha se kuulostaa. Ihmisiä raivostuttaa kerta toisensa jälkeen todeta, että vaikka he ovat tehneet oman osansa oikein, he joutuvat aina uusiin vastoinkäymisiin.
"Yhteiskunnan kieroutuminen näkyy jännällä tavalla mm. neuvoissa, joita yksilöille annetaan, että nämä hyväksyisivät elämäänsä mullistavat tiheät muutokset, joihin he eivät pysty mitenkään vaikuttamaan."
Ajattelin tuota samaa tänään, kun tein Ylen tiheään mainostettua v-käyrä/elinikä-testiä. Koko testi ilmeisesti tehty lukemalla tilastoja kuin "piru raamattua", ja päätelty, että koska tyytyväiset toimivat tällä tavalla/ pitkäikäiset elävät tällä tavalla pitkään, on heidän tapansa ne tekijät, jotka tekevät ihmisen tyytyväiseksi/pitkäikäiseksi. Ei suinkaan niin, että jotkin tekijät yhteiskunnallisella tasolla edesauttaisivat ihmistä olemaan tyytyväisiä/elämään hyvien elämäntapojen mukaan jne, vaan ihmisen pitää YKSILÖNÄ muuttua vastaamaan niihin odotuksiin, joita yhteiskunta asettaa ja sen jälkeen hänestä tulee Itse Aurinkoisuus, joka saavuttaa Metusalemin iän.
Mikä yhteiskunnallisessa muutoksessa ja kritiikissä pelottaa noita positiivareita? Meniskö noilta matkasaarnaaja-konsultti-terapeuteilta oma duuni, jos ihmiset vaan totaalisesti kieltäytys heidän yksilönvastuu-hutustaan ja alkaisivat vaatia yhteiskunnallisia muutoksia?
Elämä olisi ihanaa..tai melko ihanaa ilman ongelmallisia ihmisiä. Tuli muuten kohdattua piittkän ajan jälkeen vanhoja koulukavereita. Pariin otteeseen. Todella kettumaisia..edelleen ja ikää? Jotkut ei muutu ja ihmiset voivat olla idiootteja. ja katkeria ja kateellisia.. mistä?. No onneksi mulla menee kuitenkin suhteellisen hyvin. Ongelmallisten ihmisten kanssa ei kannata kaveerata. Senkin olen huomannut.
Näin,, näiden kusipää narsistien kanssa on tosiaan juhlaa hoidella asioita!!, kun ne ei näe muuta kuin oman nokkansa voi jeesus! Joskus vaan näiden ongelmallisten ihmistenkin kanssa on pakko asioita hoitaa, mutta voi yhden kerran sitä itsekkyyden määrää ja omaan napaan tuijotusta. Yksi ihminen voi saada vitutuskäyräni rankasti nousuun.
Sanonta; kun mikään ei riitä osuu hyvin narsistiin...vaikka niille annettaisiin kaikki ja kaikki tehtäsiin valmiiksi niiden eteen ne jaksavat siltikin valittaa ja haukkua sinut pataluhaksi, sääliä itseään vaikka ovet terveitä sikaniska läskimahoja, mutta helvetin laiskoja ja pahansuopia.
että vituttaaaaa!!
Olsikohan sinullakin syynsä ihmisuhdeongelmiin samoissa lähteissä kuin vastasin nimimerkille jäin yksin.Metsä vastaa usein niin kuin sille huudetaan.
Hah hah syy on selvä VALTION JÄRJESTÄYTYNYT väkivalta, tämän vuoksi moni ihmisistä kolmivuotiaan tasolla, vapaudessa anarkiassa, tätä ongelmaa ei ole, voit vetää puukon tuppivyöltä, pistää ärisiää kaulaan. " REALITY sheck bitch!!"
ei vaiskaan,
Ihmettelette varmaan miksi en enään kirjoittele tänne, OLEN tekemässä blokia, paljon rahaa sieltä
bling bling ja check->sheck niin kuin se sanoo samalla kuin pistää, kuin elokuvassa Rotting LARGO
Repo! The Genetic Opera
http://www.offerit.fi/ offerit tarjoaa apua terveyteen;)
samaa olen miettinyt ja missä on nykypäivänä empaattisuus, inhimillisyys ja kunnioitus kanssa ihmisiä kohtaan saati käytöstavat , miten muita kohdellaan.
ollaan kuin lauma apinoita viidakossa jossa voi toiselta viedä banaanin kädestä ja nauraa röhöttää niin, että räkä lentää....
mieluumin olen yksikseni kuin tälläisessa seurassa.
"samaa olen miettinyt ja missä on nykypäivänä empaattisuus, inhimillisyys ja kunnioitus kanssa ihmisiä kohtaan saati käytöstavat , miten muita kohdellaan."
Olisiko niin, että media, koululaitos ja työelämä ovat jo vuosia opettaneet, että ainoa mikä merkitsee on voitto. Tämä kilpailuhenkisyys on sitten levinnyt yleiseksi arvoksi ja sääli ja muu inhimillinen arvostus koetaan heikkoutena, jota ei saa näyttää.
Inhimillisyys on nykytermein "heikoin lenkki" ja ahneus, laskelmoivuus ja kyynerpäätaktiikka palkitaan monin eri keinoin, oli sitten kyseessä Diili-ohjelma, opiskeluoikeus tai uraputki.
olen sitten häviäjä ja heikoinlenkki.
Oli kyllä tosi hyvä kirjoitus sulla aloittaja. Itse kun heräsin keväällä tähän vuoteen kylmästä ja pimeästä syväjäästä ja menin vähän vartavasten lenkille, ja törmäsin noin kymmenkuntaan ihmiseen ulkona, niin KUKAAN ei katsonut minua silmiin, tai oikeastaan ollenkaan, muistaakseni muutamalle sanoin päivää tai moikka, tai jotain vastaavaa kun halusin olla ystävällinen ja iloa herättävä, niin vastaus oli tämä hapan ja hiljainen mitäänsanomaton töykeä, eli arvaapa huvittaako minuakaan lähteä ulos kävelemään tai lenkille tai kauppaan, mun pitää kerätä oikein voimia ruokakauppaankin menemiseen, koska tiedän siellä odottavan taas lauman yrmyileviä töykeilijöitä.
Radiossa tuli jonkun tapakasvatuskouluttajan haastattelu, ja hän samaa mieltä minun kanssa, että SIITÄ OMASTA avuliaisuudesta, kohteliaisuudesta ja huomaavaisuudesta, siis kaikki, lähtee !
No niin lähtee ! ! !
Kaikille tiedoksi vaan ! Hymiö !
Tervemenoa kuule kilpailu ihan vapaasti, en todellakaan lähde tuohon kilpailuyhteiskunnan luomaan sairaaseen kelkkaan, jossa ihmisyys karkaa käsistä, ja sielu viedään ja uhrataan markkinan ja mammonan alttarille.
Terve menoa.
Hyvästi.
Yleensä kaikki haluaa tehdä oikein.Ihmisten käsitys oikeasta vaihtelee,joku ajattelee että on oikein sanoa suoraan toiset että mielummin valehtelee koska ei viitsi olla epäkohtelias.Taas jotkut haluaa näennäisesti esittää että sanovat suoraan,mutta todellisuudessa eivät ehkä pysty tai haluavat pystyä.
"Usein mielessäni ihmettelen samaa. Vihamielisyyttä ja ilkeyttä pidetään nykyään merkkinä älykkyydestä. Kiltteys nähdään vajavaisuutena tai jopa tyhmyytenä. Näinpä huono käytös alkaa olla normi kaikissa ikäryhmissä. Samat ilmiöt näkee oikeassa elämässä ja myös mediassa, jossa niin viihdehahmot, mutta myös yhteiskunnalliset päättäjät widduilevat vähempiosaisilleen tai ylipäätään toisin ajatteleville - tosin ahh niin fiksuin sanakääntein.
Toisaalta painotetaan kovasti (näennäistä) sosiaalisuutta ja avoimuutta. Käytännössä tämä näyttää tarkoittavan taitoa olla koko ajan äänessä ja tuoda itseään esille kaikin keinoin - yleensä toisten huomioimisen ja kunnioittamisen kustannuksella. "
Erittäin hyvä kirjoitus. Kävinkin tänä vuonna lomailemassa Kuubassa, ja ei voi kuin ihailla sitä miten siellä ihmiset ovat valtavan avoimia ja ystävällisiä verrattuna tähän maahan, aitoa solidaarisuutta siellä...
Täytyy sanoa että tämä Suomen sairas arvomaailma on vaikuttanut minuunkin aika tavalla ja aiheuttanut jatkuvaa vitutusta, suhtaudun asioihin ympäristössäni aika usein negatiivisesti, kyynisesti ja en pahemmin jaksa yrittää olla mitenkään sosiaalinen ihminen kun ympäristön palaute on kuitenkin pääosin negatiivista... Aina kun pääsen Suomen rajojen ulkopuolelle tuntuu että suuri taakka ja ahdistus putoaa harteiltani.
Toivon että jonain päivänä pääsen muuttamaan pois tästä sairaasta maasta jonnekin kauas länsimaista etelään jossa ihmisten asenteet ja arvot ovat enemmän kohdallaan.
Tosi on. Tuntuu että lähes kaikki potevat pahaa oloa ja purkavat sen sitten toisiin syyttömiin ihmisiin. Näin on ollut jo todella pitkään. Mistä se lie johtuu?
Pakenevat huumeisiin. Muunmuassa alkoholiin. Eivät kestä arkielämää selvinpäin.
Niitä harvoja selväjärkisiä, ilman huumeita pärjääviä kadehtitaan ja boikotoidaan.
Huumeella tarkoitan alkoholia. Se on pahan riippuvuuden aiheuttava hermomyrkky.
Alkoholin nauttiminen aiheuttaa mielisairaustilan. Pilaa yksilön psyyken ja fyysisen terveyden lopullisesti.
Alkoholiaddiktionisti kärtyää ne vähäiset selvillä oloajat toisille ihmisille. Kun aikansa ryyppää elimistö kokee selvänä olon vieraaksi. Juoppo kärtyää pahassa olossaan aivonsa pilanneena "viattomille" sivullisille. Jne.......
paskan marjat. viina on pieni ongelma jos sen kohtuudella osaa käyttää. toista se on te suvaittsettomat kaikesta kitisevät " voiiii. mul lohkeskynsi" pumpulissa kasvaneet paukapäät. jos toiselle maistuu olut jos toinen silloin tällöin niin silloin olette makättämässä ja marmattamassa paheellisuuden määrästä. itse kyllä voitte käyttäytyä selvinpäin kuin keskiverto ääliö koska olette niin erinomaisia. siina syy finlandian nuorison syrjäytymiseen, työpaikoilla ja kouluissa harrastettavaan kiusaamiseen. oma mielipiteeni on että estyneet, tunnevammaset, omaa erinomaisuutta kailottavat, kulisseja ylläpitävät supersuorittajat pitäis pistää rinkiin keskustelemaan erinäisten seppo syrjäytyneiden ja teppo työttömän kanssa. jos ei muuta niin ainakin avartais kummasti teidän lappusilmästen myötätunnottomien, syyllistävien, kaikki heti mulle nyt apiniden maailmankuvaa.
No niin, siinäpä tuli taas yksi pahoivoinnin purkaus. Viina pilaa lopullisesti ne vähäisetkin aivotoiminnan rippeet mitkä on ehkä saanut geeneissään perintönä.
Hirvittävä purkaus täysin viattomalle tuntemattomalle huippuyksilölle. Älkää pultsarit ottako henkilökohtaisesti näitä viestejä. Huomaa kyllä että podette pahaa oloa. No saitte nyt vähän laukaistua sitä. Menkää nyt ryypyille. Mitä se mulle kuuluu teidän juominen. Juokaa mieluummin kunnolla, niin että henki lähtee. Säälikää oikein ittiänne, olkaa katkeria ja kadeellisia. Kyllä se siitä lähtee.
Suomen kansasta on ainakin 99 prosenttia alkoholiriippuvaisia. Se paha olo vain pahenee huumeita käyttämällä. Alkoholi on huume.
Se yksi jäljelle jäävä prosentti ilman huumeita pärjäävä, säälii lähinnä teitä huumehörhöjä alkoholiaddiktionistejä.
Kun ei ole kynsiä ei tarvii voivotella sitä.