Sävellyskilpailu, jota paheksun

Sävelniekka

Olen itse ammattimuusikko ja myöskin säveltäjä ja haluan tuoda esille mitä Metro -lehden mainoksessa 12.9.2012 esitettiin. Olen ottanut muutamia otteita sävellyskilpailun netistä vapaasti luettavista säännöistä (www.jouluradio.fi) voidakseni kommentoida niitä. Tässä otteita:

---"Toivontuottajien Jouluradio täyttää kymmenen vuotta. Tämän kunniaksi Toivontuottajat ja AXR Music Oy järjestävät avoimen sävellys- ja sanoituskilpailun joulumusiikin edistämiseksi. Voittajakappale pääsee levylle ja valikoima kilpailun parhaimmistoa Jouluradion soittoon.---"

Edellinen lainaus kertoo mistä on kysymys. Seuraavaksi kilpailun järjestäjät varmistavat, että saavat mukaan uutta musiikkiamateriaalia, siis ennen julkaisematonta (eli uutta laskutettavaa):
---"Sävellysten ja sanoitusten pitää olla ennen julkaisemattomia eikä niitä saa julkistaa eikä julkisesti esittää ennen 2.12.2012 ilman järjestäjien lupaa"---

Kilpailuun osallistumisen tulisi olla säveltäjän itsensä kannalta taloudellisesti perusteltua, taloudellinen toiminta kun on kysymyksessä eikä siis hyväntekeväisyys. Seuraavaksi saammekin lukea vähän myöhemmin säännöistä:
---"Järjestäjät pidättävät itsellään oikeuden sovittaa ainakin voittajasävelmän, mutta mahdollisesti myös muut finalistit ja/tai muut kilpailuun osallistuvat sävelmät valitsemalleen esittäjälle"---
Ja jotta asia tulisi täysin selväksi, joka sentään on oikein kertoa julkisesti, niin ---"Toivontuottajat varaa lisäksi esitysoikeuden kaikkiin kilpailuun osallistuviin sävelmiin ja demoihin radiossa, netissä ja televisiossa."...
Jos vielä säveltäjä kuvittelee voivansa saada jotakin tästä kilpailusta, niin seuraava lainaus selvittää asian lopullisesti: ---"Osallistumisesta tai voitosta ei makseta erikseen palkkiota."---
Tällaista tämä on, kun liikemiehet haluavat päästä hyötymään taitavien ihmisten työstä. Toivon, että kukaan nuori ja kokematon - lupaava - säveltäjä ei hairahtuisi osallistumaan tähän kilpailuun ja tuhlaamaan mahdollisesti hyvinkin arvokkaita teoksiaan ihmisille, jotka tämän järjestelyn taustalla toimivat. Heidänkin nimensä ja emailosoitteensa julkaistiin lehden mainoksessa, mutta minä en suostu kirjoittamaan niitä tähän.

Terveisin säveltäjä (joka myy ulkomaille)

1

399

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No onpas!

      "Osallistumisesta tai voitosta ei makseta erikseen palkkiota."
      No mikähän koko kilpailun pointti sitten on?

      "Toivontuottajat varaa lisäksi esitysoikeuden kaikkiin kilpailuun osallistuviin sävelmiin ja demoihin radiossa, netissä ja televisiossa."

      Niin...kunhan ensin ovat "sovittaneet" biisin kuorimalla loputkin kermat päältä.
      Jäljelle jääkin tekijälle Teoston centit itse sävelmästä ja sanoituksesta. ;) Oletettavasti sanoituksetkin tulevat muuttumaan sovituksen aikana joten sanoituksenteon centitkin jaetaan useamman kesken sen mukaan. :) Sillä ei tosiaan "herran huonetta rakenneta"! XD

      Itsellänikin jossain vaiheessa muutama vuosi sitten jäi säveltämäni/sanoittamani/ tangomarkkinoille sovittamani kilpailutango Auraviihteen "pantiksi" "myöhempää käyttöä varten" koska pitivät siitä. No, ei ole kuulunut- ei näkynyt. :) En voinut sitäkään markkinoida eteenpäin.

      Nyt tosin tuokin sävellyskilpailu on niin "kartellisoitunut" ja järjestäjien puolelta fakkiutunut niin pienen piirin puuhasteluksi ja kummalliseksi että ei enää tee mielikään lähetellä sinne mitään.

      Näin meitä yritetään käyttää hyväksi! Tuotoksistamme hyötyy enemmän jotkut muut kuin me itse. Rahalla kun pystyy tekemään rahaa. ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe