Sinä mies joka tapasit -83 naisen Mikkelissä

Tiedoksi,sulla on tytär.
5267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli tässä taas tuleekin esiin, että lapsi alkaa ottaa selvää asioista.

Oman äitini elämään vastaavanlainen tietämättömyys teki sellaoisen särön, että sitä minä hänen lapsensakin olen joutunut monesti miettimään.
Ei hän osannut olla oikein äiti, hän ei arvostanut itseään. Kun juttelimme asiasta, hän tavallaan pelkäsi ja toisaalta olisi halunnut tietää, pelkäsi isäksi paljastuvan olevan joku ihan kahjo ihminen. No onhan se mies ollut täysin "vastuuntunnoton", ilmeisesti aika tunnettu henkilö, sen verran on avautunut, mutta maksoi suut kiinni , tosin tälle lapselle äidilleni mitään siitä jäänyt.

Onhan asia minullekin vaivaava, sillä haluaisin tietää hänestä ja suvustaan hieman monestakin syystä. Olen ikäänkuin vajaa, koska ei ole mitään varmaa tietoa isoisästäni, on vain huhuja.
Joka kerran kun lääkäri kysyy, onko suvussanne ollut jotain tällaista, olisiko periytyvää sairautta tai alttiutta siihen, tuntuu kuin tunnen kuin "puukko rintaan", sillä on aina vaikea sanoa, että en tunne sukuani. Enempää en asiaa selvittele.
Ja on minulta tietenkin puuttunut aina tuo isoisä, sillä isänkin isä oli kuollut jo ennen syntymääni, joten kaikki kenellä teillä nämä ovat , olakaa kiitollisia ja nauttikaa heidän seurastaan, itselläni on ollut vain yksi mummo.

Äänestä
  • Kiitos viestistä. "Kiva" tietää että muillekin sattunut vastaavaa.
    Tiedän että tälläiset viestit ovat turhia ja tuskin koskaan saan isääni tietää,joku pakko on silti yrittää.
    Äitini mukaan kyse yhden illan jutusta,nimeäkään hän ei kuulema muista ja on tehnyt hyvin selväksi että asiasta ei sen enempää keskustella...
    Minulla on nyt itsellä lapsia mutta jo ennen heitä tämä isättömyys on vaivannut. Esikoulussa,isänpäivänä ymmärsin ettei tilanteeni ole normaali :(
    Tosiaan kaikki omaan identiteettiin liittyvä on hakusessa ja olen tosiaan jo miltein 30v.
    En tiedä voiko tälläisestä päästä koskaan "yli". Äidin puolen suku pieni ja en voi koskaan antaa hänelle anteeksi että eväsi minulta mahdollisuuden edes jonkinlaiseen perheeseen..

    Äänestä

Suvutontila on normaali aika monelle.
Äitiini oli orpo vuodesta 1927 Isän isä kuoli ennen syntymääni ja äiti ei antanut olla tekemisissä mummun kanssa.
Perinnölliset sairaudet jäi ajan hämärään äidin suvusta ja isän suvussa niistä vaiettiin.

Äiti sairastui 80v. Alzheimerin tautiin ja kuoli 2003 isä kuoli Sepelvaltimotautiin 1984. Kummallakin oli mielenterveysongelmia 1945-85 josta sodat kantaa vastuun.

Ei kannata murehtia, tietoja ei ole kirjattu joten harva tietää sukurasitteistaan 1900- luvun alussa taudeille ei ollut edes nykynimiä..
Penisiliini keksitiin 1928, Fleming kokeili pensilliiniä vuonna 1932
" Vuoden 1944 puolivälissä penisilliiniä valmistettiin jo niin paljon, että se riitti liittoutuneiden sotavoimien käyttöön. Toisen maailmansodan päätyttyä penisilliini saatiin myös vähitellen siviilikäyttöön eri puolilla maailmaa. "

Jopa 1970-luvulla syntyneille ei kaikki kirjoitettu neuvola korttia edes pyynnöllä, tietoja ei ole.

Äänestä

siis vuonna 83? Vai 83 vuotiaan =) Miehen tuntomerkkejä? Kiinnostava tilanne...

Äänestä
  • Noh,vuonna 84. Tuntomerkkejä tai mitään muuta esim.nimeä en tiedä.
    Ainoa jäljellä oleva ns.johtolanka olen minä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sitäsattuu kirjoitti:

Tiedoksi,sulla on tytär.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu