Nyt aletaan kovasti hehkuttaa kuntavaaleja ja etsitään kuumeisesti ehdokkaita, nimittäin puolueet.
tätä koko touhua pitäisi äänestäjän katsoa tarkemmin, sillä valtuutettujen pitäisi hoitaa ja jakaa kunnan varoja erittäin viisaasti, joten sinne tarvittaisiin todella asintuntevat ja eritoten rahatalouden asiantunjijat päällimmäisiä.
Nyt kuitenkin puoleiden tapana on haalia ehdokkaiksi julkisia henkilöitä tai "kylähulluja" ajattelevat että kun ehdokakkaan nimi ja kasvot tunnetaan, tekee hänestä asiantuntijan, esiintyvät taileilijat, eri yhtiöiden pomot, arvonimikkeillä varustetut henkilöt.
Yksi tällainen on tämä Puolustusvoimat, pääsevät aika varhain kovalle eläkkeelle on hienot arvomerkit ja nimet vaatetuksessa, tekeekö se heistä kaiken osaavia, nämähän tulevat varsin heppoisin perustein. He ovat työsarkansa tehneet varsin suppean käsitteen ympärillä ja sielläkin vain tietyn laista työtä. Ovat jopa saaneet irtisanomissuojankin itselleen, koska eivät voi koulutuksensa perusteella saada muuta työtä, koska koulutus perustuu vain tähän maanpuolustukseen. Mikä sitten tekeekin heistä täysosaajia siviilissä eläkkeellä.
Joten kovin ristiriitaista ajatella että upseeri osaa ja tietää siviilipuolen elämästä juuti mitään. Heille on opetettu vain toisen alistaminen, sillä sitähän sodankäynti aina on toisen alistamista, tarvitsemmeko näitä kunnanvaltuustoihin ärjymään ja loukkaamaan muita ihmisiä.
Joten ei äänestetä ketään jonkin arvonimen perusteella, vaan yriteään selvitellä todella ihmisen osaaminen, elämisen taito, moraali, joka sitten olisi puoleeton hoitamaan kuntalaisten asioita ja näkisi rahankin jaossa kohtuuden ja osaisi priorisoida asiat todelliseen tärkeysjärjestykseen.
Kyllähän pyytäjiä riittää, varmasti jokainen seura yhdistys ja kuppikunta on pyytämässä ja se toimii juuri näiden puolueiden kautta, kaikkea ei voi saada, ja isottelut pitää myös jättää.
Näen ensisijaisena asiana, kuntalaisten edun, en jonkun yksittäisen hankkeen etua, lasten ja vanhusten asema on todella huono tässä maassa ja kunnissa.
Jokainen lapsi tarvitsee turvallisen kodin kasvualustakseen, tämän päivän avio- ja avoerojen määrä on valtava, jossa lapset menettävät juuri tuon turvallisen kodin, tarvitaan takaisin esimerkiksi se, että lapsiperheen erossa, jokainen pari käy keskustelussa, jossa saadaan keskusteltua lapsen asia ja mahdollisesti myös autettua näitä ahdistettuja aikuisia pitämään elämänsä tasapainossa, eikä alkamaan tuota uusien suhteiden etsintää täysin sokeana.
Se tieto, mitä sain vanhusten hoidosta oli kamala, jos hoitajia vaaditaan iäkkäältä vanhukselta, joka itse ei enää liikku eikä puhu ottamaan lääkitykset ja ruokakin pois, jotta tämä saataisiin näin eliminoitua pois, on kauhistuttava.
Ajatelkaapa asiaa omalle kohdallenne, ruokaa nyt vähintään pitää saada ja kipulääkitystä, eläinrääkkäyskin on tuomittua.
Kun kuulin eräästä valuutetusta kerrottavan, että hän on tehnyt useita aloitteita, en oikein hyväksy asiaa, sillä onko niiden aloitteiden määrällä mitään merkitystä, jos ne eivät palvele kuin jotakin pientä kuppikuntaa etujen saannissa. Tälläkö puolueet mittaa asioita.
Tämä pitäisi saada kokonaan pois.
Samoin se, että tehdään jokin kimppa , joka yritetään saada vastuustoon, jotta saadaan jokin oma bisnes alkuun ja esim. kaavoitukset ovat sellaisia.
Laaditaan ihan oma lista näistä vaaliehdokkaista, jotka sitten jakavat "erilaisia porkkanoita" pitkin toreja ja kyliä, jotta saisivat äänet, ja takana vain saada oma asiansa ja bisneksensä tuottamaan heidän pussiinsa, kuntalaisia nämä ihmiset eivät edusta.
Toki ehdokkaissa pitää olla asiantuntemusta eri aloilta ja valtuuston pitäisikin pystyä toimimaan enemmään yhdessä kuin puoluekurin järjettömissä raameissa.
Ehdokkaat pitää olla eri ikäryhmistä myös, eikä valtuusto voi olla eläkeläisen ajanviettopaikka, hänen pitää ymmärtää vielä koko kunnan ja yhteiskunnan tarpeet ja vaatimukset, varsin moni yli seitsenkymppinen on jo näistä aika kaukana, ja myöskin kroppa ei enää anna mahdollisuutta täysipainoiseen osallistumiseen, saatikka hidastunut ajatuksenjuoksu.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Valtuuston tulee edustaa kuntalaisten ikäjakaumaa. Nuoria, työikäisiä, vanhoja ja siltä väliltä. Kaikki mielipiteet ovat arvokkaita.
. . . .
Kyllä, valtuustossa oltava vain itsekin raha asiansa kunnolla hoitaneita. Nyt sinne yrittää porukkaa jolla omat asiat todella pielessä ja ovat oikeita pummeja ja luusereita. Kannattaa ottaa todella selvää henkilön taustoista ennenkuin äänenensä antaa.
Joo, nyt on eräiden leiriin rantautunut taiteilijaksi itseään nimittävä, kun vielä hyppii leiristä leiriin niin siinä on todellinen tuuliviiri. Voi kiesus, jo on touhua ei voi muuta kun isosti ihmetellä. Onko tollasia todella olemassa ? Raha asiansa vielä huonosti hoitanut niin kuinka pystyisi kunnan asioita hoitamaan, siinä se sotku syntyisikin. Mutta odotan mielen kiinnolla että pääsen tenttaamaan politiikasta, ja talous asioista. Eikös ne ole kohta tavattavissa, muuallakin kun torin kulmilla ?
No nyt alkaa sitten se hullunmylly, kuulin jo kuinka nämä ehdokkaat, jopa pitävät kekkereita eli kutsutaan aivopestäviä, jotta äänensä antaisivat.
Mahtaa pitää kiirettä nyt juosta joka paikassa itseään näyttämässä. Kun vielä nämä kohdistetaan kahteen ääripäähän, vanhuksiin ja lapsiin eli yritetään vaikuttaa heihin kerätä helpolla ääni. Väärä peruste täysin päästä valtuustoon.
Pidän yleensäkin kaikenlaisen krääsän jakamisen, olipa sitten ruokaa tai mitä hvyänsä hyvin alhaisena tapana kerätä ääniä, se on lahjontaa, jolla yritetään toinen saada kiitollisuudenvelkaan.
Minusta äänestäjät äänestävät sen perustella, että tämän valtuutetun ihmisen tähänastisen elämän kulku ilmoitetaan, se mitä kouluja on käynyt ja vähän menestyksestäkin, sitten työpaikat ja tehtävät, samoin se miten on on tehnyt hyväntekeväisyystyötä.
Sitten ihmisen moraalinen tausta, avioliitto, erot. Ja tärkeintä on tarkistaa että rikkeitä ei löydy minkäänlaisia, jotka ovat kirjattuja tai villaisella painettuja.
Emme tarvitse yhtäkään öykkäri valtuustoihin, emme yhtäkään, joka luulee olevansa korvaamaton, emmekä oman asiansa hoitajaa.
Tarvitsemme rehellisiä ihmisiä hoitamaan yhteisiä asioita, jorka osaavat jakaa rahan oikein kaikkien kuntalaisten edun mukaisesti. Tai tehdä päätökset ottaen sen kaikkein köyhimmänkin kuntalalsen huomioon. Pois e että otetaan köyhiltä se vähäkin pois ja nuollaan näiden liikemiesten takamuksia.
Toivon että saamme asiallisen ja asintuntevan väen valtuustoon, sellaisen joka ei ole äänien kalastelussa käyttänyt näitä lahjomiskeijoa tai mitään muutakaan ala-arvoista tai tehnyt katteettomia lupauksia.
Kun he aikanaan astuvat valtuustosaliin sisään, siinä ovella on syytä ravistaa koko puole kuvoista, tarvitaan yhteinen tiimi, jonka täytyy ymmärtää vastuu. Rahaa ei riitä kaikkeen ja kaikkea ei tarvita ja niin pitääkin osata katsoa, mitä todella tarvitaan ja minkä voi jättää odottamaan. Hän osaa sanoa ei oikeassa paikassa ja uskaltaa tehdä sen.
Aina kuntalaisten ja kunnan etu mielessä, jotta jatkossa eläisimme paremmassa kunnassa kuin nyt, jossa raha menee yksityisiin taskuihin, eikä kunnan ja kuntalaisten hyväksi.
Kunnalla on velvoitteet esim. koulutus, sairaanhoito, nuoret ja vanhukset.
Presidentti Sauli Niinistön tuotua esiin nuorten pahoinvoinnin, ottaisin sen yhdeksi ensimmäisitä kohteista, siinä koen erittäin tärkeäksi lapsipeheiden vanhempien tukemisen ja eroavien aikuisten tapaamisen eron jälkeen.
Kun kunnassa jokainen perhe tavataan ja siellä on kouluteutut keskustelijat, jotka myös uskaltavat kysyä arkoja ja arkisia asioita ja heillä on siihen lupa, varmasti tätä pahaa oloa saadaan hoidettua. Lasten ja nuorten pahoinvointi alkaa heidän vamhemmistaan.
Millään arvovolla ja asemalla ei ole siihen merkitystä, kaikki perheet tarvitsevat tämän keskustelun, jossa käydään perheen arkea läpi, miten lapsien kanssa toimitaan ja onko perhe ajautunut siihen oravanpyörään, jossa toinen sitten ahdistuu, kun toista ei juuri kotona näy koskaan, kun ollaan aina jossakin palaverissa, harrastuksessa, pippalossa.
Kaupunginjohtaja voinee aloittaa omasta perheestään ja ajastaan.
Tämä sama pitää ylettää koko maan yli joka kolkkaan, ketään ei pitäisi jättää yksin ongelmineen.
Pulueista riippumatta aletaan puhaltaa yhteiseen hiileen, se tie varmasti vie koko Suomea paremmin pärjääväksi.
Vasta eilen tuli uutisissa, että Suomen luottoluokitusta ollaan alentamassa, no sen merkitys tulee näkymään suurempina velan korkoina.
Keskinäiseen riitelyyn puolueilla ei oel aikaa, nyt on otettava yhteinen suunta.