UTELIAAT

Iisalmessa näyttää olevan ihmisrodun uusi alalaji, HUIPPU-UTELIAAT.
Jos koiran- tai hevosenpaska on tipahtanut tielle, pitäisi heti tietää, kuka tuon
törkeän teon on aiheuttanut.
"Aihetta epäillä"- rikokseen mahdollisesti syyllistyneiden(rattijuopumus,
pahoinpitelyt,liikennerikkomukset, henkirikokset jne....) tekijöiden ja
uhrien ja omaisten nimet huudetaan "kurkku suorana", julkaistavaksi tällä
kanavalla välittömästi, muuten on päivä pilalla.

Voin vakuuttaa tuolle alalajille, ettei tuollaista tietomäärää voida meidän
muiden palstalla liikkuvien toimesta julkaista. Kirjoittajien joukossa pitäisi olla
suuri määrä etsiviä ja alansa osaavia toimittajia.

Lain mukaan ei rikoksesta epäillyn nimeä saa mediassa julkaista ennen
oikeudenkäyntiä. Ehdottoman vankeustuomion jälkeen on oikeus
ilmituoda syyllinen lehtien palstoilla, jos julkaisija katsoo aiheelliseksi.

On törkeää, ettei vakavampien rikosten yhteydessä kunnioiteta edes lähi-
omaisten tunteita, eikä heidän hätäänsä, vaan susilauma ulvoo!

Edellä kerrottuun viitaten, suosittelen tuon alalajin jäsenille jonkinlaista
lääkitystä omaisten tai terveysviranomaisten toimesta, koska oireet näyttävät
vain pahenevan, ellei asiaan puututa ajoissa.
15469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kukas utelias sulle kerkes jo 10 lussapistettä antoo kun ei oo tainna kukkaa tuherrustas ies lukkee.Ettei olis tuo "lainoppinut" se etelä-suomalainen ? Oottako nähnä? Oottako kuullu ?Ihan syän pakahtuu,ku pitäs tietee ite ja vielä nuapurinnii !!!

Äänestä

Kun työ tunnutta olovan nuinnii sivistynyt::mitenkä puhutta koiran tai hevosen ulosteesta nimellä PASKA ? Haistatanko sille sivistykselle ?

Äänestä
  • Kun olet muka muita sivistyneempi, käytä tuosta tuotteesta oikeaa nimitystä!
    EU-direktiivien mukaan se on "eläinperäinen jäte", mitä ei saa Suomessa
    esim. polttaa lämpöenergiaksi.

    Äänestä

Tuli mieleen jotta jos oot Poirotti niin minä oon vissiin Marple :Pistäävyin jootessan tuolla "YLEISTÄ SATTKUNNASTA" palstalla.Siellä joku von Lagerbom jakeloo samanlaisia ohjeita.Ja yhäkkii oon Iisalamesta!

Äänestä
  • Poerotti puhhuu asijata, aatteleppa omalle kohalle.

    Äänestä

Poerotti lateloo suoraan lehestä nuo viisaavet. Siltä ee siivottu ies p---- sanaa ,kuten vastaajalta.Ja oon aatellu omallehhii kohalle:jokkii p----mälli on muksahtana kohikkii!

Äänestä

Poirotille:onhan tuo hyvä ettet oo ite lääkityksen määrääjä;pystyy ite vähä vaikuttammaa.Kato sammaa vaahtii oma liäkityksessii kohillee!

Äänestä

Seuraava poerotti kun tulloo toosasata,niin kato että oot oekeessa Myö emännän kansa katotaa.Opettele sitä ennen repliikit ulukoo!

Äänestä
  • Mitä tarkoittaa tuo "toosasata", että pysyisin keskustelussa kärryillä?

    Äänestä

  • ymmyrkäinen kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa tuo "toosasata", että pysyisin keskustelussa kärryillä?

    Toosa on tuo emännän ja minun vanaha telekku.

    Äänestä

Mä ainakaan en koe,ett Iisalmi olis uteliaampi paikka ko joku toinen.Oon itte muuttanut joku aika sitte.En oo törmänny uteliaisiin:en yliuteliaisiin:KIVAA SAKKIA: HYVÄ IISALMI!

Äänestä
  • Herkulepuaroo kirjoitti alussa ulvovista susista. Minusta vielä parempi vertaus
    noista uteliaista olisi kojootit, hyökkäävät laumassa ja repivät.
    Kokemusta on.

    Äänestä

  • satutettu kirjoitti:

    Herkulepuaroo kirjoitti alussa ulvovista susista. Minusta vielä parempi vertaus
    noista uteliaista olisi kojootit, hyökkäävät laumassa ja repivät.
    Kokemusta on.

    "Satutetulle" sanoisin,että on tullu täälläkin "lunta tuppaan ja jäitä porstuaan".Kojoottilauma ulisee.mutta kun omaan nilkkaan kolahtaa:ollaan pissit sukassa:vouhotetaan muiden mokat;ettei omat niin pahaltPilkkaa näytä!

    Äänestä

saman olen huomannu.

Äänestä
  • Nyt näkkyy tuas joku utelias kyselövän joospyssyn kantajata monneen
    kertaan, mitähän se tuollaa tiijolla tekköö?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


herkulepuaroo kirjoitti:

Iisalmessa näyttää olevan ihmisrodun uusi alalaji, HUIPPU-UTELIAAT.
Jos koiran- tai hevosenpaska on tipahtanut tielle, pitäisi heti tietää, kuka tuon
törkeän teon on aiheuttanut.
"Aihetta epäillä"- rikokseen mahdollisesti syyllistyneiden(rattijuopumus,
pahoinpitelyt,liikennerikkomukset, henkirikokset jne....) tekijöiden ja
uhrien ja omaisten nimet huudetaan "kurkku suorana", julkaistavaksi tällä
kanavalla välittömästi, muuten on päivä pilalla.

Voin vakuuttaa tuolle alalajille, ettei tuollaista tietomäärää voida meidän
muiden palstalla liikkuvien toimesta julkaista. Kirjoittajien joukossa pitäisi olla
suuri määrä etsiviä ja alansa osaavia toimittajia.

Lain mukaan ei rikoksesta epäillyn nimeä saa mediassa julkaista ennen
oikeudenkäyntiä. Ehdottoman vankeustuomion jälkeen on oikeus
ilmituoda syyllinen lehtien palstoilla, jos julkaisija katsoo aiheelliseksi.

On törkeää, ettei vakavampien rikosten yhteydessä kunnioiteta edes lähi-
omaisten tunteita, eikä heidän hätäänsä, vaan susilauma ulvoo!

Edellä kerrottuun viitaten, suosittelen tuon alalajin jäsenille jonkinlaista
lääkitystä omaisten tai terveysviranomaisten toimesta, koska oireet näyttävät
vain pahenevan, ellei asiaan puututa ajoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu