Pakahdun halusta!

En tiedä mitä minulle on tapahtunut mutta sen tiedän että ainakin se tuntuu sanoinkuvaamattoman hyvältä! Kertokaahan te fiksummat mistä on kyse. Eli olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa (olemme myös kihloissa) neljä kuukautta. Alusta asti suhteemme on ollut tasavertainen ja reilu (tosin kuin aikaisempi seurustellessani pahaisen narsistin kanssa.) Olen huomannut itsessäni todella outoja mutta samaan aikaan niin positiivisia puolia kuten sen että kiihotun helposti (pelkästä katseesta), toisen kosketus tuntuu mahdottoman hyvältä, orgasmit ovat vuorien kokoisia, kestot pitkiä ja tuntuu kuin lentäisin pilvien läpi (nämä myös tuntuvat paremmilta kerta kerralta), tuntuu myös että rakastan ekaa kertaa elämässäni.

Mieheni on minua vanhempi ja osaa todellakin koskettaa naista. Tuntuu niin hullulta että haluan häntä niin paljon! Todella paljon.. ehkä liiankin paljon. Haluan häntä vaatteet päällä - ilman vaatteita, ulkona - sisällä, autossa, kaupassa, kotona, lattialla, sängyssä joka paikassa ja paljon! En tiedä mitä minulle on tapahtunut/tapahtuu mutta jo pelkkä hänen näkemisensä esim. kun tänään käveli pihalla koiran kanssa saa minut pakahtumaan. En tiedä mitä minulle tarkalleenottaen tapahtuu mutta koen jotain mitä en ole kokenut koskaan ennen. Panetus on sitä luokkaa että halkean! Saan olla koko ajan joko vibraattori tai miehen käsi jalkovälissä (mitä hän onnekseni tekee usein ja nauttii siitä.) Olen siis nuori 23,5 vuotta.. kohta siis 24v. Olen seurustellut kolmen miehen kanssa tätä ennen ja viimeisin suhde kesti viitisen vuotta liikaa.. seurustelin narsistin kanssa. Koskaan ennen en ole mtn tämän kaltaistakaan tuntenut elämässäni.

Tätäkö rakkaus todella on? Olen niin onnellinen. Olen myös laihtunut (vaikken koskaan mikään lihava olekkaan ollut) tai paremminkin kiinteytynyt ja sekin tuntuu tehneen taikojaan koska olen paljon siis todella paljon vapautuneempi mieheni seurassa. Kuljen alasti häpeilemättä, puhun rivouksia sängyssä, sanon suoraan mitä haluan ja miten, kerron fantasioistani ja siitä mitä haluaisin mieheni tekevän minulle yms. Tuntuu hurjan hyvältä! Nautin seksuaalisuudestani täysillä (ja uskokaa pois aina ei ole ollut näin.. s-hyväksikäytettynä alastomuus saati mikään muu kosketus yms. on ollut todella vaikeata monta vuotta!)

Kertokaa mistä tälläinen voisi johtua. Mies on ihan puullapäähän lyöty reaktioistani ja haluamisestani. Ei ole koskaan itsekkään kokenut mitään tälläistä naisen taholta. :) Hurjaa!

Asiallisia vastauksia toivon .. ja mielellään ihan täysi-ikäisiltä..

T. VillijaVarattu - 88
9521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

..niin mutta silti jotain puuttuu...miksi? Olen sit mieltä, että jos olisit todella varma ja onnellinen, et hakisi hyväksyntää varsinkaan täältä.
No, nauti...ei se kauaa tolta tunnu. Suhde joka alusta lähtien perustuu seksiin, ei kauaa kanna...tiedän kokemuksesta. Nauti nyt, älä epäile. Myöhemmin tulee muut koukerot elämään. Elämä opettaa. Syksyä!

Äänestä

Ensinnäkin mistä päättelit että haen täältä hyväksyntään? Kysyinhän vain mistä tunteeni johtuvat kun niitä ei ole koskaan ennen ollut ja toisekseen missä kohdin sanoin että suhde perustuu pelkkään seksiin? Kannattais varmaan lukea toiseen kertaan. Jos suhde perustuisi pelkkään seksiin en varmasti olisi muuttanut miehen kanssa yhteen. Kyllä meillä on rakkautta ihan niin kuin parisuhteeessa olevilla yleensä. Ja perhettäkin ollaan perustamassa eli en todellakaan ymmärrä mihin kommenttisi perustat.. mutta samapa tuo. Kyllä nautin tästä olotilastani ja nautin niin kauan kun tämä suhde jatkuu. Toisilla seksi loppuu kun aikaa menee.. toisilla ei. Minä kuulun jälkimmäisiin mieheni kanssa. Eli hyvät syksyt vaan sinullekkin.

Äänestä
  • Niin sinisilmäinen...kyllä se teidän suhde perustuu seksiin. Luulet sitä rakkaudeks. Kun ne lapset tulee kuvioon mukaan, olet toista mieltä...tajuat kyllä. Viisaus ja kokemus katsos. Rakkaus, niin se on ihmeellistä.... Rakkautta on suurempaakin kuin olin luullut aikanaan. Ja rakkaussuhde joka ei perustu seksiin, vaan rakkauteen, aitoon. Love comes first...euphoria.. ;)

    Äänestä

  • voi voi pientä kirjoitti:

    Niin sinisilmäinen...kyllä se teidän suhde perustuu seksiin. Luulet sitä rakkaudeks. Kun ne lapset tulee kuvioon mukaan, olet toista mieltä...tajuat kyllä. Viisaus ja kokemus katsos. Rakkaus, niin se on ihmeellistä.... Rakkautta on suurempaakin kuin olin luullut aikanaan. Ja rakkaussuhde joka ei perustu seksiin, vaan rakkauteen, aitoon. Love comes first...euphoria.. ;)

    Eikö suhteiden alussa useinmiten olekin seksiä enemmän kuin kenties sitten myöhemmin. Mutta kai siinä voi olla myös rakkautta, joka muuttaa muotoaan ja syvenee. Jos seksi on noin vapautunutta, on se mielestäni mahtava alku hyvälle suhteelle.
    Aloittaja on hyvin onnekas, että on löytänyt miehen, jonka kanssa huonompien suhteiden (ex-narsistimies) jälkeen pystyy olemaan noin vapautunut.
    Jatka samaan malliin vaan, olen kateudesta vihreä (tuon edellisen vastaajan kanssa;)

    Äänestä

  • Vähänkö olen kade kirjoitti:

    Elämänviisas vain! ;)

    Äänestä

ei käy,villija varattu88! vittu**************ja nyt lopettakaa.
olet hölmö! ja nyt kuule,olet väärä:

Äänestä

melkonen oli tarina :)

Äänestä

Olen sinua paljon vanhempi "täti" - ja kahden pitkähkön parisuhteen jälkeen paljolti samassa jamassa kuin sinä! Ekan kerran elämässäni tunnen olevani "sopiva" enkä liikaa jotain tai liian vähän jotain muuta... Mies on aivan tavallinen suomalainen, keski-ikäinen karpaasi ; vähän ylipainoinen, elämän "marinoima". Toisaalta avuton pikkupoika, toisaalta tietää luonnostaan, miten minua pitää käsitellä. Mielettömän upea fiilis! Tunnen olevani elossa, tunnen saavani aikaiseksi asioita eri tavalla kuin ennen... Ja seksi, se on mahtavaa... Koko ajan löytyy jotain uusia "nyansseja" enkä meinaa maltaa odottaa taas pääseväni lähelleen...

Nauttikaamme tästä! Kaikki eivät koe tällaista koskaan - en minäkään olisi uskonut, että tällaista voi oikeasti tapahtua!

Äänestä

FUCK YOU 88 on nyt korppipää.:(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VillijaVarattu-88 kirjoitti:

En tiedä mitä minulle on tapahtunut mutta sen tiedän että ainakin se tuntuu sanoinkuvaamattoman hyvältä! Kertokaahan te fiksummat mistä on kyse. Eli olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa (olemme myös kihloissa) neljä kuukautta. Alusta asti suhteemme on ollut tasavertainen ja reilu (tosin kuin aikaisempi seurustellessani pahaisen narsistin kanssa.) Olen huomannut itsessäni todella outoja mutta samaan aikaan niin positiivisia puolia kuten sen että kiihotun helposti (pelkästä katseesta), toisen kosketus tuntuu mahdottoman hyvältä, orgasmit ovat vuorien kokoisia, kestot pitkiä ja tuntuu kuin lentäisin pilvien läpi (nämä myös tuntuvat paremmilta kerta kerralta), tuntuu myös että rakastan ekaa kertaa elämässäni.

Mieheni on minua vanhempi ja osaa todellakin koskettaa naista. Tuntuu niin hullulta että haluan häntä niin paljon! Todella paljon.. ehkä liiankin paljon. Haluan häntä vaatteet päällä - ilman vaatteita, ulkona - sisällä, autossa, kaupassa, kotona, lattialla, sängyssä joka paikassa ja paljon! En tiedä mitä minulle on tapahtunut/tapahtuu mutta jo pelkkä hänen näkemisensä esim. kun tänään käveli pihalla koiran kanssa saa minut pakahtumaan. En tiedä mitä minulle tarkalleenottaen tapahtuu mutta koen jotain mitä en ole kokenut koskaan ennen. Panetus on sitä luokkaa että halkean! Saan olla koko ajan joko vibraattori tai miehen käsi jalkovälissä (mitä hän onnekseni tekee usein ja nauttii siitä.) Olen siis nuori 23,5 vuotta.. kohta siis 24v. Olen seurustellut kolmen miehen kanssa tätä ennen ja viimeisin suhde kesti viitisen vuotta liikaa.. seurustelin narsistin kanssa. Koskaan ennen en ole mtn tämän kaltaistakaan tuntenut elämässäni.

Tätäkö rakkaus todella on? Olen niin onnellinen. Olen myös laihtunut (vaikken koskaan mikään lihava olekkaan ollut) tai paremminkin kiinteytynyt ja sekin tuntuu tehneen taikojaan koska olen paljon siis todella paljon vapautuneempi mieheni seurassa. Kuljen alasti häpeilemättä, puhun rivouksia sängyssä, sanon suoraan mitä haluan ja miten, kerron fantasioistani ja siitä mitä haluaisin mieheni tekevän minulle yms. Tuntuu hurjan hyvältä! Nautin seksuaalisuudestani täysillä (ja uskokaa pois aina ei ole ollut näin.. s-hyväksikäytettynä alastomuus saati mikään muu kosketus yms. on ollut todella vaikeata monta vuotta!)

Kertokaa mistä tälläinen voisi johtua. Mies on ihan puullapäähän lyöty reaktioistani ja haluamisestani. Ei ole koskaan itsekkään kokenut mitään tälläistä naisen taholta. :) Hurjaa!

Asiallisia vastauksia toivon .. ja mielellään ihan täysi-ikäisiltä..

T. VillijaVarattu - 88

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu