Olen ahdistunut. Olen syönyt 2,5 viikkoa masennuslääkettä ja olo on ollut karmiva, kamalampi kuin ennen lääkitystä, jos se on mhdollista. Eilen ja tänään on ollut pieniä hetkiä jolloin vähän aikaa on tuntunut rauhallisemmalta ja ei ole ahdistanut ihan niin paljoa, mutta sitten se on taas iskenyt. Varsinkin tänään on ollut selllainen olo että kauhu kurkkii ihan olan takana, ahdistus ei tule ihan päälle mutta ei ole kaukanakaan...Haluaisin uskoa että tämä on sitä että ahdistus alkaa helpottamaan, pikkuhiljaa hyvät hetket pitenevät.. onko kokemusta?
Ahdistus kurkkii lähellä
kdkdkdkdkdkd
4176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lääkkeet yleensä vaikuttaa vasta pitemmän ajan kuluttua joten kannattaa aina lukea niistä tuoteseloste ja kysyä lääkäriltäkin mihin niiden vaikutus perustuu ja mitä muuta mahdollisesti on tarjolla ensiavuksi.
Jokaisella meistä on taipumuksia eri asioille kun ollaan vähän eri ainesosista koottuja , sinun heikkoutesi taitaa olla tuo psyykepuoli, herkempi taidat olla monia muita mutta kaltaisiasihan aina on myös aikatavalla.
Onneksi yleensä ikä suo tilaa hyväksyä itseyden eri haittapuolia ja reagoi yhä vähemmän ympäristön madollisiin "arviointeihin" itsestä :)
Mutta sehän ei auta silloin kun on nuorempi ja oma heikkous tuntuu musertavalta
ja suhtautuu vakavasti asiaan mutta ei ole taitoa toimia ja apukin yleensä on tosi hidasta ja sekin ahdistaa lisää. Pätevistä auttajistakin on huutava pula ja lompakkokin estää monen avun saannin sillä ihmisauttajat hinnoittelevat apunsa pilviin koska ovat mielestään sen arvoisia vaikka emme aina ole samaa mieltä varsinkaan juuri tulosten pitkän odotuksen takia.
Joten paljon on tutkittava itse asioita netin ja kirjojen kautta selvitäkseen jotenkin.
Itse olen ollut ahdistunut ja masentunut tosi kauan, liian monta asiaa tullut elämän varrella ja vaikka niitä koetti käsitellä niin silti se "vika niitti" vain tuli ja oli viedä mennessään kun ahdistui pirusti tajutessaan miten vähän pystyi tekemään asioiden eteen mitään. Nyt on helpompaa, lääke tapauksessani oli ehdoton edellytys selvitä pahimman yli, ollut ilman ja vieroitus tosi paha kun syönyt pitempään, varoitan vain, aggressiivisuutta tulee kun se on ollut taka-alalla se tunne, pitää siis varoa muutamia kuukausia tai joku vuosi hallitakseen uudelleen esiin tulleet reaktiotavat.
En ole nuori enää ja tämän ahdistuksen laukaisi vakava sairaus jonka seurauksena menetin mm. liikuntakykyäni merkittävästi, rollaatorin avulla pääsen jonkin verran liikkumaan mutta on sekin työlästä ja haastavaa. Ja entiselleen parantumista ei voi pitää edes mitenkään mahdollisena.
Reaktioista myös viha on tullut tutuksi, ei ole helppoa hyväksyä että elämä muuttuu hetkessä ja entisenlainen elämä ei ole enää mahdollista, ei edes "normaali" asuminen vaan on toisten ihmsten armoilla ja varassa.
No ei ihme että ahdistää, en osaa ihan edes kuvitella miten paljon, onneksi kerroit tarkemmin. Itselläni myös jo kulumaa yms. mutta pientä sinun rinnallasi.
Kyllä noiden menetysten vuoksi jo saakin ahdistaa ja vihata koska ne on mielestäni ainoa miten edes voi reagoida.
Vaan se miten helkutissa jatkaa ja löytää jotain mieltä olemiseen se on paha juttu äkkisseltään kekata.
Nyt ei voi kuin haaveilla että olisit sellainen "henkinen" tyyppi ja sitä kautta löytäisit merkitystä elämiseen. Toivottavasti sulla on mahdollisuus hankkia kaikki mahdolliset apuvälineet ja muut avut askareittesi suorittamiseen. Sitten tuleekin esille se mitä tekisit "työksesi", olisiko se politiikkaan tms. osallistumista vaikuttamalla? Mitkä on arvosi elämässä, oletko luontoaktivisti tms.
Saitko aivoinfarktin.