Hommasimme toissa kesänä pitkäaikaisen unelman, oman veneen ja vielä purkkarin. Olimme purjehtineet sitä ennen pari kertaa tuttavien veneessä.
Nyt meinaa mennä eukon kanssa hermot, kun se ei uskalla/halua purjehtia vaan pitäisi aina mennä moottorilla.
Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisesta psykologisesta koulutuksesta? Hyviä neuvoja? Tuolla joku aikaisemmin ehdotti, että vaimo vaihtoon... mutta onko muita?
Nyt meinaa mennä eukon kanssa hermot, kun se ei uskalla/halua purjehtia vaan pitäisi aina mennä moottorilla.
Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisesta psykologisesta koulutuksesta? Hyviä neuvoja? Tuolla joku aikaisemmin ehdotti, että vaimo vaihtoon... mutta onko muita?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Laita hyvä mies vaimosi purjehduskouluun tai kokeneen naapurin veneeseen oppimaan. Muuten voi käyda niin, ettei teillä ole ensi kesänä venettä. Osaatko muuten itse säätää purjeita, ettei vene ole turhan takia kyljellään?
Kiitokset hyvästä huomiosta! Ja täytyy yrittää suostutella joku viemään se omalla veneellä kellumaan.
Kunhan ensin saisi rouvan suostumaan purjeiden nostoon yli 3 m/s tuulessa (tai sinne päin). Kevyessä kelissä ei oikein voi puhua kuin vaikeasta ohjattavuudesta, vauhdin ollessa max 3 kt. No, on välillä päästy yli neljänkin, mutta sitten alkaakin jo jupina.
TUleeko jupina siitä, että vene kallistuu puuskissa voimakkaasti vai johtuuko pelko vaan yleisesti ottaen siitä tunteessta, joka tulee kun tuuli nousee.
Minä olen nimittäin huomannut kaksi asiaa. Ensinnäkin monet purjeveneeseen tottumattomat pelkävät eniten veneen kallistuessa. Toinen huomio on taas se, että 90% jengistä purjehtii liian kireillä purjeilla - ja varsinkin liian paljon sisään skuutatulla isopurjeella (tämä ei tietenkään koske kryssejä). Varsinkin moderneihin veneisiin tottumattomat skuuttaavat sivutuulellakin ison liian keskelle, koska veneen nyt kallistuessa, tulee kipparille sellainen tunne, että nyt mennään kovaa, vaikka tosiasiallisesti osa tuulen aerodynaamisesta voimasta menee nyt hukkaan. Ainoastaan klassisissa veneissä kallistuminen tuo lisää vesilinjaa ja samalla nopeutta. TÄmä nyt näin puolittain asian vierestä:-)
Katso nyt kuitenkin, ettei se ole Sir BB, joka taas voisi lisätä yhden herneen autotallissaan olevaan pulloon : ))
Haaveilin aina yhteisestä purjehdusharrastuksesta puolison kanssa, joten kannustaisin sinua kärsivällisyyteen (olen nainen). Ymmärrän tilannettanne oikeen hyvin. Meillä oli exän kans niin, että vuokrattiin tuttavan purjevene, eikä yhteisestä projektista valitettavasti tullut mitään. Vieläkin harmittaa. Exä sitten totesi, ettei häntä kiinnosta veneily. Nyt olen eronnut ja vapaa opettelemaan purjehtimisen omalla tavalla ja oman aikataulun mukaan.
olisi kuulla vaimosi perustelut myös ko asiaan.
Onko mahdollisesti sattunut jotain, että luottamus meni?
kerrassaan mainio kommentti!
Tosiaankin, onkohan vaimo tässä alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa pelästynyt jotain? Itse ainakin huomaan suhtautuvani huomattavasti "herkemmin" uhkaaviin miehistö / kalustevaurioihin kuin rakas mieheni. Muutenkin haluan pelata enemmän varman päälle: rantautuessa fendarit ajoissa paikoille, tarpeeksi pitkät keulaköydet käden ulottuville, ankkuri valmiiksi jne. Kun lähdetään isomman selän ylitykseen tarkkailen taivaanrantaa ja merta mahdollisien ukkosten, sumun jne.varalta Kun suunnitellaan rantautumista en tykkää tippaakaan jos satamapaikkaan (olkoon sitten luonnonsatama tai vierassatama) tuulee. Mies ottaa tämän varmaankin välillä nalkutuksena ;-)
Koittakaa arvoiset miehet tehdä purjehduksesta koko perheen ihana harratus! Jos teillä on veneessä pieniä (alle 2 v) lapsia, niin ymmärtäkää ettei vaimo jaksa/halua olla koko päivää venessä sisällä lasten kanssa, ei siis pitkiä yhtämittaisia legejä. Ja jos aurinko joskus sattuisi paistamaan niin voitaisi jäädä vaikka toiseksikin yöksi samaan paikkaan ja yhdessä nauttia tuosta harvinaisesta kauniista ilmasta.
Jotkut meistä ovat erittäin arkoja kallistumiselle, jolloin tasapainoaisti kertoo jotain katastrofaalista olevan tapahtumassa.
Voi syntyä KAUHU ja veneily ei ole enää kivaa tämän jälkeen. Kun uusia kokemattomia on veneessä täytyy olla tosi kärsivällinen. Keskeinen asia on tehdä selväksi perusasiat eli tietopaketti purjehduksesta, veneen turvallisuudesta kallistuksessa. eli se otetaan asiaan kuuluvana esille ENNEN kuin vene on kallistunut. VENE EI KAADU, MUISTA SE, MUTTA KALLISTUMINEN KUULUU ASIAAN. Tietenkin on asialle eduksi, että valitaan keliolosuhteet tämän mukaan.
sitten olisi eduksi asialle, että osataan säätää purjeet niin, ettei vene kulje kylkimyyryä olipa keli mikä tahansa!!!! Onhan se kaikille tuttu tunne kun eka kerran mennään 30 asteen kallistuksella. Vähitellen oppii luottamaan. Minun vaimoni kohdalla hänen täytyi antaa ottaa itse tuntumaa tilanteeseen, eli ei niin että olisin itse hoidellut purjeet ja pinnan vaan hän halusi itse ohjata.... ei luottanut minuun. tämä auttoi yli alkupelon ja ollaan sittemmin oltu monessa kelissä ilman ongelmia.
Minulla on purjehdsuhullu ukko. Alkuvuosina lähdin mukaan lasten kanssa ja purjehdittiinkin,yritin opetella ja auttaa, (menin jopa jollekkin kurssille) mutta nykyään tulen mukaan vain sillä ehdolla, että ajetaan vain moottorilla.
Syy on se, että pelkään kuollakseni. Mies ei kuuntele mielipidettäni, ja komentelee ja moittii minua tyhmäkei ja kömpelöks, ja painelee eteenpäin täysillä purjeilla. Sispä tein päätöksen, että minun ollessa veneessä isoa purjetta ei nosteta.
Jos veneessä on mukana extra kippari purjehdus on tietysti ok.
Nyt ukko purjehtii kavareidensa kanssa siellä sun täällä.
Neuvo sulle: jos haluat pitää yhteisen harrastuksen vaimon kanssa, ole kärsivällinen...opeta häntä kertomalla tarkkaan ja etukäteen mitä missäkin tilanteessa on tehtävä. Kunnioita hänen toivettaan laskea purje-tai pienentää sitä tuulen noustessa. Anna vaimollesi aikaa opetella ja oppia luottamaan sekä sinun osaamiseen ja vähitellen myös omaansa. ÄLÄ KOSKAAN HAUKU JA MOITI HÄNTÄ purjehtiessanne, koska sillloin hänen mielenkiintonsa lopahtaa kokonaan. Ja jos teillä on lapsia niin älä jätä kaikkea lasenhoitoon ja ruuanlaittoon liittyvää hommaa hänen niskoilleen.
Jos mun ukkoni olis kuunnellu tällaisia neuvoja, olisimme luultavasti yhdessä nytkin purjehtimassa...
Kiitokset kovasti kannustuksesta! Tosin, jos meillä olisi päästy edes noin pitkälle kuin sinä olet aikanasi päässyt, niin hyvä. Meidän rva tuskin edes ymmärtää, miten purjeita pienennetään.
No, taitaa mennä tsykolokiselle puolelle, jos ei toinen halua opetella vaikka väittääkin, että kiinnostusta ja halua riittää. Myönnettäköön, että meinaa pinna kärähtää tuommoisen kanssa ehkä liiankin herkästi...
kirjoitat ystävä hyvä! Kumpa miehet tämän oivaltaisivat, niin elämä merellä olisi huomattavasti helpompaa!
Joo, eukko pitää pukata tyytyväiseksi. Sitten se uskoo kuka johtaa.
Jos on tyydyttämätön, ei se usko. Kattelee vain muita ukkoja.
Onko eukkosi puutteessa?
No herttinen sentään, näitä kommentteja pitää tietysti tulla 13 tusinaan.
Totuus on niin karvas nielaista!
Vai mitä??
Kun itse aloitimme 18 vuotta sitten oli tilanne sama.Nyt vaimo on innoissaan ja veneen päänavigaattori.Käytiin yhdessä rannikkolaivuritutkinto ja sinipurjehtijakurssi.Vaimo pelkäsi ensin kallistumisia ja välineet oli heikot.Oikeastaan ensimmäinen vinkki on,että hankkii kerralla veneen (jos rahaa),jossa 30 jalkaa.Kunnon jääkaappi ja lämppäri.Ehdottomia varusteita on hyvät asusteet eli sijoita edes niihin paljon.Ja sitten hyvää viiniä pitää olla aina lipitettäväksi (jos vaimo pitää siitä).Tyynellä kauniilla ilmalla ensin matkoja.Sitten vaimon kavereita mukaan,niin saa lörpötellä.Ole sinnikäs äläkä pakota pahaan säähän.Anna tehdä asioita ilman komenteluja.Näytä aina siltä,että kaikki on hanskassa.
Komentelu ja haukkuminen sekä liiallinen kiire tuntuu olevan se suurin este vaimoväen innostukseen ja purjehtimisen opetteluun. Joskus on muakin sapettanut niin vietävästi ja aikoinaan kun vaimo ei hallinnut oikein kunnolla mitään niin lujille otti että sain oltua hiljaa, mutta se kannatti, yhden sun toisen vaimo on kyllästynyt purjehtimiseen tai jopa mennyt vaihtoon. Usein on oma vaimo kehunutkin kun en koskaan hauku, komentele tai syytä häntä taitamattomuudesta, välillä olisi toki aihetta ollut roppakaupalla, mutta sain pidettyä suuni kiinni. Välillä olen yrittänyt aiheesta kehaistakin ja vaimo on vuosien varrella vain innostunut lisää ja käynyt kursseillakin, on jopa joissain asioissa rohkeampi ja taitavampi kuin mä. Silloin kun lapset oli pieniä, niin oli ymmärrettävää että vaimo pelkäsi toisinaan, huoli lapsista kai ylinnä. Tarvitaan pitkäpinnaisuutta vaimoväen kanssa, heistä tulee kelpo merimiehiä kunhan vain jaksat sinnitellä.
...jos kerran olette hommanneet yhteisen veneenkin. Suosittelen hänelle purjehtijakurssia (esim. Baltic Cruising tai Wilhelmiina Sailing jos olette Helsingin ulottuvilla) , jotta pääsee jyvälle ja itse oppimaan kuinka vene käyttäytyy ja miksi. Erityisesti naisille tarkoitettu kurssi voisi olla vaimollesi sopiva.
Itselläni on vaikeuksia luottaa muihin (esim. en menisi menisi moottoripyörän kyytiin, mutta ehkä voisin ajaa). Ihastuin purjehtimiseen ja päätin itse opetella enkä vaan olla toisten kyydissä.
Tutut ja varsinkin tutut purjehtijat on hyviä totuttajia. Kyytiläisten pitäisi olla sellaisia, että vaimo ei kehtaisi näyttää pahimpia valittajapuoliaan. Ja jos vieras on vielä paljon purjehtinut kippari ja annat sen hoitaa purjepuolen, niin taas kynnys valittamiseen kasvaa. Ja kun kokenut purjehtija sanoo, että luoviessa veneen pitääkin kallistua, että päästään hyvin eteenpäin, niin se pikkuhiljaa alkaa vaikuttamaan.
Jos mahdollista, niin nosta purjeet jo satamassa. Usein se ei ole mahdollista, mutta jos on, niin silloin jää yksi merellä tehtävä juttu vähemmäksi.
En oikein tiedä, että mistä se naisten kallistumiskammo oikein tulee. Ilmeisesti naisellisella logiikalla päätellään, että kun vene kallistuu tietyn verran, niin sen jälkeen se kaatuu. Jotenkin naisten ajatuksiin köli ei mahdu millään.
Opettele tunnistamaan puuskat (veden pinta alkaa väreilemään), valmistaudu ja varoita niistä etukäteen. Tärkeintä olisi vähentää epävarmuustekijöitä.
Kun tarpeeksi on purjehtinut ei enää jaksa pelätä. Kun kippari ei jännitä eikä enää jaksa kiinnittää huomiota "jännittäviin tilanteisiin" niin normaalioloissa homma toimii. Jokainen veneessä olija kerää tunnelmansa siemenet vastuullisen kipparin olemuksesta, jos kippari sählää on kaikilla "pikkuisen" orpo olo - mars harjoittelemaan eri olosuhteisiin.
Eri asia on sitten, ettei vaimoväki sisimmässään halua jännitystä ja menoa viimeiselle kielekkeelle. Syysmyrskyssä yöllä purjehtiminen on 1000 kertaa turvallisempaa kuin autoilu, mutta paljon jännempää. Niille reissuille ei vaan saa ketään mukaan ja joskus on hankalaa kun purjeita ei voi muuttaa (köydet on mastolla)... eli reivit pohjaan satamassa ja silleen.:)
PS. Ei naisväkeä saa kesäpuhuriinkaan jos tuulee yli 15m/s tai sataa. Ei ole kait kivaa semmoinen?
Kyse on siis vain siitä mihin olosuhteisiin vaimo lähtee. Olosuteet ovat aina "helppoja" kipparille.
Ajan nyt siististi, mutta yks kaasunpolkasu Bemarissa toi kommentin: "Voi ei 30v tätä..."
mut ainakin purjehtimaan syysmyrskyihin, mitä enemmän tuulee ja isommat aallot on niin sitä mahtavampaa on purjehtii!
Minä sain vaimon sellaiselle purjehduskurssille joka on tarkoitettu pelkästään naisille, siellä ovat kekenään rohkeampia kertomaan vaikeuksistaan ja kun on vähän vieraampi opettaja niin oppi menee perille helpommin. Suosittelen.
Kiitoksia kaikille jo tähän mennessä kirjoittaneille. Huomaan, etten ole ongelmani kanssa yksin. En arvannut, että tät aiheuttaisi näinkin paljon kirjoittelua :)
No joka tapauksessa, tämä kesä on mennyt pitempien reissujen ja harjoitusten suhteen persiilleen töiden takia mutta toivottavasti jäät sulavat myös ensi keväänä. Ja onhan tässä vielä koulutusaikaa syksylläkin.
Hyviä neuvoja olet saanut. Ne jotka sanovat että vaimon pitää oppia purjehtimaan ovat oikeassa.
Ei auta että sinä osaat ja hallitset veneen joka tilanteessa, silti jää aina pelko siitä että mitä jos ukko meneekin yli laidan ja vaimo jää yksin veneeseen. Sitten kun vaimo osaa purjehtia niin päästä se ruoriin myös. Ja kannattaisi varmaan myös harjoitella "mies yli laidan" tilannetta. Heitä vaikka fendari mereen ja anna vaimon ohjata vene sen luo. Kun huomaa siinäkin pärjäävänsä niin luulisi viimeisenkin pelon katoavan.
Itse tosin pääsin peloistani vasta kun rupesin kippariksi, edellinen kippari oli mielestäni hätähousu ja hullunrohkea. Rikkoi purjeita ja varusteita ja ajoi välillä karillekin. Törmäsi kerran reimariinkin. Nyt kun saan itse kipparoida ei ole veneeseen tullut naarmun naarmua ja kamatkin on pysyneet ehjinä. Kuten joku muukin kertoi niin naiset haluavat ennakoida ja suunnitella enemmän, ei niin että kun laituriin on enää 20 metriä niin aletaan vasta kaivelemaan fendareita ja sitten hosutaan ja juostaan ympäri venettä.
Ja laituriin tullessahan panet vaimon ruoriin ja hoidat itse raskaan ankkurin käsittelyn ja muutenkin kiinnittymisen. Mies tekee raskaat työt ja nainen kevyet eli ajamisen.
Kiitti vinkistä! Tuo leparin pelastaminen onkin tosi hyvä idea!
Harjoitellaan, harjoitellaan.
Suosittelen kisaamista ja akka mukaan. Siellä tapahtuu ja oppii huomaamaan että nou hätä.
Tosin vanha sääntö:
Akka keulassa - keulapainoinen
Akka perässä - peräpainoinen
Akka rannalla - tasapainoinen
Vierassatamien laiturilla kuulostaa silä, että useinmiten veneessä on vaimon asemasta mukana saatana tai piru.
Rantautuessa yleinen kapteenin kommentti kun on: "Hyppää Saatana / Piru"
Eikö vaimolle kannattaisi puhua kauniimmin voisi mielipide muuttua, kukapa nainen haluaa kutsumanimekseen noita edellä mainittuja.
Valitettavasti joidenkin vaimojen nimet
muuttuvat tuolla tavoin hyppää perkeleeksi
kesän tullen.
Vaimosi tunne on minulle takavuosilta tuttu. Mieheni on kokenut kippari, mutta minulta meni aikaa oppia luottamaan häneen.
Eniten auttoi se, että hän selitti minulle rauhallisesti purjeveen toimintalogiikan. Sain varmuuden siitä, että vene ei voi kaatua kallistumalla. Nykyisin seilaamme partaat kohisten eikä minua huimaa yhtään.
Sama juttu kaikkien muidenkin purjehdukseen liittyvien asioiden kanssa. Miten vahinkojiippi syntyy, mitä tarkoittaa broutsaaminen ja miten se voi tapahtua jne. Tieto vähentää pelkoja.
Ja ennen kaikkea, älä koskaan uhmaa omia taitojasi. Kun vaimosi luottaa sinuun, hän lakkaa pelkäämästä.
Oma rauhallisuus on avainasemassa, kuten myös oikeiden termien opettaminen. Nyt toisen kesän jälkeen vaimoni alkaa hallita terminologian ja myös pystyy auttamaan. Itse asiassa ilman häntä en 11-metrisellä purjeveneellä edes pärjäisi, kun ei ole esim rullakeulapurjetta. Vaimolla on entisenä aktiiviurheilijana sen verran myös habaa, että purjeen nostot ja skuuttaukset onnistuvat hyvin. Luoviessa meillä on selkeä työnjako: Minä hoidan ajamisen, ison ja barduunat ja vaimo keulapurjeen skuuttauksen. Emme myöskään raivona purjehdi joka päivä, vaan pidemmät päivämatkat suunnitellaan etukäteen.
Kun on tuulta enemmän (>12 m/s) ja merenkäyntiä, hän ei pelkää, mutta sanoo, että ei tämä nyt niin kovin miellyttävää ole. Jonkun pitää myös hoitaa safkat ja lapset. Hyvä konsti on tehdä ennen lähtöä iso kasa leipiä ja soppaa valmiiksi. Lasten nälkä on se tekijä, joka yleensä katkaisee matkateon.
Lintsillä Vekkulassa siellä vinossa huoneessa voi kokeilla, miltä tuntuu olla kallellaan olevassa purjeveneessä. Siihen vielä vähän ylös-alas-sivulle -liikettä mukaan niin vaimokin tietää, mihin joutuu.
purjehduksessa on ylipäätään... vaimosi ei vaan saa sanotuksi, että nyt vedetään sinut kölin alta, jollet vaihda harrastusta!!
naapurin sedän kanssa voisi olla poikaporukoissa paljon hauskempaa !
Muistakaa käyttää vaseliinia, ei tule hiertymiä.
Purjehtijoiden poikatouhut on kai yhtä vaikeita ja kuin nuo avioliitot.
Vaseliini ei riitä.
On rassattava välillä muutakin.
HAKKAA SITÄ AKKAA...HAKKAA KUNNOLLA. SILLÄ SE TOKENEE PERKELE
Aloin pari vuotta sitten seurustella nykyisen mieheni kanssa. Pelkäsin aivan "sikana" kun kuulin hänen veneily- ja purjehtimisharrastuksestaan. Minä olin siihen asti ollut niin maakrapu kuin olla ja voi. Veneily oli minulle kuin musta peikko muuten niin hyvässä suhteessamme, en tiennyt, saati ymmärtänyt yhtään mitään koko asiasta. Parin ensimmäisen kuukauden aikana viime kesänä häneltä meinasi mennä hermot minun kanssani, olin jo valmis luovuttamaan ja lähteä suhteesta pois. Mutta onnekseni hän ei suostunut luovuttamaan ja niin hän alkoi pitämään minulle "koulua", ensin kotona, kävimme kaiken maailman asiat läpi, ja sitten pikkuhiljaa hän opetti minut kädestä pitäen veneessä, kertoi mitä missäkin tilanteessa tehdään ja pitää tehdä ja ennen kaikkea mitä minun tulisi tehdä. Ja sitten se tärkein: hän kertoi miksi pitää näin tai noin tehdä, me naisethan haluamme tietää syy-seuraussuhteet.
Pelkään kovassa merenkäynnissä edelleen, mutta luotan häneen ja myös nykyisin omiin kykyihini. Olemme myös olleet parissa tosi pahassa tilanteessa ja selviytyminen niistä antoi rutkasti luottamusta ja selviytymiskykyä.
Vaikka minä olin jo valmis lähtemään purjehtimisen takia suhteesta, olen ikuisesti kiitollinen että hän ei luovuttanut vaan koulutti minut tuohon hänelle tärkeään ja rakkaaseen harrastukseen, josta nyt on tullut kummallekkin tärkeä yhteinen juttu, minä taidan jopa olla jo innokkaampikin kuin hän :)
..MOLEMPIEN taidot kertyvät ja karttuvat. Itse aloitimme kanssa "kylmälti" 5 vuotta sitten, purjeveneen hankinnalla, hieman oli kokemusta motariveenestä..
Molemmat oltiin yhtä tyhmiä ja MONTA kinaa on matkan varrella tullut, vieläkin välillä kinaillaan...
Mutta aika opettaa. Millään kurssilla emme ole olleet, kartan luku sujui mieheltäni jo muutenkin, minä kyllä "pysyn" kartalla, mutta suunnistustaitoni on olematon ja sitä ei mitkään kurssit parantaisi edes!
"Työnjakomme" onkin nykyisin, että minä ohjaan venettä siis purjehdin (ja olen mielestäni jo aika hyvä) ja mieheni suunnistaa. Toki olen "hollilla" aina missä mennään ja molemmat osaamme toki hommailla purjeiden ja moottorin kanssa, veneilysäännöistä yms. Rantautumista en ole sen paremmin halunnut edes opetella paitsi tuon "hyppäämisen", mutta eiköhän sekin hädässä sujuisi.
Siis neuvoni on, että yhdessä opetellen, hammasta purren ja ajan kuluessa sitä "hitsaututuu" myös veneessä yhteen:)
En usko hitsautumiseen. Kun akka rupsahtaa, se kannattaa vaihtaa uudempaan.
Ja taas voi opettaa kaikkia temppuja.
...kun on liikaa rahaa..?
Oletteko huomanneet, että purjehdus KAUNISTAA!
- Iho tulee kimmoisaksi.
- Kasvot saavat väriä.
- Hiukset saavat eloa.
- Merestä saa henkistä voimaa.
- Veneessä nukkuu syvästi.
- Keinunta ja meri antavat lepoa.
- Katse terävöityy.
Tämän huomattuaan vaimot haluavat purjehtimaan leppoisassa kesätuulessa.