Keskusta

Tulee menestymään kuntavaaleissa uuden puheenjohtajan Juha Sipilän johdolla.
Juhan ensimmäiset vaaliesiintymiset lupaavia, rakentavalla asenteella tulee tulosta.
15170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Se on ero noilla vaalipuheilla ja Pudasjärven käytännön politiikalla kuin yöllä ja päivällä. Ei mitään tekemistä toistensa kanssa.

Äänestä

-onko tämä vitsi ?eiköhän jo KESKUSTALAISETKIN ala pikku-hiljaa VIISASTUMAAN ?älkää siirtäkö lapsiinne sitä kaunaa mitä itse kannatte.-se on lapsia kohtaan väärin.

Äänestä

Toivotaan J. Sipilälle menestystä. Katsoin ensimmäistä vaalitenttiä, pärjäsi oikein hyvin.
Tähän mennessä ovat puheet olleet rakentavia, ja hän esintyy varmalla otteella ja toivotaan, että hän on sen verran viisas mies, että jättää uskonnon pois politiikan teosta ja pitää sitä henkilökohtaisena asiana ja eikä käytä uskontoa väärin.

Tässä politiikassa vain on se ikävä puoli, että puheet ja teot eivät tahdo kohdata.

Äänestä

Kepulaisuus ei ole poliittinen aate eikä edusta minkäänlaista liikettä mihinkään suuntaan vaan on pahimman luokan ummehtunutta jälkeenjääneisyyttä, uuden pelkoa, ja varsinkaan tosiasioita ei tunnusteta. Kuvitellaan, että maailma pysyy aina samana kuin 50 vuotta sitten. Ja jos ei pysy niin ostetaan ihmisiä Afrikasta se korjaamaan.

Keskustalaisuus on lupa pistää pää pensaaseen, olla ajattelematta ja antaa saarnamiesten viedä. Sitä on keskustalaisuus varsinkin tämän uuden lestadiolaisen puheenjohtajan myötä.

Äänestä
  • Olipas siinä niin kaunainen viesti, Lipposta lainatakseni, oliskohan tämä sitä kaunapolitiikkaan

    Äänestä

  • Kaunaisuus kirjoitti:

    Olipas siinä niin kaunainen viesti, Lipposta lainatakseni, oliskohan tämä sitä kaunapolitiikkaan

    Juuri tätä tarkoitin. Ollaan niin omaa itseä ja valtaa täynnä, ettei tietenkään ymmärretä minkään muutostarpeen päälle. Kaikki keskustalle kriittiset mielipiteet ovat kaunaista kateutta jne. Keskustan ylivalta olkoon tullut tiensä päähän näissä vaaleissa. Kyllä pienillä paikkakunnilla muitakin puolueita edustavat osaavat ajatella kuin vain keskustan metsurit ja ökyisännät. Ne muut ovat yleensä nähneet maailmaa enemmän ja hankkineet myös koulutusta enemmän. Kepulaisuus on täällä vain sellainen sosiaalinen verkosto, johon ei vierailla ajatuksilla ole asiaa.

    Äänestä

  • Freedom! kirjoitti:

    Kun syytetään kaunaiseksi niin kieltäydytään itse ajattelemasta. Kepulaisillahan on tapana heti mennä henkilökohtaisuuksiin vaikka haluaisi asiasta keskustella. Se on näkynyt näissäkin keskusteluissa selvästi.

    sunki päätarkoitus on vain lestadiolaisten mollaaminen! niin että älä jauha paskaa!!!

    Äänestä

  • joo niin kirjoitti:

    sunki päätarkoitus on vain lestadiolaisten mollaaminen! niin että älä jauha paskaa!!!

    Minä jauhan täällä just niin kauan kuin huvittaa. Ja just siitä mistä huvittaa. Eikös isossa kirjassa sanota, että jos lyödään toiselle poskelle niin käännä toinenkin.

    Äänestä

  • Freedom! kirjoitti:

    Minä jauhan täällä just niin kauan kuin huvittaa. Ja just siitä mistä huvittaa. Eikös isossa kirjassa sanota, että jos lyödään toiselle poskelle niin käännä toinenkin.

    joo mutta elä käännä persposkea. en ilikiä kattoa

    Äänestä

  • joo niin kirjoitti:

    sunki päätarkoitus on vain lestadiolaisten mollaaminen! niin että älä jauha paskaa!!!

    Todellakin, tämä Freedom:n päätarkoitus näyttää olevan mollaaminen, kirjoittais omalla nimellään. Totuushan kuitenkin aivan toisenlainen mitä Freedom kirjoittaa.
    Ei Pudasjärvellä voi olla muita kuin tämä nimimerkkki Freedom joka ajattelee niinkuin
    kirjoittaa, pudasjärviset ovat muutoin aivan fiksua ja sivistynyttä toisiaan kunnioittavia kansalaisia.

    Äänestä

  • P-järvi kirjoitti:

    En ole puhunut mistään muusta kuin kepulestojen viimeisimmällä valtuustokaudella harjoittamasta politiikasta. Siinä ei ole mitään kehumista. Mutta tunnen kyllä monia ihan mukavia lestadiolaisia joista ei ole pahaa sanottavaa. Mitenkähän mukavat ja fiksut muuttuvatkin politiikassa älyttömiä möliseväksi laumaksi, jolla ei ole omia ajatuksia vaan kaikki tulee kunnandiakonilta ja muilta loistavilta johtajilta.

    Ja ei, en todellakaan aio kirjoittaa omalla nimelläni. Ei minua siihen voi kukaan velvoittaa kun ei kukaan muukaan sitä tee.

    Äänestä

  • P-järvi kirjoitti:

    Todellakin, tämä Freedom:n päätarkoitus näyttää olevan mollaaminen, kirjoittais omalla nimellään. Totuushan kuitenkin aivan toisenlainen mitä Freedom kirjoittaa.
    Ei Pudasjärvellä voi olla muita kuin tämä nimimerkkki Freedom joka ajattelee niinkuin
    kirjoittaa, pudasjärviset ovat muutoin aivan fiksua ja sivistynyttä toisiaan kunnioittavia kansalaisia.

    Aikanaan kirjoittikin. Tyyli on pysynyt samana

    Äänestä

Kerroppa Freedom mikä on vaihtoehto. En kannata kepua, mutta esim. persut on yhden ihmisen puolue ilman mitään puoluepolittista linjausta. Muut puolueet ovat niin pieniä, että niiden varaan ei voi mitään laskea ja omalla järkeilyllä muutos saadaan aikaan vain valtaamalla suurin, eli antamalla ääni suurimman puolueen parhaalle ehdokkaalle, joka voi puolueen sisällä vaikuttaa tulevaan toimintaa. Nämä jytkyt on havaittu valtakunnan tasolla jo pelkikisi protesteiksi. Kuka koiraa haukkuu jos siihen ei kykene koira itse. Uusia ehdokkaita, jotka ovat kunnostautuneet jollakin muulla kuin politiikan alueella, kannatta kokeilla. Mutta jos puolueiden johdossa jatkavat vanhat parrat, niin silläkään ei ole vaikutusta. Lisäksi jos otetaan huomioon että hallitukseen voidaan valita henkilö joka ei pääse valtuustoon, niin ainoa vaikutusmahdollisuus on puolueenn sisältä. Ei muutako vanhat parrat pihalle ja uusiia tilalle. Joka tätä lähtee toteuttaann saa ääneni.

Äänestä
  • Näin on. Eduskuntavaaleissa tyli jytky ja ihmiset luulivat että saadaan muutos. Persut meni oppositioon ja Suomella mene EU:n suhteen niin kuin menee. Samoin käy jos kunnallisvaaleissa tulee jytky. Sama on tapahtunut Pudasjärvellä. Persujen nokkamies ostettiin mukaan "sopeuttamaan." Ja ostetetaan jatkossakin jos paikka uusitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PJ kirjoitti:

Tulee menestymään kuntavaaleissa uuden puheenjohtajan Juha Sipilän johdolla.
Juhan ensimmäiset vaaliesiintymiset lupaavia, rakentavalla asenteella tulee tulosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu