En voi käsittää, miten voin ihastua nuorempaan. Enkä nyt tarkoita vuotta tai kahta, vaan kahdeksan. KAHDEKSAN! Eihän tämä mitään olisi, jos sukupuolet olisivat toisin päin, mutta ällöttää vanhempi nainen ja nuorempi mies. Minä olen 30, hän on 22. Olen korviani myöten ihastunut tähän komistukseen, enkä voi olla mitenkään päin.
Miten tästä pääsee eroon? Apua! On ihan typerää tuntea näin kun tietää ettei poju vilkaisisikaan minuun päin kun on nuorempia ja kauniita naisia tarjolla.
Olen nuoremman näköinen, mutta se ei paljoa auta kun kohta alan kuitenkin ryppyyntyä. Hän on vanhemman näköinen kuin onkaan ja todella kypsän oloinen, varmaan henkisesti kypsempi kuin minä.
Ja vaikka tiedän että tämmöinen muumio ei kelpaisi kuitenkaan niin mietin jo että emme koskaan voisi olla "virallisesti" yhdessä. Suhde kaatuisi jo kavereiden suunnasta tulevaan päänaukomiseen. Vanhemmilleen ei varmaan ilkeäisi edes viedä näytille. Minun pitänee tehdä lapset viiden vuoden sisään ja hän on viiden vuoden sisään vielä temmellysiässä.
Miksi pitää vaan haaveilla? Olemme samassa duunissa, mutta hän ei edes tervehdi minua. Hän vaikuttaa itse asiassa aika vihamieliseltä. En voi käsittää, miksi. Minusta ei varmaan näe, että olen ihastunut. Itse asiassa hän on vältellyt minua heti ensimmäisestä päivästä kun tuli samaan työpaikkaan.
Perkele, minä olen aikuinen. Miksen voi jo käyttäytyä kuten aikuinen?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Harrastetaan vähän seksiä ekaks ja sitten katotaan syttyykö tuntee tuleen!! Ja nuotio roihuun!!! Uuhh!!