Lukio ei tunnu täysin oikealta paikalta -> kolmoistutkinto?

Eli nyt aloitin syksyllä lukion ja eka koeviikko menossa ja tuntuu, ettei tämä ole täysin se paikka missä haluan olla. Olen haaveillut nuoriso-ohjaajan ammatista, mutta isäni halusi että menen lukioon. Lukio kuitenkin tuntuu vaikealta ja vaikka yritin parhaani lukiessani kokeisiin, kaksi koetta jo mennyt niin etten usko pääseväni edes läpi ja pelkään, että jos en onnistu koko lukion aikana saamaan muita kun vitosia niin en pääse jatko-opiskelemaan mihinkään yliopistoon tms, joten olis kiva jos olis mieluinen ammatti kaiken varalta. Mietin, että josko sitten hakisin ensi vuonna tuonne ammattikouluun, jotta voisin suorittaa sen kolmoistutkinnon, mutta mietin että vaikeuttaako se sitten entistä enemmän lukion käyntiä? Tai miten se kolmoistutkinnon suorittaminen sitten käytännössä sujuu? Vuorotellen jaksoittain ammattikoulussa ja lukiossa? Onko edes mahdollista suorittaa nuoriso-ohjaajan koulutus ja lukio "yhtäaikaa"?
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos tiedät miksi haluat miksi edes menit lukioon? Nauti paskasta valinnastasi

Äänestä
  • Luitko aloitusviestiä? Isäni pakotti sinne, enkä toisaalta edes silloin viime maaliskuussa ollut tästä asiasta edes täysin varma. Ja 3000e/kk amis, tuleva amispalkkani olisi 1500-2000e/kk ja yliopistopalkka 5500e/kk, joten ehkä se lukio yliopisto ois rahallisesti parempi, muttei välttämättä niin miellyttävä.
    Saisiko yhtään asiallista vastausta?

    Äänestä

"Isäni pakotti sinne"

Miten hän sinut pakotti sinne? Suomen laki kyllä mahdollistaa sinun valitsevan toisin.

"tuleva amispalkkani olisi 1500-2000e/kk"

Ehkä bruttona, mutta ei kyllä nettona. Muistelisin taannoin lukeneeni vertailua, jossa ammattikoulun käyneet ansaitsevat keskimäärin hieman lukiolaisia enemmän. Lukio ei takaa paikkaa yliopistoon, eikä yliopisto takaa hyväpalkkaista työtä. Moni ei ymmärrä sitäkään, että ammattikorkeakoulu on tiettyyn tasoon asti yhtä "arvokas" kuin yliopistokin.

Olipa sinulla mikä koulutus tahansa, harvoin työntekijä päättää itse palkkaansa, joten siihen on tyydyttävä, mitä sinulle tarjotaan.

Amis/amk tarkoittaa yleensä enemmän "duunaria". Nämä on enemmän niitä "perusduuneja", jotka pyörittävät Suomea.

Yliopisto tarkoittaa yleensä enemmän johtotehtäviä tai ainakin työtehtäviä, joihin vaaditaan korkeampi koulutus. Yleensä näiden töiden tekijät ovat varmaan käyneet lukion.

Lukio itsessään ei takaa mitään työtä, sieltä voi ajautua kumpaan suuntaan haluaa/pääsee.

Tunnen kyllä enemmän lukiosta amk:in kautta hyvän työn saaneita kuin lukiosta yliopistoon lähteneitä.

Suomi on hieno maa siinä mielessä, että koulutus on "ilmainen", mutta se ei takaa opiskelupaikkaa.

Moni sanoo, että "menen yliopistoon". Todellisuudessa muistaakseni reilusti yli 50% hakijoista ei sinne pääse. Sama ongelma muuten koskee amk:ia.

Opiskelupaikkoja on vähemmän kuin oppilaita. Sitten pitääkin miettiä muita vaihtoehtoja Suomessa tai koulutuksen hankkimista ulkomailta. Melko harvassa maassa se vain onnistuu yhtä halvalla kuin Suomessa, ainakin jos koulutuksen tasosta puhutaan. Voittehan te Harvardiin hakea, mutta sitä ennen kannattaa voittaa lotossa.

Äänestä

Kannattaa kokeilla kirjastoista hakea kirja, joka liittyy ajankohtaisen kurssisi aiheeseen ja sopii sinun tavallesi sisäistää informaatiota. Usein ulkopuolisten asiantuntijoiden kirjallisuus on myös pedakogiselta tasoltaan toista luokkaa, kuin koulujen virallinen oem-materiaali, joka kannattaa suosiolla jättää vain pulpetin koristeeksi tunnille.
Lukion oppimateriaalit (WSOY,Edita,Otava) ovat monesta kuvakulmasta katsottuna huolestuttavaa tasoa.
Intellektuellille vähemmän tärkeätä on oppia asioita, vaan pikemminkin pyrkiä ymmärtämään asioita. Mutta lukion kirjoissa tyypillinen vaatimus lukijalta oli osata erotella roskainformaation seasta se oleellinen tieto. Sitävastoin kunnollisessa ja ihmisarvoa kunnioittavassa kirjallisuudessa kirjoittaja/kustantaja itse on osannut ja halunnut siivota jätteen pois jotta lukija voi keskittyä alusta asti täysin olennaiseen tekstissä ja sen sisällössä. Opiskelija voi, ja kuuluukin vaikuttaa omatoimisesti lukemaansa, mutta Suomen opetusjärjestelmän vastuulla on loppupeleissä tasokkaan oppimateriaalin hankinta. Tämän pitäisi kuulua automaattisesti perustuslaissa kansalaisten sivistyksellisiin oikeuksiin.
Sivistyksellisiin velvollisuuksiin kuuluu myös parantuneen opetusjärjestelmän myötä taata jokaiselle halukkaalle paikka yliopistoon, niin ettei keinotekoista niukkuutta ja siitä seurautuvaa kastiajakoa esiinny. Tämäkin kuuluu aidosti sivistyneen valtiomuodon lähtökohtiin.

Tässä pikaisia ja lyhyitä otteita esim. lukion yhteiskuntaopin materiaalista (eikä taatusti kauheimpia):

-Euroopan unionin neuvosto: Neuvosto on EU:n toimielimistä tärkein.
-EU:n komissio: Komissiota kutsutaan usein EU:n sydämeksi tai moottoriksi.
-Nykyisen vaalilain mukaan presidentti valitaan suoralla kaksivaiheisella vaalilla, mikä on lisännyt kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.
-Osakemarkkinoilla on kaksi perustehtävää: Ne toimivat yritykselle pääomien hankintakanavana ja osakkeiden kaupankäyntipaikkana.

Äänestä

älä vittu kuuntele isääsi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


13+11 kirjoitti:

Eli nyt aloitin syksyllä lukion ja eka koeviikko menossa ja tuntuu, ettei tämä ole täysin se paikka missä haluan olla. Olen haaveillut nuoriso-ohjaajan ammatista, mutta isäni halusi että menen lukioon. Lukio kuitenkin tuntuu vaikealta ja vaikka yritin parhaani lukiessani kokeisiin, kaksi koetta jo mennyt niin etten usko pääseväni edes läpi ja pelkään, että jos en onnistu koko lukion aikana saamaan muita kun vitosia niin en pääse jatko-opiskelemaan mihinkään yliopistoon tms, joten olis kiva jos olis mieluinen ammatti kaiken varalta. Mietin, että josko sitten hakisin ensi vuonna tuonne ammattikouluun, jotta voisin suorittaa sen kolmoistutkinnon, mutta mietin että vaikeuttaako se sitten entistä enemmän lukion käyntiä? Tai miten se kolmoistutkinnon suorittaminen sitten käytännössä sujuu? Vuorotellen jaksoittain ammattikoulussa ja lukiossa? Onko edes mahdollista suorittaa nuoriso-ohjaajan koulutus ja lukio "yhtäaikaa"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu