Uskonto on jokaisen oma asia

Täytyypä nyt kertoa oma näkökanta lasten määrään. Mun mielestä jokaisella on mahdollisuus lapsiin ja niin moneen kuin haluaakaan, MUTTA itse tunnen erään lestadiolaisäidin, jolla on jo 9 lasta.Hän on hirvittävän väsynyt eikä enää tahdo jaksaa hoitaa lapsiaan, vaikka lasten isäkin kyllä osallistuu hoitoon. Äiti totesi, että hän ei "enää jaksa. ei jaksa". Äidin kasvotkin ovat niin uupuneen näköiset ja vähemmästäkin. Ymmärrän hyvin perheen äitiä. MUTTA hulluinta on se että ehkäisyä ei voi käyttää, vaikka EI ENÄÄ JAKSAISI:(
51215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

minulla on kyllä ihan henkilökohtainen kokemus uupumisesta ison perheen keskellä ja vaikka olenkin lestadiolaisäiti minulla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kun alkaa syömään ehkäisypillereitä. en yksinkertaisesti jaksanut enää sitä normaalin arjen pyöritystä. mieheni auttaa minua kovasti, mutta silti jatkuva lasten saanti oli uuvuttaa minut hengiltä.
sain avuksi ehkäisypillerit, jotka samalla tasottaa muutenkin hormooni toimintaani. nyt olen jonkin verran piristynyt, kun elämässä näkyy vähän valoakin. nuorimmainen on 2 vuotta eikä uutta ole tulossa. minulla ja miehellänikin riittää aikaa hetki toisillemme välillä, kun ei ole vauvaa. kyllä se on vaan niin että vaikka kuinka olet uskovainen ja lestadiolainen, sinullakin on lupa välittää itsestäsi, miehestäsi ja hengissä olevista lapsistasi sen verran, että jaksat olla niille kunnon äiti. ilman ainaisia väsymyksiä ja kiukkuja. nauttikaahan kanssa toveritkin elämästä!!!

Äänestä
  • Oikein teit kun aloit syömään e-pillereitä. On kamalaa jos lapsia tulee enemmän kun jaksaa hoitaa. En ymmärrä tätä ehkäisykieltoa koska monet voivat saada jopa 15 tai enemmän lapsia eikä kaikki jaksa niin monta lasta synnyttää..

    Äänestä

  • Hyvähän täällä on kenen tahansa esiintyä muka lestadiolaisena kun naamaa ei tarvihe näyttää! Mulle ei ainakaan mene läpi nuo teiän jutut...
    Lapsi on terve kun se leikkii.

    Äänestä

  • menkö halpaan kirjoitti:

    Hyvähän täällä on kenen tahansa esiintyä muka lestadiolaisena kun naamaa ei tarvihe näyttää! Mulle ei ainakaan mene läpi nuo teiän jutut...
    Lapsi on terve kun se leikkii.

    Minä tiedän myös nämä tarinat mitä nämä on. On jokaisen oma asijansa mitä kirjoittaa, mutta ainakin jutun aihetta onneksi löytyy. Elkää aina hyvät ihmiset laittako joka asijaa "lestadiolaiset".. niitä solvataan ihan tarpeeksi muutenkin täälä ja loppujen lopuksi ei ne ole mitään pahaa tehnyt.. ja tuskin edes viitsivät tännekkään tulla lukemaan roska juttuja.. toiset tänne kirjoittaa muka lestadiolaisena. Minusta oisi ihan hyvä kun täälä joskus puhuttaisiin hyvääkin ihmisistä, eikä aina vain "paskaa suomeksi"! (kirjoittaja:menkö halpaan en tarkoita sinua tällä jutulla.)
    Tehkää jokainen uuden vuoden lupaus ja lopettakaa toisista pahan puhuminen selän takana.. jos haluatte jostain puhua paskaa nii puhuko vaikka vessan seinille tai metsään, koska se vastaa kun sinne huudetaan.:)

    Äänestä

  • Minulla oli kuopukseni syntymän jälkeen tilanne, että tuntui etten enää jaksa, jos perhe kasvaa samaa vauhtia. Peräkkäin syntyneiden lasten ikäerot ovat kaikki alle 2v. Välillä jo tuntui, että meillä on "liian monta" lasta. En silti sortunut ehkäisemään (jos ei ehkäisyksi lasketa sitä, että ollaan niin väsyneitä illalla, että ei jakseta harrastaa seksiä, ja aamulla joku lapsista on se joka ekana herää.). Rukoiltu on sitäkin enemmän. Nyt kuopus on jo yli 2v eikä uutta pienokaista ole tulossa. Välillä jo tuntuu, että vauvakuume on iskemässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei rasisti kirjoitti:

Täytyypä nyt kertoa oma näkökanta lasten määrään. Mun mielestä jokaisella on mahdollisuus lapsiin ja niin moneen kuin haluaakaan, MUTTA itse tunnen erään lestadiolaisäidin, jolla on jo 9 lasta.Hän on hirvittävän väsynyt eikä enää tahdo jaksaa hoitaa lapsiaan, vaikka lasten isäkin kyllä osallistuu hoitoon. Äiti totesi, että hän ei "enää jaksa. ei jaksa". Äidin kasvotkin ovat niin uupuneen näköiset ja vähemmästäkin. Ymmärrän hyvin perheen äitiä. MUTTA hulluinta on se että ehkäisyä ei voi käyttää, vaikka EI ENÄÄ JAKSAISI:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu