Täällä on menty eteenpäin. Ei kai siinä sitten. Jos kyse on epävarmuudesta tai mustasukkaisuudesta mitään syytä ei ole. Jos kyse on siitä, että on valittu parempi, ok. Ei muuta.
JahaS
Irwin G
16151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mietin just kenen valitsisin, kun en oikein tiedä ja haluaisin pitää kaikki.
Ahaa. Kysy ensin kuka haluaa tuossa tilanteessa olla valinnassa mukana. Itseä ei kiinnostaisi. Katselisin mieluummin jotakin vakaampaa ja määrätietoisempaa ihmistä, joka on kiinnostunut minusta. Tuollaiset moniongelmaiset ei sytytä.
ei sellaiset sytytä jotka haikailee monen perään ja pitäisi sydämessä monta rakasta yhtä aikaa ja kilpailuttaa kuka on paras ja omaan tahtoon muuntuvin.
Juuri näin. Ei sytytä. Oletko sinä sellainen?
Kaikki kilpailee kovasti ja panee parastaan saadakseen minut, mutta en tälläisenä tuulihattuna oikein osaa päättää. Ottaisin mielummin kaikki ja ajattelinkin etten ota heistä ketään vaan jokainen saa minusta osansa.
Lisäksi on vielä joukko muita tulijoita, jotka haluaa olla kanssani, ehkä lisään vielä heidätkin listalleni. Oikeastaan tämä on ihan kivaa näin, vaihtelu virkistää ja kaikkien kanssa on oikein mukavaa ja jokainen on erilainen ja piristävä.
en.
Sitten et ole minua varten. En haluaisi olla kanssasi. En yksi heistä. Jos olisit hän, sanoisin, tiedän että elämä kutsuu sinua. Uudet ihmiset, uudet suhteet. Ymmärrän sen hyvin. Jos jäisit kanssani, se tie olisi kapeampi. En hyväksyisi kilpailutusta, en flirttailua saati sivusuhteita. Etsin jotain joka jää rinnaleni ja minua katsoessaan tietää, mitä on löytänyt eikä tunne tarvetta etsiä enempää. Koska meissä kahdessa on kaikki mitä tarvitaan. Jos toinen on sitä mieltä ettei ole löytänyt etsimäänsä ja ettei se mitä minun kanssani voi saavuttaa, ole tarpeeksi, hänen pitää mennä. Sellaista ihmistä etsin, joka arvostaa sitä mitä meillä on, eikä koe tarvetta hakea muuta. Ja jonka kanssa minä tunnen samoin.
Jollekin jonnekin:
Sä pelaat aikaa. Et vastaa suoraan kysymykseen. Aika ei pelasta meitä, ei tätä. Kuuntele itseäsi, sitä mitä haluat. Kun tiedät, katso mua viimeisen verran. Mene. Äläkä katso taakse. Sinä valitsit ne muut.
En kilpailuta ketään jokainen on hyvä omalla tavallaan ja kaikista pidän. Ei heidän tarvitse tietää toisistaan ja olen jokaisen kanssa aina aidosti läsnä ja rakastan vain häntä. Olen löytänyt monta sopivaa, enkä halua heitä päästää menemään, haluan heidät kaikki elämääni. Yhden ja saman kanssa kyllästyy helposti ja on kiva, kun taas toinen soittaa ja haluaa tavata, on kiva olla haluttu. Kaikkien kanssa on oikein mukava harrastaa kaikenlaista ja seksikin on monipuolisempaa.
ihmettelen, mitäS vielä täällä notkut? Eikö sitä pitäisi olla nauttimassa siitä sadosta, mitä on kylvänyt?
Voipi vielä hyvinkin käydä niin, että jonakin aamuna heräät huomaamaan, että yksinäisenä, kaikkien hylkäämänä ei olekaan niin kivaa...:(
Aina niistä joku jää vierelle loppuiäksi, ei sitä kannata murehtia. Nyt on sunnuntai ja tänään tapaankin yhden, joka kohta puoleen tulee luokseni. Hänen kanssaan tämä sunnuntai vietetäänkin leppoisasti huilaten.
että kovat on luulot sulla itsestäsi. Sananlaskua mukaillen: Kun kunnia menee, niin maine kasvaa...On toki totta, että sellaisen naisen, joka on "helpon lihan" maineessa, ei tarvitse kauaa baarissakaan istuskella yksinään- aina paineenpurkuränniä tarvitsevia riittää.
Itse en kyllä sellaista lähelleni huolisi. Halpaa, loppuunkäytettyä tavaraa saa kirppareilta, ja minä en kirppareita harrasta, laatua joutuu vähän etsiskelemään, mutta jokainen tyylillään...;)
Ota se koo.
Yksi sydämessä. Ei mahdu muita. Yksi, hän.
J ahas, täälläkin on menty eteenpäin .
Muista laittaa silmälaput kullalles, ettei vaan katsele
sivuilleen ja vahdi koko ajan, ole hänen kyljessään
kiinni 24/7, pidä kädestä kiinni kaiken aikaa ja ovi
lukossa ... Huomaat jonakin päivänä olevasi TAAS yksin
pettynyt ja möksöttämässä yksin yksiössäsi .
Ei mulla muuta, onnea elämäsi matkalle .
ei oo parempi toisiaan,vaan erilaisia. mustasukkainen? en. epävarma? joo. sillä enhän edes tiedä, pidätkö musta. en kyl oo moniongelmainen, enää. sillä olen ratkaissut ongelmani. paitsi sen, mistä löydän rakkauden. tosin olen sitä mieltä, että kyllä sekin tulee sieltä. etsimättä. ja tämä nyt oli vaan tälläinen, joku jollekkin, kirjaimia bittiavaruuteen.s.
Moniongelmainen; tupakoitsija, keltaiset hampaat. Muista ongelmista: mustasukkainen - kyllä, epävarma: kyllä. Huolimatta näistä elinkelpoinen yksilö.
Parempi on väärä sana- erilainen on kyllin hyvä.