Sairastanko bulimiaa?

Toivoisin joltain vastausta!! ja mielipiteitä

I feel you, oon 16v likka ja nyt puol vuotta kärvistelly täs ahmimis/oksentamis oravanpyöräs. Kultapieni, tuota voi kyllä kutsua bulimiaksi, tai vähintäänkin syömishöiriöksi, vaikket kouluruoan jälkeen/kun olet kaverilla oksenna. Bulimia EI OLE sama asia kuin että ahmii ja oksentaa JOKA päivä. Sulla voi hyvinkin olla tulossa bulimia. Minä juuri vietin v-lopun ja ahmin ihan sairaasti ja en päässyt kertaakaan oksentamaan koska olin kaverillani, olo on nyt erittäin paska ja suunnitteilla on että pysyn alle 500 kalorissa koko viikon. Mutta joo. Vaikkei tilanne ehkä vielä ole sinun mielest vakava, nii tosta VOI tulla jotakin tosi vakavaa. oksentaminen on koukuttavaa.
On nyt ihan väärin että mä suosittelen sua puhumaan jollekkin aikuiselle ja hankkimaan apua ennenku toi touhu muuttuu hengenvaaralliseks, ku en oo itekkään kenellekkään puhunu, enkä meinaakkaan. Tää ei ole oikee tapa pudottaa painoa, me kumpiki tiedetään se. Tästä ei pääse itse eroon, kun sitä apua oikeesti tarvii, ja mä toivon tosissani että sä sitä apua myös saat. Ei kannata ruveta leikkimään hengellään tällä tavalla. Siinä vaiheessa kun rupeaa verta tulemaa oksennuksen mukana, on leikit vähissä.

Toi on aivan kuin minun kirjoittamaa tekstiä, läpileikkaus miun elämästä. Itsellä alkoi BED jo noin kymmenen vuotta sitten, ikää oli sen 6-7 vuotta. Se vaan jatkui ja jatkui, enkä edes tajunnut, että minulla voisi olla syömishäiriö. Yläasteen alussa sairastuin masennukseen, aloin myös silloin tällöin syötyäni oksentamaan ruuan pois. Tätä ei jatkunut kuin pari kuukautta, sitten taas takaisin normi ahmimiseen ilman oksenteluja. Nyt mie oon ollut BED-bulimia-anoreksia -kierteessä jo melkein puoli vuotta. Välillä ahmin päiviä ja en oksenna mitään, välillä sitten en syö mitään, tai jos syön, niin oksennan. Puhumattakaan siitä, että vedän litran jäätelöä ja vaahtokarkkeja päälle ja oksennan.

Seurauksena tästä on nyt mm. tullut se, että miun hampaat lohkeilee helposti ja posket ihan turvoksissa ja ei pysty syömään oikein mitään ilman, että olisi heti yökkäämässä sen pois.

Kyllä tuo selvältä syömishäiriöltä kuulostaa ja kuten edellä jo kerrottiinkin, kyse on oikeasti vaarallisesta asiasta, jolla voi olla kauaskantoisempia vaikutuksia kuin osaat kuvitella. Kannattaa todella kertoa asiasta aikuiselle: vanhemmalle, terveydenhoitajalle, lääkärille tms. Tutustu oheiseen linkkiin:

http://www.syomishairioliitto.fi/

"Bulimia voi jatkuvan oksentelun seurauksena aiheuttaa pitkäaikaista pahoinvointia, hammasvaivoja, ruokatorven refluksitautia, anemiaa, elimistön dehydraatiota, hyponatremiaa sekä turvotusta poskissa."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bulimia

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00352

"Toistuva oksentelu ahmimisen jälkeen johtaa hampaiden kiillevaurioihin, joiden korjaaminen on erittäin hankalaa. Sylkirauhasten turpoaminen, ruokatorven tulehtuminen ja toiminnalliset vatsavaivat ovat tavallisia. Bulimiaan voi liittyä elektrolyyttihäiriöitä, jotka saattavat johtaa vakaviin sydämen rytmihäiriöihin. Bulimikoilla on todettu hormonaalisia häiriöitä, jotka voivat ilmetä kuukautishäiriöinä ja raskaaksi tulon vaikeutena."

http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/24/syomishairiot

Itse olen parantunut syömishäiriöstä.

Eksyin tänne vahingossa ja haluan lyhyesti kertoa oman tarinani.
Olen 23-vuotias nainen 165cm/63kg vakituisessa työssäkäyvä, parisuhteessa.

Minulla on ollut aina vääristynyt kehonkuva, huonohko itsetunto, eikä minulla ole ollut koskaan tervettä suhdetta ruokaan. Nuorempana olin lihava tunnesyöppö (pahimmillaan jopa 85kg!!) noin kahdenkympin iässä sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriööön ja laihduin yli 25kg.

Olen suurimmaksi osaksi selviytynyt nuoruuden aikaisista masennuksista ja paniikkihäiriöstä, mutta puolisenvuotta sitten erottuani narsisti poikaystävästäni (6v.suhde, sama koti) kaikki tuntui romahtavan, vaikka lähdin itse pois suhteesta.
Tunsin yhtäkkiä oloni niin rumaksi ja lihavaksi, tunsin huonoa omaatuntoa syödystä ruoasta niin paljon, että ruoka oksetti minua ja halusin sen ulos kehostani. Menin oksentamaan kaiken ulos niin kovin, että vatsani kramppasi, naamani meni punaiseksi ja kyynelehdin. Olin jopa ylpeä, että sain kaiken ulos eikä edes jäänyt nälkä. Saatoin olla syömättä koko loppupäivän ahmittuani kerran paljon ruokaa ja sitten oksennettuani ne pois.

On käsittämätöntä, kuinka tiedän mitä paskaa tämä tekee ja kuinka ihmiset kärsivät ja jopa kuolevat tämän takia, mutta tunnen että haluaisin rankaista jotenkin itseäni koska olen "näin paska", parisuhteet kaatuneet, isä lähtenyt, äiti juo eikä töissäkään mene enää hyvin.

Alkuun oksentelua tapahtui harvoin ja omatoimisesti, eli ei oksettanut ellen itse tehnyt asialle jotain. Puolessa vuodessa koko käsitykseni ruokaan on muuttunut niin sairaaksi, että tavallisen leipäkäntynkin syöminen saa aikaan valtavan epäonnistumisen tunteen. Vaikka ihmisenhän on pakko syödä elääkseen. Uskon, etten näe ruokaa enää koskaan samalla tavalla kuin muut ihmiset ja kaikki lähti omasta itsestä. Minä itse hakeuduin sairaaksi oksentamalla itse ruoan pois. Ja silloin kun itseä ei enää tarvitse siihen hommaan, on jo myöhäistä.

Bloggailen paljon ja otan paljon kuvia itsestäni niin muiden kuin itse ottaminani.
Eräänä päivänä katselin pukukopissa otettuja kokovartalokuvia ystäväni kanssa, enkä voinut uskoa silmiäni. Minä olen tuo harmaa, kuihtunut ja jatkuvasti vihainen tyttö jonka silmistä on kadonnut koko elämisen ilo. Minne katosi se vähän pulska, mutta kuitenkin onnellinen hymyilevä tyttö, jota kaikki työkaverit ja asiakkaat rakastivat.

Myös fyysisiä oireita on ilmestynyt, joista jopa poikaystäväni on huomauttanut.
Turvonnut naama ja varsinkin posket, silmien karsastaminen, sydämen tykyttelyt, hampaiden huonokuntoisuus, kuihtuminen ja jatkuva väsymys ja huolimattomuus. Kaikkea en jaksa edes luetella, mutta nämä tulevat päällimäisenä mieleen. Viime yönä hengitykseni oli pysähtynyt nukkuessani (ihan normikoti-ilta) poikaystäväni oli säikähtänyt ja herätti minut. Sydämeni pamppasi melkein ulos rinnasta.

En tiedä miten eksyin tänne palstalle, mutta niin tuttuja tekstejä että tunnen tarvetta osallistua keskusteluun...Olen siis nyt 27v. tyttö.Siis tyttö, en nainen.
Olin myös yläasteikäinen kun kokeilin eri dieettijuttuja. Ihan normipainoinen, mutta jotenkin orpo ja nolo, vihasin ulkonäköäni ja allyMcbeal-mokailujani. En osannut oikein olla muiden kanssa, olin aina tosi iloinen ja kiltti, mutta jotain puuttui. En varsinaisesti kärsinyt siitä että olen aina ollut luokan lyhyin, tai niin kuin sanottiin:pienin. Mutta olin päälletallottava.
Yläasteella aloin vetäytyä ja kyynistyä. "Kun maailma kääntää selkänsä sinulle, käännä sä selkäsi maailmalle" -oli missioni. Jotenkin laihuus kiehtoi sen tuomana "valtana, rohkeutena, röyhkeytenä".
Muistan kun halusin "puhdistaa elimistöni" ja suunnittelin pitäväni kerran vkossa pvän jolloin join HyvääPäivää-terveysjuomia. Ei siitä tullut mitään, rakastin syömistä. Kesällä kokeilimme kaverin kanssa lentoemäntä-dieettiä "4pvää 4kiloa." Se oli rankkaa ja pudotin 1,5kg noudattamalla tarkoin ohjeita. Kaalisoppa-dieetti. Eräänä kesänä keksi noudattaa 6xpvässä ruokailua. Mutta kun laskin jo porkkanan/omenan syönninkin yhdeksi.
16v-kesänä, kun peruskoulu oli päättynyt, koin ensirakkauden. Sellaisen sydäntäsärkevän ja elämää suuremman. Ensisilmäyksellä tietenkin.
Kun opinahjo kutsui toisella paikkakunnalla, pisti poika poikki. Aloin rankaista itseäni viiltelemällä, tupakoimalla ja ek.oksentamalla. Se oli helppoa yksin asuntolassa. Jätin kouluaterioita väliin. Masennukseni alkoi viimeistään tuolloin, alitajuntaisesti sen tiesin mutta koin elämäni täysin arvottomaksi, mielestäni minulla ei ollut oikeutta elää.
Oksentelu oli ajoittaista. En tehnyt sitä kotona käydessä. Vähitellen se silti hiipi mahdollisuudeksi elämääni. Huomionarvoista että olin silloin-siitä huolimatta vielä- "lihavimmillani", koska liikuntaharrastukseni oli jäissä.
Liikunta "pelasti" minut, tai oikeastaan oli selviytymiskeinoni vuosikausia. Mutta oksentelin jo siksikin, että ruokahaluni tietenkin kasvoi kun aloitin käymällä eri tunneilla, ja söin sitten salaa muilta koska pienenä ihmisenä tuntui että kauhisteltiin että "noin pieni ja syö noin paljon". Koen syömisen vieläkin heikkoudeksi enkä halua näyttää heikkouttani.
En koskaan oksennellut kavereillani (oikeastaan en edes syönyt heidän luonaan), tai yleisissä vessoissa ym. tyypillistä. Tavallaan myös jättäydyin omiin oloihini koska söin yksin ja sain mahdollisuuden oksentaa sen jälkeen. Ammattikoulussa jätin aamiaisen väliin, lounaan korvasin Mars-patukoilla. Olin aina menossa ja lopen uupuneena illalla söin ja paljon. Ja oksensin. Ikäänkuin palkitsin rankan päivän päätteeksi.
Silmät oli aina turvoksissa.
Muutin Hkiin töihin ja "aloitin uuden elämän" -ilman oksentelua! Se menikin hyvin. Huvittavaa että virolais-kämppikseni(oikea stereotyyppi) oli bulimikko ja halveksin häntä syvästi. Opettelin syömään kovin kovin terveellisesti ja paljon vähemmän mitä normaali kaloritarve on liikkuvalla ihmisellä. Mitä huonommaksi asuminen kämppikseni kanssa muuttui, sen enemmän vietin aikaa salilla. (Kävin siis myös töissä).
Oksentelu alkoi jälleen ja paheni kun jouduin muuttamaan takaisin kotiin. Olin myös kenenkään tietämättä yrittänyt itsemurhaa. ....(continue..)

Kannattaa puhua kavereille, vanhemmille ja terkkarille esimerkiksi. Itse sairastuin 13 vuotiaana, aloin oksentamaan tietoisesti kun tahdoin laihtua. Nyt 10 vuoden jälkeen olen onnistunut parantumaan, olen ollut 5kk oksentamatta. Bulimia kuitenkin jättää jälkensä, minun ennen nin pitkät ja paksut, kauniit hiukseni ovat enää noin 1/3 siitä mitä ne silloin olivat, hammaskiille on kärsinyt, hampaat reikiintyvät helposti ja niissä on kariesta. En puhunut ongelmastani silloin kenellekään ja en tahtonut parantua.

Nyt rakkaus yksin pelasti minut ja oksentelu vain loppui, omin avuin. Perheeni on joutunut olemaan huolissaan minusta ja olen aiheuttanut heille paljon harmia ja murheita. Laihtunut toki olen, laihduin 76kg:stä 46:een kg:hen vuosien saatossa, nyt olen normaalipainossa, noin 52kg. Hiukset tuskin koskaan kasvavat ennelleen, hampaat eivät palaudu ennalleen. Rahaa olen uuhtonut viemäristä vuosien aikana noin 50-60 000€. Kaikki raha meni ruokaan. Jopa varastelin kaupoista jos ei rahaa ollut ja muutaman kerran jäin kiinni, josta tuli sakkoja. Mummoltani otin myös rahaa ilman lupaa. Opiskelin ravintolakokiksi ja koulussa ja työpaikoissa otin salaa ruokaa ja herkkuja ja oksensin niitä, sekin on varastamista, varastin myös ruokaa koulusta ja sukulaisiltani. Oksensin vanhempieni ostamia ruokia vuosien ajan, tuhlaten heidän rahojaan. Varastin myös heiltä rahaa. Ystäväni joutui kestämään oksentamistani, kun asuin hänen kanssaan. Söin myös hänen ruokiaan ilman lupaa. Ruoansulatukseni ja suoleni ei toimi enää normaalisti. Usein on turvotusta ja vatsa on löysänä, voi olla että on ärtyvä suoli. Suhde ruokaan on vinoutunut. Olen ollut 5 vuoden sisällä 6-7 kertaa sairaalassa noin viikon jaksoja. Kaliumit putosivat pahimmillaan 1.9:ään ja pyörtyilin usein ja menin tajuttomaksi, kouristelin ja minulla oli pahoja rytmihäiriöitä kun menin tajuttomaksi ja en hengittänyt, olisin voinut kuolla. Olen kiitollinen että olen tässä nyt. Ainut elämä jonka olemme saaneet on liian arvokas hukkaan heitettäväksi. Vanhemmat ja sukulaiset ovat olleet huolesta sekaisin ja olen masentanut heidät sairaudellani.

Nyt se on takana ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen. Jos vain mitenkään pystyt sanomiseni jälkeen hakemaan apua, se kannattaa, jos minäkin olisin saanut/halunnut apua heti aikaisessa vaiheessa, olisin parantunut jo aiemmin.. Laihuus ei ole syy pilata elämäänsä, on terveellisiäkin tapoja pudottaa painoa, kunhan on vain kärsivällinen. Pyydän sinua, kuuntele mitä olen sanonut, niin säästyt paljolta. Tsemppiä kaikille!

http://pikkulinnunprojekti.blogspot.fi/