gallup
lkjdh..
12185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hieno kuva :)
Olen nainen.
Ehkäpä isäni tarmokkaasta tyttösiittiöstä johtuen?
Enkelidemoni. Sanoisin että on oltava molempia tasapainon saavuttamiseksi.
Ongelmana useimmiten tuntuu olevan se, etteivät nuo puoliskot ole tasapainossa toisiinsa nähden, tai minuus ei tunnista jompaa kumpaa. Useimmat haluavat kieltää toisen olemassaolon; pahuus tai hyvyys halutaan kieltää itsestä ja väittää olevansa vain jommankumman kannattaja.
Erottaessaan nämä kaksi toisistaan ihminen rikkoontuu. Jos hän yrittää pärjätä vain jommankumman ominaisuudessa, tuo puolisko korostuu ja aiheuttaa harmeja. Enkeli, josta tulee kaiken uhrautuja tai demoni, joka pyyhkii kaiken tieltään.
Sopusoinnussa ollessaan (eli hyväksyessään ja tuntiessaan itsensä) nämä kaksi puolta tukevat toisiaan. Enkeli hillitsee demonin raivoa ja demoni suojelee enkeliä rikkoutumiselta.
Onko sitten itsensä hyväksymisen tai tuntemuksen puutetta, kun tämä tasapaino rikkoontuu ja toinen puolisko ottaakin vallan itselleen sitoen toisen näkymättömiin?
Esimerkkinä: luulin olevani suojelija. Vihaan väkivaltaa sitä myös kokeneena. Kuitenkin eräänä päivänä demonipuoleni otti vallan enkä antanut enkelin estää demonini raivoa. Nostin käteni ihmistä vastaan - lyömällä. Usemman kerran. Ehkä sillä hetkellä kuvittelin sen oikeudekseni, mutta tein silti väärin. Ei, ei minulla ollut oikeutta. Kostin vain oman pahan mieleni ja ulkoistamalla vihani väärään ihmiseen pahalla hetkellä. Minun on turha puolustella tekoani - selitellä paineita tai muuta potaskaa. Se ei saa silti tehtyä tekemättömäksi.
Miten nämä kaksi puolta minussa pääsee taas tasapainoon? Enkelipuoleni ei luota demoniin - mahdolliseen ailahtelevaisuuteen, eikä demoni luota enkelin suojelukseen. Miten saada nämä kaksi taas elämään sopusoinnussa keskenään? Mitä osaa itsessäni en tunnista?
"Erottaessaan nämä kaksi toisistaan ihminen rikkoontuu. Jos hän yrittää pärjätä vain jommankumman ominaisuudessa, tuo puolisko korostuu ja aiheuttaa harmeja. Enkeli, josta tulee kaiken uhrautuja tai demoni, joka pyyhkii kaiken tieltään."
Mieleeni tuli eräs käytännön mielikuva-harjoitus, missä ihminen ojentaa kätensä sivulle. Toinen käsi on enkelin-, toinen demonienkelin siipi. Sen jälkeen kädet viedään itsen ympärille ja halataan lujasti. Tässä tilanteessa ihminen on kultaisella keskitiellä, enkelin ja demonin suojeluksessa.
Uskonnot ovat eroittaneet Jumalan ja Saatanan, toista pitäisi rakastaa, toista vihata ja inhota. Entäpä jos näiden kahden vertauskuvan tarkoitus onkin suojella toisiaan - uskommeko sokeasti täysin vääriin uskomuksiin?
Jotkut etsii Jumalaa, odottaa jotain merkkiä hänen olemassaolostaan. Demonin olemassaolo on helpompi uskoa koska maailman pahuus selitetään Saatanan teoiksi. Ihminen ei kuitenkaan tule koskaan löytämään Hyvää eikä Pahaa, ennen kuin löytää ne sisältään.
Aloituksen kuvassa käy ilmi että Demonin tehtävä on suojella pientä ja hentoa (ja joskus liian kilttiä) enkeliä, ja Enkelin tehtävä on suojella impulsiivista ja tuhovoimaista demonia liian pitkälle meneviltä teoilta.
Ihminen joka hyväksyy nämä kaksi suojelusenkeliä itselleen, on kokonainen, ihminen joka muodostaa false-self.in kieltämällä pimeän puolensa, on ristiriitoja täynnä.
Luulenpa että Freud puhui aikanaan tästä samasta aiheesta, eri nimillä vain, puhuessaan Eroksesta ja Thanatoksesta.
Yhtä tärkeää kuin on ymmärtää omat sisäiset y h t e i s t y ö t ä tekevät enkelinsä, on ymmärtää että enkelitkin tekevät virheitä! Virheet tekevät meistä inhimillisiä. Kun ihminen katuu tekojaan, sisällä itkee molemmat enkelit.
"Miten saada nämä kaksi taas elämään sopusoinnussa keskenään?"
Hyväksymällä ja rakastamalla; 'olet tärkeä, rakastan sinua, en koskaan hylkää sinua'
"Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle. Ja poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät. Kuitenkin hän pelasti Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessansa vaivasi; sillä asuessaan hedän keskuudessaan tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.
Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät, ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden."
Me helposti selitämme itsellemme pahuuden parhain päin, peittelemme omaa pahuuttamme, tuomme esille omaa hyvyyttämme ja pois suljemme mielestämme sen, että mitään Jumalaa ja tuomiota ei ole vaan kaikki on ihmisen omissa käsissä ja ihminen voi elää pahan kanssa sopusoinnussa ja se on hyvä.
Minusta näin ei ole. Meidän pitää vastustaa pahaa kaikin keinoin. Meidän tarkoitus on kasvattaa itseämme Jumalan valtakunnan tuntemisessa ( rakkaus ) ja torjua kaikin keinoin Perkeleen valtakunnan pääsy ( viha ) sisimpäämme.
Minä en tuossa aloituskuvassa nähnyt mitään muuta kuin sen, että paha on todella vahva ja sen voima hirmuinen. Hyvän enkelin on yksin lähes mahdoton voittaa noin voimakasta vastustajaa ja enkeli näyttääkin hyvin hennolta ja haavoittuvalta vahvaa mustaa pimeyden ruhtinasta vastaan, jonka se on päästänyt aivan liian lähelle kuvittelemalla, että hän voisi sitä vastustaa.
Kuva kertoo minulle sen, että me ihmiset olemme todella heikoilla, jos päästämme tuon pahan liian lähelle meitä, jos alamme aliarvioimaan sen voimaa ja valtaa ja lähdemme yksin sotimaan sitä vastaan. Pahan kassa ei leikitä se on vahvempi meitä. Se on johtanut monia harhaan uskomaan ja luulemaan, että ihminen hallitsee kaiken kunhan vain ei usko mitään hölynpöly tarinoita Jumalasta, Jumala on taruolento ja Raamattu ihmisten keksimä tarina jne. Paha on saanut ihmisen puolelleen käyttämällä hyväkseen ihmisen lihan heikkouksia, kuten himoja. Se on asettanut ihmisen itsensä kuvittelemaan, että ihminen on kaiken Herra ja Luoja ja kaikkivoipainen, jonka ei tarvitse kumartaa eikä kuunnella muuta kuin itseään. Uskotaan, että Paha on sallittua siinä kuin Hyväkin ja nämä kaksi kykenevät elämään sopusoinnussa keskenään. Näin ei valitettavasti ole. Toinen valtakunta joutuu väistymään toisen tieltä, sillä ihmisellä ei voi olla kahta Herraa, hän ei voi palvoa molempia.
Sinä yxex olet mennyt pahan retkuun pahasti. Sinun ajatuksesi on lähtöisin juuri sellaisesta ajatuksesta, että ihmisen ulkopuolella ei ole olemassa konkreettista hyvää ja pahaa vaan kaikki löytyy pelkästään ihmisen omasta sisäisestä maailmasta ja siitä miten maailman itsellemme selitämme ja miten jokainen sen itselleen haluaa mieltää.
Jatkuu..
Me ihmiset olemme vain hyvän ja pahan välineitä, instrumentteja. Me joko soimme kauniisti tai epävireisesti riippuen siitä mihin uskomme ja kuka meitä saa johtaa ja soittaa.
Kun minä aikoinani yritin selittää itselleni hyvää ja pahaa ja päädyin lähes samanlaiseen lopputulokseen sinun kanssasi yxex, niin ajattelin kaiken olevan ok. Kuitenkin asia jäi vaivaamaan mieltäni ja tiesin, että en voi paeta sitä sanaa vastaan mikä kirjoitettu on ja mikä on paljon totuudenmukaisempi ja on lähtöisin sellaisesta lähteestä, että minulla ei ole mitään keinoa kiertää ja kaartaa sitä vaan se on niin kuin kirjoitettu on. Raamattu on totta, mutta sen sanoma pitää etsiä ja ymmärtää sen vanhoillisesta ja mutkallisesti kirjoitetusta asusta. Se ei aukene tuosta vaan, siihen pitää löytää oikea "aaltopituus", ja sen kaiken muun kerronnan joukosta löytää sen punainen lanka, joka kertoo meille totuuden.
Ellei olisi konkreettista hyvää siis Jumalaa, ei olisi rakkauttakaan, eikä maailmaa. Ja ellei olisi konkreettista pahaa siis Perkelettä, niin ei olisi sotia, tappamista, varastamista ja kaikkea sitä pahuutta maailmassa mitä on. Jos Jumala on hyvä ja rakkaus ja haluaa pelastaa ihmisen iankaikkiseen elämään rakkauden valtakuntaan, niin ellei näin olisi, mitä väliä Jumalle olisi miten ihminen eläisi ja kuinka paljon syntiä tekisi, jos pahalla ei sen suurempaa merkitystä olisi kuin hyvälläkään.
Aikoinani tulin viimein siihen tulokseen, että nämä kaksi voimaa vaikuttavat ja ovat todellisia meidän ulkopuolellamme olevia voimakkaita persoonia, jota me emme käsitä, mutta jotka ovat todellisia muutakin kuin vain se mitä me hyvällä ja pahalla käsitämme. Jouduin itselleni myöntämään, että vaikka kuinka taistelisin Raamatun sanaa ja Jumalaa vastaan, en voi itseäni huijata. Jumala ja Sana pysyvät ja ovat tosi.
Tuo aloituksen kuva, siinä paha on omassa elementissään maailman herrana vaikuttamassa ihmisten mieliin niin, että meidän on helppo toteuttaa sen tahtoa, koska ihminen on halunnut mielummin palvoa mammonaa kuin henkisiä arvoja. Henkiset arvot ovat tuon pieni heiveröinen enkeli, joka itsepintaisesti haluaa sekin säilyttää asemansa ja uskoa tulevansa vielä yhtä vahvaksi kuin mammuttidemoni.
En ole mitenkään erityisen uskonnollinen, en perinteisellä tavalla, mutta olen joutunut nöyrästi toteamaan, että niin Jumala kuin muutkaan maailman salaisuudet eivät ole minulta salattuja, ne on minulle ilmoitettu ja minulle annettu siksi, että minä niiden kautta ymmärtäisin mihin minun toivoni kannattaa pistää ja mihin ei.
En nyt sen kummemmin kommentoi tätä keskustelua...mutta liitän tähän jatkoksi oman valitsemani raamatun kohdan...sopinee samaan vastakkais asetteluun, hyvästä ja pahasta...että viisain jättää se tuomio hänelle jolle se kuuluukin...
"Publikaanin ja fariseuksen sunnuntai
(Luuk.18:10-14)
"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
Tuossa Luukkaan evenkeliumin kohdassa kerrotaan, kun kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, joka tunnollisesti noudatti kaikkia uskonnon asettamia vaatimuksia: hän rukoili, paastosi ja maksoi oman osansa rahoistaan temppelille. Nämä olivat sellaisia hyviä asioita, joita jokaisen Jumalaa rakastavan tulisi noudattaa. Me, jotka emme voi noudattaa ja täyttää näitä vaatimuksia yhtä hyvin kuin fariseus, emme ole fariseuksen mielestä oikeutettuja arvostelemaan hänen uskoaan. Fariseuksesta hänen omat syntinsä tuntuivat kuitenkin vähäisiltä publikaanin syntien rinnalla ja siksi hän katsoi oikeudekseen arvostella niitä omasta ulkopuolisesta uskonnollisesta näkökannastaan käsin.
Toinen mies oli publikaani, verojen kerääjä, jota muut ihmiset ylenkatsoivat. Hän kuitenkin näytti nöyryytensä ja tämä nöyryys vanhurskautti hänet Jumalan edessä.
Tämän tarinan opetus on, että meidän pitäisi omata fariseuksen uskonnollisen hurskauden sijasta publikaanin katumus tullaksemme pelastetuiksi. Meidät tulee aina katsoa vain itseämme sellaisina kuin todella olemme Kristuksen opetuksen valossa ja samalla pyytämään Häneltä armoa itsellemme ja että Hän johtaisi meidät pelastukseen."
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/paasiainen/publikaanin_ja_fariseuksen_sunnuntai.htm
raamatussa on paljon esimerkkejä siitä miten syntinen on saanut armon tämän lisäksi tunnetuin lie tarina ristin ryöväristä...
Näin se on, mutta miten sellainen ihminen katuu, jolla ei ole Jumalaa, eikä pelkoa kadotuksesta. Miksi me katuisimme mitään tai pelkäisimme omia pahoja tekojamme, ellei meillä olisi tuomitsijaa?
Tämän nyt vaan selvennykseksi niille, jotka pitävät Raamattua satukirjana ja Jumalaa satuolentona.
Kun ihminen päätyy siihen, että Raamattu on vain keksitty tarina ja Jumalaa ei ole, ei hänelle voi mielestäni tulla synnintuntoakaan, eikä hän kadu mitään.. hän on kuin psykopaatti, kaikki on sallittua, eikä mikään ole kiellettyä.
Niin en tiedä niistä toisista, mutta kuten tuossa sanotaan...meidän tulee aina katsoa itseämme sellaisian kuin todella olemme...
valitettavan usein vain me ihmiset pohdimme sitä pahaa toisissa, unohtaen katsoa sitä omaa sisimpäämme...mitä siellä on...
.
"Meidät tulee aina katsoa vain itseämme sellaisina kuin todella olemme Kristuksen opetuksen valossa ja samalla pyytämään Häneltä armoa itsellemme ja että Hän johtaisi meidät pelastukseen."
"Aikoinani tulin viimein siihen tulokseen, että nämä kaksi voimaa vaikuttavat ja ovat todellisia meidän ulkopuolellamme olevia voimakkaita persoonia"
Tähän vastaan, ettei hyvä/paha, enkeli vs. demoni...ole mitään ulkopuolellamme olevia persoonia...ne ovat meidän sisällämme meissä kaikissa...
Ajatus on sama kuin taannoinen intiaanien viisaus...sisälämme asuvasta kahdesta sudesta...hyvästä ja pahasta...kysymys kuuluukin, kumpaako sutta ruokit...
kuvan demoni näyttää suurelta...ja sitä se usein onkin meidän ihmisten sisällä, koska olemme syntisiä, kovin hauras on se sisällämme oleva hyvä/enkeli...
Niin, sinä uskot intiaaneihin minä Raamattuun.
Saatana kiusasi Jeesusta ja sanoi hänelle: "jos kumarrat minua, niin kaikki tämä on oleva sinun"...Jeesus vastasi Saatanalle aina sanoilla: "kirjoitettu on"...eli Jeesuskin vetosi Jumalan Sanaan, ei laittanut toivoansa itseensä vaan luotti Sanaan, eli Jumalaan..
Jumala puhuu Raamatussa monille ja kehoittaa tekemään niin tai näin, Hän varoittaa, antaa ohjeita, neuvoo, mutta myöskin vihastuu ja hävittää. Ketä ovat nämä kaksi persoonaa, jotka näille ihmisille on puhunut ja tehnyt sellaisia tekoja, joista on kirjoitettu ja joista vieläkin puhutaan? He eivät ole ihmisten omaa alitajunnan tuotetta ja mielikuvitusta vaan todellisia persoonia, jotka vaikuttavat tässä maailmankaikkeudessa.
"Niin, sinä uskot intiaaneihin minä Raamattuun"
Joo kyllä minä uskon intiaaneihinkin, että heitäkin on olemassa, eikä tuolla heiltä lainaamallani vertauksella ole mitään tekemistä raamattuun uskomisen kanssa...
Mutta uskon kyllä, että nuo kaksi ominaisuutta hyvä vs. paha, enkeli vs. demoni käyvät taisteluaan kuvaannollisesti meidän sisällämme...
jos ajatellaan pahoja tekoja joita teen...niin kyllä se paholainen joka on minussa saa minut niitä tekemään...eikä mikään ulkopuolinen paholainen niitä tee niin että minä vain olisin sivusta seuraajana ja voisin vedota siihen, en minä, mutta kun...
Luin tuossa myös tuon Elisaketun kirjoituksen aiheeseen johon voin myös yhtyä...
Jälleen kerran jäin ihmettelemään...miten hän aina löytääkin oikeat sanat/oikean tavan ilmaista sanomisensa niin kauniisti..
Ajatelkaamme Jumalaa ja Paholaista ulkopuolellamme, korkeimpina voimina. Me ihmisethän olemme vain sanansaattajia, eikö?
Mutta jos korkeammat voimat tekivät meistä itsensä kuvia: enkelidemonin, jolla on avaimet toimia hyvän ja pahan sanansaattajina. Minä, sinä, hän, me, te, he ja aina loputtomiin. Jokaisessa on hyvyys/pahuus, jonka ilmiintyminä toimimme tai olemme toimimatta.
En näe kuvaa siten, että nuo kaksi ominaisuutta taistelee keskenään. Paremminkin näen heidät... täydentävinä.
Miten saada nuo kaksi ominaisuutta itsessämme sopusointuun; etteivät ne ala sotimaan keskenään? Ja miten saada näiden suhde sellaiseksi, ettei toinen ota ylivaltaa toiseen nähden? Näihin kahteen kysymykseen tarina:
"Olipa kerran kettu, joka halusi toimia oikein ja mielestään oikean asian puolesta. Hän oli mukana tiimissä, joka puolusti heikommassa asemassa olevia ihmisiä saadakseen pitää tietyt etuutensa ja palvelunsa. Nämä palvelut haluttiin siirtää tai poistaa, jotta rahaa saataisiin säästettyä. Haluttiin uusi toimintamalli, joka palvelee vain yhtä ryhmää entisten useampien sijasta, mutta jonka kustannukset tulisivat olemaan samanlaiset. Samalla kyse oli suojeltavien puolesta tekevien ihmisten työpaikoista. Mielestään oikean asian puolesta taistelevat hävisivät ja vastapuoli kustannuslaskelmineen voittivat. Tämän taistelun aikana ketun enkeli teki hommia. Enkeli ei sotinut, vaan puolusti. Jättikö demoni hommansa tekemättä koska ei suojellut enkeliä liialta uuuvuttamiselta vai käskikö enkeli demonin pitää suunsa kiinni?
Pelin rauettua enkeli vain väsähti uupuneena. Vasta uupumuksen tuunnustettuaan, enkeli antoi demonille luvan toimia. Demoni teki työtä käskettyä ja heitteli herjoja ihmisille ja etsi heistä merkkejä mahdollisesta kaltoinkohtelusta itseään vastaan. Sen mittari oli tullut täyteen. Eikä se halunnut olla enkeli. Se halusi näyttää viimeinkin ettei sitä ole. Mutta demoni teki virheen. Se ei näyttänyt puoltaan heille, jolle ilmestys oli tarkoitettu, vaan sivullisille, jotka sattuivat ketun tielle. Tekikö demoni virheen tarkoituksella vai miksi enkeli ei estänyt sitä?"
"Sinä yxex olet mennyt pahan retkuun pahasti."
Tottakai olen mennyt retkuun, lottamari hyvä, ja tulen menemään vastaisuudessakin useat kerrat. Vaellukseni on yhtä etsimistä ja eksymistä. ;)
Mutta, ajattele valtamerta - ja siinä olevaa yhtä vesipisaraa. Tuon pisaran sisällä elää norsu, marsu, narsuja, murkkuja. Kerran siellä eli Kopernikus niminen, joka aiheutti suurta pahennusta teoriallaan, missä pisara kiertää valtamerta, eikä valtameri pisaraa.
Onko siis Jumalille tärkeä tuo pisara, kun vahdittavana on kokonainen valtameri?
Vai olemmeko itsekkäitä ajatellessamme että Jumala on meitä varten, että olemme oikeutettuja erityiskohteluun, että meillä on suuri merkitys ja tarkoitus, joskin meiltä jumalallisesti salattu.
Jumala - sisälläni, vai ulkopuolella(?)