Minulla on muutama kummilapsi. Ostan lahjoja silloin tällöin, laittelen kortteja, ja usein saan myös kortteja takaisin.
Sitten on yksi perhe, joka on kommunistiperhe. Lapsia ei ole kastettu, ja kummiksi valittiin siten, että perheen äiti vain soitti ja ilmoitti asiasta.
Lapset ovat ihan kivoja, myös kummilapsen sisarukset, mutta jotenkin äiti on myrkyttänyt ilmapiirin. Kun hänellä on tuo aatetausta ja minulla toinen, enemmän oikealta, niin hän käy jotain kummaa luokkataistelua minua vastaan.
Lapsille on mm. opetettu, että minä en tee töitä (olen yrittäjä, joka vasta joutuukin tekemään töitä) jne., ja jos en äidin joka oikkuun suostu, ja tavallaan auta häntä taloudellisesti kasvatustehtävässä, niin minussa on vikaa.
Toivon, että lapsi jo kasvaisi äitinsä helmoista, ja voisimme sitten katsoa, onko meistä hänen kanssaan oikeasti ystäviksi.
Koko kummijärjestelmä on typerä. Parhaat välit minulla on lapsiin, joiden kanssa en ole sukua tai kummi, vaan olen vain tykästynyt heihin ja he minuun. Silloin kyse on ihan oikeasta ystävyydestä, eikä mistään käsi ojossa lahjojen odottelusta. Silloin jokainen antaminen ja saaminen, puolin ja toisin, on oikean hyvän tahdon ja kiintymyksen ilmentymä, eikä väkisin pakotettua toimintaa.
Kun kummeja ei enää tarvita, koska yhteiskunta huolehtii orvoista, eikö tavasta voisi jo luopua? Itse en suostu enää koskaan kenenkään kummiksi. Yksi huono kokemus riittää.
Sitten on yksi perhe, joka on kommunistiperhe. Lapsia ei ole kastettu, ja kummiksi valittiin siten, että perheen äiti vain soitti ja ilmoitti asiasta.
Lapset ovat ihan kivoja, myös kummilapsen sisarukset, mutta jotenkin äiti on myrkyttänyt ilmapiirin. Kun hänellä on tuo aatetausta ja minulla toinen, enemmän oikealta, niin hän käy jotain kummaa luokkataistelua minua vastaan.
Lapsille on mm. opetettu, että minä en tee töitä (olen yrittäjä, joka vasta joutuukin tekemään töitä) jne., ja jos en äidin joka oikkuun suostu, ja tavallaan auta häntä taloudellisesti kasvatustehtävässä, niin minussa on vikaa.
Toivon, että lapsi jo kasvaisi äitinsä helmoista, ja voisimme sitten katsoa, onko meistä hänen kanssaan oikeasti ystäviksi.
Koko kummijärjestelmä on typerä. Parhaat välit minulla on lapsiin, joiden kanssa en ole sukua tai kummi, vaan olen vain tykästynyt heihin ja he minuun. Silloin kyse on ihan oikeasta ystävyydestä, eikä mistään käsi ojossa lahjojen odottelusta. Silloin jokainen antaminen ja saaminen, puolin ja toisin, on oikean hyvän tahdon ja kiintymyksen ilmentymä, eikä väkisin pakotettua toimintaa.
Kun kummeja ei enää tarvita, koska yhteiskunta huolehtii orvoista, eikö tavasta voisi jo luopua? Itse en suostu enää koskaan kenenkään kummiksi. Yksi huono kokemus riittää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.