Ahdistaa

Hei, ajattelin kirjoittaa kovasta ahdistuksestani. Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Olen nuoruudessani juonut ja bilettänyt todella paljon, ja nyt on ollut n 2vuotta ahdistusta ja masennusta. Ajattelen vain koko ajan mitä ihmiset minusta ajattelevat, koska olen tehnyt niin paljon tyhmyyksiä humalassa ollessani. En voi kun syyttää tästä itseäni, mutta ei ole ketään joka ymmärtäisi oloani. Ei voi keskittyä mihinkään ja itkettää vain. :( en kaipaisi nyt haukkumis viestejä kiitos..
8217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ratkaisu ongelmaasi: älä ole idiootti.

Äänestä

No ensinnäkin on hyvä että et enää biletä ja hölmöile. Menneisyyää emme voi enää muuttaa, mutta aina voimme tehdä parannusta ja pyrkiä eteenpäin. Eikö ole sekin hienoa että ihmien oppii ja ymmärtää, että hölmöilyt eivät kannta. Kukapa mesitä onnistuu elmäään niin mallikelpoisesti. Emmme voi lähteä tuomitsemaan toistemme elämää ja menneisyyttä. Totuu on että sinua itseäsi sittenkin enemmän kaduttaa mitä olet tehnyt, et niinkään ajattele toisten mielipiteitä.
Jos olet loukannut tai olet anteeksipyynnön velkaa taikka aiheuttanut aineellista vanhinkoa, on syytä selvitellä asioita.
Ole armollinen itsellesi ja ota opiksi elmässä.

Äänestä

Kuulostaa ihan multa.Oon kans mokaillu nuorempana kännis huolella. Itekki kärsin nykyisin paniikki/ahdistuneisuushäiriöstä ja masennuksesta:( Saako udella minkä ikänen olet ja haluisitko vaikka jutella. Et ole ainut joka on mokaillut.

Äänestä
  • Saanko kysyä että katsotteko näitä sekoiluja ylpeinä kuten oman ikäiseni sanoo että "pitäähän sitä elää tjs"?
    ...Mitä pitäisi kun ei ryyppääminen kiinnosta. Olen aina elämisen ajatellut aikalailla päinvastoin.

    Neuroleptit ja rauhottavat kai tuohon auttaa, mut en suosittele!

    Äänestä

Ahdistaako ne teijän vuosien takaset kännisekoilut vai miten ne tähän liittyy?

Äänestä

Kyllä ahistaa ainakin mua ja muutenkin.

Äänestä

Menneisyyttään ei voi muuttaa, tulevaisuuteen voi ainakin osittain itse vaikuttaa. koeta hakea ammattiapua. hyvä, jos olet pystynet olemaan ilman alkoholia. Se nimittäin on harvaan asiaan ratkaisu. Ja jos yhtään lohduttaa, niin aika montaa ihmistä ahdistaa. Minuakin. Lapsi muuttaa pois kotoa (alle 20), omat vanhemmat pitäisi saada muutettua. Toinen vanhainkotiin ja toinen pienempään asuntoon. Joka hiin ikäkaudelle riittää noita ahdistuksen hetkiä.....

Äänestä

Ymmärrän tunteesi,koska olen kokenut jotakin samaa.Mutta et kertonut ikääsi.
Vanhemmiten tulee se masennus joskus kun ikää tulee.Mutta masennuksen kanssa
on elettävä.Eri ihmisellä eri ikänä erillaisia masennusoireita.
Minusta menneet on mennyttä niitä ei sovi vatvoa enään ja se saa enemmän pahaa
oloa.Ajattele positiivisesti ja koita luoda uusia ihmissuhteita.Älä jää masennuksesi
kanssa yksin. Koita keksiä jotakin harrasta ...ym. Jätä se kuningas alkoholi kokonaan pois.Se saa paljon pahaa aikaan ja huonoon oloon eli ns. v...tukseen
ei kannata ottaa.Muista ryhdistäytyä vain sinä itse pääset siintä ohi.Onnea jatkossakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hee kirjoitti:

Hei, ajattelin kirjoittaa kovasta ahdistuksestani. Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Olen nuoruudessani juonut ja bilettänyt todella paljon, ja nyt on ollut n 2vuotta ahdistusta ja masennusta. Ajattelen vain koko ajan mitä ihmiset minusta ajattelevat, koska olen tehnyt niin paljon tyhmyyksiä humalassa ollessani. En voi kun syyttää tästä itseäni, mutta ei ole ketään joka ymmärtäisi oloani. Ei voi keskittyä mihinkään ja itkettää vain. :( en kaipaisi nyt haukkumis viestejä kiitos..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu