marko ja minä

no voinhan kertoakin vaikka on se salaisuus, mutta sitten toisaalta miksen kertoisi kun se tuntuu niin hyvälrtä ja siis kaikille seksistä ja rummunsoitosta kiinnostuneille ja jotka tykkää tehdä ja kokeilla erilaisia juttuja partnerinsa kanssa niin nyt kerron sen. Mutta sitä ennen saanen kertoa, että tänään saatiin "purkkiin" uusi rumpuvideo ja sen laitan tässä lähiaikoina tulevaisuudessa Youtubeen. Se on sellainen maaninen shamanistinen ugrilais-romanttinen ballaadi joka täytyy vain näkeä ja kokea ja koska olen tämän hetken rytmisesti maailman paras ja motorisestikin myös rumpali, voin aivan itseoikeutetusti sano, että siiloin kun olet kultasi kanssa silleen, niin peräsuolta ei kannata täysin pestä anaaliyhdyntää varten. Parhaiten se itseasiassa siis todellakin itseasiassa onnistuu ulostamisen jälkeen, kun peräsuoli on silleen vielä höllänä ja ulostamisrefleksi hieman päällä (Olen kyllä tutkinut paljon asiaa), niin se vain tuntuu niin uskomattoman hyvältä, kun ajattelee yhdynnän aikana ulostavansa eli ikäänkuin työntää ulospäin vaikka samalla ottaa sisään. uloste toimii ihanasti kiihoittavana liukastimena ja ollaan markon kanssa tosi nnoissamme.
6105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sinä olet mikke todellakin...homoseksuaali

Äänestä

Miten kukaan muu kuin mikke voi osata yhdistää anaaliyhdynnän ja rumpujensoiton, se on jo taidetta!

Äänestä
  • Samalla tavalla taidetta on sun jatkuva typerä tapasi vastailla itsellesi mikkeä leikkien. Yövartijan hommissa ei paljon järkeä selvästi tarvita, kun sinäkin sitä voit tehdä.

    Olet vaan katkera kun sut ja taipumuksesi on vuosien aikana paljastettu:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Latent_homosexuality

    Äänestä

onko se marko se sama tyyppi joka seisoi siellä eduskuntatalon edessä nälkälakossa? siis se sinun homppelikaverisi vai onko tämä taas jotain mytomaanin haavemaailmoissa elelyä niinkuin kaikki ne kuvitelmat verrattomasta rumpujensoittotaidoistasi?

Äänestä

HENGAAKO MIKKE MARKO VANHASEN KANSSA?

Äänestä

mikke on siis homo. olen epäillyt asiaa. onea vaan homoseksuaalisuudestasi mikke

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anti Satanas kirjoitti:

no voinhan kertoakin vaikka on se salaisuus, mutta sitten toisaalta miksen kertoisi kun se tuntuu niin hyvälrtä ja siis kaikille seksistä ja rummunsoitosta kiinnostuneille ja jotka tykkää tehdä ja kokeilla erilaisia juttuja partnerinsa kanssa niin nyt kerron sen. Mutta sitä ennen saanen kertoa, että tänään saatiin "purkkiin" uusi rumpuvideo ja sen laitan tässä lähiaikoina tulevaisuudessa Youtubeen. Se on sellainen maaninen shamanistinen ugrilais-romanttinen ballaadi joka täytyy vain näkeä ja kokea ja koska olen tämän hetken rytmisesti maailman paras ja motorisestikin myös rumpali, voin aivan itseoikeutetusti sano, että siiloin kun olet kultasi kanssa silleen, niin peräsuolta ei kannata täysin pestä anaaliyhdyntää varten. Parhaiten se itseasiassa siis todellakin itseasiassa onnistuu ulostamisen jälkeen, kun peräsuoli on silleen vielä höllänä ja ulostamisrefleksi hieman päällä (Olen kyllä tutkinut paljon asiaa), niin se vain tuntuu niin uskomattoman hyvältä, kun ajattelee yhdynnän aikana ulostavansa eli ikäänkuin työntää ulospäin vaikka samalla ottaa sisään. uloste toimii ihanasti kiihoittavana liukastimena ja ollaan markon kanssa tosi nnoissamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu