välit poikki

Minä olen sellainen kummilapsi, jonka vanhemmilta ja kummeilta meni välit todella pahasti poikki, kun olin vielä lapsi (ovat sisaruksia, tuli mm. perintöriita yms.) He ovat minun kummejani ja vanhempani taas heidän vanhimman lapsensa kummeja. Eivät todellakaan olleet näkevinäänkään toisiaan edes kadulla! Eivätkä vieläkään ole... Kummini olivat kuitenkin fiksuja ihmisiä, eivätkä kadottaneet yhteyttä minuun nuoruusvuosieni aikana. Heitä ei enää kutsuttu kotiimme syntymäpäiville, rippijuhliin, yo-juhliin yms. Mutta kortti ja jokin pieni muistaminen tuli aina siitäkin huolimatta. Kun sitten muutin pois kotoa ja päätin itse omista ihmissuhteistani, kummini ottivat yhteyttä tyyliin "olemme vielä täällä, jos haluat meidät" Ja minähän halusin. Nyt on mukavaa olla ystäviä ja on ollut kiva tutustua heihin, kuten aikuinen aikuisiin :)
Omat vanhempani taas hylkäsivät kummieni lapsen, heidän kummilapsensa täysin. Ei mitään yhteydenpitoa, eivät tuntisi, jos kadulla vastaan tulisi. Se on minusta väärin ja olen sen heille sanonutkin. Kummius on side ja sitoutuminen kummin ja lapsen välillä, ei vanhempien.
Toisen elämään ja kotiin ei tietenkään voi väkisin tunkeutua, mutta voi kuitenkin olla olemassa "taustalla". Sillä aina tulee päivä, jolloin lapsi kasvaa ja voi päättää itse puolestaan.

Kummi on olemassa lasta varten. On väärin, että kummius nähdään joskus sellaisena "palkintona", että hyvä kaveri palkitaan kummiudella ja huonolta kaverilta viedään se pois.
Kummi sitoutuu lapseen ja vain lapseen. Pidä aina huolta siitä, että lapsi tietää sinun olevan olemassa ja välittävän. Kortti, kirje... Kummit ovat lapselle tärkeitä!!!

Minut valittiin enoni ja hänen vaimonsa vanhimman pojan kummiksi "koska, muut eivät ehdi tulla kastajaisiin". Olin tuolloin 16-vuotias. Rakastuin siihen viisi-kiloiseen, sinisilmäiseen, sinappikoneeseen, pitäessäni häntä syllissäni kastetilaisuudessa. Halusin olla maailman paras kummitäti poikalapselle (vaikka kykyäni siihen epäitiin)..onneksi olen kiinnostunut myös "poikien jutuista".

Olen sitä laatua jonka mielestä lapsen kiintymystä ei voi ostaa materialla. Tämä ei koskaan sopinnut lapsen vanhemmille, varsinkaan äidille. Kaikki ei materialistinen muistaminen oli "tarpeetonta ja tyhmää", itse kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että uimareissut, pulkkamäen laskut,lumisodat, lumilinnojen rakentamiset, lätkä-matseissa käymiset, sisulisä- kisoissa kannustaminen, futis-matseissa rakentavien kommenttien antaminen,sättimisen ja haukkumisen sijaan,jäävät hänelle mieleen..ainakin toivon niin.

Ongelmat alkoivat typerästä perintökiistasta, ja vihasta ja katkeruudesta jota enoni ja hänen vaimonsa tuntevat minua, isovanhempieni ensimmäistä lastenlasta kohtaan. Tiedän että tuo on hämmentävää, mutta niin se on ja mitään muuta syytä ei ole, he kuvittelevat että olen saannut kaiken mitä olen haluunut ja heidän lapsensa vähemmmä, mikä ei ole totta, lähdemme kaikki samalta viivalta.

Olen laittanut kummipojalleni Jouluisin ja syntymäpäivisin lahjoja ja kortteja. Epäilen tosin, että hänen äitinsä laittaa ne roskiin, ilman, että kummipoikani saa niitä koskaan. En ollut nähnyt häntä 1,5 vuoteen, kunnes rohkaisin mieleni ja kävin häntä katsomassa viikko sitten.
Minua ei päästetty heidän kotiinsa, ovi vedettiin nenän edessä kiinni. Olin jo lähdössä, kun ovi avautui ja kummipoikani tuli katsomaan minua. En ollut tuntea häntä, sillä hän on siinä iässä jolloin kasvetaan ja muututaan paljon. Ehdin toivottaa hyvää syntymäpäivää ja ojentaa lahjan, sitten hänet komennettiin sisälle.
Olen mielissäni siitä, että sain nähdä hänet ja huomata kuinka komea nuorimies hänestä on kasvamassa. Toivoisin että hän ei unohda minua ja ottaa yhteyttä minuun kun on täysi-ikäinen...

En vieläkään tiedä, että mikä aikanaan rikkoi vanhempieni ja kummini välit, mutta niin rikki ne olivat menneet, etten minä koskaan edes tiennyt, että minulla tätä kummia oli. Kunnes sitten...
Kun täytin 18v. niin sain kirjatun kirjeen, jossa oli pankkikirja nimelläni. Kävi ilmi, että kaikkina niitä liki 18 vuotena, kun kummini ei ollut päässyt henkilökohtaiseen yhteyteen kanssani, hän oli joka syntymäpäivä, joulu ja muina juhlapäivinä tallettanut minulle tälle tilille pienen summan.
Kyllä oli iloinen yllätys lähteä rakentamaan omaa elämää, kun oli käytössä tuo "pieni pesämuna".
Nykyään meillä on jo ihan normaalitkin välit, oli mukavaa löytää hänet!

Olen itse siinä tilanteessa, että kummilapseni vanhempien kanssa välit ovat todella tulehtuneet. kummilapsi on nyt viisi vuotias ja jo kolmen vuoden ajan olen yrittänyt epätoivoisesti pitää häneen yhteyttä. Vanhemmat eivät koe sitä tärkeäksi, heidän mielestään on tärkeämpää ostaa arvokkaita lahjoja.

Itse arvostan enemmän yhdessä vietettyjä hetkiä kummilapseni kanssa esim. teatterissa.

Vaikka kummisuhde on lapsen ja kummin välinen asia, ei pienen lapsen kummina pysty tekemään mitään jos vanhemmat pistävät kampoihin.