Liian vähän seksiä

tiipi84

Ärsyttää. olen ollut aviomieheni kanssa 7 vuotta yhdessä ja meillä on 2 lasta. olemme kummatkin alle 30 vuotiaita. ja meillä menee kaikki muu hyvin paitsi seksi. (Omasta mielestäni)

Saan seksiä vaan ehkä 1-3 kertaa viikossa, kuulostaa varmaan ihan normaalilta, mutta minulle se ei riitä! Seksi on joka ilta mielessä, kun mennää nukkumaan, mutta mies vaan kääntää kylkeään ja sanoo et katotaan huomenna. Keskustelut ei auta, ei mikään. Mies tiesi minun seksuaalisen vilkkauteni jo silloin kun rupesimme seurustelemaan ja minä kysyin monta kertaa, että oletko varmasti valmis, siihen mitä minä tarvitsenseksin osalta (koska se on minulle aina ollut todella tärkeää), mutta hyvin nopeesti selvis,että mieheni ei jaksa samaa tahtia kanssani. Rakastan häntä paljon, mutta tarvitsen myös seksiä paljon ja siksi olen kovin turhautunut. Ja siihen ei omat kädet ja lelut riitä, että saisin tyydytettyä itseni tarpeeksi. siis toki haluan että myös mieheni saa tyydytksen, nautin siitä todella, ja joka kerta hän sen saakin,kun harrastamme sekisä.

Enpä edes tiedä miksi tänne tämän puran, mutta jos nyt sattuis olemaan kohtalon tovereita, miehistä tai naisista..

26

1209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • komea mies

      En ole kohtalotoveri, mutta samanikäisenä miehenä ainakaan itse en jaksaisi joka päivä. Yleensä seksi tuntuu paremmalta silloin kun on pitänyt taukoa jonkun aikaa.

      • mk

        Itse jo 50v mies ha harrastaisin sekisä vaikka joka päivä jos naienn sitä haluaisi ja kolmekymppisenä sitä halusi 3 kertaa päisässä eli aamulla töiden jälkeen ja illalla nukkumaan mennessä eikä tehnyt tiukkaakaan. ITse en halua olla edes viikkoa ilman koska se ei ole kivaa.

    • Tuttua.

      Vaikeaa on olla ilman mutta myös vaikeaa tilannetta muuksi muuttaa. Onko tähän ratkaisua, en tiedä. Kuin osa elämää jäisi elämättä seksittömyyden takia.

    • mie vaa

      Mie olen kymmenen vuotta vanhempi mies ja meillä sama ongelma mut toisin päin. Eli mie oon se rasittava seksiä aina vailla oleva tyyppi.. Vuosia näin jatkaneena olen aina välillä sitten hankkinut salarakkaan, vastaavassa tilanteessa miehensä puutteessa pitämän naisen.. Seksi ollut mieletöntä ja kotonakin on ollut helpompi antaa vaimon olla rauhassa useammin, onpa tuo ehtinyt välillä tehdä alotteitakin kun en oo ollut koko ajan kimpussaan..

      En voi suositella omaa ratkaisuani, mutta joissakin tapauksissa tuntuu että meitä ei ole luotu yksiavioiseksi lainkaan..

      Tsemppiä ja toivottavasti löydätte toimivan järjestelyn, mukavampihan se on vieraissa käydä luvalla kuin salassa. Juttele miehellesi jos vaikka sallisi pienet irtiotot välillä siulle?

    • jeffe 1970

      Sama ongelma täällä mutta se on vaimo kun ei jaksaa enä.tuntuu tyhmältä kun täytyy runkata joka toinen päivää.missä sinä asut jos sulla on just sama ongelma.

    • Ghkklsd

      Kannattaisko panostaa laatuun eikä määrään? Yanku muuta elämää..

      • tiipi84

        no laadussa ei pitäsi kyllä olla mitään vikaa.. ei ole ainkaan koskaan valittanut, eikä ole koskaan sanonut kun olen kysynyt. Ja kyllä, olen kysynyt että miten voitasiin parantaa seksiä ja onko jotain mitä hän haluasin minun tekevän. mutta ei kuulemma ole mitään. seksi on todella tyydyttävää molemmin puolin, silloin kun sitä harrastetaan, mutta kun ei riitä minulle :(
        niin tuntuu todella tyhmälle runkata kun, kun olisi mieskin vierellä, mutta jollain tapaa pitää saada himonsa tyydytettyä. olen puhunut miehelle, varovaisesti että jos parin vaihtaminen voisi vilkastuttaa seksiä, mutta se on hänelle ehdoton EI! harmi.. monesti kyllä on minullakin mielessä käynyt, että jos hommaisi rakastajan itselleen, mutta taitaa olla aika riskiä peliä kuitenkin se..

    • Minulla täysin sama tilanne (minä tosin mies). Eli vaimo ei halua seksiä niin paljon kuin minä, mutta suhde toimii muuten hyvin ja kun on lapsetkin niin eroa en edes halua ajatella. Meillä tosin seksiä vielä harvemmin kuin teillä "tiipi84" ja minulla elämä tuntuu toisinaan todella turhauttavalta/nöyrältä, kun ainut keino helpottaa oloaan on tehdä se itse ja sehän ei tuo helpotusta kovinkaan pitkäksi aikaa.

      Meillä vaimo on antanut minulle luvan etsiä seksiseuraa muualta, mutta tuntuu näin miehenä olevan todella vaikeaa löytää sellaista, kun ei tule pahemmin notkuttua baareissa. Netissä mihen "varattu"-status tuntuu karkoittavan kaikki naiset.
      Jos haluat "tiipi84" jakaa ajatuksia kohtalon toverin kanssa niin laita viestiä (pitäisi onnistua tunnuksen avulla, tai vastaa niin vaihdetaan sposti osoitteet).

    • nikita--

      Hankkikaa seksiseuraa muualta. Sääli se on, jos oma rakas ei ole yhtä kiinnostunut seksistä kuin itse, mutta seksuaalisuus kuuluu ihmisen perustarpeisiin, eikä ole kiva jos se luonnollinen halu täytyy tukahduttaa. Näin teidän ei aina tarvitse olla kumppaninne kimpussa ja mitä ilmeisemmin se laskee myös kumppanillenne syntyneitä paineita. Olen vahvasti pettämistä vastaa, mutta olen alkanut huomaamaan, että aina ei se pelkkä rakkaus riitä. Toisaalta voisihan sitä itse yrittää vain tyytyä tilanteeseen ja yrittää nauttia kaikin mahollisin siemauksin niistä rakastelukerroista, mitä teillä on. Jos siihen ei pysty niin hankkikaa seuraa muualta, niin voi olla että teille tulee helpotusta tuohon tilanteeseen.

      • mie vaan

        Jep jep, todella usein toinen puolisoista haluaa vähemmän seksiä ja siten katsoo oikeudekseen rajoittaa toisen seksuaalisuutta. Helppohan siinä on olla, kun itse saa seksiä ihan silloin kun haluaa.

        Painostaa ei sovi ja vieraisiinkaan ei luvalla päästetä. Sinä rajoittaja, syytä vain itseäsi kun siippasi lopulta lähtee luvatta vieraisiin. Kuten voit lukea tältä palstalta, se hetki on jo todella lähellä aika monella puutteessa pidetyllä, niin miehellä kuin naisellakin.

        Onneksi varatuillekin löytyy seuraa ja treffipalveluista vieläpä todella helposti, eipä ole tarvinnut ikinä paria viikkoa pidempää tarvinnut seuraa etsiä, kun joku puutteessa elänyt kotirouva on tarttunut syöttiin ja meno on ollut todella kiimaista. Vaatiihan se hieman aktiivisuutta, mutta aina sitä joku kiimainen naikkonen löytyy.

        Eihän siitä pettämisestäkään ihan puhdas omatunto jää, mutta parempi sekin kuin ruinata aina väsyksiin asti puolisolta. Kumpi on sitten pahempi toistaan, pettäjä vai petokseen pihtaamisella ajava puoliso? Hyvä gallup aihe?

      • Pitkään puutteessa
        mie vaan kirjoitti:

        Mistä varatut ja puutteessa olevat miehet olette netin kautta löytäneet seksiseuraa?
        Itse olen etsiskellyt jo pidempään näiltä ilmaisilta sivustoilta (Suomi24, iskuri), mutta heikolla menestyksellä. Näillä tuntuu olevan vain ns."tosissaan" seuraa etsiviä.

      • Mie vaan
        Pitkään puutteessa kirjoitti:

        Mistä varatut ja puutteessa olevat miehet olette netin kautta löytäneet seksiseuraa?
        Itse olen etsiskellyt jo pidempään näiltä ilmaisilta sivustoilta (Suomi24, iskuri), mutta heikolla menestyksellä. Näillä tuntuu olevan vain ns."tosissaan" seuraa etsiviä.

        Joka kerta suomi24 treffeiltä on löytynyt, se on omasta ilmoituksesta ja aktiivisuudesta kiinni, vähän mielikuvitusta peliin ilmoitusta laatiessa, kuva mukaan (vaikkapa osakuva josta ei voi tunnistaa) ja puutteessa olevat varatut mammat ottaa suhun itse yhteyttä. Tärkeintä on laittaa että olet varattu ja vailla pitkäaikaista salasuhdetta, ettei sinkut turhaan joudu sinuun pettymään ja tuhlaamaan aikaansa. Voin avittaa ilmoituksen kanssa jos haluut, laita vaan sp niin saat toimivia vinkkejä.

        Tärkeää on kohderyhmän valinta ja kirjoittaa ilmoitus sen perusteella. Mietipä esim. sinkkuäitejä, ei ole helppoa etsiä deittailemalla kumppania ja kuitenkin sitä seksiä pitäisi saada. Moni sinkkuäiti haluaa villiä seksiä ilman sitoutumista ja siihen on varattu mies hyvä, mutta on niitäkin jotka haluaa petihommien kautta löytää puolison.

        Toinen otollinen maaperä on miestensä täysin huomiotta jättämät vaimot, joilla ei seksiä käytännössä enää ollenkaan (viina, työ, kaverit,... vie kaiken ajan/kiinnostuksen). Näiden kanssa on kyse sitten aika totaalisesta hellyyspulasta, eli pitää seksin lisäksi sinun olla valmis antamaan muutakin tunnepuolta itsestäsi, muuten ei hyvä seuraa ja särjet hänen sydämensä vain.

        Jotkut naiset on vaan kyllästyneet kotona tarjolla olevaan tylsään seksiin ja haluavat kokeilla jonkun rakastajan kanssa kerran, heihin vetoaa kun tarjoudut yhden illan seksileluksi ilman tarvetta sitoutua.

        On myös sinkkuja, jotka haluaa vain panokaverin, mutta pysyä sinkkuna, varattu mies voisi toimia heillekin? Useimmat kuitenkin eivät halua sekaantua varattuun.. Kommentoikaa naiset tätä..

        Nämä vain esimerkkeinä erilaisista tarpeista, joihin ilmoituksesi pitäisi antaa ratkaisu. Naisen on paljon helpompi valita sinut tuhansien joukosta jos hänelle tulee tunne, että tämä kaveri on ratkaisu mun tukalaan seksinpuutteeseeni. Ihan sama juttu jos olet kauppamies ja kauppaat jotain tuotetta palvelua, yleispätevä markkinointi ei toimi, vaan tarvitaan kohdistaa ja luoda tarpeita..

        Etsitkö ennemmin pitkäaikaista sivusuhdetta vaiko enemmänkin yhden yön juttuja. oletko valmis antamaan muutakin kuin seksiä? Älä yritä tavoittaa kaikkia vaan keskity yhteen kohderyhmään, ainakin samassa ilmoituksessa..

      • nm. Pitkään puuttees
        Mie vaan kirjoitti:

        Kiitos vinkeistä. Hienoa, että täällä on noin jaloja ihmisiä, jotka antavat vinkkejä kokemuksen perusteella.
        Laita toki lisää vinkkiä sp: [email protected]

    • tiipi84

      Hmm.. oon jutellut yhden mies puolisen kaverin kanssa jolla on melkein sama tilanne kuin meillä, paitsi että heillä ei ole ollut seksiä melkein vuoteen!! (en tiedä onko täysin totta) ja hän on kyllä kuulemma valmis pettämään vaimoaan. mietinkin häntä ja hänen suhdettaan,siksi ihmettelenkin miksi ihmiset roikkuvat huonossa suhteessa ja sitten lähtevät pettämään?? Siis meillähän on seksiä ja varmaan jonkun mielestä aika paljonkin ja hyvääkin sellaista se on ja todella tyydyttävää siihen hetkeen ja muutenkin meillä menee hyvin. Luulen kyllä että en ikinä löytäisi sellaista miestä joka voisi täysin tyydyttää minun seksuaaliset tarpeeni . Tilanteesta tekee tukalan se, että joudun elämään puuttessa ja vonkumaan seksiä toiselta, mutta kun hän ei jaksa tai ole kiinnostunut. Sitten tulee sellainen olo, ettei kohta enään viitsisi yrittääkkään. En moraalisoi pettäjiä,koska itsekkin olen sitä harkinnut ja varmaan jos joku mukava ja sopiva vastaan tulee, saatan löytää itseni hänen vierestään..

      • Jagdpanther

        Älä sano ettet löytäis. Itelle kelpais se 1-2 kertaa päivässä mutta oma nainen ei vaan taho kestää sitä :D Kahen kerran päivät on harvinaista herkkua ja ei, ihan joka päivä ei onnistu. Joten kyllä oikeastikki kiimasia tyyppejä on olemassa mutta se löytämispuoli onki sitte vaikeempaa.

    • johtaja lyö naisia

      Mee huoraamaan huora

      • tiipi84

        no niinpä varmaan pitäis alaa vaihtaa, muutenki hoitotyö mitä teen on liian ali palkattua,sais katsos kaksi kärpästä yhdellä iskulla! naida ja siitä vielä rahaa!! kiitos vinkistä!

      • obd
        tiipi84 kirjoitti:

        no niinpä varmaan pitäis alaa vaihtaa, muutenki hoitotyö mitä teen on liian ali palkattua,sais katsos kaksi kärpästä yhdellä iskulla! naida ja siitä vielä rahaa!! kiitos vinkistä!

        mistäpäin olet minulla on sama ongelma mutta olen mies en saa seksiä olen ollut jo 2 vuotta ilman olen kyllä hyvä pitämään naisesta huolta seksissä huomioin naisen tosi hyvin .voi kun voitaisiin tavata.

    • tiipi84

      Mulle saa laittaa postia [email protected]. niin miehet kuin naisetkin ;) enkä nyt tarkoita,et etin pano seuraa (toisaalta ikinä ei tiedä mikä johtaa mihinkin), mut ajatuksia voin mielelläni vaihtaa :)

    • Aaaarght

      Meillä kans lähes samanlainen tilanne, mutta seksiä on ehkä pari kertaa vuodessa. Itse en voisi koskaan pettää miestäni, avuton ja turhautunut olo alkaa olla.

    • Täällä on samanlaisessa tilanteessa oleva mies. Vaimolta saa vongata koko ajan ja se alkaa jo ahdistamaan itseä kun ei millään rouva lämpeä. Mutta sitten kun hänellä sattuu haluttamaan (kerran kuussa tai kahdessa) seksi on kyllä hyvää. Muutaman kerran olen vieraissa käynyt, mutta aika ja paikka tahtoo olla ongelma aina noissa hommissa. Siksi olenkin tykästynyt webbikameraan ja messegeriin - voi kaksistaan jonku kans "vetäistä pikaiset" vaikka joka päivä jos siltä tuntuu :) Oliskin kiva löytää vakiseuraa langan päähän. Tykkään naisen muotoisista naisista, jos olet sellainen - pistä viestiä niin katsotaan kuinka käy ;)

    • lifemocker

      "mutta tarvitsen myös seksiä paljon ja siksi olen kovin turhautunut. Ja siihen ei omat kädet ja lelut riitä, että saisin tyydytettyä itseni tarpeeksi."

      kuulostaisi että sulla on vähän ongelmia tuon asian suhteen, olisiko terapia mitään?

    • pukki tulee pussit t

      Käy päiväkahvilla. Moni vaimo ja äiti käy välillä peuhaamassa vieraan kanssa, ja nyt kun pikkujoulukausikin on kuumenemassa, seuraa löytyy varmasti. Kokeneet naisethan ovat arvostettu juttu nykyisin. Asiassa ei ole mitään hävettävää jos vain on itse sen kanssa sujut, seksihalut kun ovat luonnollinen juttu. Yleensä ajatellaan, että sänkyseikkailut ovat nuorten sinkkunaisten juttu, mutta ei jälkikasvu tai avioliitto mikään este ole, paitsi jos siitä itse haluaa sellaisen (eikä siitä tarvitse elämäntapaa tehdä, jos kokeilee). Järjestät vain miehen ja lapset yöksi muualle, tai sitten käyt pidemmillä jatkoilla, niin eiköhän helpota. Voi hyvinkin olla, että saat samalla uusia ideoita omaankin makuuhuoneeseen...

      • soita minulle

        Hei Olen nuori hyväkroppainen opiskelijatyttö vailla seksiä. Olen kiinnostunut erityisesti vanhemmasta mies seurasta joka on valmis tyydyttämään minut ;-) jos tekee mieli ota minuun yhteyttä niin sovitaan tapaaminen

    • kirjoitellaan

      Moi
      Olen yli 35 v mies,varattu ja seksiä on ollut viimeiset 10 v liian vähän. Miksi? Puolisoa ei kiinnosta. Miksi roikun suhteessa - koska muuten meillä menee kaikki hyvin ja rakastan puolisoani. Himoan seksiä joka päivä ja välillä yritän enemmän, välillä annan tilaa ja odotan, mutta en silti saa kuin harvoin. Rakastaja - kyllä, jos sopiva henkilö löytyisi, niin hankkisin pitkäaikaisen rakastajan, mutta turha sitä on moralisoida tai puolisolle kertoa. Mielelläni jakaisin mielipiteitä lisää vastavassa tilanteissa olevien naisten kanssa - jos vaikka johonkin johtaisi, sinkutkin saa kirjoittaa: [email protected]

    • puutteessa3

      itse olen saanut seksiä viimeksi 5 vuotta sitten kun vaimo ei vaan halua

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marin pyöräili jalkakäytävällä. Aikuinen ihminen! Vai onko?

      https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/hups-sanna-marin-ja-joni-rakas-kaahasivat-fillareilla-jalkakaytavalla-paljonkertova
      Maailman menoa
      229
      3373
    2. TULI PALO HAAPAVEELLÄ

      Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Haapavedellä varhain torstaiaamuna, pelastuslaitos kertoo. Palokunnan saapuessa kohtee
      Haapavesi
      20
      2386
    3. Toivon vain

      Ettet enää välittäisi. Kun näet niin ohitatko. Ettei silmissäsi loistaisi enää mikään minut nähdessäni. Ei sitä pilkettä
      Ikävä
      4
      1279
    4. Jenni Haukio ja Sauli Niinistö

      Ero. Näinhän se menee kun ikäeroa on riittävästi. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/1c94ff48-185d-4d95-aff5-3e93
      Maailman menoa
      34
      1265
    5. Miten sua nyt

      Pitäisi lähestyä tai ylipäätään suhtautua mihinkään. Kyselenkö kuulumisia vai juttelenko päivän säästä. Vai hymyilenkö p
      Ikävä
      77
      1135
    6. Niina Lahtinen avautuu erikoisesta "krapula-metodista" ennen suoraa lähetystä: "Kuin mulla olisi..."

      Kiitos, Niina! Upeasti vedit TTK-parketilla. Tsemppiä tuleviin tansseihin vaikkapa tuolla "krapulametodilla"! Lue Lahti
      Tanssii tähtien kanssa
      29
      1132
    7. Harmailla autoilla liikkuvat vorot

      Keitäs sankareita nämä ovat? https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/harmailla-autoilla-liikkuvat-vorot-ovat-tehneet-us
      Suomussalmi
      21
      1095
    8. Tampereella Hämeenkadulla Silmäaseman edustalla on ammuttu

      Tampereen(kin) keskusta alkaa olemaan menetettyä aluetta, samoin lähiöt. Väkivaltaa ja huumeita ym häiriötä. En ihmettel
      Tampere
      79
      1053
    9. Kuka on tämä henkilö

      jonka pullukkaprinsessa kertoilee haisevan? Ennen nykyistä se oli erään seksuaalirikoksesta tuomitun tyypin kanssa, muit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      1018
    10. Minä näen sinut

      Näen kuka olet. Osaan laskea. Olen todella, siis todella hämmentynyt, ihastunut, vaivautunut ja ehkä eniten todella epäu
      Ikävä
      27
      915
    Aihe