Sanon heti kärkeen, että tämä ei ole mikään "oletkohan homo koska lapsena tapahtui sitä ja tätä" tai ylipäätään homouden ja lapsuuden yhdistäminen jollain tavalla -ketju.
Olen itse homopoika ja olen vain kiinnostunut kuulemaan että miten teillä on mennyt lapsuus ja nuoruus, minkälaisesta perheestä olette lähtöisin, onko hyvät/läheiset välit vanhempiin, tunsitteko olonne rakastetuksi, onko jäänyt paljon hampaankoloon, oliko lapsuus turvattua, rauhallista, tasaista? Tällaisia asioita :)
Olen itse homopoika ja olen vain kiinnostunut kuulemaan että miten teillä on mennyt lapsuus ja nuoruus, minkälaisesta perheestä olette lähtöisin, onko hyvät/läheiset välit vanhempiin, tunsitteko olonne rakastetuksi, onko jäänyt paljon hampaankoloon, oliko lapsuus turvattua, rauhallista, tasaista? Tällaisia asioita :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lapsuuteni oli hyvin suomalainen. Äiti ja isä kävivät töissä, mutta äiti oli myös pitkän aikaa kotona kotiäitinä. Muistan lapsuuteni lämpimän tunnelman ja lukuisat naapuruston kaverit. Lapsuus tuntui turvalliselle. Isä lauloi operettikappaleiden pätkiä automatkoilla. Jotain kertoo sekin, että söimme usein äidin tekemää ruokaa ja pullaa, tottakai. Onnellisen lapsuuden ansiosta tämä ujouteen taipuva miehenalku on aina löytänyt tilanteita, jossa ujous katoaa.
Pelkää ruusuilla tanssimista lapsuus ei tietenkään ollut. Joskus piti olla hiljaa kotona, kun isäni teki töitä huoneessaan, riitelimme veljen kanssa ja sisarkateuttakin oli. Mutta parasta oli, että aikuiset ottivat meidät tosissaan. Me keskustelimme pitkiä polveilevia keskusteluja aikuisten kanssa ja äiti luki iltasatuja. Sen huomion ansiosta olen menestynyt kouluissa.
Tunsinko olevani rakastettu? Kyllä ehdottomasti. Tietenkin vanhempien stressi ja arki painoivat joskus. Isoäidin halit olivat iso juttu.
Vanhempani ovat yhä yhdessä.
Minikoski vaikutat kovin kivalta ihmiseltä! Syynä lienee se, että minun oli helppo samaistua kertomukseesi. Siispä tässä myös oma tarinani...
Lapsuuteni oli mukava. Omat vanhempani ovat pysyneet yhdessä ja minulla on vanhempi veli. Asuimme aluksi pienemmässä huoneistossa ja useita vuosia syntymäni jälkeen muutimme suurempaan rivitaloasuntoon. Muistan meillä olleen aina hyvä olla. Peilaan paljon lapsuusmuistojani useita vuosia vanhemman veljeni kautta. Lapsuuteni koen päättyneen silloin, kun isoveli lähti armeijaan. Siitä aina kotoa pois muuttamiseen oli minun teini-ikäni. Olen aina rakastanut vanhempiani ja tullut rakastetuksi. Isoveljeni on tietysti ollut esikuvana jossain määrin. Meidän perheessä arvostetaan luontoa ja uskalletaan olla yhteiskunnallisia. Tämä on näkynyt arjen valinnoissa ja kodin keskusteluissa. Toiset isovanhempani ja isäni sisarus puolisoineen asuivat samalla paikkakunnalla kuin meidän pehe. He olivat läsnä arjessamme.
Lapsuuteeni sisältyy vielä yksi vaihe, joka on varmasti muokannut minua ihmisenä. Toinen vanhemmistani opiskeli vuoden ulkopaikkakunnalla ollessani vuoden vanha. Meidän arkemme jatkui kotipaikkakunnalla, mutta perhe oli koolla kokonaisuudessaan vain viikonloppuisin.
Me olimme aluksi köyhempiä, mutta ajan saatossa perheemme nousi keskiluokkaiseksi. Vanhempani ovat olleet työssäkäyviä pl. edellisessä viestissä mainitsemani toisen vanhempani opiskeluvuosi. Suvullamme on kesämökki, jossa vietimme valtaosan ajasta lapsuuteni kesinä.
Hiekkalaatikolla minulla oli kavereita, koulussa oli hyviäkin ystäviä, mutta myös niitä kiusaajia. Toisen sukupuolen edustajia on ollut kavereinani aina, mutta valtaosa ystävistäni edustaa omaa sukupuoltani.
Summa summarum: pidin lapsuudestani, pidän elämästäni. :)
Kiva kuulla tarinasi, Jo vain! :)
Muuten, satutkohan käyttämään tätä samaa nimimerkkiä jossain muuallakin? -)
Jo vain.
positiivisia vastauksia. Itselläkin moneen muuhun verrattuna onnellinen lapsuus ja nuoruus, mutta niitä ikäviäkin asioita ollut turhan paljon. En viitsi kertoa mitään tunnistettavaa.
Minulla ei ollut samaa sukupuolta olevia ystäviä, "ajauduin" siskon ja hänen kavereidensa seuraan, olen myöhemmin ajatellut että juuri se teki minusta homon. En keksi mitään muutakaan selitystä. En ole koskaan uskonut homouden synnynnäisyyteen.
Suomalainen lapsuus:
Faija dokasi hullunlailla, mutsi ei yhtään. Kumpikin kävi töissä.
Iso ok-talo, elukoita, selkäsaunoja, huostaanotto yms. Ei kavereita, spartalaisen tuima isoäiti matriarkkana vetämässä korville jos muut ei sitä tehneet.
Faija meinasi kuolla, ja lopetti sitten juomisensa, nyt ollut täysin tipatta yli kaksikymmentä vuotta :)
Molempia vanhempiani rakastan, ja kunnioitus on suurta kun miettii mitä hullua ovat käyneet läpi - ja yhä yhdessä ovat!
Minusta on tullut melkein liiankin itsenäinen omien teideni kulkija, hyvin empaattinen, ymmärtäväinen, suorasanainen ihminen. Minulla on paljon kavereita pitkin maailmaa, ja vaikken asu suomessa niin yhteys perheeseen on tiivis.
Olen kiitollinen siitä, että käymällä läpi nuo asiat ja niistä selvinneenä minusta on tullut se mitä olen :)