uusi Asehallinnnon yhtenäistyohje AYO 2012 tulee!

luvat kohta katkolla

Ota yhteys kansanedustajaasi! Sisäasianministeriön virkamiehet ovat saavuttaneet aivan uuden tason ajatuksissaan kansalaisten luvallisten harrastusaseiden viemiseksi vähitellen kaikilta harrastajilta.

Alla lainauksia uudesta AYO-ohjeluonnoksesta:

Ei tarvi edes syyllistyä rikokseen, jotta aseluvat voidaan peruuttaa!

"Ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 3 ja 4 kohdan mukaisten peruutusperusteiden käytön edellytyksenä ei ole aseluvan haltijan syyllistyminen johonkin rikokseen, vaan jokin teko, laiminlyönti tai tekosarja, joka ei joko ole lainkaan rikos tai joka ei syystä tai toisesta tule rikosoikeudellisesti arvioitavaksi".

"Näin ollen esimerkiksi asianomistajarikokset, joissa asianomistajalla ei ole rangaistusvaatimusta ja eivät tästä syystä tule lainkaan arvioitavaksi rikoksina, sekä teot, joiden esitutkinta on esitutkintalain 4 §:n 3 - 4 momenttien nojalla keskeytetty, voidaan peruutusharkinnassa ottaa huo-mioon ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaisena "käyttäytymisenä" tai ampuma-aserikosten ja rikkomusten osalta ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisena käyttäytymisenä.


Tässä poliisin uusi keino, jolla aina halutessa voidaan peruuttaa tai evät luvat:

"Ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 3 kohtaa voidaan peruutusharkinnassa käyttää niissä tilanneissa, joissa lupaehtorikkomukset tai muut ampumaaseita koskevien säännösten rikkomiset eivät syystä tai toisesta tule ainakin syyttäjäviranomaisten syyteharkintaan. Tätä perustetta voidaan käyttää myös niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa lupa- tai peruutusharkinnassa joudutaan arvioimaan luvanhaltijan sellaista ampuma-aselain mukaista menettelyä, jota ei ole lainkaan kriminalisoitu. Kyseeseen saatavat tulla siten useat hyvinkin erilaiset tapaukset."


Itselataaviin peinoiskivääreihin uusi AYO esittää aina 3 patruunan patruunanrajoitinta lippaisiin, jos lupaa haetaan metsästysperusteella!

"Soveltamisohje:
Metsästysperusteisiin itselataava kertatuli toimintoista koskevan kiväärin ja pienoiskiväärin hankkimis- ja hallussapitolupiin asetetaan ehto, jonka mukaan hankittavan ampuma-aseen lipaskapasiteetti rakenteellisesti tai rajoittimella rajoitettuna saa olla enintään 3 patruunaa. Asetta esitettäessä aseen on oltava varustettuna ehdon mukaisella lippaalla."


Omaisuuden suojan lopullinen murentuminen! Ihanko AYO:n voimin?


"2.4 Aseen kantamisen lopettaminen
Ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 5 kohdan mukaan poliisi voi peruuttaa ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttavan luvan, jos luvanhaltija on muuten kuin tilapäisesti lopettanut ampuma-aseen kantamisen. Kantamisella tarkoitetaan ampuma-aselain 13 §:n mukaan ampuma-aseiden käyttämistä ampuma-aselaissa säädettyihin hyväksyttäviin käyttötarkoituksiin.
Kyseessä olevan kohdan nojalla voidaan peruuttaa mikä tahansa ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttava lupa, ei siis vain niitä ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttavia lupia, jotka koskevat pistoolin, pienoispistoolin, revolverin tai pienoisrevolverin hallussapitoa.

Kun ampuma-aseen omistaminen ei ole laissa tarkoitettu hyväksyttävä käyttötarkoitus, ei myöskään sen säilyttäminen, jotta voisi myöhemmin luovuttaa aseen perinnöksi jollekin tai sen säilyttäminen niin pitkään, että joku toinen voisi saada siihen hankkimisluvan.

Lupaviranomaisella on velvollisuus osoittaa ampuma-aseen kantamisen päättyminen ja näyttökynnys siitä, että kantaminen on päättynyt pysyvästi, on korkea."


Ja sokerina pohjalla: Viranomaisen ei tarvitse tuntea ampuma-urheilulajeja!

"3. Ampuma-aseen soveltuvuus ilmoitettuun käyttötarkoitukseen - Tästä syystä lupaviranomaisen tulee vaatia luvan hakijalta aina tarkempi selvitys ampuma-aseen hyväksyttävästä käyttötarkoituksesta. Ampumaurheilu/-harrastusperusteisissa hakemuksissa luvan hakijalta tulee vaatia selvitys lajista, jossa asetta käytetään, ja lajin säännöstä. Lupaviranomainen ei ole velvollinen tuntemaan ampumaurheilun lajien sääntöjä, vaan näyttövelvollisuus sääntöjen sisällöstä kuuluu hakijalle. "

11

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tympeys tulee

      Saako lainlaatija bonusta nahkaliiviremmiltä? Tulee nimittäin sille puolella kohtsiltään reilusti kysyntää nk. luvattoman vaihtoehdon harrastevälineistä, jos aselain sisällöksi tulee harrastajan näkökulmasta pelkkää vinoilua.

    • hyvä juttu

      Tuo on juuri mitä tässä on asehörhöille tiedotettu, mutta asehörhöt hölmöinä vaan vänkäävät vastáan.
      Tästä maasta tehdään pikkuhiljaa sivistysvaltio, sellainen missä siviliilit ei aseiden kanssa heilu.
      Nämä vaikeutustoimenpiteet karsivat jo osan mahdollisistra tulevista asehörhöistä ja sitten putoo vielä kun aseita takavarikoidaan asehörhöiltä.
      Pikkuhiljaa harrastajakunta on niin vähissä, että ampumaratoja suljetaan jo käyttäjien vähyyden vuoksi. Nythän niitä on suljettu ympäristölain nojalla. 2300 ampumarataa oli kun aloitettiin, nyt niitä on enää 730 rataa ja kun valitukset raukeaa, putoo vielä 223 rataa pois tuostakin.
      Asehörhöt on lyöty kyykkyyn ja sieltä kuuluu vielä vähän vikinää, joka pitää lopettaa tomerilla toimenpiteillä.

      • Sinunkin pitäisi

        kokeilla itäsiperialaista kaalinviljelyä, niin tietäisit mihin niitä mutkia on tarvittu ja jatkossakin tarvitaan.


      • Sivistysvaltion

        tunnusmerkkeihin kuuluu, että harrastuksensa saa valita.
        Pakottaminen, kiellot ja kyttääminen kuuluvat johonkin muuhun tapaan toimia.

        "Tästä maasta tehdään pikkuhiljaa sivistysvaltio, sellainen missä siviliilit ei aseiden kanssa heilu. "

        Semmoinen oli vuoteen -90 asti tuossa naapurissa...


    • Trollidetektori

      Unohdit laittaa linkin josta lainaukset ovat peräisin vai keksitkö koko jutun päästäsi?
      Kummaa kun noista lainauksista poimii tekstinpätkän, niin google ei löydä mitään muuta osumaa kuin tämän sinun kirjoittamasi tekstin.

      AYO on muuten oikeasti "aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje", jolla pyritään siihen, että jokainen luvanhakija paikkakunnasta riippumatta saisi tasavertaista kohtelua. Trollin uskottavuus häviää tyystin kun on tällaisia karkeita virheitä.

    • tivolijuna rullaa

      heh, asehörhöjä viedään taas, niinkuin pässiä teuraaksi.

      • Vanha perinne

        Sinua voi kerran kasakka viedä hieman katveeseen. Ei ekaksi teuraaksi, vaan muihin hommiin. Ja sitten vasta...


    • -

      Jaahas. Taas yksi provo.

      Älkää ihan kaikkea uskoko.

      Nyt sitten työpäivä on pulkassa, ja voi lähteä vähän radalle ammuskelemaan.

    • Ei koske kriminaalej

      Minkäslaisella AYO:lla estetään rikollisten heiluminen aseiden kanssa? Siinä sivistysvaltion mittaa.

    • eeerrrrrrrrrrrrrrr

      Entäs se taaperon ase vieläkö kaaharilla on ase??

    • Ponkkaripojat kertau

      Helsinkiläisiin virkamiehiin ( ponkkari- ja tatsapoikiin ) on oikeastaan yksi ainut konsti. Äänestä sellaista puoluetta, jossa on suomalaisen miehen perusarvot kohdallaan. Kutsutaan kaikki nämä " ponkkaripojat" kertausharjoituksiin. Moniko näista "tatsapojista" on käynyt armeijan ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2700
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2567
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe