Se kalvava tunne joka pitää jotenkin purkaa pois sisältä.
Vihankohteeni on ihminen, joka jo noin 15 vuotta sitten sotki elämäni ja teilasi kokonaan.
Hän sai minut siihen pisteeseen, että olin täysin kykenemätön mihinkään.
Hän oli todella aktiivinen ja pirullinen. Hän käytti sellaisia keinoja, johon ei kukaan aikuinen terve ihminen alentuisi. Hän yksinkertaisesti pilasi elämästäni monet vuodet.
En kuitenkaan ole ainoa jonka hän on teloittanut, sillä hän on harjoitellut jo peruskoulusta alkaen.
Taitavana manipuloijana, hän saa yleensä ihmisiä mukaansa painamaan haluamiensa uhrien päät mutaan ja nauraen potkimaan heistä viimeisetkin voimat.
Nämä kokemukset olivat kamalia. Niistä oli päästävä eroon!
Opettelin ajattelemaan, ettei häntä ole olemassakaan, eikä minun tarvitse olla missään tekemisissä, vaikka sukulainen onkin.
Luulin ettei minulla ole enää mitään tunteita sitä ihmistä kohtaan ja ettei se voi mitenkään hetkauttaa elämääni. Hyvin on mennyt monta vuotta ja olen saanut elämääni takaisin. Mutta kuinka sitten kävikään.
Minulla on mieleinen harrastus, joka on ollut mahtava henkireikä tässä elämässä. Nyt tämä ihminen tuli sinne, tietäen että olen siellä ja että se on minulle kovin tärkeä. Yllätin itseni, sillä en voi edes kuvailla sitä vihan ja inhon tunnetta, joka minussa heräsi. Näen taas hänen naamansa, jota olen oppinut inhoamaan, kuulen inhottavan naskaliäänen, joka karmii selkäpiitä, joka viikko, huh, miten jaksan
Päätin kyllä etten periksi anna, mutta nyt tuo harrastukseni on kaikkea muuta kuin mukavaa. Oksennan joka kerran kun sinne menen ja kun sieltä tulen.
Miten ihmeessä pääsen tämän vihan tunteen yli?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Opettele ajattelemaan niin, että et tunne häntä lainkaan. Koska hän ei ole hyväksynyt sinua sukulaisenaan, niin että teidän välillä vallitsisi läheinen suhde; miksi sinä tunnekärsit hänen läsnäolostaan.
Opi ajattelemaan vaan sitä harrastustasi ja iloitse siitä, älä kuka tai ketä siellä on läsnä harrastamassa.
Olet erillinen yksilö, vaikka sukulaisuus on sukulaisuutta.
Voit käyttäytyä niin, ettei hän ole sinulle kuin vaan ilmaa.
Elä vaan omaa elämääsi ja älä välitä hänestä, kyllä hän vielä saa oppia...aikanaan.