Onko kauniita yksinäisiä naisia ja komeita yksinäisiä miehiä?

yksinäinen kyllä,mutta kaunis en...

Nainen laita yhteystietosi

ei tänne saa laittaa yhteystietoja

Bi-seksuaalit ne nuohoaa joka reiän ja levittelee tautejansa ympäriinsä. Ymmärrä tollasia miehiä, jolle kelpaa kauniit miehet ja naiset himojensa tyydyttämiseen. Ällöttävän irtastaita irstailijoita uuhhyh.

ois kiva löytyy komea/hyvännäköinen yksinäinen mies... ja vaihtaa ajatuksia... iältään 26-30 vuotias. Itse olen 28 vuotias...

Minä olen David Beckhamin näköinen mutta en kelpaa naisille, koska olen kiltti, kunnollinen, ujo ja en ryyppää.

Ja minä olen lottamarin näköinen varattu nainen, komean, raamikkaan, ihanan ja hellän ja suloisen ja söpöliinin miehen tavallinen nainen.

Seurusteleminen on kauniiden ja komeiden ihmisten yksinoikeus. Muiden on turha haavella parisuhteesta. Tai ainakaan minä en haaveile.

Kyllä ne vähemmänkin kauniit seurustelevat yhtälailla. Ei siitä kannata stressiä ottaa. Seurustelu on yliarvostettua.

Minä olen hyvännäköisehkö yksinäinen mies.

Sinkkumies, en ehtisi seurustelemaan tällä työmääräällä, mitä nyt teen (*_*)

Minäkään en tiedä mikä olen, taidan olla kaunis ja rohkea tai sitten varattu ja pelokas vai olisinko ruma ja tyhmä tai yksinäinen ujo ja arka, tai hirrrrrveen raitis himoliikkuja tai vaikkapa himokas seksikäs sänkykamari silmät omistava säihkysääri.....'

sen vaan tiedän, että mulla ei ole miestä, ei koiraa, ei kissaa, ei kultakalaa...

ja olen makkara ja suklaa dietillä..ja menen nyt yksin nukkumaan ja näkemään himokkaita tummasuklaa ja Atria makkara unia.

Muutamia elämän opetuksia:

Mies, kannattaa hakata naisia turpaan koska naiset tykkäävät siitä. Mitenkään muuten en voi selittää miksi muutamat tuntemani naiset seurustelevat sellaisten kanssa.

Nainen, kannattaa antaa heti ekoilla treffeillä jos haluaa saada miehen.

Raha tuo onnea, vain köyhät ovat toista mieltä.

Kaikki ovat kauniita jos pidät silmät kiinni...viinakin auttaa myös.

Olen. Entä sinä?

Naisilla on ennakkoluuloja rumia kohtaan. Siksi miehet jää yksinäisiksi. ELi jos naiset vois niinku tutustuu rumaan mieheen vänän aikaa niin ne huomais et ne on mukavia ja turvallisia jotka osaa huolehtia naisestaan..

Olen 29 vuotias mies, ja olen mielestäni kohtuullisen komea. Treenaan pari kertaa viikossa ja syön terveellisesti.

Luulen että tulen olemaan ilman parisuhdetta koko ikäni. Ei sillä ettenkö toisinaan kaipaisi naisen läheisyyttä, mutta en etsi suhdetta koska olen eräiden kokemusten vuoksi lakannut luottamasta ihmisiin.

Pysyn siis mielelläni yksin ja torjun ystävällisesti ne naiset jotka toisinaan osoittavat kiinnostusta minua kohtaa, näin en enää niin pahasti satuta itseäni kun en sido itseäni tunneperäisesti kehenkään.

Kaunista ja pahasti yksinäistä naista ei ainakaan ole.

Miehiä voi niin olla...

Mitä ne on?

''niin... oletko kaunis ja yksinäinen nainen, tai hyvännäköinen yksinäinen mies?''

Kyllä, olen hyvännäköinen yksinäinen mies. Tämä siksi että ulkonäöllä ei kavereita saada, enkä osaa käyttää naisilta saatua huomiota hyväkseni.

Mua jotenkin ällöttää kun muuta kutsuvat itseään todella hyvän näköisiksi. Voin vaikka lyödä vasemmasta kiveksestäni vetoa että jos tulisin katsomaan jokaista ihmistä jotka kutsuvat itseään hyvännäköisiksi törmäisin varmaan aika tavan omaisiin naamoihin joita en kahdesti vilkaisisi.

Muistan kun joku teki keskustelun tänne siitä että on tutkittu ja hutkittu että yksinäiset ovat keski arvoa älykkäämpiä ja johan sinne kerääntyi koko maailman ¨älykkäimmät¨ ihmiset. Vähän sama homma ilmeisesti täällä.

Tää ilmiö varmaan johtuu todella huonosta itsetunnosta. ¨pakkohan minun on jollakin tavalla erityinen olla. Sen takia olen yksinäinen. Juu, näin sen täytyy olla!¨

löytyy!!

Kaikki kauniit ja komeet on varattuja. Ei ole kuin rumia yksinäisiä miehiä ja naisia. Rumat yksinäiset naiset ei kelpuuta rumaa yksinäistä miestä joten yksin ollaan loppu elämä.

olen ihan nätti nainen,mutta yksinäinen,netin kautta ei natsaa,eli hakusessa kivan näköinen mies:=)48v.170/52

Olin syntyessä niin komea että hoitajat ihastuivat ja mieslääkäri oli kateellinen.

Voin sanoa oman ulkonäköni ihan suoraan. Olen vähän ylipainoinen (en kauhean näkyvästi), yleensä lyhyt koko naama parta, epä symmetriset kasvot, kalpea, mustat silmän aluset. Osaan pukeutua hyvin. Olen nyt 23v mies/poika

Nuorempana olin todella lihaksikas hevi tyylinen, todella hyvä iho, noh epä symmetriset kasvot, lievät silmän aluset. Muhun oli koko ajan naiset/tytöt kiinnostunut ja kavereita oli paljon. Silloin 13-17 vuotta,

Heti kun aloin lihoa ja mennä huonompaan kondikseen niin naiset ei katso enää kahta kertaa eikä flirttaile IKINÄ. Kaverit katosi myös mutta muista syistä.

No mä oon kuin suoraan kauhuleffasta ja oon sairaan näkönen, kalpea ja laiha. En edes jaksa panostaa ulkonäkööni. Sitä se masennus teettää... Miehet varmaan vaan lähinnä säikähtää mua.

En ole komea mutta ajoittain yksinäinen kyllä.

Lainaan käyttäjältä: timppa.86

"En ole komea mutta ajoittain yksinäinen kyllä."

ei se yksinäisyys ja parisuhde ole vain ulkonäöstä kiinni.. terv. nuori mallintöitä tehnyt nainen.

Niinpä... Tiedä siitä kauneudesta sitten. Meneehän tämä aika tässä koneen ääressä vallan hyvin.

Olen niin itsetunnoltani latistetu, etten enää osaisi edes kehua itseäni. Kai sitä jotakuinkin parituhatta kertaa on kauniiksi tullut haukutuksi, joten ajattelin sitten jatkaa tätä ketjua.

Saan miesseuraa todella helposti, useimmiten lähden ulos yksinäni. Olen vaan valitettavasti todella tunteellinen ja syvällinen luonne, ja ujous iskee baarin ulkopuolella helposti.

En voi väittää olevani aivan ypöyksin, mutta naiset eivät mitenkään hakeudu seuraani.
En kyllä keksi heidän kaikkien kanssa mitään puhuttavaakaan. En vaan yksinkertaisesti osaa pitää puoliani jotta minuakin kuunneltaisiin, joten olen ennemmin se kiltti ja miellyttämisenhaluinen, eli epäkiinnostava. Kun aloittelen uusia harrastuksia, olen juuri se joka jää helposti jotenkin ulkopuoliseksi. Kielikursseilla kukaan ei hakeudu viereeni istumaan tai yritä tehdä tuttavuutta.


Muutama ystävä on, ja heidän kanssaan olen täysin oma itseni. Kun minut oppii tuntemaan, väitän olevani todella rento, empaattinen, huumorintajuinen ja avoin. Mutta en avaa itseäni juuri kellekään, hylkäyskokemuksia on niin paljon.

Tällä hetkellä en tiedä edes haluaisinko seurustella. Minulla oli todella sosiaalinen ja kaikkien kuulema kahdehtima mies kesän ajan, mutta hänkin muutti todella kauas pois. Hän sai minussa esiin paljon hyvää ja aloin uskoa itseeni ja kykyihini. Nyt olen taas alamaissa.

Tälläkin hetkellä minulle tekstailee ajoittain (ainakin silloin kun satun tulemaan mieleen eli pe-iltaisin tai sunnuntaisin) kolme eri miestä. Yksi heistä on ihan mielenkiintoinen ja voisi jopa olla aidosti kiinnostunut. Hänelle kerroin jo kättelyssä, että vaikka tavatessamme olin iloisen, sosiaalisen ja reippaan oloinen, olen silti tietyllä tavalla erakko ja yksinolo on tuttua. Ei se häntä tunnu haittaavan.
Hän ei vaan kuulema voi käsittää sitä etten ole mitenkään pidetty ja puhelimeni ei soi yötä päivää. Hänen mielestään olen mitä herttaisin, ystävällisin ja sympaattisin ihminen.

Yritän tsempata itseäni olemaan edes hitusen positiivinen, mutta monesti suru valtaa mielen. Kun tekee aloitteita ystävyyteen ja tutustumiseen, se jää yksipuoliseksi. Tuntuu nololta soitella jollekin aina itse ja yrittää kutsua ihmisiä jonnekin, kun itse ei sitten saa vastakutsuja kuitenkaan.

Ankeinta on se, ettei todellakaan itse tiedä, miksi ei kelpaa tyttöporukoihin ja miksi jää siksi naiseksi, jota ei lounastunnilla pyydetä seuraksi. Siihen kun kukaan ei ole antanut vastausta.
Joskus olen niille harvoille ystävilleni valittanut tilannettani, ja he vain jaksavat toistella, että olen todella mukava ja hauska ja luotettava. Ei se näköjään riitä.

>>miksi jää siksi naiseksi, jota ei lounastunnilla pyydetä seuraksi.
Saattaa olla että muut voisivat ilahtua siitä että sinä pyydät heitä. Tai kysyt saako tulla mukaan. Tutustuminen vie aikaa.

>>Olen niin itsetunnoltani latistettu. Hylkäyskokemuksia on niin paljon.
Tämä jäi ihmetyttämään. Mikä sen on latistanut, ketkä ovat hylänneet?

>>miksi ei kelpaa tyttöporukoihin
Porukoita on monenlaisia. Nyt kuntavaalien alla voin laittaa vertauskuvaksi sen että jos olet kokoomuslainen ja tyttöporukat perussuomalaisia, niin olet hakeutunut vääränlaiseen porukkaan. Pelkkä ulkonäkö voi viitata että kuuluisi jompaan kumpaan ryhmään.

Tunnistan kirjoituksesta moniakin ongelmakohtia, mutta viime kädessä pitää vaan olla aktiivinen ja yrittää tutustua ihmisiin. Jonkun voi saada kaverikseen, ja niistä pitää pitää kiinni.

No arvaa vaan olenko kysynyt, ja edelleenkin kysyn sitkeästi ihmisiä lounaalle, mutta loppupeleissä olen huomannut, että naiset muodostavat näitä tiiviitä porukoita, joilla aina liikutaan ja vaikka roikkuisi jossain porukassa mukana, niin itse pitää olla koko ajan yksipuolisesti aktiivinen. Mielestäni on outoa että jos itse pyytää ihmisiä syömään, niin harvapa tekee sitä minulle. Jokin siinä siis mättää.
Vapaaehtoisestihan sitä muodostetaan porukoita, mutta jos yksi tarjoutuu pyytämättä mukaan, harvemmin kukaan kehtaa kieltäytyäkään päin naamaa. Naiset eivät sano suoraan, vaan jättävät ulkopuolelle, se siinä on jäätävintä psykologisesti.

Hylkäyskokemuksista sen verran, että niitä on kertynyt jo niin paljon, etten saisi päivässä kirjoitettua tähän. Kouluaikoina hyvät ystäväni ovat puukottaneet selkään, vaikken ole tehnyt mitään sellaista että sen olisin ansainnut. Jos olen ystävystynyt jonkun kanssa "bestikseksi" asti, niin minut on kylmästi sysätty syrjään kun parempi ystävä on löytynyt ja alettu suorastaan ilkeiksi.
Vanhemmalla iällä ystävikseni olettamani ihmiset ovat mm. yrittäneet poikaystävääni selkäni takana tai jättäneet porukoista ulos. Perhesiteeni ovat myös löyhät, ja kun vanhempani erosivat, äitini ei ole välittänyt meistä lapsista juurikaan. Hän ei ole koskaan esim. käynyt luonani nykyisessä asunnossa, vaikka olen pyytänyt kymmenet kerrat. Opiskeluaikanani kymmenen vuoden aikana hän kävi kerran luonani. Joudun aina näkemään itse vaivaa tavatakseni häntä. Hän ei koskaan soita minulle.
Tässä nyt vain osa kokemuksistani, ja oma lukunsa ovat pettäneet ja hyväksikäyttäneet miehet.

Porukoita on monenlaisia. Mutta olipa porukka mikä tahansa, lopputulos on aina sama.
Olen ehkä sitten tuota "kokoomuslaista" sektoria, ja siitäkin saan aina kuulla kettuilua. Pidän tyylikkäistä vaatteista ja panostan ulkonäkööni mielelläni. Työpaikalla pöytäkeskustelussa joku aina heittää, että "Siis eiiii, miten sää viitsit ja pystyt kävellä tollasilla koroilla aina?" tai "Ei hemmetti, mä en ikinä maksais huivista noin paljoa, en tajua!" yms. Jos kerron että olin viikonloppuna baarissa, joku tokaisee "Miten sä jaksat tuossa iässä jossain ravintolassa, on kyllä mulle niin vieras paikka, ei viitsisi millään, hirveää porukkaa niissä, huohh...". Kyllä siinä lopettaa asioistaan kertomisen aika nopsaan, ja tuntee olonsa oudoksi linnuksi.

On niitä joitakin kavereita, jotka ovat tuossa mielessä samalla aaltopituudella, mutta aika ja välimatka tekevät tehtävänsä, eikä entiseen malliin tavata tai pidetä enää yhteyttä.

Voin laskea yhden käden sormilla ne ihmiset, joiden kanssa viihdyn ja olen oma itseni. Sitä vaan oppii kuten lehmä sähköaidasta, että kun tarpeeksi yrittää ja saa sähköiskuja, on parempi antaa olla. Torjumiset ja ulkoupuoliseksi jättämiset syövät niin paljon itsetuntoa, että tuloksena on loputon kehä --> kun olet jo valmiiksi anteeksipyytävä ja koet huonommuutta, niin todennäköisyys joutua muiden kaltoinkohtelemaksi nousee. Ihmisestä voi sanatta lukea niin paljon. Niin paljon pystyy vaistoamaan, ei pidä aliarvioida kanssakulkijoita siinä mielessä.

Tarvitsen varmaan lobotomian, jotta voin nousta tästä suosta. Jos ei enää kunnioita itseään, ei kukaan muukaan kunnioita. Eri asia on, oliko muna vai kana ensin :((

>>Vapaaehtoisestihan sitä muodostetaan porukoita, mutta jos yksi tarjoutuu pyytämättä mukaan, harvemmin kukaan kehtaa kieltäytyäkään päin naamaa

Melkeinpä jäin sanattomaksi. Jos osaisin ratkaista tämän, niin vastaisin siinä samalla itsellenikin... Ei tähän ole kuitenkaan helppoa ratkaisua koska sitä ei voi ratkaista yksin.

Ehkä tämä mukaan ´tunkeminen´ on kuitenkin se toimivin konsti, pahinta on jättäytyä kokonaan ulkopuoliseksi. Hankalaahan se on jos se porukka on sellainen porukka johon et oikeasti kuulu tai koe sitä omaksesi. Silti voi olla hiljaisenakin mukana ja katsoa onko porukassa joku jonka kanssa voi viihtyä.

Kyllähän sitä voi tunkea itsensä mukaan, mutta mikään ei ole niin murskaavaa kuin itsua porukassa, jossa kukaan ei keskustele sinulle tai keskeyttää aina, tai huomio on lähinnä kettuilua.

Se on kaikesta yrittämisestä huolimatta itsetuntoa syövää, kun jokaisessa uudessa porukassa joutuu aina olemaan itsekseen, ja jos on aktiivinen pelkästään itse, se ei kanna kuin tähdenlennon verran.
Vaikkei sanoisi sanaakaan eikä vielä olisi tutustunut keneenkään, se jokin torjuu ihmisiä ottamasta kontaktia. Mietin tuossa juuri yhdellä kurssilla tuota, että mikä on kun en ole vielä ehtinyt edes suutani avata, niin kukaan ei viereeni tule tai halua olla parini. En ole epäsiisti, päinvastoin, mutten mikään seksillä pelaava paljastelija toki, hymyilen ihmisille, otan kontaktia. Mutta ei. Sama toistuu vaikka tulisin paikalle verkkareissa ja laittautumatta, eipä silti. Maksaisin aika paljon jos joskus saisin tietää missä vika.

Jos joskus pääsen sitten tutustumisasteelle, niin olen jo niin niska henkisesti kyyryssä, etten osaa olla avoin ja luonteva kovinkaan helposti.

Kai tässä pitää kääntää asia kohta niin, etten edes hae kontaktia keneenkään, vaan olen ylhäisessä yksinäisyydessäni näyttäen siltä, ettei edes kiinnosta.

>>kukaan ei viereeni tule tai halua olla parini.

Voi olla että se liittyy siihen että sinua pidetään parempana ja siksi nähdä vaivaa että muut uskaltaisivat olla tasa-arvoisia kanssasi (kuten johtaja / työntekijä). Ei varmaan lohduta, mutta samaa ongelmaa minäkin koen. Ulospäin kohtelias ja siisti yms., sisältäpäin arka ja epävarma. (Isäni on käynyt asunnossamme 1 kerran 13 vuoden aikana siksi että kiristin hänet tulemaan yms.)

Kurssin jälkeisellä risteilyllä kun tutut naiset olivat ottaneet juomia sain kuulla mikä minussa on vikana. En kysellyt muiden kuulumisia (tai mitkä ne yksityiskohdat olivat), mutta selkeästi minun olisi pitänyt olla aloitteellinen ja osoittaa kiinnostusta muista eikä pitää asiallista välimatkaa ja odottaa sopivaa jutteluhetkeä. Pelkkä läsnäolo ei riittänyt, olisi pitänyt tehdä enemmän.

Olisi mielenkiintoista seurata tilannetta, etenkin sitä minkä koet kettuiluna ja miten sinut keskeytetään, eli onko se keskeyttäjän kannalta puolustelua (että hänkin on hyvä) vaiko jotain muuta.

Vaikea sanoa. Olen ko. kurssilla kyllä todella toisesta maailmasta kuin muut, mutta tässä maailmassa on ennenkin erilaiset ihmiset pystyneet tutustumaan toisiinsa. Joskus kun yritän vääntää juttua jonkun kanssa, niin oikein kiukuttaa kun vastavuoroisesti sitten koskaan ei minulle aleta juttelemaan. Ainako pitää vain itse avata suunsa? :/

Työpaikallakin menen kahvikupin kanssa usein kyselemään kuulumisia ja toivottelemaan huomenet läheisimmille kollegoille, mutta se siitä sitten, sen jälkeen saan olla itsekseni kun he pyytävät toisiaan syömään ja jutustelevat pitkin päivää. Eli oma yritys ei auta. Jos kysyn joltakulta, miten menee ja mitä kuuluu, minulta ei kyllä kysytä vastaavaa. Jaksaako tätä sitten turhaan, en tiedä.

Olen kuin eri ihminen esim. töissä kuin vapaalla niiden muutamien ystävieni kanssa. Parhaiten tulen toimeen reippaiden, jopa hieman ronskien tyyppien kanssa, jotka sanovat mitä ajattelevat ja joiden kanssa voi pitää hauskaa. Olen lady-habituksestani huolimatta ehkä melko luonnonlapsi, eli
saatan hyvien tyyppien kanssa intoutua olemaan lähes riehakas. Sille asteelle pääseminen vaatiikin kyllä pitkän tutustumisen ja hyväksynnän tunteen molemminpuolisesti.

Joskus minullekin on baarissa tultu avautumaan (muistaakseni lukiosta lähtien), että olen niin tyylikäs ja kaunis ja jotenkin eteerinen ja hieno ja varakkaan näköinen ja mitä lie. En ollut uskoa korviani. Kerran eräs työkaverini, mies, humalassa jutteli kanssani ja heitti minulle aika ankaraakin vitsiä. Minä sitten jossain vaiheessa sanoin, että kiitti vaan tuostakin kommentista, puoliksi leikilläni. Mies siihen tokaisemaan, että mitäs sinä loukkaantumaan, sullahan on niin hyvä itsetunto. Siis mitä? Sanoin sitten hänelle, että kuule päinvastoin, kommenttisi koski minuun, ja otan helposti nykyään itseeni koska olen niin epävarma. Mies jäi haavi auki miettimään asiaa. No, jatkossa hän oli pehmeämpi, joskin lähes välttelevä kohtaani.

Miesystäväni, edellisen siis, mielestä minussa ei ole mitään vikaa. No, hänhän ei ollut objektiivinen arvioija vaan ihaili luonnollisesti tyttöystäväänsä yli kaiken :). Lähinnä mies pohdiskeli, että naiset eivät samaistu minuun varmaankaan helposti, koska (muka) minulla on hyvä yleistieto ja -sivistys, enkä juurikaan puhu small talkia, ja saatan vaikuttaa siltä, että päden jos haluan keskustella muustakin kuin säästä tai ammun joskus melko vahvojakin mielipiteitäni kun turhaudun. Mies sanoi, että hänelläkin on vaikeuksia päteä keskusteluissamme, vaikka paljon tietääkin. Lisäksi kuulema olen erittäin herkkä ja kaikkia hänen tuntemiaan naisia tunteellisempi, joten puhun mielelläni syvällisiä.

Yritän, yritän, ja yritän, pärjätä sosiaalisesti ja olla mukavaa seuraa, mutta tässä on asia, jota en voi kontrolloida kyllä näemmä millään. Seuraavaksi johonkin hypnoositerapiaan, luulisin. Jos sekään ei auta itsetunnon ja sosiaalisen vammaisuuden kanssa, olen lost case.

>>Mies siihen tokaisemaan, että mitäs sinä loukkaantumaan, sullahan on niin hyvä itsetunto

Enemmän vahvistuu käsitys siitä että sinulta edellytetään enemmän kuin muilta siitä syyystä että olet sellainen kuin olet. Ystäväsi taas tuntevat sinut, eivätkä siksi vierasta sinua.

Minäkin juttelen firman toimitusjohtajan (pörssiyhtiö) kanssa varauksellisti vaikka meillä onkin yhteisiä mielenkiinnon aiheita ja tunnemme toisemme yli 10 vuoden takaa. En pyydä lounalle enkä kahville. Silti hän vaikuttaa mukavalta mieheltä.

En tiedä onko sinulla varsinaisesti itsetunto-ongelmaa, vaan suurin haitta on se että et koe itseäsi suosituksi. Mikäli saisit aina pakit voisi terapia tulla tarpeeseen, mutta nyt hankaluutena on se että joudut olemaan aloitteentekijänä.

Toiseksi viimeisessä kappaleessasi vastasit itse kysymykseesi. Meillä vaikuttaa olevan vähän sama tarina.

Tälle voisi jopa joku pv vähän nauraa --> olen siis ehkäpä vain ikävä m****u, joka kuvittelee olevansa tutustumisen arvoinen, mutta onkin muiden silmissä jotain muuta. ;D.

Ehkä olen myös hieman lady-like-lookini vanki. Kun on saanut ulkoisesta hillityn siististä ja gracekellymäisestä (not my words) habituksestaan kehuja (niitä ainoita joita yleensä naisilta saan), niin hevillä ei halua murentaa sitä mielikuvaa, jonka on antanut. Kun sitä oikeastaan on lähinnä suurpiirteinen, kaikkea muuta kuin tiukkapipoinen, vähän boheemisieluinenkin, niin niitä piirteitä ei sitten anna kaikille näkyä. Vaikea selittää :) Ja taas kovin räyhäkäs, rento ja huumorillahöystetty käytös saa kyllä näennäisen hyväksymisen, muttei arvostusta.

Ehkä pitäisi muuttaa isompiin ympyröihin ja lakata miettimästä kavereita lainkaan.
Näinhän minulle ne humalaiset sanovat: et sinä täältä vertaistasi miestä, työtä tai ihmisiä löydä, olet ihan eri maata. Mitä sitten tuo ikinä tarkoittaakaan :(

"et sinä täältä vertaistasi miestä, työtä tai ihmisiä löydä, olet ihan eri maata."

Tähän sopii taas se kuntavaalivertaus. Jos itse olet kokoomuslainen niin et kuulu perussuomalaisten joukkoon (tai päinvastoin). Tai konttoritoimihenkilö ja tehdastyöntekijä ovat eri ryhmää.

>>olen siis ehkäpä vain ikävä m****u, joka kuvittelee olevansa tutustumisen arvoinen

Ei sentään noin. Tutustumisen arvoinen, mutta muut samankaltaiset ihmiset ovat voineet osoittaa että kauniit ja fiksut voivat olla ilkeitä ja hyväksikäyttäviä. Ja että voivat valita kaveriksi kenet milloinkin haluavat.

Sikäli toisten silmissä olet ehkä jotakin mikä pitäisi todistaa muuksi. Esimerkiksi tavalliset miehet jättävät kauniit naiset rauhaan vaikka sisällöstä (luonteesta) eivät tiedäkään mitään. Turha käydä hakemassa pettymystä.

Ajattelemisen arvoinen kommentti. Elämä on jotensakin epäreilua, jos joudun todistelemaan hiki otsalla muille ihmisille että "hei, olen ihan ookoo -tyyppi". Ymmärtäisin sen, jos kulkisin nenä pystyssä ja olisin tyly, itsekäs tai pinnallinen luonne.

Itseäni eivät tavalliset miehet onneksi karta, ja olen aina valinnut kumppanin muilla kuin ulkoisin perustein. En todellakaan halua kuullostaa itseriittoiselta, mutta miehiä ympärilläni on pyörinyt aina. Johtuen ilmeisesti (ja kuulema) ulkonäöstäni. Kiinteitä suhteita on silti ollut vaikea muodostaa. Olen arka luottamaan ja kyllästyn jos mies ei tarjoa älyllistä(kään) haastetta. Moni haluaisi vain seksiä, mutten kykene yhdenyön säätöihin.

Tämä viimeisin mieheni oli kaikkea mitä elämältä voisin haluta. Niin kaunis ihminen sisältä ja ulkoa, ja ymmärsi minua lähes sanoitta. Koska hän arvosti persoonaani niin paljon, nousin kuin aurinko ja loistin niin kauan kuin hän seurassani tässä elämässä oli. No, tuota on enää turha jauhaa, mutta kaihoisina hetkinä toivoisin tapaavani edes kerran vielä miehen, jolla on niin valtavan hieno luonne ja terve itsetunto. Mutta nämä ovat kai once in a lifetime -tapahtumia. Muistot ainakin jäivät ja tuovat heikkoina hetkinä voimaa. En voi olla täysin nolla, koska niin ihana ihminen rakasti minua :).

>>En todellakaan halua kuullostaa itseriittoiselta, mutta miehiä ympärilläni on pyörinyt aina.

Niin. Miesseuraa löydät ehkä liiankin helposti (tarjontaa on liikaa), mutta naisseuran eteen joudut tekemään töitä. Monelle muulle se menee päinvastaisesti.

En usko että sinulla on todellista aihetta itsetunto-ongelmiin, vaan sinun pitää etsiä itsesi kaltaista seuraa oikeista paikoista. Eli ihmisiä joilla on samankaltainen koulutus, ammatti, harrastus, ja mitä niitä onkaan.

Ja yritä tehdä töitä tuon itsesi vähättelyn lopettamiseksi. Kuten itsekehuakin pidetään vähän pahana niin itsensä väheksyminen on piilotettua kehujen pyytämistä. Aidon kiitoksen saaminen tuntuu upealta, eli sellaiset tekevät kenet tahansa iloiseksi.

Olen kyllä panostanut siihen, etten vähättelisi itseäni, mutta itsestäni todella ja reilusti joskus tuntuu, että olen pelkkä nolla. On hetkiä jolloin itken itseni uneen, ja hetkiä kun tuntuu ettei jaksa enää yhtään.
Koska en kuitenkaan ole suisidaalinen, olen päättänyt sätkiä tässä elämässä mukana ihan piruuttanikin ;).

Toisaalta, ne hetket kun joku aidosti ihmettelee, miksi olen niin arka ja epävarma, ja kertoo minulle että olen ihana ja tärkeä ja empaattinen ja rehellinen, tuntuvat niin hyviltä, että tippa tulee linssiin silloinkin. Ja hetken tie on niinsanotusti kevyt. Itsetuntoni on erittäin ulkoaohjautuvaa sorttia. Eli ei terve.

Tästä kaupungista ei oikein löydy samanhenkistä seuraa, ja olenkin hakeutumassa pk-seudulle, tai ulkomaille, jotta en homehdu pystyyn ja maailmani mene entistä pienemmäksi. Mutta kannan kuitenkin sisälläni samaa tuskaa, ja sitä on työstettävä. Joskin hyvät, positiiviset kokemukset ja hyväksyntä vahvistavat itsetuntoa parhaiten. Kun saisi jostain langanpäästä kiinni :)

Katsoin muistini virkistämiseksi sen Kellyn, ja äitini tuli siitä mieleen :)

>>itsestäni todella ja reilusti joskus tuntuu, että olen pelkkä nolla.

Tuttua se on minullekin, mutta olen opetellut olemaan vertaamatta itseäni muihin. En pysty juoksemaan maratonia alle 2 tuntia 10 minuuttia (kuten maailmanmestarit), mutta 10 kilometrin juoksu menee milloin vain. Olen tyytyväinen siihen saavutukseen, ei siihenkään kaikki pysty.

Tärkeintä on että itse hyväksyy itsensä, muiden hyväksyntä vaihtelee sen mukaan keneltä kysyy. Ei minulla soi puhelin, eikä facebookissa ole kaverikutsuja, mutta tiedän miten voisin yrittää muuttaa tilannetta. En odottaisi enää että muut haluavat kaverikseni, vaan yrittäisin itse tarjota sitä nykyistä enemmän muille.

Eli en enää odota päivälliskutsua, vaan minun tulee tarjota sitä itse jollekulle. Ja jos tai kun se ei jollekulle sovi niin etsin jonkun toisen joka saattaisi yllättyä positiivisesti. Suurin kynnys tehdä näin olen minä itse. Oikeita torjuntoja on ollut loppujen lopuksi vähän, mutta muutama tapahtuma on päässyt aiheuttamaan vahinkoa.

:)

Hatunnosto asenteellesi. Itse en ole henkisesti tarpeeksi kypsä olemaan yksipuolisesti aktiivinen turhautumatta ja alkamatta miettiä liikaa.
Joskus iskee draivi kutsua ihmisiä kylään ja ties minne, mutta se lopahtaa heti jos en saa vastakaikua vastakutsun muodossa koskaan. Harvoin kukaan kieltäytyy mistään, mutta jälkeenpäin on hiljaista.

Kesällä sosiaalisissa suhteissani oli oikea piikki, *reps*. Olin mm. seurustelusuhteestani niin innostunut ja onnellinen, että aloin kaivata myös vanhojen ystävyyssuhteiden päivittämistä ja muutenkin rantautumista kyläilykulttuuriin. Otin sitten yhteyttä mm. vanhaan työkaveriini, jonka kanssa aikoinaan paljonkin puuhastelimme. Kävimme kesäteatterissa ja oli ihan kivaa, joskin mieheni oli juuri poistunut kuvioista kyseisenä päivänä, joten ehkä hivenen haikea fiilis painoi päälle.

Tämän illan jälkeen ex-työkaveristani ei ole kuulunut. Ja koska olen yliherkkä ja negatiivinen, tulkitsen sen niin, että koska kaveruus on vastavuoroisuutta, ja hän ei käytä vuoroaan, hän lähti teatteriin vain kohteliaisuuttaan. Jos olisin hyvä tyyppi tmv, hän ottaisi yhteyttä ja jatkaisi virinnyttä yhteydenpitoa. Näitä vastaavia caseja tapahtui kesällä muutama, ja totesin, että okei, kertapommi minua näköjään riittää joillekin. --> Ja taas ihan down.

Tänään oli töissä suht. mukava päivä, ja rento meininki. Sen jälkeen pe-pulloarvonta, jossa voitin yhden kollegan lisäksi. Hilpeä fiilis kesti siihen saakka, kun yksi muu työkaverimme tuli ja onnitteli tätä toista voittanutta, ja käveli ohitseni :D. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Ihan mitätön asia, mutta merkitys on suuri --> mitäpä minulle mitään sanomaan. Päivä oli pilalla kun ärsytti, mutta mielestäni epäkohteliaisuus ei ole minun ongelmani, vaan tuon työkaverin. Hän on juuri se, joka aiemmin on jättänyt minua mielellään ulkopuoliseksi, ja juuri se joka kysyy vieruskaveria syömään ja minua ei. Siksi tuntosarvet ovat hänen suhteensa melko herkät.

>>Hän on juuri se, joka aiemmin on jättänyt minua mielellään ulkopuoliseksi, ja juuri se joka kysyy vieruskaveria syömään ja minua ei.

Kaikkien kaveri ei voi olla. Syy miksi hän välttelee tai ujostelee voi olla mikä vain.

>>Jos olisin hyvä tyyppi tmv, hän ottaisi yhteyttä ja jatkaisi virinnyttä yhteydenpitoa.

Nämä eivät välttämättä liity toisiinsa. Vaikutat hyvältä tyypiltä, mutta ehkäpä hän vaan odotti sinulta ehdotusta seuraavasta tekemisestä - ja on tahollaan pettynyt kun ei sitä ole tullut?

Mielenkiintoista ajatustenvaihtoa, ja sen perustella minä voisin lähteä kanssasi lounaalle. Mutta se ei tietenkään ole sama asia. Toisaalta et ole sen työkaverin kanssa juttelut näitä samoja asioita, ja jos mietit tarkkaan niin haluaisitko edes keskustella hänen kanssaan näin henkilökohtaisista asioista? Kuten alussa mainitsin niin kaikkien kanssa ei voi - eikä kannata olla kaveri.

" Jos olisin hyvä tyyppi tmv, hän ottaisi yhteyttä ja jatkaisi virinnyttä yhteydenpitoa."

Tulipa mieleeni kysyä että vieläkö luet näitä, ja miten sinulla menee?

Samalla tulee pohdittua itsekin näitä asioita. Ratkaisut eivät ole nopeita tai helppojakaan toteuttaa, mutta on hyvä saada jokin pidemmällekin osuva tavoite ja kun tilaisuus tulee niin tahtoa toteuttaa se oikea-aikaisesti. Eikä vaan aina odottaa että läsnäolo riittää ja mukavana ihmisenä tulisi huomatuksi jonkun toisen toimesta.

Olen yksin jäänyt hiljattain 50 oleva nainen, olen ikäisekseni aika hyvä olen tumma pitkä hiuksinen ja hyvä ryhtinen ihan naisellinen nainen. En ole niitä jotka kehuuvat itseään koska kauneus on katsojan silmissä, mut tiedän et en voi olla kovin rumakaan koska miehet katseleevat minua, ja en pidä itsekkään itseäni rumana. Kyllä minä olen sitä mieltä että kaunes on oltava myös sisäistä, tiedän montakin kaunista ihmistä, mut sisäinen ihminen pilaa sen mikä on ulkoinen, ja taas jos on vähemmän kaunis, niin sisäisesti kaunis ihminen kaunistaa sen ulkoisen kuoren.

Onhan mulla vielä 18-vuotiaana aikaa etsiä, mutta olen yksinäinen... kaunis en hyvällä tahdollakaan. Jos en kellekään kelpaa, olen hitto sitten yksin. Ketään ei voi pakottaa elää mun kanssa, mutta kelpais mulle ystävätkin. Niitäkään ei oikein ole, yksi ainoa... Kaverit taas jättää pulaan, jos tulee pulmia.

Huvittavaa,mite joku mieltää itse itesä "hyvän näkösek"s En panis!

Itse olen kyllä kuulemma todella kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisesti ja ihmiset kiinnittää kaikkialla liikuskellessa muhun huomiota. Siitä huolimatta olen yksinäinen, koska ikää tullessa enempi mittariin ystävät/kaverit ovat alkaneet levittäytyä ympäri Suomea ja itsekin vaihdellu useaan otteeseen sekä asuinkaupunkia että työpaikkaa. Toiseksi alalla, jolla ylipäänsä olen vielä toistaiseksi on aivan eri henkisiä ihmisiä, joten heikompi todennäköisyys löytyy sieltä ystäviä. Itse kun olen suht korkealentoisen persoonallinen tapaus, mut hyvin avoin ja sosiaalinen kuitenkin, joten peittelemättä tuon kyllä itseni esille sellaisena kuin olen. Ystävystyn kyllä toisaalta helposti, jos sellainen harvinainen ilmiö sattuu, et kohtaa edes vähänkään samalla taajuudella olevan miellyttävän sympaattisen henkilön, jonka kanssa voi käydä mielenkiintosia avartavia keskusteluja. Tylsät pinnalliset keskustelut kun ei jaksa niin kiinnostaa.. Muutenkin luonteenpiirteinä olevat epä-avoimuus, liika massaan uppoutuminen ja kylmäkiskoisuus tuppaa olee aika turn off ihmisissä. Btw..netin kauttakin olen yrittänyt avoimin mielin tutustua ihmisiin, mut jossain kohtaa toinen on yleensä joko jänistäny tai kadonnu bittimaailmaan. Olenkin todennu asian, et suomalaisiin on ylipäänsä tosi hankalaa tutustua, koska suomalaiset on sen verran juroa ja arkaa kansaa, et jänistävät ennemmin kuin siirtyvät pois omalta mukavuusalueeltaan rohkeesti eli yleinen asenne on jo tosi nihkee. Elikkä ei se yksinäisyys todellakaan ole kiinni mistään ulkonäöstä tms. pinnallisesta seikasta vaan kuinka ympäristössään kohtaa ihmisiä, joiden kanssa syvemmin synkkaa ja viihtyy sekä jotka ovat ylipäänsä avoimia uusille ihmisille. Plus yksinkertaisesti vaan siitä ettei niiden olemassa olevien kaverien kanssa voi ikuisesti asua samalla paikkakunnalla tai muuttaa heidän perässään, kun pakosti jossain kohtaa elämäntilanteet vie erilleen jokaisella ollessaan se itselle räätälöity elämänpolku, jota on hyvä seurata oman intuition mukaan. Siispä ei auta kuin pyrkiä elää mahdollisimman onnellisesti erakkoudesta huolimatta ja vartoilla, et jospa niitä kultakimpaleita löytyisi pikkuhiljaa omastakin asuinkaupungista! :)

Täälä kans yksi ihan katseenkestävä nainen,mutta kavereita ei ole yhtään.
tuttavuutta olen yrittänyt tehdä monien kanssa,mutta turhaan..
on typerää aina yrittää olla iloinen ja tyrkyttää itseään seuraan,jos
kerran seura ei tunnu kelpaavan =( musta olis tosi kivaa saada ystäväksi
toinen kaunis nainen,joka tietää miltä syrjintä tuntuu ja ei tarvitsisi aina jäädä
porukan ulkopuolelle..

Ei oo olemas yksinäistä naista ja se siitä. paitsi hillittömät megafätöt ja sit yh:t jotka on kans fätöjä, noi muuten työtön /syrjäytynyt / yksinäinen nainen on täysi paradoksi.

Kaikki aina lässyyttä että jos on yksinäinen niin tee jotain sen eteen että et olisi. On vaikea tehdä jotain kun ei seuraani haluta. Pitäiskö ampua joku että sais huomiota vai? En minä väkisin ala itteeni tarjoomaan seuraksi.

Olen hyvännäköinen mies, niinsanotusti yksinäinen, mutta omasta tahdostani.
On mulla vientiä riittänyt, mutta ei kenenkään kanssa mitään vakavampaa, en ole vain löytänyt sitä oikeaa, tai sitten en yksinkertaisesti pysty kiintymään ihmisiin
On mulla monia tuttuja yms, mutta en ole halukas luomaan ystävyyssuhteita, en edes muista tai jaksa pitää kehenkään yhteyttä.
En ole myöskään ujo,epäsosiaalinen, kaipaan vain omaa rauhaani, en ole kykeneväinen kiintymään muihin ihmisiin, en edes perheenjäseniini

Ulkoapäin kukaan ei osaisi ikimaailmassa luulla mua yksinäiseksi, enkä edes haluaisi että tiedettäisiin, vihaan jos mua aletaan sen johdosta sääliä, tää on mun oma valinta

Joskus ehkä yksinäisyys masentaa, luultavasti kuitenkin tää päätökseni on loppupeleissä parempi näin.

jatkoa
Monet muhun tutustuneet ihmiset ovat saaneet vaan musta kylmän vaikutelman, kun en halua yksinkertaisesti heihin tutustua.
Monet hyvännäköiset naiset ovat mua tulleet iskemään, osan kanssa on ollut jotain pientä juttua/säätöä, en ole koskaan halunnut kuitenkaan edetä pidemälle, jolloin mua pidetty tunteettamattomana sikana.
Ehkä oon vaan niin itsekeskeinen ihminen, joka luottaa vain omaan itseensä ja haluaa vain keskittyä itseensä.

Nuori oon vielä iältäni, vajaa parikymppinen
Tulevan suhteen vaan pelottaa se että mikäli muutan mieltäni ja haluanki ihmisiä lähelleni, onko silloin jo liian myöhäistä?

Nuorempana elämäntilanteeni oli toinen, oli paljon ystäviä, mutta ajoin lopulta ne kaikki pois omalla käytökselläni.
Kotioloni oli teininä kammottavat, ehkä kaiken kokemani vääryyden jälkeen halusin vaan olla yksin, pettymättä enää muihin ihmisiin, ja pärjätä tässä elämässä omin avuin.

=> vajaa parikymppinen
=> Nuorempana elämäntilanteeni oli toinen

????????

Aika huolestuttavan oloista että nyt jo ennen kuin moni edes on muuttanut pois kotoa kuullostat kuin biologinen kello olisi jo käynyt loppuun ja sammunut.

Te ette ole mitään yksinäisiä. Te vaihdatte täällä netissä ajatuksianne. kuvittelette olevanne vaan yksinäisiä. jos mennään ennen tietokone aikaa ja asutaan jossain metsässä niin sitten voidaan vasta olla yksinäisiä. nyt loppu toi itsesääli-