Samalla tavalla kuin mä? Harmi kun et uskaltanut kohdata. Ehkä me löydetään jotkut muut jotka voi olla konkreettisempiakin.
Osattais vaan unohtaa…
Osattais vaan unohtaa…
No kolahtaako kukaan
Anonyymi-ap
771028
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Kuka ei muka uskaltanut?
Eräs mies ei kyl ainakaan.
Miksi puhut hänen puolesta tuossa?
Ei uskaltanut kohdata = nainen odotti että mies aloittaa kaiken kommunikaation ja tekee aloitteen vaikka ei ole harmainta aavistusta naisen kiinnostuksesta
Kuka siis ei uskaltanut?
No olihan sillä.
Sitähän ei tuon viestin perusteella tiedä oliko vai ei ollut. Täällä palstalla kun näitä totuuksia on helppo heitellä ja odotella toisen tekevän sen mitä itse pitäis tehdä.
Toivottavasti ei. 😅 Riittää pienempikin kolahdus. Sellainen, et pystyy ajattelemaan, toimimaan ja puhumaan.
Muru
No en tiiä oonko.
Sööttiä 😉
Mä tiedän etten ole kenellekään lopulta hyväksi tällä hetkellä joten siksi parempi että en osoita liikaa kiinnostusta. Niin se vaan on.
Ollakseni rehellinen, kukaan ei ole vielä kolahtanut täysillä. Jokaisen kanssa on täytynyt tehdä kompromisseja ja tyytyä våhempään mitä etsin.
Sellaista se on aina. Suurin osa toimii noin ja monesti se joka ratkaisee lopulta on himo. Mitä suurempi viehätys ja himo niin sitä enemmän antaa toiselle anteeksi niitä asioita mitkä ei kolahda.
Tää on kyllä totta. Vaikka toinen olis kaikinpuolin ihana ja samalla aaltopituudella, jakais samat arvot jne, jos ei ole himoa tai viehätystä lässähtää alkuunsa 🤷
Ei ole kukaan kolahtanut niinkuin komea sinisilmäinen mies.
Oikein sydäntä lämmittää lukea tällaista🥰
Ei valitettavasti kolahtanut, siksi ei kohdattukaan.
En ihan oikeasti tiedä
Mitä sinä selität ja kelle etpä ole tainnu kolahtaa kun täällä joudut huuteleen
Ei ole kolahtanut. Ei vaan yksinkertaisesti löydy tai ole ketään jossa olisi koko paketti niinkuin hänessä, vaikka meillä petrattavaa olisikin ❤️
Mitä petrattavaa?
Kerro?!
Enkä kerro.
Selvä! Eli sulla itsellä on vaan petrattavaa todellisuudessa!
Tuo saattaa olla yllättävän totta.
Niin, katsos näin helppoa on lukea ihmisiä 😉
Annoin lukea, siinä on vissi ero 😉
Ei pidä paikkaansa, jos ihan alusta katsotaan.
Milloin oli alku?
Heti siinä ennen alkumetrejä 😉
Alkumetrit oli vuosia sitten huhujen mukaan..
Jokunen vuosi sitten tavallaan. Hän ei sitä välttämättä muista. Itselläkin meni pitkään, ennen kuin muistin sen tilanteen.
En kuitenkaan ihan sitä tarkoittanut, vaan uutta "kohtaamista".
Hän muistaa kyllä oikein hyvin..Hän myös havannoi asioita oikein hyvin, vuosien taakse 😉
No jopas 😊
Veikö kissa kielen 😉
Oliko hän pöllämystyneen näköinen (jähmettynyt paikoilleen) silloin vuosia sitten 😂?
Jähmettynyt tavallaan.... Oli hän.
Mitä tavallaan 🤣 oli tai ei ollut, siis koko ihminen, ei vain osa hänestä.
Missä tilanne oli?
Aina ollut vähän pöllämystynyt 😂
Eli missä?
Sano sinä..
Minähän tässä olen sanonut kaiken ja sinä vaan myötäillyt.
Kiitos kuitenkin, oli ihan kiva keskustelu 😊
Joo ☺️
Kumpikin teistä on ihan kujalla. 😄
Keskustelu sanoilla ilman sisältöä. Peruspalstaa.
En oo kujalla. Eikös tää oo sellanen leikkikenttä ja aika turvallinen sellainen.
Hän tietää mitä tunsin ja minä tiedän, mitä hän tunsi, joten ei tämä mua kauheesti liikauta suunta tai toiseen. Kunhan lätisen lämpimikseni.
Ei. Joko kuolen ilman tai hänen vierellään.
Kyllä varmasti hommia riittäis, mutta ei, jopa mun keho kaipaa sua, enkä voi sille mitään.
Itserakkaus löyhähtää aloituksesta.
Rakkaus on rakkautta
Oon unohtanut
Kaikesta päätellen hän oli pelottavinta mitä koskaan olen nähnyt.
Miksi koit hänet niin pelottavaksi?
No siis, mielestäni en pelännyt, mutta reaktioistani päätellen kyllä. Vähän vaikea selittää.
Alkoiko ujostuttaa
Oliko se vain pelkoa vai sellaista isoista tunteista johtuvaa hallinnan menettämisen pelkoa?
Groucho Marxia mukaellen, "I have issues, and if you don't like them, I have others".
En mä itsekään tiedä miksi joskus on niin vaikeaa. Vähän niin kuin komeron rikkinäinen hylly, hieman kun raotat ovea, niin heti sieltä rojahtaa päälle painava kasa ties mitä romua, luurankoja ja tuntemattomia eläimiä, yritä siinä sitten tunnistaa että mitä helvetin otuksia ne kaikki edes on, tai mistä ne on peräisin - ja mitä niille pitäisi tehdä, paitsi tunkea ne äkkiä takaisin kaappiin ja ovi lukkoon.
🤣🤣 Tuntemattomia eläimiä 😂
No onhan se pelottavaa!
Sitä elelee elämäänsä ihan onnellisena omassa kuplassaan, luulee selviytyneensä hienostikin kun hiihtelee näkymättömyyskaapunsa alla vekkulisti sinne ja tänne - ja sitten yhtäkkiä havahtuu siihen että onkin paitsi alasti, myös kummallisten ja loukkaavien tatuointien peitossa.
Ton kommentin jälkeen en enää yhtään ihmettele, mitä kaikkea vekkulia sinne sun kasppiin on unohtunut.
En myöskään sitä rikkinäistä hyllyä 🤣
Niin niin, se on jännää, että kun mä yritän selventää jotain asiaa, niin yleensä siinä selkeytyy ihan muut jutut.
...hienoa. Onnistuin näköjään kuulostamaan ihan joltain itsensäpaljastelijalta.
Noh, maine siis meni jo, ja mulla on kyllä aika pitkä toppatakki.. 🤔
Nauroin ääneen ja oli hyvin kuvaava, miten pöljä voi olla luullessaan, että kukaan ei huomaa mitään.
Se rikkinäinen hylly nyt oli pieni kuitti, että siellä vintillä saattaa jotain olla vähän vinksallasn 🤣
Ruskea toppatakki?
Mistä kaikesta ne tatuoinnit oli tulleet?
Ja hyvää yötä vekkuli 😘
Saahan sitä nauraa jos toinen kirjoittaa hupsuja, ei siinä mitään. :)
Mä en oikein osaa selittää näitä juttuja itsekään, enkä ehkä kauheasti haluaisikaan, tulee vain paha mieli kun miettii liikaa juttuja. Päivän kunto vaihtelee, mutta en mä ole terapeutin tarpeessa... Täällä avautuminen ei haittaa, kun ei täältä kukaan ketään tunne, mutta onhan se helvetin noloa ja varmaan hämmentävää ja loukkaavaakin alkaa sekoilla ja kipuilla ihmeellisesti sen takia että on ihastunut. Mä olen yleensä kai aika hyvä maskaamaan - pitämään sen kaapin oven kiinni jne. - mutta sekin saattaa sitten vaan pahentaa vaikutelmaa. Pitäis ehkä vaan pysyä itsekin siellä komerossa eikä vaivata muita ihmisiä.
Ei siellä komerossa olis kivaa niiden tuntemattomien eläinten, otuksien ja etenkään luurankojen seassa.
Se pidättely just tekee ton, että ihminen on kun painekattila ja jostain aina vähän falskaa. Siellä sisällä sitten kaikki onkin puristettu niin tiiviisti, ettei siellä millään ajatuksella tai tunteella ole tilaa olla ja liikkua. Vähemmästäkin alkaa vähän hyllyt natists kannakkeistaan 😉
Juu ei, ei ole ruskeaa takkia, emmekä tunne, sorry.
Mä ajattelen yhtä ihmistä ja sä jotain toista, niin se täällä menee.
Thanks.
Onnistuin nyt sitten tällä avautumisella triggeröimään sen sisäisen radiokanavan, jonka ohjelmasisältö koostuu ilmeisesti lähinnä siitä, että muistellaan ja mietitään sitä miten monella inhottavalla tavalla olen kelvoton, vastenmielinen ja jokseenkin mätä olento. Hohhoijaa taas. En mä sitä kauhean vakavissani ota, mutta onhan se nyt vähän lannistavaa.
Mutta sehän on hyvä, jos se radiokanava on auki. Siitä se selkiytyminen lähtee ja paine vähenee.
Ja kyllä sitä jokainen välillä on saanut matkan varrella omaa urpouttaan miettiä, että kuuluu ihan perus elämään 🤪
Nyt on pakko nukkua.
Hyvä yötä.
Oot hassua hauska 😅
Kertoisitko, että onko se tunteiden peittely joku miehinen juttu ja miksi? Etkö halua sitä naista vai onko kyse vain siitä, että menee niin mullin mallin kaikki, ettei pysty toimimaan järkevästi?
Pidä kanava auki ;-)
...mun kohdallani se ei ole mikään miehinen juttu, siitä olen satavarma.
Ilmeisesti mulla on koko joukko aika vahvoja sisäisiä uskomuksia - vahingollisia mutta suojaavia malleja - ja osaan huonosti käsitellä tilanteita jotka on ristiriidassa niiden kanssa.
Kiitos, että vastasit.
Lopeta se juttu. Teet ison palveluksen kun häivyt.
Annan vinkin metrihalko kolahtaa kovempaa kuin mikään muu jos sulla riittää voimat moista käyttää
Luulin niin jo löytäneeni. En tiedä enää edes miten puhua. Ja kenen kanssa. En koskaan löydä sielunkumppania. Kukaan ei ollut unelma. Jättivät minut kitumaan unelmineni. Saan jo surra. Ja silti katson alaspäin niitä, jotka eivät ole kiinnostuneita minusta. Ainoa haluni on ollut... En sano sitä. Jopa minä, tai varsinkin minä, petän itseni. Olen purkanut sen, mitä eivät koskaan antaneet minulle, mikä oli kaikki, mitä minulla oli. Kuin kuolema. Tuo kaikki sulkeutuu jo ylleni, ainoa horisonttini. Olen tuntenut rakkautta ja sitä kohdeltiin kaltoin, kyllä minua, minua, joka ei koskaan edes rakastanut. Syvin rakkaus katoaa ikuisesti ja vain varjo enää rakastettavissa. Lapsuuden unelmien kuollessa kuolivat luonnolliset unelmat, ne jotka saattoivat rakastaa minua ehdoitta.
Liian kaukana kolahtelee nykyään.
Jaa kyllä mä osaan unohtaa helposti tarvittaessa ei ole edes vaikeaa eikä mulla ole olluna onkelmaa kohdata ketään mun avoimen tavan kanssa kohdata ihmiset vaan on monella ongelmaa mu eipä ole mun ongelma