Olen parikymppinen nuori nainen, kaunis ja hyvä vartaloinen, sosiaalinen, minulla on myös hyvä työpaikka ja oma asunto sekä paljon ystäviä. Silti koen olevani yksinäinen ilman parisuhdetta.
Olen ollut pitkässä parisuhteessa mikä päättyi eroon koska tunteita ei enään ollut jäljellä kumallakaan. Yksin eläminen tuntui alkuun aivan mahtavalta mutta nyt jo pitemmän aikaa olen kaivannut elämääni jotakuta jonka kanssa viettää aikaa ja tehdä yhteisiä asioita, haluan ihastua ja rakastua.. mutta mistään ei tule mitään. Lyhyitä suhteita mitkä päättyy aina niin että minut jätetään.. Joudun jatkuvasti pettymään ja se näkyy ulospäin jo.. Tilanne masentaa suuresti. Tuntuu että minussa on jotain vikaa etten kelpaa kenellekkään. Vaikka syyt eroihin ei ole oikeastaan johtuneet minusta.. Toinen asia mikä on tullut yllätyksenä esille on että monet miehet ei voi kuvitella ulkonäön vuoksi minusta muta kun yhden illan panoa koska olen heiden mielestään sen näköinen että petän.. Olen yksinäinen vaikka on ystäviä, mutta ne ei korvaa sitä läheisyyden tunnetta mitä mies voi antaa.. en kestä enään uusia pettymyksiä, henkisesti aivan loppuun kulutettu..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ole yksin pelkosi kanssa, meitä on muita ja joita pelottaa vieläkin enemmän. Sinulla on kuitenkin asiat erittäin hyvin ja aikaa on kohdata niitä oikeita hienoja ihmisiä vielä paljon. Se mitä voin sanoa on että elä yritä liikaa. Kun tulee ikää alkaa olla skeptisempi ja pelkää sitä mitä ei ole , toisin kuin pitäisi nauttia siitä mitä jo on ja elää sitä hetkeä missä on.
Turvattomuus on meillä läsnä ja voisin antaa mitä vain jos tietäisin että toinen pysyisi rinnallani, eikä vastoinkäymisten aikana kääntäisi selkäänsä ja hylkäisi.
Mä pieraisin sinne päin...