kyselen kun ihmettelen tuttavan kertomaa että pvkodissa oli sanottu että lasten olisi syytä olla siellä koko työviikko eikä osaviikkoa, vissiin kyse tottumisesta ja säännöllisyydestä.
Omalla kohdalla mietityttää tuo homma siinä puitteissa että jos lapsi viettäisi isän tapaamisella pitkän viikonlopun eikä olisi tällöin pvkodissa niin onko siitä nyt sitten joku haitta??
pvkodin säännöllisyys
2
178
Vastaukset 2
- vanhempana
Ei ole haittaa. Lapsella on oikeus olla omien vanhempiensa kanssa mahdollisimman paljon. On paljon perheitä, jotka ovat pystyneet järjestämään esim. osa-aikatyön avuin lapsensa hoitop'äivät vaikkapa niin että ovat 10-16 päivää kuusssa hoidossa ja loput kotona.
Tietenkin annat lapsen olla isällään pitkän viikonlopun. Se on lapsen etu. - lapsenetu
Tietenkin riippuu lapsesta miten sopeutuu hoitoon, jos on paljon vapaapäiviä. Jollain on hoitopäivät aina vaikeita, jos hoitopäivät ovat hajanaisesti pari viikossa ja sitten taas monta päivää vapaalla. Mutta siltikin on lapsen edun mukaista saada viettää niitä vapaa päiviä omien vanhempien kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728