Kuinka hoitonestettä pitäisi annostella.. ohjeessa on 10-20 ruiskautusta, mutta se kuulostaa jotenkin liialliselta. Voiko aineen kanssa säästellä jotenkin?
Käytättekö aina kuivaan päänahkaan / kerran päivässä?
Käytättekö aina kuivaan päänahkaan / kerran päivässä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Revivogenin annostelija on aivan vastikään vaihtunut sumuttimeen. Aiemmin (vielä ainakin viime vuoden puolella) siinä oli pipetti, kuten minoksidiilipulloissa. En tykännyt yhtään tuosta sumuttimesta ja on ihan selvää, että sillä ainetta leijailee hukkaan merkittävä osa. Siksi itse kaadan tuotteen käytettyyn hyvin huuhdeltuun minoksidiilipulloon ja käytän tuotetta edelleen pipetin kanssa. Mikä tahansa pipetillä varustettu noin 60-100 millilitran vetoinen pipettipullo käy yhtä hyvin.
Nyt viimeiset kaksi kesää olen käyttänyt tuota nahkakaljuksi ajellulle päälle. Tällöin 1ml riittää varsin hyvin aivan koko pään ihon alueelle. Tällä hetkellä olen antanut hiusteni jo hieman kasvaa. Aluksi "töpöttelen" ainetta tärkeimmille alueille aloittaen ohimoista, hieron sitä välittömästi vapaan käden sormilla välttäen sen valumista, varmistaen, että ne tärkeimmät kohdat saavat runsaasti tuota hoitonestettä. Samoin teen päälaelle. Tämän jälkeen pipetissä on yleensä vielä noin puolet tuosta 1ml annoksesta tai hieman yli. Sen jälkeen koitan töpötellä lopun mahdollisimman tasaisesti koko pään alueelle, jonka jälkeen vielä hieron ainetta päänahkaan molempien käsien parilla ensimmäisellä sormella etusormesta lukien.
Itse käytän 2x1ml päivässä, eli ohjeen mukaan. Illalla käytän ainetta yleensä noin 2h ennen nukkumaanmenoa ja jätän sen päänahkaan. Itsellä pää/hiukset tulee pestyä tavallisesti keskimäärin noin kerran 2-3 päivässä, enkä siis mitenkään erityisesti välttämättä pese hiuksia ennen tuon käyttöä. Tyynyliina (ja tyyny) kannattaa ainakin lyhyemmillä hiuksilla pitää helposti pestävänä (valkoinen), koska aine värjää tyynyn. Itse pesaisen nuo muutaman kuukauden välein 95-asteessa valkaisuaineen kanssa, niin saa suht puhtaaksi.
Voisin olettaa, että märkä/kostea päänahka muodostaa kalvon ihon ja tuo öljypitoisen aineen välille estäen sitä imeytymästä kunnolla, eli käytän ainetta kuivaan päänahkaan tai suihkun jälkeen hyvin kuivattuun päänahkaan.
Eiköa monet ihovoiteet imeydy paremmin märkään ihoon...
Korjaus edelliseen *2-3 päivän välein* eikä kertaa päivässä.
REVIVOGEN
Osalla toimii, osalla ei. Ei niin tehokas kuin FINA. Todella kallista käyttää finaan verrattuna ja tuo aine päässä ei voi ihmisten ilmoilla näyttäytyä. Jos fina sopii niin en ymmärrä miksi tätä litkua käyttäisi.
Annosateluohje:
Laitetaan korkki auki ja pullo maahan, hypätään pullon pääle. Sen jälkeen lähdetään menemään pimeään synkeään metsään...............................
Höpöhöpö sun annosteluohjees. Fina toimii takuuvarmasti paremmin kuin Revivogen, on älyttömän halpaa ja jälkimmäinen taas sika-kallista. Siinä kohdat josta olen samaa mieltä. Revivogenin käyttö ei käytännössä näy edes koko pään nahkakaljulta, joten miksi se näkyis hiusten kanssa? Olen lukenut, että se olisi ennen saattanut olla karmeampaa ja käytössä näkyvämpää litkua, en osaa sanoa kun en tiedä. Itselläni tuo on näyttänyt tuovan finan ja minoksidiilin rinnalle pienehkön lisäboostin. Saattaa toimia joillain, toisilla ei. Vaatii aika paljon vaivaa ja tosiaan maksaa paljon. Samoin vaaleiden paitojen kauluksia saa varoa paitoja puettaessa. Itse laitan kaupan hedelmäpussi päässä nykyään suurimman osan paremmista paidoista päälle, kun en halua ruskehtavia kauluksia :D.
Jos sen yöksi laittaa niin ihan sama miltä näyttää. Pakkohan tämä on kokeilla kuitenkin.. kiitos vastauksesta!
Mukavaa kun tämä sama tyyppi tulee joka keskusteluun aina finaa huutelemaan ja haukkuu kaikki muut tuotteet maan rakoon. Varmasti totta myös että fina toimii useimmilla, itse en haluaisi ottaa minkäänlaisia riskejä muun elämän kannalta.
En tajua mihin kirjoittaja tarvitsee / kaipaa hiuksiaan jos pitää nahkakaljua. .? Kova läträäminen, mutta pää kulina.
Kesäisin olen pitänyt nahkakaljua siksi, koska vasta viime kesänä aloitin Revivogenin ja kalliina aineena halusin saada siitä maksimaalisen hyödyn, ilman, että sitä kuluu hukkaan *maailman kalleimmaksi hiusöljyksi*. En muuten käyttänyt sitä sen ensimmäisen 3kk jälkeen, mutta tänä kesänä aloitin taas ja pidin kaljuksi leikattua päätä, koska halusin jatkaa tehokkaimmaksi toteamaani taistelua hiustenlähtöä vastaan, jonka itselläni tarkoittaa fina minoksidiili Revivogen. Lisäksi kesäisin muutenkin olen tykännyt pitää lyhyitä hiuksia. Näin syksyisin alan antaa kasvaa seuraavaan kesään saakka - tai saa nyt nähdä leikkaanko silloinkaan. Enkä tiedä mihin toi *kuul akalloon* viittaa tuolla fina-huutelijalla ja muiden tuotteiden haukkujalla. Olen kertonut olevani finan käyttäjä, saaneeni siitä suurta hyötyä hiustenlähdön ehkäisyssä niin kuin suurin osa sen käyttäjistä, mutta myös kertoneeni saaneeni siitä merkittäviä haittavaikutuksia, jotka voivat osittain olla jopa pysyviä. Joten *u fail*! Kannattaa varmaan opetella lukemaan.