Mitä mieltä?

Mitä mieltä olette siitä, "pitäisikö" parisuhteessa automaattisesti ajatella, että oma puoliso on se komein/kaunein päällä maan?
Mitä ajattelisitte, jos miehenne sanoisi esim, että "olet sinä kaunis, mutta Angelina Jolie on kauniimpi"?
Itse jotenkin miehen tavattuani ja häneen ihastuttuani en ole edes osannut katsoa muita miehiä sillä silmällä. Jos olen ystävien kanssa kaupungilla ja joku sanoo "näitteks kui komee toi mies oli joka käveli vastaan??" vastaukseni on yleensä "ai mikä mies? En mä huomannut" vaikka tämä olisi juuri kävellyt meitä vastaan. Tai jos istumme kahvilassa ja joku sanoo "katsos tuota kuumista tuolla nurkkapöydässä", on vastaukseni yleensä "no en nyt tiiä.."
Mielestäni oma mieheni on komein enkä koe tarvetta mittailla muiden miesten ulkonäköä.
Mieheni on kyllä sanonut mulle että oon kaunein nainen jonka tietää, mutta tiedä sitten =)
Eli mitäs mieltä olette, onko silloin tosissaan rakastunut toiseen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin jos pitää jotakuta toista miestä/naista paremman näköisenä, jopa haluttavampana?
Tämmöinen pieni kysely, tarkoitus ei ole inttää aiheesta että miksi ei tai miksi pitäisi asioiden olla näin. Eli annetaan jokaisen olla rauhassa omaa mieltä asioista =)
1406515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 140

Vanhimmat

No yleensähän toisessa ihastutaan ensin siihen ulkonäköön (jos ei sitten tutustuta jonkun netin kautta esim) joten mun mielestä joo, kyllä sitä luulis et sitä pitää kumppaniaan komeimpana/kauneimpana.
Eka itekki ihastuin miehen kasvoihin, sen perusteella halusin tuttavuutta hieroakin. Hän tosin ehti tehdä aloitteen ensin, joten minunkin pärstäni (ja kroppa;D) herättivät hänessä ihailua.
Tietysti vuodet muuttaa niin naamaa kuin vartaloakin, joten ajan kuluessa voi pitää sitä kumppaniaan vähemmän kauniina kuin esim vaikka tuo Angelina Jolie, mutta ei se vaikuta siihen mitenkään kuinka tärkeä toinen on.
Itse kannustan pitämään huolta omasta terveydestä ja ulkonäöstä, ettei toisen "ihailu" vain häviäisi =)

Äänestä
  • Ihmiselle on luotu tahto ja järki tunteiden lisäksi.
    Kyllä satojen miesten keskellä työskennellessä joutui väkisinkin katsomaan silläkin silmällä ja varsinkin ollessa harvinainen naiskohde näkyvillä, joutui sen silmän katsomaksi. No, oliko sitten jo runsaudenpula syynä, mutta jäljelle ajatuksissa jäi loppujen lopuksi mielenkiintoinen analysointi miesmaailman käyttäytymisestä. Ei todellakaan heilahtanut suuresti. Perhe oli ykkönen; mies ja lapset ja riitti ja riittää. Kyllä todellakin pitää ymmärtää sellainen asia, miten tärkeää on saada lapsia, miten vielä tärkeämpää on lasten saada pitää äiti ja isä yhdessä.

    Tämän päivä hulluksi menoksi yltynyt järjen ja tunteiden sekamelska ei erota enää perheen koskemattomuutta eli sitä, että perhekokonaisuuteen ei ole vieraalla oikeus kajota. Eikä aviopareilla ole oikeus kajota avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin.
    Joka näin tekee kylvää järkyttävän määrän itselleen kyyneleitä siinä vaiheessa, kun rikotun perheen lapset "kostavat" vanhemmilleen. Eli viha pulppuaa sekä omissa parisuhteissaan, että vanhempaan kohtaan. Koskaan ei hyvää seuraa rikkomisen rikoksesta.

    Äänestä

  • Rikkomisen rikos kirjoitti:

    Ihmiselle on luotu tahto ja järki tunteiden lisäksi.
    Kyllä satojen miesten keskellä työskennellessä joutui väkisinkin katsomaan silläkin silmällä ja varsinkin ollessa harvinainen naiskohde näkyvillä, joutui sen silmän katsomaksi. No, oliko sitten jo runsaudenpula syynä, mutta jäljelle ajatuksissa jäi loppujen lopuksi mielenkiintoinen analysointi miesmaailman käyttäytymisestä. Ei todellakaan heilahtanut suuresti. Perhe oli ykkönen; mies ja lapset ja riitti ja riittää. Kyllä todellakin pitää ymmärtää sellainen asia, miten tärkeää on saada lapsia, miten vielä tärkeämpää on lasten saada pitää äiti ja isä yhdessä.

    Tämän päivä hulluksi menoksi yltynyt järjen ja tunteiden sekamelska ei erota enää perheen koskemattomuutta eli sitä, että perhekokonaisuuteen ei ole vieraalla oikeus kajota. Eikä aviopareilla ole oikeus kajota avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin.
    Joka näin tekee kylvää järkyttävän määrän itselleen kyyneleitä siinä vaiheessa, kun rikotun perheen lapset "kostavat" vanhemmilleen. Eli viha pulppuaa sekä omissa parisuhteissaan, että vanhempaan kohtaan. Koskaan ei hyvää seuraa rikkomisen rikoksesta.

    Väärässä!

    Jos annetaan jokaisen olla rauhassa omaa mieltä asioista, niin lopputulos on sama kuin se, että ei anneta jokaisen olla rauhassa omaa mieltä asioista, nimittäin jonkun mielestä aloittaja on täysin väärässä, ja kun kerta kaikki saa olla mitä mieltä tahansa, niin myös itse olen sitä mieltä että väärässä aloittaja on ja provokin vielä kaiken lisäksi.

    Aihe on täten kumottu.

    Äänestä

  • Myönnät siis olevasi kirjoitti:

    Väärässä!

    Jos annetaan jokaisen olla rauhassa omaa mieltä asioista, niin lopputulos on sama kuin se, että ei anneta jokaisen olla rauhassa omaa mieltä asioista, nimittäin jonkun mielestä aloittaja on täysin väärässä, ja kun kerta kaikki saa olla mitä mieltä tahansa, niin myös itse olen sitä mieltä että väärässä aloittaja on ja provokin vielä kaiken lisäksi.

    Aihe on täten kumottu.

    Tätä miestä ette pysty saamaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=5Mfa2lZ2dzg

    Äänestä

  • Rikkomisen rikos kirjoitti:

    Ihmiselle on luotu tahto ja järki tunteiden lisäksi.
    Kyllä satojen miesten keskellä työskennellessä joutui väkisinkin katsomaan silläkin silmällä ja varsinkin ollessa harvinainen naiskohde näkyvillä, joutui sen silmän katsomaksi. No, oliko sitten jo runsaudenpula syynä, mutta jäljelle ajatuksissa jäi loppujen lopuksi mielenkiintoinen analysointi miesmaailman käyttäytymisestä. Ei todellakaan heilahtanut suuresti. Perhe oli ykkönen; mies ja lapset ja riitti ja riittää. Kyllä todellakin pitää ymmärtää sellainen asia, miten tärkeää on saada lapsia, miten vielä tärkeämpää on lasten saada pitää äiti ja isä yhdessä.

    Tämän päivä hulluksi menoksi yltynyt järjen ja tunteiden sekamelska ei erota enää perheen koskemattomuutta eli sitä, että perhekokonaisuuteen ei ole vieraalla oikeus kajota. Eikä aviopareilla ole oikeus kajota avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin.
    Joka näin tekee kylvää järkyttävän määrän itselleen kyyneleitä siinä vaiheessa, kun rikotun perheen lapset "kostavat" vanhemmilleen. Eli viha pulppuaa sekä omissa parisuhteissaan, että vanhempaan kohtaan. Koskaan ei hyvää seuraa rikkomisen rikoksesta.

    "Te olette kuulleet sanottavan `Älä tee huorin´, mutta totisesti minä sanon teille: Joka katsoo naista himoiten, on jo tehnyt sydämessään huorin hänen kanssaan. "(Sama pätee tietysti myös miehen katsomiseen)

    Äänestä

  • Mulla on tuossa pihassa omenapuu. Se on kaunis, kun liikun, näen paljon kauniita puita, kauniimpia kuin minun omenapuuni. Haluan kuitenkin pitää erityisesti huolta siitä omassa pihassa olevasta puusta, en toisten puista.
    En minä sitä puuta edes varsinaisesti rakasta, puolisoani rakastan selvästi ja voimakkaasti vielä 11 yhteisen vuoden jälkeen vaikka näen myös muut ihmiset ja heidän kauneutensakin.
    En usko, että pelkästään ulkonäkö ratkasee rakkautta, vaikka onkin avuksi, että molemmat puolisot hoitavat itseään ja pitävät itsensä kunnossa.

    Äänestä

  • Kotipuutarhuri kirjoitti:

    Mulla on tuossa pihassa omenapuu. Se on kaunis, kun liikun, näen paljon kauniita puita, kauniimpia kuin minun omenapuuni. Haluan kuitenkin pitää erityisesti huolta siitä omassa pihassa olevasta puusta, en toisten puista.
    En minä sitä puuta edes varsinaisesti rakasta, puolisoani rakastan selvästi ja voimakkaasti vielä 11 yhteisen vuoden jälkeen vaikka näen myös muut ihmiset ja heidän kauneutensakin.
    En usko, että pelkästään ulkonäkö ratkasee rakkautta, vaikka onkin avuksi, että molemmat puolisot hoitavat itseään ja pitävät itsensä kunnossa.

    Hyvin sanottu.

    Äänestä

  • joo onhan se varmaaan komiata katella.itsellä on vaimo jota ei valiteetvast kukaan nainen maailmass pysty korvaamaa,onhan se myös lapseni äiti siihen ei toinen nainen pysty.onhan hän myös lapsen lapsen isoäiti.katella saa mutta korvaavaa vaimoa ja äitiä ei valitettavasti löydy tämän planeetan päältä

    Äänestä

  • yuup kirjoitti:

    joo onhan se varmaaan komiata katella.itsellä on vaimo jota ei valiteetvast kukaan nainen maailmass pysty korvaamaa,onhan se myös lapseni äiti siihen ei toinen nainen pysty.onhan hän myös lapsen lapsen isoäiti.katella saa mutta korvaavaa vaimoa ja äitiä ei valitettavasti löydy tämän planeetan päältä

    kyllä se on totta toinen ihminen ei valitettavasti pysty puolison paikkaa täyttämään.on koettu tyynet ja myrskyt ja aina se oma on paras puoliso.joskus verkoilla soudetaan ja huovataan.elämä on antamista ja ottamista.voihan sitä vaihtaa puolisoa mutta aina verrataan että kyllä se entinen oli paras.vaihtaen ei ainakaan parane.

    Äänestä

  • Komea kirjoitti:

    Tätä miestä ette pysty saamaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=5Mfa2lZ2dzg

    tuo on totta mitä sanoit.myyty jo ei palautus oikeutta.sellasta maalipyttyä ei vastaan tule,tai maalaamatonta että perästä lähtisin.isoisä sanoi aikoinaan että tyttöjen ja naisten perässä ei kannata juosta joka 5 minutin välein tulee uusi.ei vaihtaen parane,käy kuin kallen hevoskaupassa raakki tuli ja makkaraksi,nyt ei hevosesta ole huolta,eukko makkaralla veti kahtapuolta.vaikka olis öky rikas ja komiaa niin en vaihtais kun kerralla saa kunnon vaimon niin se on ja pysyy vuodesta 1974 lähtien.

    Äänestä

  • Kotipuutarhuri kirjoitti:

    Mulla on tuossa pihassa omenapuu. Se on kaunis, kun liikun, näen paljon kauniita puita, kauniimpia kuin minun omenapuuni. Haluan kuitenkin pitää erityisesti huolta siitä omassa pihassa olevasta puusta, en toisten puista.
    En minä sitä puuta edes varsinaisesti rakasta, puolisoani rakastan selvästi ja voimakkaasti vielä 11 yhteisen vuoden jälkeen vaikka näen myös muut ihmiset ja heidän kauneutensakin.
    En usko, että pelkästään ulkonäkö ratkasee rakkautta, vaikka onkin avuksi, että molemmat puolisot hoitavat itseään ja pitävät itsensä kunnossa.

    Kauniisti sanottu, mutta vaikka kuinka pitäisi huolta itsestään, vuodet kuluvat ja syövät kauneutta/komeutta. Rakkaus ja välittäminen voivat silti iän myötä syventyä. On sykähdyttävää nähdä joskus, miten vanha pariskunta pitää toisiaan kädestä. Naapurissani asuu lähes 90-vuotias raihnas pariskunta. Heistä näkee, että he välittävät ja huolehtivat toisistaan. Ehkä pitävät omalla tavallaan toisaan kauniina/komeana.

    Äänestä

  • Myönnät siis olevasi kirjoitti:

    Väärässä!

    Jos annetaan jokaisen olla rauhassa omaa mieltä asioista, niin lopputulos on sama kuin se, että ei anneta jokaisen olla rauhassa omaa mieltä asioista, nimittäin jonkun mielestä aloittaja on täysin väärässä, ja kun kerta kaikki saa olla mitä mieltä tahansa, niin myös itse olen sitä mieltä että väärässä aloittaja on ja provokin vielä kaiken lisäksi.

    Aihe on täten kumottu.

    tätä miestä ette saa,olen komia ja ylypiä omasta vaimostani,ette pysty korvaamaan lapsia jotka on tehnyt,ette lapsenlapsia,turhaa voukaamista.vaimon paikkaa ei kukaan pysty korvaamaa.työ paikan ehkä pystyisi mutta sekin on epävarmaa epäpätevien vuoksi.

    Äänestä

  • ikämies kirjoitti:

    Kauniisti sanottu, mutta vaikka kuinka pitäisi huolta itsestään, vuodet kuluvat ja syövät kauneutta/komeutta. Rakkaus ja välittäminen voivat silti iän myötä syventyä. On sykähdyttävää nähdä joskus, miten vanha pariskunta pitää toisiaan kädestä. Naapurissani asuu lähes 90-vuotias raihnas pariskunta. Heistä näkee, että he välittävät ja huolehtivat toisistaan. Ehkä pitävät omalla tavallaan toisaan kauniina/komeana.

    En huomannut sanoa, että täytän kohta 70. Sen ikäiselläkin voi olla 11 vuotta kestänyt suhde leskeksi jäämisen seurauksena.
    Kunnosta voi pitää huolta vaikka olisi yli 90v. Ryppyjä toi tulee,mutta onpahan enemmän siliteltävää.

    Äänestä

  • Ja JEESUS sanoi: kirjoitti:

    "Te olette kuulleet sanottavan `Älä tee huorin´, mutta totisesti minä sanon teille: Joka katsoo naista himoiten, on jo tehnyt sydämessään huorin hänen kanssaan. "(Sama pätee tietysti myös miehen katsomiseen)

    "Himoiten" on eri kuin "ihaillen"....seksistinen ja esteetikko?

    Äänestä

  • 17+17 kirjoitti:

    Hyvin sanottu.

    perustele väittämäsi

    Äänestä


  • Joppe kirjoitti:

    "Himoiten" on eri kuin "ihaillen"....seksistinen ja esteetikko?

    Juu Joppe on oikeassa, katsoa saa ja ihailla luonnon kauneutta, muttaa ei himoita.
    On aivan eri asia katsoa jotain kaunista ja eri asia himoita.

    Äänestä

  • Kotipuutarhuri kirjoitti:

    Mulla on tuossa pihassa omenapuu. Se on kaunis, kun liikun, näen paljon kauniita puita, kauniimpia kuin minun omenapuuni. Haluan kuitenkin pitää erityisesti huolta siitä omassa pihassa olevasta puusta, en toisten puista.
    En minä sitä puuta edes varsinaisesti rakasta, puolisoani rakastan selvästi ja voimakkaasti vielä 11 yhteisen vuoden jälkeen vaikka näen myös muut ihmiset ja heidän kauneutensakin.
    En usko, että pelkästään ulkonäkö ratkasee rakkautta, vaikka onkin avuksi, että molemmat puolisot hoitavat itseään ja pitävät itsensä kunnossa.

    hyvin sanottu ja osuvasti

    Äänestä

  • miten niin kirjoitti:

    perustele väittämäsi

    Vasta, kun olet perustellut vastauksen itsellesi ilman, että minun tarvitsee sitä sinulle perustella.

    Äänestä

  • Kotipuutarhuri kirjoitti:

    En huomannut sanoa, että täytän kohta 70. Sen ikäiselläkin voi olla 11 vuotta kestänyt suhde leskeksi jäämisen seurauksena.
    Kunnosta voi pitää huolta vaikka olisi yli 90v. Ryppyjä toi tulee,mutta onpahan enemmän siliteltävää.

    Epäilen vahvasti tuota. Seiska kymppiset tunnistaa aika hyvin kirjoitustyylistä.

    Äänestä

Olen ollut naimissa todella kauan ja olemme mieheni kanssa jo yli 5-kymppisiä. Mieheni ei todellakaan ole komein mies, jonka tiedän ja hän tietää sen itsekin. Samoin minä tiedän, että maailmassa on paljon minua kauniimpia naisia, joita mieheni saa vapaasti katsoa ja ihailla.

Mutta me olemme toisillemme sopivat ja kyllä molempien ulkonäkö miellyttää toista. Mieheni kehuu yhä edelleen minua kauniiksi ja seksikkääksi, minä en tosin miestäni vaan annan hänelle positiivista palautetta esim. rakastelusta tai muutoin ihanasta käyttäytymisestä.

Koskaan emme ole verranneet puolison ulkonäköä johonkin toiseen koska se on mielestäni loukkaavaa ja sillä ei todellakaan saa mitään hyvää aikaiseksi.

Äänestä

Kyllä meidänkin mielestä se oma kumppani on parhaimman näköinen. Monen muun mielestä meistä ei kumpikaa ole tosiaankaan kärkipaikalla komein tai kaunein tittelissä, mut se ei haittaa. Pääasia, että olemme toistemme maun ja mittakaavan mukaan ne parhaimman näköiset :)

Äänestä
  • Miten nimimerkk'isi äännetään? Kaarina? 'Kaarina? KKK-kaarina? Kuk Klux Klan -Kaarina? Kolmen koon Kaarina? Öhö öhö köhö köhö?

    Äänestä

miksi pitäisi? Minä en ole tullut immuuniksi vastakkaisen sukupuolen komeudelle parisuhteen myötä. Tietynnäköiset miehet miellyttää silmää enempi, mutta ei se tarkoita että haluaisin hänet... Olen ollut parisuhteessa yli 20v (ja saman miehen kanssa) ja oma mies on riittänyt.

Minun mieheni ei ole komein eikä seksikkäin, mutta rakastan häntä enkä halua muita miehiä.

Ei minua haittaa, vaikka mies pitää jotain angelicaa tai muuta minua kauniimpana. Tottahan se on. Vaikka en itsekään ole ruma, niin toki on kauniimpia ja seksikkäämpiä :D

Sinänsä ikävää, jos pitäisi ajatella että oma puoliso on kaunein. Entä kun toiselle tulisi pysyvä vamma kasvoihin... vieläkö voisi sanoa, että on kaunein...

ietenkin lyyrisesti se oma kumppani on kaunein ja ihanin, mutta jos arkipäiväisesti ajatellaan, niin kuinka moni sen ulkonäön takia on valinnut puolison (tai päätynyt se koulun komeimman pojan vaimoksi...)

Äänestä

Kyllä mun mielestä maailmassa on komeampiakin miehiä kuin oma mieheni. Ja hänen mielestään aivan taatusti maailma on pullollaan paljon kauniimpia ja parempikroppaisia naisia kuin minä. Mutta se me tiedetään molemmat, ja rakastetaan toisiamme tällaisina kuin olemme. Oman miehen kohdalla ei tule usein edes ajateltua että onko se komea tms. vaan se koko paketti on se mikä ratkaisee, ja sitä rakastaa kaikkine vikoineenkin. Ei olla varmaan "rumia" kumpikaan, mutta miellytämme toisiamme. :) Mutta ei munkaan tule katseltua yleensä muita miehiä "sillä silmällä", eikä varsinkaan kommentoitua kavereiden kanssa. Musta se olisi jotenkin loukkaavaa omaa miestä kohtaan, vaikkei hän kuulisikaan.

Äänestä

Miksi kysyt.

Äänestä
  • Hyvä kysmys !!!

    Äänestä

Minusta mieheni on seksikkäin ja komein kenet tiedän, saman tasoisia lötyy, mutta mielipiteeni on neutraali,eikä johdu rakastumisesta. Hän pitää minua hyvin kauniina, mutta niin pitää suurin osa miehistä. Mieheni ei koskaan katsele toisia naisia ,ne ovat hänelle ilmaa. Minä katselen kaikkia ihmisiä huvikseni, mietin mikä on heidän tarina, millaisia ovat heidän kasvonpiirteensä,mutta se on uteliaisuutta, kirjoitan kirjoja ja teen kuvataidetta, ehkä siksi toljottelen aina ympärilleni. Jos nään komean miehen mietin mistä elementeistä hänen komeutensa johtuu, miten ne voisi piirtää ym. mutta en vilkuile toisia miehiä sillä silmällä ja minusta sellainen käyttäytyminen on hyvin loukkaavaa, eikä sallittua.

Äänestä

Mulla ei ole ketään.

Äänestä
  • Joskus tuntuu siltä. Mutta ei sitä koskaan tiedä mitä eteen annetaan.

    Äänestä

  • Mutta sulla on ollut paljon vaihtoehtoja. Monta junaa menny. Perunat nosteltu.

    Äänestä

Täällä päin sellainen mielipide, että vaikka katsoo muita niin ei sen tarvitse tarkoittaa, etteikö rakastaisi, tai että olisi heti valmis vaihtamaan jos tilaisuus tulisi. Itse ainakin saatan katsoa ihmistä ja ajatella "vau, onpa herkun näköinen", siihen se sitten jääkin. En minä jää miettimään hyvännäköistä ihmistä päiväkausiksi, tai haaveilemaan hänestä.

Kyllä minullakin oli ihastumisvaiheessa aina se, että näki vain sen yhden ihmisen, mutta pidemmän päälle... kyllä sitä välillä tulee pidettyä muitakin hyvännäköisinä. Se kun ei kuitenkaan ole ainoa asia mitä ihmisestä haetaan... jos on, niin aika tiuhaan saisin vaihtaa, koska oma miesmakuni on aika laaja ja jonain päivänä surffitukkainen blondi viehättää ja toisena taas pitkälettinen partasuu... Mut harvoin mä kuitenkaan vertaan "toi on kyl paremman näkönen ku mun mies", koska mun mielestä moni ihminen voi olla hyvännäköinen, mut ei se tarkoita että pitäisin kaikista sen erityisemmin.

Ja mielestäni tämä muidenkin katsominen on ihan sallittua niin kauan, kun osaa pitää suunsa kiinni. Omalle miehelle/naiselle ei tarvitse mainita hyvännäköisestä ihmisestä, aiheuttaa vain pahaa mieltä. Mutta myöskään sille kohteelle, jota pidät hyvännäköisenä, ei kannata mainita siitä.. ainakin minulle tulee paha mieli, jos tiedän mieheni kehuneen muita naisia. Mutta tiiän toki ihmisiä, jotka ei välitä, vaikka heidän kumppaninsa kehaisisikin ulkopuoliselle henkilöille heidän ulkonäköään. Heillä on varmaan parempi itsetunto kuin mulla :D

Äänestä

Itse katselen muita naisia ja naiseni katselee muita miehiä, mutta viattomasti, esim. usein kysellään toiselta että oliko joku vastaantuleva toisen mielestä hyvännäköinen. Mutta kumpikaan ei kuitenkaan tosissaan katsele muita sillä silmällä, minusta ihan tervettä kun saa ilmaista mielipiteensä tuossa asiassa. Naistani kauniimpia naisia ja minua komempia miehiä on varmasti vaikka kuinka paljon, mutta omasta mielestä naiseni on hyvin kaunis. Eikä hän vaadi minua pitämään häntä kauneimpana, enkä minä vastaavasti komeimpana. Se on kuitenkin se kokonaisuus, mikä meillä molemmilla ratkaisee, että ollaan tässä ja nyt niin perkeleen rakastuneita toisiimme. Ei se kauneus/komeus yksistään tee ihmisestä tavoittelemisen arvoista, kuin ehkä joillekin ihmisille, mutta me emme ole sellaisia. Minulle saa vapaasti sanoa jos joku on komeampi, riippuu varmaan luonteesta, että miten kukin kestää tuollaisen.

Äänestä

Vaimoni on kasvoiltaan kaunis mutta se alapää on ihan hirveä :( Thaimaassa on niin nättiä joka paikasta, että... :)

Äänestä
  • :D

    Äänestä

  • Niin ja ne ulkomaalaisethan on ihan kauheita,paitsi ne thaitytöt kun niiltä saa sitä ja sitä rataa:) :)

    Äänestä

  • Onko vaimosi nimi C?
    Hänen miehensä pelaa usein "golfia" ja lomailee talvisin thaikuissa....
    Onneksi hänelläkin on "ystäviä".

    Äänestä

  • Voi että thaikulla on maailman rumimmat alapäät, tosi tummaa ihoa ja karvaa, vitut leveitä ja ryppyisiä kun monet ukot käy panemassa. Hyi helvetti. :D Porcelain pillut voittaa 6-0.

    Äänestä

Ei ole niin. Miten voisikaan olla? Typerä rakastuminen sokaisee hetkellisesti näkemästä joitain huonoja puolia, mutta ei nyt niin kirjaimellisesti etteikö selvästi näkisi jos joku on selvästi nätimpi.

Äänestä

Nyt minäkin alan jo epäilemään ettei näin tyhmiä aloituksia voi tehdä kuin suomi24 staff. Hyi hitto tätä tyhmyyttä.

Äänestä

Parisuhteessa on muutakin kuin ulkonäkö.

Vai onko?

Äänestä

vaikka naama ei miellyttäiskään, takapuoli voi olla kauniinpi

Äänestä

Jos ovuloi muiden miesten kyrpä kiinnostaa ja tekisi mieli saada huoranvittuunsa. Mutta minä puhun vain sinusta ap.

Äänestä
  • Maaseutu taas avautuu netissä,kuten aina. Siksi taso on mitä on täällä netissä.

    Äänestä

Olethan ehdottanut miehellesi asiointia spermapankissa!
Tuollainen valiouros tulisi kyllä monistaa.

Äänestä

Sama täällä...Jos jään vaik autoon ootteleen et mieheni käy ostoksilla ja kattelen sil aikaa kaupast ulostulevia miehiä-ei kukaan hänenikäisensä oo yhtä komee kuin hän

Äänestä

Vastaus kysymykseesi jonka toimitus oli muotoillut näin "saako muita miehiä katsella?": Ei saa.

Äänestä

Eiköhän elämään kuulu vastapuolen katseleminen, oli sitten parisuhteessa tai ei - ei sen tarvitse tarkoittaa mitään, vaan voi kuitenkin piristää päivää. Meillä kävi duunissa just pari ulkopuolista katseenkestäviä miehiä - olivat niin komeita, et piti kahdesti katsoa, meillä kun se on harvinainen näky - omat firman äijät on sellaisia taviksen näköisiä, mutta mukavia - ei niissä silmä lepää.
Kyllä mua tullut kadulla joskus vastaan sellainen heppu, että huh huh - ihanaa, että voi etäältä ihailla, ettei tarvii tutustua tai ole paineita sen kummemmin - iloa ne komeat miehet tuottaa - silmäniloa!

Äänestä

Jo vain katselen komeita miehiä, en sillä silmällä, mutta kuitenkin. Ja kyllä on komeempia miehiä kuin omani, mutta enpä itsekään ole maailman kaunein. Mutta joo, ei ole tapana kummallakaan ääneen puhua, siihen tyyliin että joku on paremman näköinen kuin oma puoliso.

Äänestä

miksi kysyt

Äänestä

Minun ei ainakaan yksinkertaisesti tarvitse katsella muita miehiä. Oma on se komein ja rakkain, vaikken niin ajatellutkaan suhteen alussa. Seksi on mahtavaa ja parisuhde toimii kuin unelma.
Mulla on muutakin tekemsitä, kuin kytätä kaupungilla miehiä. Kun molemmilla osapuolilla on suhteen lisäksi jokin intohimo esim harrastus tai työ niin ei sitä jää edes aikaa ajatella paljon muuta kuin kotona odottavaa rakasta.

Äänestä

Mutta kulissi-suhteet ovat vain rahan takia ollaan naimisissa. Seläntakana haukutaan oma mies, näillä saiteilla, huomaa hyvin miten kaksinaamisia eukkoja on olemassa. Katsotteko omaa levinneitä takapuolianne? Omaa turvonneita naamojenne, alkoholista. Turvonneita mahojanne.. Kyllä ukkonne on sokeita kaikelle mitä te teette seläntakana heille. Ei ole rakkautta teidän puoleltanne! Säälittäviä olette,istutte koneilla kaikki ja etsitte buahhahhaa elämää täältä. Teillä ei ole elämää ollenkaa,eikä ystäviä, kone on teidän ainut ystävä.

Äänestä
  • Kaikesta päätellen jonkun muunkin naama on nyt alkoholista turvonnut, peppu tuntuu kyl olevan kireenä.

    Äänestä

  • Totta töriset.

    Äänestä

  • Säälittäviä, kirjoitti asiaa.

    Äänestä

Mun mies oli nuorena elvis eikä kaikista pahimman näköönen nytkään. Mulla taasen on silmää estetiikalle, joten miksi en katselisi ja huomaisi. Silmän ilo on ihan yhtä mukava ilo kuin kaikki muutkin ilot. Ja jos ei 'saa' koskea niin edes katsella on lupa, muuten on liian ahdasta.

Äänestä

Mihinkä sitä ihminen silmänsä pistää? Eri asia on, jos mennään vertailemaan ulkonäköä ja varsinkin jos tietää että toinen on mustasukkainen.Se yhtälö tietää ongelmia. Minäkin tykkään katsella nuoriakin miehiä ja jutella jos mamman kanssa jutuille rupeavat. En ole puuma enkä ajattele seksuaalisesti. Myös nuori nainen, joka on esim.pukeutunut kivasti tai huipputyylikkäästi, ihan hyvin voin sanoa hänelle, että sulla on kiva mekko tai hiukset kauniisti. Muutaman kirjoituksen luin ja se ilahdutti, että liitto kestää jos pariskunta sopii luonteensa ja huumorinsa ja arvomaailmansa kanssa yksiin.
Jos teillä menee hyvin, älä tee ongelmaa. Miehesi näkee sinut kauneimpana, koska tuntee sinut ja osaat tehdä hänet onnelliseksi. Jos ei mitään vertailua ole, älä pohdi liikaa. Äläkä ihmeessä ala kyselemään:No rakastatko sä mua vielä?? Kauneus tai komeus on katsojan silmässä ja jos on rakastanut näkee yhteisin silmin.

Äänestä

Kiintymys toiseen ihmiseen lienee normaalisti useiden asioiden summa. Jos hakee elämänkumppania pelkän ulkonäön perusteella, niin ei sellainen parisuhde ole kyllä minkäänlaisen kivijalan päällä. Kyllähän sen kaksi ihmistä huomaa aika nopeasti alkaako kemiat toimia. Siinä ei ulkoiset seikat olekaan silloin enää pääosassa, ja jos oikeasti rakastaa toista ja välittää toisesta, ei siinä käydä vertailemaan pinnallisia seikkoja. Totuushan on se, että harva suomalainen mies on lähelläkään Ben Affleckin komeutta tai nainen Jennifer Lopezin kauneutta. Ei siis kannata paljon vertailla siippoja Hollywoodin tähtiin. Ruotsalaiset voivat tehdä niin, me ei.

Äänestä

Mun mies ei kyllä mikään maailman komein ole, mutta minun silmään kaikista miellyttävin katsella. Jos joku nyt ymmärtää mitä tarkoitan :) En katsele muita miehiä sillä silmällä, enkä harrasta kovinkaan tyttöporukalla miesten ulkonäöistä puhumista. Minulle kun on yksi lysti onko lähistöllä komeita miehiä vai ei. Monet ystävät kyllä hyvinkin avoimesti kuolaavat muita miehiä, vaikka ovat suhteessa, mutta en sitä sinänsä tuomitse. Uskon että tuo on aika paljon luonnekysymyskin, itse vierastin tuollaista käytöstä jo sinkkuna. Oma mieskään ei ainakaan omien sanojensa mukaan kommentoi muiden naisten ulkonäköjä, ja sen kyllä uskonkin, koska on luonteeltaan vain sellainen.

En oikeastaan näe siinä paljoa pahaa että kommentoidaan komeiden miesten ulkonäköä vaikka ollaan suhteessa. Monille se on varmasti aika pinnallista jutustelua, jolla ei sen kummemmin tarkoiteta mitään. Halutaan vain puhua ns tyttöjen juttuja. Joka tapauksessa, sellainen ei ole minun pala kakkua, ja olisin hieman hämmentynyt jos miehenikin kuolailisi naisten perään kun en ole paikalla. Sehän tarkoittaisi että en oikeastaan tuntisi häntä niin hyvin kuin luulen, ja että hän olisi olennaisesti peitellyt tiettyjä piirteitä itsestään minun seurassa. Kauneudesta ja komeudesta kyllä puhumme yhdessä, ihan muidenkin ihmisten kauneudesta siis, mutta hyvin kunnioittavaan ja epäseksuaaliseen sävyyn.

Äänestä

Tässä maassa saa katsella mitä tahansa. Myös ohikulkijoita.

Äänestä
  • Ei saa katsella naapurin rouvaa kiikareilla ikkunasta.

    Äänestä

Hienoa että olet tyytyväinen parisuhteeseesi ja miehesi myös!
Itseäni ainakin todella kuvottaa, kun toiset miehet yrittävät lähennellä. Tuntuu ärsyttävältä, kun ei mene perille, vaikka sanoo suoraan, että ei kiinnosta. Kun on sitoutunut johonkin ihmiseen, niin ei silloin muut miehet kiinnosta. Mutta sinusta poiketen, minulle ei miehen ulkonäkö ole koskaan ollut niin tärkeää. Sen sijaan sisäinen kauneus, luonne, älykkyys, samanlaiset arvot ja huumorintaju ovat asioita jotka ovat saaneet sydämeni sykkimään omalle miehelleni jo reilun 30 vuoden ajan. :)

Äänestä
  • Sinua siis kuvottaa miehet. Oletkohan ihan terve? Ei kai se parisuhde voi niin paljon vaikuttaa, että vastakkainen sukupuoli alkaa yhtäkkiä kuvottaa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Sinua siis kuvottaa miehet. Oletkohan ihan terve? Ei kai se parisuhde voi niin paljon vaikuttaa, että vastakkainen sukupuoli alkaa yhtäkkiä kuvottaa.

    Kyllä mulla vaan ihan sinkkunakin kuvotti useimpien miesten "charmantit" lähentely-yritykset, varsinkin jos ei ymmärretty lopettaa kun selvästi sanoi etten ole kiinnostunut. Ei se sitä tarkoita että miehet itsessään kuvottaisivat.

    Äänestä

  • mlmldsg kirjoitti:

    Kyllä mulla vaan ihan sinkkunakin kuvotti useimpien miesten "charmantit" lähentely-yritykset, varsinkin jos ei ymmärretty lopettaa kun selvästi sanoi etten ole kiinnostunut. Ei se sitä tarkoita että miehet itsessään kuvottaisivat.

    Veit sanat suustani ;)

    Äänestä

Mistä näitä typeriä kysymyksiä riittää?

Äänestä

Jos oot parisuhteessa, saat katsoa muttet koskea muita...

...Sitten on tietysti eri asia, jos ootte kumppanin kanssa sopinu, että saa myös koskea =D

Äänestä

mINÄ MYÖS ONNELLINEN MIEHENI KANSSA JA EN KOE TARPEELLISEKSI KATSELLA MUITA MIEHIÄ. EI KIINNOSTA KUIN OMANI SILLÄ RAKASTAN VAIN HÄNTÄ JA HÄN ON HYVÄ MINULLE SELLAISENA KUIN ON!

Äänestä

Tatuoin aikoinaan vaimoni naaman mahaani. On ollut ilo katella vuosien saatossa kun " vaimoni" naama alkaa venähtää :)

Äänestä

Moi, juu vai ei!

Mielenkiintoinen ilmiö parisuhteessa. Sanoisin, että sitä voisi kuvata omistautumiseksi, joka on terveellä pohjalla.

Itselläni on kokemus vv. 94-95 kun aloitin seurustelun naisen kanssa. Kun tutustuimme, asuin kaupungin keskustassa. Hän muutti lähiöstä luokseni. Koska toimin tuolloin palveluammatissa, tunsin ulkonäöltä monia ihmisiä, suunnilleen 50/50 miehiä ja naisia. Kun lähdimme asunnosta ulos, tapasimme usein minulle tuttuja ihmisiä, joita luonnollisestikin tervehdin. Naisista hän luuli, että he ovat nk. läpituttuja eli panokavereita muka. Kerroin, että olettamus on väärä, olemme vain työstä tuttuja. Siispä jouduin miettimään, että voinko lopettaa tuttavien tervehtimisen yhden ihmisen vuoksi. Päätin, että en lopeta. Jos tämän yhden (siis tyttöystävän) pää ei kestä ko. asiaa, juoskoon mutkille ja pois elämästäni. Ajan myötä hän rauhoitui todetessaan, että epäilynsä lääninpässistä oli väärä.

Äänestä

Ollaan oltu kuus vuotta yhes ja nuoria kun ollaan, tulee mennä viipotettua tuolla ihmisten ilmoilla aikaslailla. Varmasti huomaan hyvännäköiseen ihmiset, niin miehet kuin naisetkin. Se mikä tekee ihmisen hyvännäköisekdi onkin sitten toinen juttu. Hyvä itsetunto hehkuu ihmisestä kauas. Ainakin itse olen huomannut, et kun oon super tyytyväinen ulkonäkööni, tukka on hyvin, vaatteet istuu, oon saanu treenattuu kunnol viime aikoina ja syönykkin terveellisesti, sen varmasti huomaa kaikki muutkin mun ympäril. :) Itsevarmat ihmiset kääntää päitä. Se on ihan sama ootko suhteeseen vai et, ei se toisten katselu väärin oo. Ei tietenkään tarvii kytätä jossain ostaril, et josko sattus komeita ihmisiä näkyy.... Suhteen alkuhuumas, eli noin kaks ensimmäistä vuotta seurustelusta, ollaan niin ihastuneita toisiinsa, ettei muita varmasti tuu huomattuu. Se oma kulta on ihanin.

Äänestä

Evoluutio on vuosimiljardien myötä luonut meille sekä emotionaaliset että fysikaaliset mallit jotka takaavat rotumme säilymisen evoluution tiellä. Sama pätee myös valinnassa "pettää" vai "ei petä". Kysyntä/tarjonta, rangaistus/palkkio.

Äänestä

ei saa katsella..se on syntivä..siittää jouttuu paholaasen pannuun paistumaan..sano eesau.meinaan se on huorinteko..nii..piä se mielessäs..senkin..paavo..

Äänestä

Rakastan miestäni yli kaiken. Hän on komein, haluttavin, paraskroppaisin, kaikkea sitä, mistä ikinä olen uskaltanut haaveilla. Ja enemmän. Kyllä katson muita miehiä. Mutta vain sillä silmällä, että omani on parempi. Kaikin puolin. Onhan sitä sellaista silmäniloa kyllä maailma pullollaan. Mutta onko siitä iloa sen pidempään tai enemmän. Kaikki ilo ja hyvä löytyy juuri siitä omasta kullasta, enkä muuta kaipaa.

Äänestä

Valitsetko sinä seurasi ulkonäön mukaan ja taidat vaihtaakin aina sen mukaan, jos paremman näköisen löydät? Kysyt tällä palstalla muilta ikäänkuin oikeutusta katsella muita ja haet hyväksyntää asiallesi.

Eikö sinulla tosiaan ole minkäänlaista omaa tahtoa ja omaa vakaumusta? Jos tuossa vaiheessa jo katselee muita miehiä ja noin olemattomin perustein niin olet kyllä täysin epäkypsä minkäänlaiseen suhteeseen! Parempi on, että odotat kunnes aikuistut. Jos muut katselevat miehiä niin pitäisikö kaikkien niin tehdä?

Ainakaan uskovainen et ole, kun tuollaisia kyselet. Kannattaa lukea Raamatusta, mitä siellä asiasta sanotaan eikä kysellä ihmisiltä. He nyt voivat olla mitä mieltä vaan. Ja seurauksetkin ovat sen mukaisia. Avioeroja, huostaanottoja, perheväkivaltaa, murhia. Ei tietenkään aina näin, mutta yhä enenevässä määrin näin.

Äänestä

Ajan kanssa kun on on ollut tarpeeksi yhteistä laatuaikaa ja toiseen on muodostunut syvä luottamus, niin jotenki vaan kaikki toisessa ihmisessä on laatua.

Positiiviset ominaisuudet partnerista yhdistyvät hänen ulkonäköönsä, Tästä voi seurata, että myös tuntemattomat ulkonäöltään partneria muistuttavat ihmiset saavat positiivisemmat ennakkoluulot, kuin ehkä joku tavallinen tuntematon ihminen.

Myös ihastuessa sinkkuna ilman, että uskaltaa loppupeleissä viedä asiaa eteenpäin voi käydä juurikin näin.

Ehkä ihmisillä, joilla ulkonäkö on aina ollut suurin kriteeri nämä asiat voivat olla aika tuntemattomia. Itselle tärkein asia on kuitenkin molemminpuolinen kunnioitus, rehellisuus ja luottamus.

Tylsiä asioita, mutta ehkä ainoita, jotka on ikinä elämässä tuottaneet minulle onnellisuuden tunnetta ja täyttymystä. Asiatkin on jostain syystä ajautuneet hyville raiteille, kun haluan olla puolison silmissä hyvä mies loppuun asti.

Äänestä

En lukenut viestiketjua, totean vain, että olet olet ääliö! Katselen mielelläni muitakin komeita miehiä ja vertailen niitä nykyiseen kumppaniini. Se ei poista mieheni komeutta, vaan korostaa niitä omalaatuisia piirteitä hänessä.

Äänestä
  • No eipä taida korostaa, mutta ihan miten vaan.

    Äänestä

suomalaiset naiset ja miehet on niin rumia ettei voi edes ajatella sekaantua niihin.persu on aina persu ja persukin voisi vilkkaista ensin peiliin kunnes ryhtyy puhumaan ns. roduista.niiku itsekritiikkiä pleese

Äänestä
  • nisani ilmeisesti ihannoi sellaista pärstää, joka on väriltään, niinkuin vähällä rasvalla ylipaistettu muurinpohja lätty.

    Äänestä

  • Suomessa on kauniita naisia todella, mustat ovat aina vähän rumia, anteeksi ,mutta apinan näköisiä,kiinalaisen näköiset miehet,eivät ole yleensä kovin komeita, mutta kivalla parralla,joskus ihan kivan näköisiä.Kiinalaisen näköiset naiset ovat usein kauniita. Näin minä tämän näen ja jos se on rasismia, niin sitten olen rasisti,parempi se kuin valehdella itselleen...

    Äänestä

  • ie kirjoitti:

    nisani ilmeisesti ihannoi sellaista pärstää, joka on väriltään, niinkuin vähällä rasvalla ylipaistettu muurinpohja lätty.

    Tai on itse niin ruma, ettei saa kuin thaikuissa maksamalla :O herpes ja hiv.

    Äänestä

Eksäni katseli muita miehiä, itse katselin vain häntä. Silti hän epäili että katson muista, huomatti aina tästä. Väitti että petän, väitti että haluan toista. Sitten hän haukkui itseään rumaksi, lihavaksi. Hänellä oli sairauksia... Nojoo... Mikähän meni vikaa, noh, emmä jaksanu kauaa :D Mutta aika ristiriitaista, pistää miettimään että mikä ihme oikeen ihmisiä vaivaa???

Äänestä

Valitettavasti se on vain sitä ensi huumaa. Noin puolen vuoden kuluttua viimeistään tuntuu taas näkevän niitä "paremman" näköisiä miehiä ja naisia.

Olisipa elämä aina niin ihanaa. Sitä ajattelee ja herättelee toiveita siitä, että se oma kumppani ajattelisi, haluaisi ja himoitsisi vain sitä omaa kultaa, mutta niin se ei valitettavasti ole.
Kun ensihuuma on ohitse, taas valkenee se totuus ja ruusunpunainen kupla puhkeaa.
Elämästä voi kuitenkin yrittää tehdä juhlaa ensihuumankin aikana/jäjleen, mutta hyvin hyvin harva siinä onnistuu, saatika ymmärtää sen juonta.
Kahdeksan kirjainta, yksi sana: INTOHIMO.

Äänestä

joo, ite oon semmonen kasvoista tavallisen näkönen mies, en ruma mut sellanen normi, habaa on mut vastapainoksi pikku maha, mut osaan käyttäytyä, olla kohtelias jne.. jotenki naiset on vaan aina tykänny musta, aikani touhusin ja seurustelinki naisten kans jotka oli viimisen päälle hyvän näköisiä ja joiden mielestä en varmasti ollu komein mies, mut silti ne halus olla just mun kans, aikani naisia vaihdeltuani löysin oman naiseni joka ei todellaakaan ole kaunein päällä maan minun mielestä mut tiedän et en ketään kauniinpaa halua kuitenkaan yhtä paljon ku omaa naistani. ja on seki kyllä aika hottis..

Äänestä

Töissä miesvaltaisella alalla, suhteessa parisataa miestä, kymmenkunta naista ja alkuun tietty katseli näkymiä. Mutta itselläni tärkeämpää on, millaisia ihmiset ovat ja miten he käyttäytyvät, onko huumoria, keskustelutaitoa. On veijareita ja sulkeutuneita. Nyt onkin hyvä kun alkaa jo tuntea porukan, tietää mitä kestää sanoa ja kuinka käsitellä ihmisiä. Ja kuinka meitä suomalaisia vähän arvostellaan jäykkyydestä/huumorintajuttomuudesta, niin kyllä sanoisin että vain muutama % on sellaisia, ettei kontaktia meinaa millään saada. Toki riippuu myös kontaktin ottajasta!
Mielestäni jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista/komeaa ja kotoa löytyy se paras ja komein mies. Piste.

Äänestä

juuvaieillä taitaa olla kuherruskuukausi meneillään.

Äänestä
  • Väärin, 8 vuotta yhdessä oltu ;)

    Täällä moni tuntuu luulevan, että ulkonäkö on mulle tärkein. No ei se oo. Nyt tiedätte.

    Äänestä

Kannattaa pysyä totuudessa, ei tunteessa. On olemassa rationaalista ja melko objektiivista ulkonäköarvostelua, sitten on olemassa ihmisen kauneuden tulkintaa ja sen lisäksi on haluttavuutta. Ne on kaikki täysin eri asioita.

Kuvittele, että miehes työskentelis mainostoimistossa, ja hänen tehtävänään olis siellä tuhansien mallien kuvista valita aina se ulkonäöllisesti kaunein julkaisun kansikuvaks. Sit sun kuvas lyötäis sinne sekaan, niin todennäkösesti miehes ei päätyis (suht objektiivisen ulkonäkökriittisen tarkastelun jälkeen) laittaan sua sen kauneimman mallin paikalle. Sä et vaan oo siinä tarkastelussa yhtä kaunis, kun se kaunein malli.

Jos sulla on tarve ajatella, että pariskuntien osapuolien täytyy olla toisilleen ne ulkonäöllisestikin kauneimmat, niin pysähdy hetkeks miettiin, mistä se tarve ajatella näin tulee. Oks sulla tarve olla se ulkonäöllisesti kaikkein kaunein sille toiselle? Miks? Mitä sen on väliä, vaikka miehes mielestä maailmassa olis tuhansittain ulkonäöllisesti sua kauniimpia naisia? Miehen ei kuulu sitä sulle ääneen toitottaa, mutta ei totuutta kuulu kieltääkkään sillon, kun sitä kysytään. Voihan tän totuuden kohtaaminen olla heikolle itsetunnolle kova kolaus, mutta kyse on kuitenkin vain pelkästä ulkonäöstä, joka on täysin pinnallinen arvo parisuhteen arvomaailmassa.

Se millä on väliä, on se, että sä oot se ainoa sille toiselle ja että hän välittää susta juuri sellaisena, kun sä olet ja vice versa. Todennäkösesti et millään mittarilla ole ulkonäöltäs maailman kaunein, eikä sun tarvikkaan olla. Ulkoinen kauneus tulee ja menee. Sä voit ulkonäöllisesti olla hänelle hyvin kaunis ja monessa muussa mielessä kaikkein kaunein, mutta en usko, että rationaalisen ulkonäköarvostelun suhteen oot missään tapauksessa se maailman kaunein.

Äänestä

viiden vuoden jälkeen voin edelleen sanoa, katsoa saa muttei koskea :) Kyllä minäkin katselen komeat miehet ja väläytän hymyn jos toisenkin, mutta sen pidemmälle en mene.

Äänestä

Kaunista/komeaa tai muuten fiksua ja siistiä ihmistä on mukava katsella. Sillä ei ole mitään tekemistä uskollisuuden kanssa. Oma on aina oma johon on kiintynyt ja rakastaa sellaisena kuin hän on. Totuus on myös se, että kaunis ei ole kaunis eikä ruma ruma kun tarpeeksi kauan katselee (vanha sanonta).

Äänestä

Kuuden vuoden jälkeen olen edelleen niin rakastunut mieheeni että ei tulisi edes mieleen vilkuilla muita miehiä. Oma mieheni on paras ja ihanin. Toivottavasti myös minä olen hänen silmissään.

Äänestä

jaa oli ap:ella ahdistava kesä yksin alkuun:D Lähtikö mies pois..Puritko kaiken pahan olon viattomaan ihmiseen tyhmillä provo kirjoituksilla:D Joka kerta huomaan kun sulla menee todella huonosti, alat kirjoittaa muista varatuista miehistä keksittyjä asioista:D Kuinka panet heitä ja ym jne muuta, tietkö kun ei ne muuta tee kuin naurata muo ja saa näyttämään sut todella epätoivoisena munahaukkana :D Luuletko että naiset jättää sun tyhmistä kirjoituksista miehensä, Olet niin aivoton muija että et ole oppinut mitään elämästä, kuin tekemään itsellesi vankilan elämään. Näen elämäsi sääittävänä enään.

Äänestä
  • Siis puhutko sä tosiaan minusta, aloittajasta?
    En oikeasti nimittäin tajua yhtään mistä puhut tai mistä revit tuollaista settiä??

    Äänestä

Yksi avain onnellisuuteen on se että nauttii siitä mitä on saavuttanut.

Jos haikailee koko ajan jostain paremmasti, niin sehän tekee ihmisen tyytymättömäksi.

Äänestä

Miksi olet tyhmä naisporukassa ? Tietenkin miehiä arvostellaan, myös ne jotka vastaan kävelevät. Mitä luulet menettäväsi jos kerrot mielipiteesi komeasta miehestä jota te kaikki naiset katselette mielellänne. Kuvitteletko että miehesi siellä jossakin näkee katseesi ja hylkää sinut oitis kun olet iskenyt silmäsi siihen toiseen komeaan mieheen. Lapsellista edes kysyä tuollaista !
Kaikki komeat miehet ovat silmänruokaa meille naisille. Avatkaa vaan silmänne ja antakaa niitten levätä komeissa miehissä, kävelevätkö sitten ohi vai pysähtyvätkö kohdallesi !
Elät ilmeisesti pienen pienessä lintukodossasi.. joskus se komistus saattaa lentää pesästä ... katsele vaan rauhassa muittekin naisten kanssa, miksi teeskentelet ?

Äänestä

Minua on piirittänyt pari ukkomiestä.Ja heidän vaimonsa tietävät tästä asiasta.Toinen ukkoloinen kertoi vaimolleen minusta jne.Eipä se kovin kivalta tuntunut.Mutta antaa heidän ihmetellä jos mies noin puutteessa on.En ymmärrä miksi omat vaimot tai miehet ei tyydytä puolisoittensa tarpeita.Mitä tarpeita nyt sitten kenelläkään onkaan.Jokainen sen itse tietää..

Äänestä

Mun mies (ehkä ex) piti/pitää toisia naisia mua kaunimpana ja on sen sanonutkin :/

Äänestä

Kun katsoo rakastavin silmin näkee kauneinta mjtä mailmassa on.

Äänestä

Tyttöystäväni ei ole maailman kaunein, enkä minä komein, so what? Tärkeintä on, että hyvin synkkaa yhdessä. Tottakai saa katsella ja ihastella muitakin.

Äänestä

Heippa JUUVAIEI

Olet ihana nainen , sellainen jollaisen minäkin haluaisin.

Halauaisin ihan näin alakajaisiksi sanoa että juuri tällaiselle vankkumattomalle pohjalle tulisi parisuhteen perustua.
Tämä ei ole mitenkään naivia vaan todellista ihanaa rakkautta ja sitoutumista.
Jos parisuhteessa puolin ja toisin kaikki , todella kaikki on hyvin , niin juuri näin se toimii miten olet yllä kertonut.
Sinä et titenkään ole se kaunein nainen maailmassa mutta hänen sanomana se tarkoittaa että hän viihtyy kanssasi todella, ja sehän tässä on se kaikkein tärkeinta.

Luulen että yleensä se ongelmallisin seikka parisuhteen onnistumisessa on miten kukin osapuoli suhtautuu parisuhteen sexiin.
sanotaan mitä vaan mutta olen itse 60v kokeneena todennut että ellei se puolin ja toisin suju innostavasti ja todella hyvin niin katse rupeaa kyllä vaeltamaan ja halusi tai ei niin sovivan tai ehkä sopimattoman tilanteen tullen se vie mukanaan ja syrjähyppy on tosiasia.
Tämä taas johtaa siihen että kun ensimmäinen kerto on tehty niin sen jälkeen toinen ja........ on taas paljon helpompi tehdä.
Sanotaan että naiselle sexi ja yhdyntä ei ole niin tärkeä asia kuin miehelle ja näin ollen mies joutuu kai enimmäkseen olemaan se haluava osapuoli ja jos nainen taas ei ole sillä päällä niin mies pettyy ja jos muutenkaan ei mene kovin hyvin niin sexiä mennään joko hakemaan tai ollaan valmiita syrjähyppyyn kun se tarjoutuu.
Nainen ei olikein vaan ymmärrä kuinka tärkeä sexi on miehelle.
Myönnän että moni mies ei välttämättä kovinkaan hyvin ota naistaan huomioon, ja se on tosi huono juttu, mutta naisen tulisi myös välillä olla se haluava osapuoli jotta meis saisi myös kekea olevansa seksuaalisesti haluttu.
Mielestäni ei ole oikein että miehen pitää ennalta virittää naista erilaisin toimin "siihen" mielialaan että naistakin tekisi mieli.

Itse haluaisin todella olla yhdessä sellaisen naisen kanssa josta JUUVAIEI kirjoituksessa kerrotaan.

Kiitos ihanasta kirjopituksesta

Pete

Äänestä

Mitiskele juuvaiei sun uniasi.
ihminen ei pohjimmiltaan ole tyytyväinen mihinkään.
Olet varmaankin nähnyt unia vieraista miehistä tekemässä kanssasi kaikenlaista?

Äänestä

No mulla on ihan samalla tavalla!! Tiedän kyllä että yleisen nomein mukaan mies on ihan tavallisen näköinen, niinkun minäkin. Mut sitä vaan on tullut sokeaksi, eikä ympäristössä edes nää niitä "komeita miehiä". On tässä kuitenkin yhteistä taivalta keritty jo talsimaan 9 vuotta.

Äänestä

No siis voihan niitä miehiä katsella niin että kappas, komea mies, mutta tarvitseeko sen herättää mitään erityisiä tunteita? Mun mielestä on hiukan eri katsella miehiä niin että noh, on se komea mutta pitää silti omaa miestään itselleen komeimpana kuin että katsella muita miehiä himoiten.

Terveisin naimisissa oleva nainen, joka uskaltaa katsella komeita miehiä JA naisia kadulla ilman taka-ajatuksia. Ei sitä tarvii omalle miehelleen mainostaa, koska se ei tarkoita mitään. Ihan yhtä lailla sitä voi ihastella komeita taloja, komeita puita yms.

Äänestä

kyllä ainakin mua saa katsella.

Äänestä

Tuota ap:n mainitsemaa ohikulkijoiden ulkonäön arvostelua ei tule harrastettua, saati että jätkäporukassa kommentoitaisiin toisillemme juntisti "uuuuuh miten kuuma kissa". Sellainen taitaa olla enemmän naisten heiniä.

Mutta vieraita naisia tulee kyllä katseltua ja heidän kauniista kasvoistaan ja vartaloistaan nautittua, aivan samoin kuin naiseni katselee muita miehiä. Eikä se häiritse meitä kumpaakaan yhtään vaan usein katsellaan ihmisiä yhdessäkin "sillä silmällä" ja saatetaan kiusoitella toista kyselemällä, pitääkö toinen tuota naista tai tuota miestä kiihottavana. Viatonta hauskanpitoa se on, mutta vaatii tietysti luottamusta ja sen ettei kumpikaan on järin mustasukkaista sorttia.

Äänestä

Mieheni on 55-vuotias ja hän on minusta yhä maailman komein. Hän ei tupakoi, juo harvoin ja liikkuu säännöllisesti.

Äänestä
  • Onko hän uskollinen? Kun häntä niin ihailet, voisi olla kauheaa jos huomaisi että miehellä on rakastajatar. Hienoa jos ei ole.

    Äänestä

  • hmm. kirjoitti:

    Onko hän uskollinen? Kun häntä niin ihailet, voisi olla kauheaa jos huomaisi että miehellä on rakastajatar. Hienoa jos ei ole.

    Kyllä muutkin naiset ovat hänestä olleet aina kiinnostuneita, mutta minulla lienee riittävän hyvä itsetunto, että en edes ajattele hänen olevan uskoton.

    Mielestäni on täysin väärä tapa pitää suhdettä yllä niin, että yrittää painaa toista alas ja mollata häntä. Hän tietää, että hän miellyttää minua fyysisesti, joten hänen ei tarvitse testata muilla, onko charmi vielä tallella.

    Tiedäthän varmaan, että varmin keino karkottaa mies on yrittää vampata häntä ja takertua kiinni? ;)

    Äänestä

Enpä juurikaan katsele muita miehiä silloin kun olen suhteessa. Kun on oma mies niin ei ole "päällä" mikään katselu. Tulee jotenkin luonnostaan ettei edes muiden katselu ole mielessä. Sinkku aikoina tullut katseltua toki jonkun verran. Olen muutenkin vähän sitä sorttia etten osaa komeutta/hyvännäköisyyttä katsoa ellei tunne ihmistä. Oma kumppanikin näyttää paremmalta kun suhde alkaa alku aikoina kehittyä ja tunteet syvenee ja ulkonäköön kiinnittää enemmän huomiota ja siitä tulee tuttu ja ihana. Olen luonteeltani kaikinpuolin sellainen etten halua olla tuntemattomien lähelle, en katsele ihmisiä juurikaan silmiin ja liiallinen lähelle tuleminen/tuttavallisuus vaikka puolitutuilta on ahdistavaa, en halaile muita ihmisiä kuin omaa miestä.
Mieheni taas sanoi, että kiinnittää toki huomiota jos joku silmää miellyttävä nainen vastaan tulee, mutta ei siinä sen kummempaa.

Äänestä

Saa katsella, kunhan ei loukkaa kumppania seurassa. Mutta ei tarvitse kumppanille kertoa että joku on kauniimpi tai komeampi. Muut ihmiset ovat todellakin edelleen olemassa, vaikka on suhteessa ja uskollinen.
Miesten rintojen yms kuolaus voi olla ällöttävää, käytöstavat ettei silmät valahda lopullisesti kaula-aukkoon. Ja arvostaa naisia. :) Nainen on ihminen, ei seksi-objekti, jokainen tarvitsee aitoa välittämistä.

Äänestä

Hei, mä oon miettinyt tota iteki. Mä olen oman mieheni silmissä kans kaunein nainen, jonka tavannut. Enkä ole ikinä miestäni pettäny, mutta...Viimisten vuosien aikana hänen käytöksensä on tosi rasvasta, Kun tulin opisklumatkalta serrkuni luona yöpyneenä, hän kysyi ensimmäiseksi: Oliks sil isot tissit? Enää en hauo henkeäni moisesta kohtelusta, totean vain hänen käyttäytyvän kuin naisen puutteessa oleva pinttynyt vanhapoika, joka kuolaa naisten perään. Sama toistuu kun TV:ssä joku hyvännäköinen nainen tms. Kaikenaikaa tuota kuultuani, tekee pirusti mieli hankkia itsellekin jotain muuta fiksumpaa seuraa. Edelleen mies kehuu minua kauniiksi ja kertoo että on ikävöinyt... mutta ne teot ainakin loukkaavat kommentit. Jos olemme yhdessä jossakin, on hänellä pakonomainen tarve esittää jotakin naisille hotellin vastaanotossa tms. Hän on rikas ja hän on sitä ja tätä ja hän ajaa sellaisella ja sellaisella autolla. Eikö ole lapsellista? Oma kaunis vaimo vieressä. Hirveä pätemisen tarve ja se viinan nauttiminen vapailla. Mitä mun pitäis tehdä, en tahtois rikkoa avioliittoani uskottomuuden takia, johon minä saatan päätyä, jos tämä käytös vaan jatkuu. Olenko edelleen kaunein hänelle vai? Olenko edelleen uskollinen jo 25vuotta ollut vai annanko mennä? Onko avioliitto yliarvostettu juttu, oliko ennen helpompi pysyä yhdessä kun ei edes eletty niin kauaa. Mies on kyllä minulle hyvin antelias matkojen tms suhteen. Matkoilla liikun tyttärieni kanssa, kun hän juo hotellissa useinkin. Nautin elämän tuomista asioista vaan olisin valmis nauttimaan avioliitostakin. P.s.
Angelina Jolie on minua kauniimpi.

Äänestä

Itse en ainakaan naisena pidä siitä, että seurustelukumppani/aviomies:

1. katselee aikuisviihdettä
2. tuijottaa ohikulkevia naisia
3. pitää seinällään tyttökalenteria
4. pitää kännykän taustakuvanaan jonkun upean pornotähden tai julkkiksen kuvaa
5. piilottelee minulta jotakin edellä mainittuihin liittyviä kuvia, videoita tms.

KOSKA minulle itselleni tulee siitä todella huono itsetunto ja pidän itseäni vähäpätöisenä ja rumana, katsoi mies videoita/kuvia/ihmisiä sitten missä mielessä hyvänsä. Muutenkin ulkonäköni on minulle arka paikka.

Äänestä

Miehenä minä en ymmärrä kysymystä ollenkaan.

Saako muita miehiä katsella?

Tottakai saa, miksi ei saisi?

Äänestä

Hai ellei mitään katsele ei voi mitään määritelläkään.

Äänestä

Kyllähän niitä miehiä näkee siellä täällä, mutta kun oma tulee vastaan se on ainoa joka saa minut hymyilemään ja syttymään ja jonka todella näkee sekä rekisteröi katseellaan samantein. Minä en katsele muita, en oikein pysty edes ajattelemaan heitä siinä mielessä. Oma on aina oma ja tahdon olla hänen täysin.
Rakkaus on elämän ja ihmismielen hienoja omituisuuksia.

Äänestä

Pitempään jo parisuhteessa,ei tulisi mielenkään katsella muita,oma rakas kaikkein ihanin
ja toivoisin muruni ajattelevan samoin,itse asiassa tiedän että hänen katseensa viipyy vain minussa.

Äänestä

Minä ja minun mieheni ja meidän Mersu.

Toinen ihminen peruutetaan ruttuun ja työnnetään lyttyn kiilataan ruttuun liikenteessäkin.

Voi tätä nykypäivän itsekkyyttä kunnes pahat päivät tulevat.

Äänestä

Ei pelkästään saa vaan täytyy katsella muitakin ihmisiä.

Itse olen onnelisesti naimisissa maailman kauneiman naisen kanssa minun mielestäni. Uskon olevani ainoa tätämieltä oleva, se ei haittaa. Myöskin jutelessa toisten naisten kanssa, hyvin usein huomaan miksi mun on olla tyytyväinen omaan vaimooni.

Monasti muut hämmästelevät myös miehet melko kana ja konemaisesti, elämäntyyliäni, ja usein kuulen kysyttävän mitä vaimosi sanoo?
No suoraan en toki sano ajattelen vain että ei ainakaan ajattele niin putkiaivoisesti kuin suurinosa ihmisistä.

Pelkkä kauneus kun ei riitä pitkässä juoksussa ainakaan minulle.

Äänestä

No ei pidä ajatella, jos hän ei sitä ole. Jos vertaisi sanoisin että höpöhöpö, älytöntä verrata johonkin filmitähtöseen. Avaa nyt hyvä ihminen silmät kun liikut, voit nähdä muutakin mielenkiintoista kuin komistuksia. Minä näin monivammaisia tänä viikonloppuna, tekivät älyllään aikamoisen vaikutuksen vaikka muuten olivat aikatavalla rujoja.
Vastaus otsikkoon on siis saa ja pitää katsella.

Äänestä

Saa kattella,omani ainakin.

Säännöt on selvät puolin ja toisin. Saa kattella, kouria perseestä,
ja suudella suulle...Siitä poikki.

Emme voi puoleen emmekä toiseen olettaa, että jos tapaa hyvän
ystävän tai panon, ettei sen kanssa sovi 10 vuoden tauon jälkeen imuttaa.
kunhan kertoo sen jälkeen kuka se oli?

Mustasukkaisuutta ei synny kun on alusta asti avoin.
Meillä on homma pelannut jo 13 vuotta kännykät ei ole jemmassa,
eikä salasanat piilossa maileihin, saatikka korttien tunnusluvut ja tilit.

Ei lukittuja ovia siis. Avoimuus on kohtalinen ohje suhteeseen
kuin suhteeseen...Silloin tulee puhutuksi myös jos haluaa nusasta
toista. Tosin sitäkään ei pahemmin tapahdu,
mutta jos sellainen tulee niin täytyyhän sitä saada mielensä kevyeksi.
En itse osaa olla mustasukkainen, mutta muijalla tota ongelmaa
oli joskus ,mut kun se kaikki naispuoliset kaverit tapas,
niin kyllä se rauhottus.

Facebookki helpotti aika paljon tota ongelmaa 2007 -->

Tosin jos omasi itsetunto ei kestä moista niin ukko/akka vaihtoon.
Ei paskaa tarvi kekenkään kärsiä.

Äänestä
  • Jos asenne on se että kaikki käy, niin äkkiä käy niin ettei kukaan ota sinua vakavasti.

    Yksinkertaisesti se on sitä, että kun puhut, ihmiset eivät kuuntele, ja siksi niin, koska sinullehan kaikki käy jokatapauksessa.

    Äänestä

Ainahan niitä on toinen toistaan kauniimpia ihmisiä, ja se vaan pitää hyväksyä, että jokainen ihminen kuitenkin sisimmissään ihastuu välillä vastaantulijoidensa ulkonäköön, kun tulee niitä viehättäviä tapauksia väistämättä vastaan. Ja kun seurustelee kauan, niin sitä enemmän alkaa katsella muita toiselta salaa, kuitenkin vain mielessään ajatellen ja fantasioiden. Olisi törkeää loukata oman puolison tunteita sillä, että sanoo että "kato, tuo nainen on kauniimpi kuin sinä. Panisin mielelläni Angelica Jolieta tai Pamela Andersonia". Se vaan rikkoo sisältä useimpia ihmisiä, tuntee itsensä riittämättömäksi, puutteelliseksi. Ei tarvitse väittää, että se oma kumppani on kaikkein naunein/komein, kunhan on toisesta jotain kaunista sanottavaa, siitä ulkonäöstäkin. Varsinkin naisille se on tärkeä kuulla, että mielyttää toisen silmää. Ei minunkaan mies ole mikään maailman komein, mutta hänessä on komeita piirteitä, ja se on se sisin mikä vie jalat alta.

Toki se kuuluu rakastuessa alkuhuumaan, että se oma kumppani näkyy omissa silmissä kaikkein kauneimmalta/komeimmalta, ihanimmalta jne. Kaiken näkee täydellisenä. Ikävä kyllä se huuma vaan laantuu pikkuhiljaa. Tekstistäsi päätellen suhteenne on vielä aika tuore.

Äänestä
  • mä kyllä olen huomannut ,että naiseni on vain kaunistunut tään 20v aikana ja ittekään en ulkonäöltani muistuta alkuunkaan mitään elokuvatähteä, mutta kai kelpaan hänelle edelleenkin koska ei ole parempaa tarvinnut etsiä.
    Kummallakin on silmää katsella muita ja harrastamme flirttiä vastakkaisen sukupuolen kanssa esim. tanssipaikoilla...tanssimme yleensäkin eripuolilla koko-illanja....ja se terve mustasukkasuus on kuin "elämänsuola", mutta sairaalloinen mustis tappaa ihmisen tunteet toista kohtaan ja luottamus toiseen on ihan minimaalista suurimman osan ajasta,... yritä siinä sitten tälläisen kanssa elää 24/7.

    Äänestä

No vastaan itsekin.

Pidän flirtistä samoin mieheni.

Katselen miehiä ja varsinkin komeita miksei ei se ole keneltäkään pois. Päinvastoin tykkään katsoa kauniita ihmisiä ja olen seksuaalisesti hengissä. Olisin seksuaalisesti kuollut jos vain miettisin marttakerhoa, lapsia ja keitoksia -blääh :)
Myös mieheni saa katsella. Normaalia minusta. :)

Olemme olleet 20 vuotta yhdessä ja emme petä. Huumori maan päällä kannattaa ja flirtti on huumoria myös.

Tiukkapipoista aatella muuta. Ai niin pidän myös miestäni komeana ja sitä hän onkin enkä itsekkään ole hullumman näköinen ;)

Äänestä

Todella harva mies miellyttää minua ensisilmäyksellä, joten en edes osaisi katsella tuolla tavoin, että "onpa kuuma". Oma mieskään ei kyllä miellytä minua ulkonäöltään, sillä tapasimme netissä. Eniten tulee ehkä katseltua kauniita tai tyylikkäitä naisia, joihin haluaisin samaistua. Tai sitten pohdiskelen, miten ihmiset ovat niin kuin ovat, mistä tulevat jne.

Äänestä
  • Oletko varma ettet ole biseksuaali..kuulostat ihan tutultani joka lapset saatuaan alkoi olemaankin naisen kanssa. Väitti että moni nainen tekee näin.

    Ja hänkin katsoi aina naisia samoin kuin sanoit itsekin tekeväsi jota ihmettelin..silloin ei tiennyt vielä että olikin bi. Itse en kiinnittä huomiota muihin naisiin sen kummemmin ja miten he pukeutuu etc.

    Itse olen niin hetero kuin olla voi ja innostun vasta keskusteluun jos miehiäkin ilmaantuu..naiskimpassa on mukava jutella mutta ei ainakaan iltaa halua viettää pelkässä naisporukassa jotensakin tylsää. Haluan flirttailla. :)

    Minä katson aina miehiä jos mahdollista ainakin sivusilmällä piristää päivää komian miehen näkeminen vaikka pitkä avioliitto onkin ja olen uskollinenkin ;)

    Äänestä

Itsellä samanlainen kokemus muista miehistä...mistä johtuu, sitä en ole keksinyt. Rakkautta se saattaa olla ja varmasti onkin osa sitä. Rakkaus tosin koostuu niin monista osasista, etten vain silmän puutteen vuoksi asiaa luokittele heti rakkaudeksi. Jotenkin tähän hätään taivun siihen, että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa olen vakavissani. Sinkkuna kyllä "silmälle" löytyy puuhaa ja sillonkin jos toinen osapuoli/ehdokas ei ole herättäny mitään suurempaa viboja niin kaikenlaisia komistuksia kyllä vastaan tulee.

En vaan ymmärrä, miten muut ihmiset on niin huomaamattomia vielä yli 7 vuoden parisuhteessa elelyn jälkeen. Näkee kyllä, että ihmisiä tulee vastaan ettei sentäs palliks tartte tulla mut eipä ne herätä muuten mitään huomioo :) Puhuessaki muiden miesten kans en osaa kattoo niitä sillä silmällä. "Silmänruoan" sijaan ihmisistä löytää enemmän kaikenlaisia ihmeellisiä/hienoja/upeita piirteitä, miten ne puhuu, mitkä asiat on tärkeitä jne...miten sen sanoisi, ihmiset muuttuu jotenkin syvällisemmiks tai jotain.
Enkä edes koe jääväni mistään paitsi silmän lepäillessä, ennemminkin tunnen saavani sen ansiosta elämääni enemmän sisältöä ja näen ihmiset sellaisena kuin he oikeasti ovat. Saan tutustua ihmisiin, joihin en välttämättä ulkonäköä tuijottaessa tulisi päätäni kääntäneeks.

Vai oisko minua luodessa tullut pieni valuvirhe ja tuo kyseinen "silmä" onkin taipuvainen "talvihortoileen" parisuhteen aikana *wirn*
Jokatapauksessa olen ylpeä ja onnellinen siitä, että tää silmä ei toimi tyyliin 24/7. En ainakaan loukkaa kumppaniani ja toivottavasti sen ansiosta vältän joutumisen näihin nykyajan ihmisiä 'koukuttaviin' pettämistouhuihin mukaan. Nuo touhut ei ole kyllä kiinnostanut sinkkunakaan, vapaata vipeltäjää on kyllä tarjolla ilman draamaakin.

Mieheni on monen mielestä ihan tavis ulkonäöllisesti. Minulta hän on kuitenkin komeudellaan vienyt pöksytki mennessään, mielenkiintoinen ja ihana kun on. Ystävieni miehet eivät taas mielestäni ole minkäänlaisia ulkoisesti, toisinaan sisäisesti heistä on löytynyt uusia ulottuvuuksia.

Äänestä
  • Eihän se ketään loukkaa jos muita katselee..Ei ainakaan minua eikä miestäni. Me puhumme aina että olipas sitten perhanan hyvännäköinen kassa tai tulipas kommee putkimies töihin..Huumoria ja flirttiä pittee olla ja terve tasapainoinen suhde kestää sen puolin ja toisin ainakin 20v kestänyt :)
    Syvällisyys on eri asia ja näitä keskusteluita harrastan myös, ei seksuaalisuus tarkoita pintaliitoakaan. Se on osa elämää ja syvälliset keskustelut toinen osa. ei sulje pois toisiaan. Molemmista nautin suunnattomasti :)

    Itse kiinnitän ekana huomiota ulkonäköön ja siten valitsin miehenikin. Seksuaalisesti aattelen ensisijaisesti kun haen sänkyynikin kaveria. ;) Mutta jotta parisuhde säilyy niin äly syvällisyys ja huumori nousee seuraaviksi kriteereiksi. Ja hyvin ollaan oltu liitossa. Jos toinen on mukava syvällinen keskustelija muttei ole minulle seksuaalisesti mieleen niin en minä sitä vällyjen alle ota mutta ystäväksi kyllä. ;).

    Flirtti saati muiden katsominen ei ole yhtä kuin pettäminen päinvastoin. Kuulostaa huonolta suhteelta jos ei uskalla muita katsella normaalin seksuaalisen ihmisen tavoin. Ja pelkää pettämistä.

    Äänestä

Rakastan suuresti miestäni ja hän minua - ollaan myös kumpikin terveellä tavalla mustasukkaisia. Saatan joskus komean kundin mennessä ohi kysyä mitä hän diggaa tästä (ollaan siis homopari) ja usein hän kohottaa kulmaansa tyyliin "Ai että SÄ diggaat, vai..?"
Kyllä Mä huomaan hottikset ja niin salettiin hänkin, mutta välillämme on myös 100% luottamus - ilman sitä ei tulisi mitään.
En koskaan pettäisi tai flirttailisi, enkä tosiaankaan halua muita kun mieheni :)

Äänestä

Täällä samanlainen. En yleensä mitenkään tarkoituksella katsele miehiä. Tottakai joskus sattuu silmään komean näköinen uros. Mutta ei se minussa kyllä kummempia reaktioita saa aikaan. Saatan vilkaista hajamielisesti ja ajatella ohimennen, että ihan hyvännäköinen, mutta unohdan asian samantien.

Mielestäni oma mieheni on juuri kaikkea sitä, mitä mieheltä haluan. Hän on silmissäni komea ulkoisesti ja kaunis sisäisesti. Katson häntä rakastuneen naisen silmin ja silloin ei muita tarvitse tuijotella.

Äänestä

Voi V.t.u Sun ongelmas. Mee ny S..t..a helvettiin. Päätä nyt itte saaks kattoo vai ei. Ja jos ei Sun mielestä ni laita laput silmii ettet vaa näämitään. Eikäse oma nyt oo komein päällä maan????????

Äänestä

Hyi saatana. Ketä kiinnostaa paskaiset äijät?? Naiset on paljon seksikkäämpiä ja puhtaita.

Äänestä

suoli24 on ollut lesbojen invaasion kohteena?
Ei lesboissa vikaa ole, sillä parhaat pornoleffat ovat
juurikin tyttökohtausten ansiota.
Homot sen sijaan saisi vaikka puskutraktorilla rotkoon työntää.

Äänestä

Katsoa saa, mutta ei koskea. Tottakai saat katsella muita miehiä. Hyvännäköisen miehen katseleminen on samaa kuin ihailisi kauniita koruja ikkunassa tai taideteosta seinällä. Et sinä niitäkään omaksi saa, mutta ei katselemisessa ole mitään pahaa. Kun ihmisellä kerran on silmät katselemista varten, niin silloin kuljetaan silmät avoimina ja katsellaa miehiä, luontoa, näyteikkunoita, telkkaria, muotivaatteita elokuvia. Siksihän meillä silmät on.

Äänestä

Kannattaa kokeilla vierasta, eikä jättää pelkästään katseluun.

Äänestä

Eikös se niin mene, lyhyesti ja ytimekkäästi, että:
Katsoa saa, mutta ei koskea..:D

Kyllä ne miehetkin katsoo naisia, se on VARMA!!:))

Äänestä

Naarailla on ikimuistoinen nautintaoikeus katsella uroita kiima-aikana.
Tämä oikeus on peräisin aikojen alusta kun naaraille jaettiin kiima-aikoja.
Tämä oikeus koskee myös naisia ja kuuluu evoluutioon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


juuvaiei? kirjoitti:

Mitä mieltä olette siitä, "pitäisikö" parisuhteessa automaattisesti ajatella, että oma puoliso on se komein/kaunein päällä maan?
Mitä ajattelisitte, jos miehenne sanoisi esim, että "olet sinä kaunis, mutta Angelina Jolie on kauniimpi"?
Itse jotenkin miehen tavattuani ja häneen ihastuttuani en ole edes osannut katsoa muita miehiä sillä silmällä. Jos olen ystävien kanssa kaupungilla ja joku sanoo "näitteks kui komee toi mies oli joka käveli vastaan??" vastaukseni on yleensä "ai mikä mies? En mä huomannut" vaikka tämä olisi juuri kävellyt meitä vastaan. Tai jos istumme kahvilassa ja joku sanoo "katsos tuota kuumista tuolla nurkkapöydässä", on vastaukseni yleensä "no en nyt tiiä.."
Mielestäni oma mieheni on komein enkä koe tarvetta mittailla muiden miesten ulkonäköä.
Mieheni on kyllä sanonut mulle että oon kaunein nainen jonka tietää, mutta tiedä sitten =)
Eli mitäs mieltä olette, onko silloin tosissaan rakastunut toiseen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin jos pitää jotakuta toista miestä/naista paremman näköisenä, jopa haluttavampana?
Tämmöinen pieni kysely, tarkoitus ei ole inttää aiheesta että miksi ei tai miksi pitäisi asioiden olla näin. Eli annetaan jokaisen olla rauhassa omaa mieltä asioista =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu