Televisiokieltoa ei kumottu, se kumoutui.

Sanotaampa teille epäuskoisille vielä kerran selväksi se asia, että televisiokieltoa ei kumottu. Siitä ei ole minkään valtakunnan kannanottoa tehty. Tekniikka on ajanut kuitenkin televisiokiellon ohi, josko tuota nyt voi edes kielloksi sanoa. Sehän oli rakkauden neuvo. Haluttiin suojella uskovaisia, etteivät hanki televisiovastaanotinta kotiin, koska sen monet ohjelmat ovat heikentämässä uskovaisten uskoa.
Siitä oli paljon kokemuksia, kuinka monet olivat eksyneet väärille teille, kun televisio-ohjelmat olivat saaneet heitä olla eksyttämässä.

Tekniikka on ajanut televisiokannanoton ohitse.
Kannanotossahan sanottiin, että televisio ei ole uskovaisen kodin huonekalu.
Kaikki kuitenkin tiedämme, että television käärme on luikerrellut moniin eri paikkoihin. Televisio-ohjelmia voi katsoa nykyään jopa kännyköillä. Myös monet navigaattorivalmistajat ovat lisänneet omiin paikannusvälineisiin televisiovastaanottimia. Netistä voi katsoa useita tv-ohjelmia suorana ja jälkitallenteina, jota monet uskovaisetkin tekevät, minä mukaan lukien.

Myöhemminhän tehtiin kannanotto, että itse televisio ei laitteena ole synti, vaan mitä katsoo. Rajanvetoa väärän ja oikean ohjelman välille on kuitenkin monesti vaikea vetää. Tämän takia tänä aikana monet tv-ohjelmat ovat saaneet olla eksyttämässä taas monia uskovaisia ulos elävästä uskosta. Myös asiaohjelmat voivat olla eksyttämässä meitä. Tekniikka kehittyy kovaa vauhtia ja sille emme mahda enää mitään. Televisiokannanotto vain on pahasti ajasta jälkeen jäänyt.
Itse en periaatteessa näe mitään esteitä, miksei uskovaisessa kodissa voisi olla olohuoneessa televisiovastaanotin, kun samoja ohjelmia voi kuitenkin katsoa netistä jne. Monissa perheissä lasten annetaan katsoa areenasta jne. lasten ohjelmia. Tänä aikana uskominen onkin tullut paljon vaikeammaksi, mitä aiemmin, mutta niinhän raamatussakin sanotaan, että lopun aikoina tulee houkutukset yms. lähemmäksi. Meidän on vain hyväksyttävä tämä raamatun totuus.
16375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ihan ensimmäiseksi avaajan pitäisi selvittää itselleen MIHIN hän uskoo.

Vanhoillislestadiolaisten viesteissä puhutaan paljon uskosta ja yritetään todistella toisten epäuskosta, mutta siihen se tuppaa useimmiten jäämään.

Usko Kristukseen ei vähene tippaaakaan edes varman kuoleman edessä, giljotiinin alla päinvastoin.

MIHIN ihminen silloin uskoo kun usko vähenee tai peräti loppuu vaikkapa televisiota katsellessa?

Otan esimerkin:

Jos sinulla on rakastettava puoliso, ihana turvallinen ihminen rinnallasi josta et haluaisi millään lupua, joka täyttää kaikki sinun tarpeesi niin että olosi on aamusta iltaan ihana jo pelkästä ajatuksesta että taas illalla näet puolisosi, silloin
alat jo aavistaa mahdollisesti mistä on silloin kysymys. kun puhumme uskosta Kristukseen.

Kuljetko sä kadulla pälyillen ja pelkäät koko ajan menettäväsi puolisosi? Vaikkapa vain siitä syystä että satut vilkaisemaan kaupan näyteikkunasta jotakin tuotetta jota mielesi on tehnyt pitkään.

Vanhoillislestadiolaisilla on kammottava "suhde" Jumalaan. Jatkuva pelko ja vapina, koska teen jotakin sellaista josta Jumala suuttuu niin, että joutuu lähtemään pois Jumalan monon kuva persuuksissa, "ala vetää siitä".

Yrittäkää ymmärtää rakkaat vanhoillislestadiolaiset, että te ette tunne Jumalaa (joka on rakkaus) ollenkaan, vaan te uskotte ja seuraatte ihmiskäskyjä ja ihmisoppeja jatkuvassa hyljätyksi tulemisen pelossa. Jumala ei hylkää omiaa ikinä, jos ihminen ei hylkää Jumalaa.

Meillä on Raamatussa satoja ellei tuhansia esimerkkejä Jumalan rakkaudesta todella raskaasti langenneitä omiaan kohtaan. Moniavioisuutta raiskauksia murhia huoruutta petosta jne, - Jumalan rakkailla lapsilla.

Mutta meillä on toisenlaiset esimerkit myös, paljon edellisiä syntejä vaarallisemmista synneistä. Synnoeistä joita ihminen ei ole miltänyt synneiksi, - vaan pyhyydeksi. Phyytensä vuoksi he tappoivat Jeesuksen Jumalan pojan ja uskoivat tehneensä murhallaan Jumalalle palveluksen.

Äänestä
  • "Television käärme"! :-)))))

    Lainaus avauksesta:" .. lopun aikoina tulee houkutukset yms. lähemmäksi. Meidän on vain hyväksyttävä tämä raamatun totuus."

    raamatustasi en tiedä, mutta Raamattu tuo 66 kirjaa käsittävä kirjasto tietää vain yhden totuuden, hän on
    Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.

    Uskomalla Jeesukseen, ihminen tulee autaaksi, ei millään muulla tavalla. Raamattu kertoo erittäin laajasti kuka tuo Jeesus on. Miten hän eli, miten toimi ihmisten keskuudessa, mitä opetti, mitä maailman hurskaimmat ihmiset tekivät hänelle jne. Sukuluettelo Jeesusta edeltävistä sukupolvista ulottuu reilun tuhannen vuoden päähän Jeesusta edeltävälle ajalle.

    Jotta ihminen voisi pelastua, hänen tulee aivan henkilökohtaisesti tuntea tuo Jeesus.

    Vanhoillislestadiolaisessa teologiassa ihmisen luontainen uskonnollisuus, Mooseksen laki, isien perinnäissäännöt, ihmiskäskyt, pelko, syyllisyys ja häpeä ovat niin hallitsevia, että vain harvat heidän joukossaan tuntevat Jeesuksen, ovat siis sukon kautta puetut Kristuksen vanhurskaudella ja vapaita Mooseksen laista ja kaiken maailman säädöksistä, jotka hallitsevat halvaannuttavalla tavalla liikkeen piirissä.

    Ryhtyessään todistamaan Jeesuksesta liikkeen keskellä, joutuu hyvin nopeasti hyljätyksi, tuomituksi "epäuskoinen" leimalla ja turhennetuksi. Omavanhurskaus ei siedä vapautta iloa ja rauhaa joka on Jeesuksessa Kristuksessa.

    Äänestä

Jokohan Päikkäriin tulevat tv-ohjelmat sivuntäytteeksi? Toki niin sensuroituina, että vain SRK:n johtokunnan synninkehittelyvaliokunnan sertifioimista ohjelmista testikuva mukaan lukien kerrotaan alamaisille.

Äänestä

Muistan hyvin kun mustiin pukeutuneet miehet kävivät talosta taloon tarkastamassa että televisiota ei ole ja sellaisen monesta ulos kantoivatkin, ei olleet tv lupatarkastajia, tällaista Pudasjärvellä.

Äänestä
  • Mitä ne teki niille vastaanottimille Pudasjärvellä?

    Muistan Iltasannomissa olleen ison jutun Rovaniemen läheltä, jossa 2 mustaa miestä kantoi mummon telkkarin halkoliiteriin, jossa he kirveellä hakkasivat pirun silmän kappaleiksi.

    Oi niitä aikoja - silloin monet jututkin olivat mahtavia. Nyt vaan ikävää pf-draamaa päivästä toiseen.

    Äänestä

  • Luirojoki kirjoitti:

    Mitä ne teki niille vastaanottimille Pudasjärvellä?

    Rikolliset ja omaneduntavotteliat ovat piiloutuneet teidänkin lahkoonne. Elävät siellä. Alistaen hyväuskoisia kanssa sisaria ja veljiä. Lapsenuskossa eläviä hyviä työtätekeviä ihmisiä. Verenimiöitä on kaikkialla myös ihmisissä jotka elävät makiata elämää TEIDÄN KUSTANNUKSELLA.

    Äänestä

  • Luirojoki kirjoitti:

    Mitä ne teki niille vastaanottimille Pudasjärvellä?

    Muistan Iltasannomissa olleen ison jutun Rovaniemen läheltä, jossa 2 mustaa miestä kantoi mummon telkkarin halkoliiteriin, jossa he kirveellä hakkasivat pirun silmän kappaleiksi.

    Oi niitä aikoja - silloin monet jututkin olivat mahtavia. Nyt vaan ikävää pf-draamaa päivästä toiseen.

    Tällaiset ihmiset, jotka menivät tuhoamaan toisten ostamia televsiolaitteita, tekivät ehdottomasti väärin. Noina eksytyksen aikoina nousi myös niitä, jotka rupesivat valvomaan, että kaikki noudattavat orjallisesti rakkauden neuvoja ikään, kuin ne olisivat sääntöjä. Nämä lakihenkiset ihmiset säätivät eri sääntöjen rikkomisille sanktioitaan. On sanomattakin selvää, että tällainen käytäntö ei saa kannatusta nyky SRK:n johdolta. Emme voi kuitenkaan tietää, milloin seuraavat pahemmat eksytyksen ajat tulevat niin, että vääränlaisia opetuksia rupeaa nousee myös SRK:n sisältä. Sellaista tuskin kukaan sydämen kristitty toivoo!

    Äänestä

  • Hah :D Niin täyttä bull shittiä kun olla voi ! Ei ikinä ole tuollaista tapahtunut että joku kyttää toisten kotona ja vie töllön mennessään :D

    Äänestä

  • Petteri kirjoitti:

    Hah :D Niin täyttä bull shittiä kun olla voi ! Ei ikinä ole tuollaista tapahtunut että joku kyttää toisten kotona ja vie töllön mennessään :D

    Valitettavasti tällaistakin on tapahtunut, mutta siinä on jotkut yksittäiset henkilöt tehneet rankkoja ylilyöntejä. Meidän tuttavaperheeltä vietiin myös televisio ja se hajoitettiin. Tästä tämä tuttava perhe katkeroitui ja tunsi vihaa meitä uskovaisia kohtaan useamman vuosikymmenen ajan. Perhe oli tehnyt asiasta rikosilmoituksenkin ja tottakai television tuhonnut oli velvollinen hommaamaan heille uuden television tilalle ja suorittamaan poliisin hänelle langettaman rangaistuksen.

    Vaikka me sanoimme usein tälle tuttavaperheelle, että me emme hyväksyneet tuota television tuhoamista, he syyttivät silti pitkään SRK:ta tapahtuneesta. Olihan tuolloin toki SRK:ssakin ollut eksytyksen henkeä jne. Sanoin tuttavaperheelle, että te ette ole tässä elävässä uskossa, mutta teillä on täysi oikeus olla kuulumatta ja kukaan ei voi määrätä, miten toisen tulee elää. Tottakai toivoimme, että heille tulisi ymmärrys ja saisivat itse laittaa television pois. Muutama vuosikymmen myöhemmin tälle perheelle taas kirkastui uskon asiat ja saivat laittaa television pois.

    Ketään ihmistä ei voi pakottaa uskomaan. Pakolla saadaan aikaan vain vihaa ja katkeruutta!

    Äänestä

  • vl-perheenisä. kirjoitti:

    Eikö yhtään hävetä tuo touhu? Nythän SRK on poistanut TV-synnin, kun huomasi, että miehet mustissa jäivät junasta:)
    Näin siinä käy, kun ihmisopit saa vallan ns. "elävässä uskossa".

    Äänestä

Mihin uskova tarvitsee sellaista puhelinta missä näkyy televisio?

Äänestä
  • Ei mihinkään. Tänäpänä kuitenkin monet älypuhelimet sisältävät tämän mahdollisuuden halusi sitä tahi ei. Älypuhelimet ovat kuin tietokoneita, joilla voi käyttää samoja palveluita, mitä perus mirkoillakin. Onneksi erityiset kännykkädigilähetykset eivät yleistyneet Suomessa. Siis sellaiset, että koko television tarjonta näkyy sellaisenaan suorana kännykässäkin.
    Mutta jos on vähääkään ennustajan vikaa, tietää, että vielä jonain päivänä televisio tulee sellaisenaan jopa rannekelloihin. Ei välttis tarvi mennä kymmentäkään vuotta eteen päin, niin television käärme on luikerrellut ihan kaikkialle. Autoissakin niitä on jo tavattu. Tiedän, mistä puhun, sillä minunkin autostani sellainen löytyy.

    Äänestä

  • Eridon. kirjoitti:

    Ei mihinkään. Tänäpänä kuitenkin monet älypuhelimet sisältävät tämän mahdollisuuden halusi sitä tahi ei. Älypuhelimet ovat kuin tietokoneita, joilla voi käyttää samoja palveluita, mitä perus mirkoillakin. Onneksi erityiset kännykkädigilähetykset eivät yleistyneet Suomessa. Siis sellaiset, että koko television tarjonta näkyy sellaisenaan suorana kännykässäkin.
    Mutta jos on vähääkään ennustajan vikaa, tietää, että vielä jonain päivänä televisio tulee sellaisenaan jopa rannekelloihin. Ei välttis tarvi mennä kymmentäkään vuotta eteen päin, niin television käärme on luikerrellut ihan kaikkialle. Autoissakin niitä on jo tavattu. Tiedän, mistä puhun, sillä minunkin autostani sellainen löytyy.

    Ei sellaista puhelinta tarvitse ostaa missä televisio näkyy. Yksinkertaisempiakin puhelimia on ja monesti ovat halvempiakin, niissä ei ole iso näyttö eikä televisiota.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Ei sellaista puhelinta tarvitse ostaa missä televisio näkyy. Yksinkertaisempiakin puhelimia on ja monesti ovat halvempiakin, niissä ei ole iso näyttö eikä televisiota.

    Yrittäkää nyt hyvät ihmiset pysyä pelastuksen kysymyksessä.

    Televisio taikka muu mediaväline ei pelasta ketään, eikä kadota ketään.

    Epäusko kadottaa ja usko Kristukseen pelastaa.

    Äänestä

"Sanotaampa teille epäuskoisille vielä kerran selväksi se asia, että televisiokieltoa ei kumottu."

Voi voi, sanonpa sinulle vääräuskoselle, että älä joutavia jorise, vaan perehdy lahkosi TV-kiellon historiaan!
Hakomajasta löytyy ihan vuosiluvuittain, kuinka SRK antoi aina manifesit TV-kiellosta, niin suuri synti se oli tuolloin.
Mutta sitten kun SRK tajusi, ettei voi mitään TV-kiellolle, meni vellit housuihin ja piti ruveta puhumaan puuta heinää, ettei koko kieltoa ole ollutkaan.

Ja tuo viimeinen kappaleesi on naurettavuuden huippu!

Äänestä
  • Näitä kömmähdyksiä sattuu muissakin liikkeissä. Jos asia ei toimikkaan toivotulla tavalla, sitten selitetään asia parhain päin. Joskus 70-luvulla jehovantodistajien mukaan Jeesuksen piti tulla maanpäälle uudestaan, mutta kun edeltä laskettuna päivämääränä ei näin tapahtunut, niin selitettiin se niin että oli tapahtunut laskuvirhe.....ja nyt koko asia on haudattu kaikessa hiljaisuudessa unholaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Eridon. kirjoitti:

Sanotaampa teille epäuskoisille vielä kerran selväksi se asia, että televisiokieltoa ei kumottu. Siitä ei ole minkään valtakunnan kannanottoa tehty. Tekniikka on ajanut kuitenkin televisiokiellon ohi, josko tuota nyt voi edes kielloksi sanoa. Sehän oli rakkauden neuvo. Haluttiin suojella uskovaisia, etteivät hanki televisiovastaanotinta kotiin, koska sen monet ohjelmat ovat heikentämässä uskovaisten uskoa.
Siitä oli paljon kokemuksia, kuinka monet olivat eksyneet väärille teille, kun televisio-ohjelmat olivat saaneet heitä olla eksyttämässä.

Tekniikka on ajanut televisiokannanoton ohitse.
Kannanotossahan sanottiin, että televisio ei ole uskovaisen kodin huonekalu.
Kaikki kuitenkin tiedämme, että television käärme on luikerrellut moniin eri paikkoihin. Televisio-ohjelmia voi katsoa nykyään jopa kännyköillä. Myös monet navigaattorivalmistajat ovat lisänneet omiin paikannusvälineisiin televisiovastaanottimia. Netistä voi katsoa useita tv-ohjelmia suorana ja jälkitallenteina, jota monet uskovaisetkin tekevät, minä mukaan lukien.

Myöhemminhän tehtiin kannanotto, että itse televisio ei laitteena ole synti, vaan mitä katsoo. Rajanvetoa väärän ja oikean ohjelman välille on kuitenkin monesti vaikea vetää. Tämän takia tänä aikana monet tv-ohjelmat ovat saaneet olla eksyttämässä taas monia uskovaisia ulos elävästä uskosta. Myös asiaohjelmat voivat olla eksyttämässä meitä. Tekniikka kehittyy kovaa vauhtia ja sille emme mahda enää mitään. Televisiokannanotto vain on pahasti ajasta jälkeen jäänyt.
Itse en periaatteessa näe mitään esteitä, miksei uskovaisessa kodissa voisi olla olohuoneessa televisiovastaanotin, kun samoja ohjelmia voi kuitenkin katsoa netistä jne. Monissa perheissä lasten annetaan katsoa areenasta jne. lasten ohjelmia. Tänä aikana uskominen onkin tullut paljon vaikeammaksi, mitä aiemmin, mutta niinhän raamatussakin sanotaan, että lopun aikoina tulee houkutukset yms. lähemmäksi. Meidän on vain hyväksyttävä tämä raamatun totuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu