Luultua yleisempää

Olen huomannut, miten narsitit ovatkin paljon luultua yleisempi ryhmä. Jo lievempikin narsistisen piirteen omaava henkilö kun voi olla jo todella rasittava tapaus.
Omaan kaveripiiriin näitä on ajan saatossa kuulunut jokseenkin 3kpl isäni ja työnantajani, jotka kovin samasta muotista veistettyjä, eli 5.
((Työnantajani näistä ehdottomasti häikäilemättömin tapaus. Hänellä on ilmeisesti myös muitakin "pikku"ongelmia kehonsa kanssa kun popsii zyprexaa. Toimiston pöydälleen vielä kyseisen lääkeliuskan unohtanut oikein kaikkien alaistensa näkyviin. Terävää.))

Mutta eihän sitä silloinnuorena poikana osannut tajuta, miksi se kaveri oli niin itseään täynnä ja syyllisti minkä itseltään ehti.
Nyt jälkeen ajateltuna narsismi ei olekkaan ollenkaan mikään harvinainen ilmiö. Päinvastoin. Narsisteja ja erityisesti lievemmän narsistisen persoonan kanssa eläviä kuoria on häkellyttävän paljon vapaalla jalalla.
Mahdottomia ihmisiä. Aivan mahdottomia.
10149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

2% väestöstä on narsisteja eli joka viideskymmenes. Se ei varmaan ole koko totuus, mutta luku on tuskin hirveästi tuota suurempi.

Pitää erottaa narsistiset piirteet ja narsisti toisistaan. Hyvin moneen muuhunkin persoonallisuushäiriöön kuuluu myös (hyvinkin voimakkaita) narsistisia piirteitä.

Joitain virhekäsityksiä narsisteista:

- narsiti nainen on yleensä ollut koulussa kohtuu hiljainen (ettei joudu kokemaan häpeän tunnetta), punninnut sanansa tarkasti, pukeutunut "tarkasti", jos lahjat on riittänyt, niin esittänyt luokan parasta oppilasta, ollut vaativa toisia ja opettajaa kohtaan...
- narsistit yleensä löytää niin huipulta kuin heidän kykynsä antaa periksi (tai heidän uhrinsa taidot). Erityisesti ammateista, joista he pääsevät vaikuttamaan toisten elämään. Opettajat, lääkärit, sosiaalitoimi... eli toimimaan diktaattoreina.

Äänestä

Sinulla on vain asiat pahasti sekaisin päässäsi. Tosiasiassa narsisteja on ehkä promille väestöstä.

Äänestä
  • Pihalla oot. Narsisti ja tai narsistisesta persoonallisuushäiriöstä "kärsivä" on yllätävän helppo tunnistaa kun jo oma isäkin ja puhumattakaan monivuotinen työnantajani on tarpeeksi kys. piirteillään piinannut.
    Asioihin vain alkaa ajankanssa perehtyä kun on koko ikänsä moisten hirviöiden kanssa ollut tekemisiissä.

    Enkä väittänyt missään kohdin, että kaikki ympärilläni olisivat varsinaisia narsisteja. Puhuin narsistisen oloisten piirteiden omaaviista osittain, kuten miltä lapsuuden kavereista jälkikäteen osa vaikutti. Että kannattaisi lukea tarkemmin, ennenkuin alkaa pätemään kuin narsisteilla on yleensä tapana.

    Ja aivan kamalan isäni kautta olen oppinut melkoisella varmuudella tuntemaan tämän persoonavamman ja myöhemmin työelämässä teoriaa on tukenut työnantajani. Varsinainen ******.

    Että, sano mitä sanot. Luulemma myös, ettet ole mikään narsistin uhri, toisin kuin minä.
    Olen tätä asiaa myös lääkäreiden kesken joutunut kämään läpi ja saanut aina pelkkää vihreää valoa, kertoessani kamaliista kokemuksiistani heille.

    Taidat itse olla jokin, jota on vain haukuttu narsistiksi ja siksi purkaat pahaa oloasi nyt täällä.

    Sama se, mutta kokemusta on.

    Äänestä

  • -kokenut-konkari- kirjoitti:

    Pihalla oot. Narsisti ja tai narsistisesta persoonallisuushäiriöstä "kärsivä" on yllätävän helppo tunnistaa kun jo oma isäkin ja puhumattakaan monivuotinen työnantajani on tarpeeksi kys. piirteillään piinannut.
    Asioihin vain alkaa ajankanssa perehtyä kun on koko ikänsä moisten hirviöiden kanssa ollut tekemisiissä.

    Enkä väittänyt missään kohdin, että kaikki ympärilläni olisivat varsinaisia narsisteja. Puhuin narsistisen oloisten piirteiden omaaviista osittain, kuten miltä lapsuuden kavereista jälkikäteen osa vaikutti. Että kannattaisi lukea tarkemmin, ennenkuin alkaa pätemään kuin narsisteilla on yleensä tapana.

    Ja aivan kamalan isäni kautta olen oppinut melkoisella varmuudella tuntemaan tämän persoonavamman ja myöhemmin työelämässä teoriaa on tukenut työnantajani. Varsinainen ******.

    Että, sano mitä sanot. Luulemma myös, ettet ole mikään narsistin uhri, toisin kuin minä.
    Olen tätä asiaa myös lääkäreiden kesken joutunut kämään läpi ja saanut aina pelkkää vihreää valoa, kertoessani kamaliista kokemuksiistani heille.

    Taidat itse olla jokin, jota on vain haukuttu narsistiksi ja siksi purkaat pahaa oloasi nyt täällä.

    Sama se, mutta kokemusta on.

    Olisi pitänyt laittaa kysymysmerkki otsikkoon, niin aloitus ei rypistäisi kaikkein ryppyotsaisimpia ****, joilla ei oikeista narsisteista ole kokemuksen tai näkemyksen häivääkään.

    Äänestä

Ehkä kuitenkin luotamme ammattilaisten arvioon ja siihen kuinka usein törmäämme sellaiseen.

Ja jos perhepiirissä on ollut sellainen, niin näitä henkilöitä kasantuu tuttavapiiriin. Samanlaiset /samanlaisista perhetaustoista) vetää samanlaisia puoleensa.

Narsistit esiintyy aika usein pareittain tai sitten seurassa LR kun kyse on kaverisuhteista.

Äänestä
  • Höpö höpö. Ei ammattilaisilla voi olla parempaa kykyä arvioida narsistien lkm, kuin kellään muullakaan. Ja onko sillä määrällä edes merkitystä, jokainen narsistin kohtaaminen on henk. koht painajainen. Ihan sama silloin, onko niitä miljoona muuta.

    Äänestä

  • Amatööri kirjoitti:

    Höpö höpö. Ei ammattilaisilla voi olla parempaa kykyä arvioida narsistien lkm, kuin kellään muullakaan. Ja onko sillä määrällä edes merkitystä, jokainen narsistin kohtaaminen on henk. koht painajainen. Ihan sama silloin, onko niitä miljoona muuta.

    Tuo on niin totta!

    Maalaisjärjellä ajatellen, on vaikea käsittää, miten narsistisesti häiriintyneiden määrä saataisiin selvitettyä. On selvää, että vankiloissa voidaan ihmisiä testata, mutta suurin osa sekopäistä ei ole laitoksissa, eikä käy terapioissa. Lisäksi narsistit osaavat peitellä ominäisuuksiaan ja sumuttaa niitä psyko-ammattilaisia ja viranomaisia, joihin ehkä elämänsä varrella törmäävät. Narsuja ei löydy lehti-ilmoituksilla, ei mensa-tyyppisillä testeillä.

    Äänestä

Narsisitisia piirteitä löytyy varmaankin kaikilta, mutta negatiivinen tapa toimia,
kuten ilkeämielisyys raukkamaisuus, säälimättömyys, ylimieleisyys, muiden aliarvioiminen jne. Näitä onneksi löytyy jo paljon vähemmän ympäriltä.

Äänestä

Mutta missä on M.B. tämä viisaistakin viisain (omasta mielestään) taustavaikuttaja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-kokenut-konkari- kirjoitti:

Olen huomannut, miten narsitit ovatkin paljon luultua yleisempi ryhmä. Jo lievempikin narsistisen piirteen omaava henkilö kun voi olla jo todella rasittava tapaus.
Omaan kaveripiiriin näitä on ajan saatossa kuulunut jokseenkin 3kpl isäni ja työnantajani, jotka kovin samasta muotista veistettyjä, eli 5.
((Työnantajani näistä ehdottomasti häikäilemättömin tapaus. Hänellä on ilmeisesti myös muitakin "pikku"ongelmia kehonsa kanssa kun popsii zyprexaa. Toimiston pöydälleen vielä kyseisen lääkeliuskan unohtanut oikein kaikkien alaistensa näkyviin. Terävää.))

Mutta eihän sitä silloinnuorena poikana osannut tajuta, miksi se kaveri oli niin itseään täynnä ja syyllisti minkä itseltään ehti.
Nyt jälkeen ajateltuna narsismi ei olekkaan ollenkaan mikään harvinainen ilmiö. Päinvastoin. Narsisteja ja erityisesti lievemmän narsistisen persoonan kanssa eläviä kuoria on häkellyttävän paljon vapaalla jalalla.
Mahdottomia ihmisiä. Aivan mahdottomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu