Myönteisiä kokemuksia ruumiillisesta kurituksesta?

Minulla on. Olen 15, ja kun oli pieni, niin isäni kyllä antoi piiskaa ihan kunnolla jos tein jotain pahaa. Siitä opin kunnioittamaan auktoriteettia, ja isäni sanoi myös että lopettaa piiskaamisen heti silloin kun en enää itke siitä, ja sen hän myös teki. Enpä hirveesti ole itkeskellyt muista kivuista nyt vanhempana. Isä kyllä potee vähän huono omaatuntoa asiasta nykyään, pahoittelee sitä silloin tällöin.

Olen 21vuotias ja molemmat vanhempani ovat edesmenneitä. Rakastan ja kunnioitan vanhempiani syväsit, tein niin heidän eläessään ja myös nyt kuoleman jälkeen.

Sain fyysistä kuritusta, mutta en koskaan aiheetta. Ja en voi muuta sanoa kuin että kiitollinen olen siitä, opinpahan elämään kunnolla, muita ihmisiä kunnioittaen ja tietäen mikä on väärin ja mikä ei. :)

Sekopäistä pieksämistä en tietenkään suvaitse enkä sellaisen kohteeksi ole koskaan joutunutkaan.

Sain joitakin kertoja tukkapöllyä, 1 kerran remmistä (todella hövelisti), korvapuustiakin, kirosanoista mummo laittoi pesemään suun saippualla (liekö kiellettyä sekin nykyään?).

Mitään traumaa en voi sanoa saaneeni, mutta tietynlaisen kunnioituksen etenkin isää kohtaan tämä minuun juursi. Vaikka isänä se ei kummoinen ollut silloin eikä nyt, pitää hän kuitenkin omistaan huolen oli mikä oli, ja nyt aikuisena tätä ymmärtää että vanhempiaan on kunnioitettava, jos he ovat sen ansainneet.

Kuten yllä, minkään sortin pieksäminen ei ole hyväksyttyä. Ja fyysisetkin keinot ovat niitä viimeisiä, ja niitä käytettäessä täytyy omat hermot olla perusviivalla. Eikä niin, että kun "isi kiivastuu, niin tulee remmistä".

En koe saaneeni varsinaisesti mitään ruumiillista kuritusta,mutta muistan kyllä muutamat kerrat,kun isä hieman tukisti ja jakeli luunappeja..Kyllähän se vähän sattui,mutta ei niistä kokemuksista nyt todellakaan mitään traumoja ole jäänyt :D Äiti ei koskaan kurittanut ruumiillisesti,mutta isä sen sijaan oli joskus vähän turhankin ankara..Silti muistelen lapsuuttani aina erittäin suurella lämmöllä ja haikeudella

Saatiin meillä vitsaa ja ite haettuna vielä , ei ole jäänyt pahoja muistoja meille kenellekkään. Tuntuhan se lapsena et sai sitä vitsaa jatkuvasti ,mutta kyllä sen tajusi sitten vanhempana olleen vain omaksi parhaaksi.
Äiti hoiti kuritukset kun oltiin tyttöjä.Harkitsen sitä omillanikin aikanaa n sitten.

Koivunniemen herra haettiin useesti oven päälle odottamaan, mut sitä ei koskaan käytetty. Kerran muistan isän ottaneen tukasta kii. Syyttä sitä ei tehty. En kyllä muista miksi. Ainoat tappamisen kohteet on ollu kärpäset ja hyttyset, kukkahattutädeille tiedoksi.

Sain kovasti selkään kun oli aihetta.ja hyvä niin.opin tuntemaan rajat.Isä ja äiti antoi myös hellyyttä ja rakkautta.nykysysteemi on sairas sanoo kallonkutistajat mitä tahansa!

Tukkapöllyä tuli joskus, kun puhe ei auttanut. Samoin luunappi. Koivuniemenherra eteisen ovenkarmin päällä esti tehokkaasti pahanteolta, vaikkei sitä koskaan käytetty.
Syy seuraus yhteys kävi aina selville. Oppi sitä melko nopeasti mikä oli sallittua ja mikä ei. Traumoja ei ole jäänyt, kun rangaistus tuntui oikeudenmukaiselta. Mitään mieletöntä pieksemistä ei kohdalleni ole osunut ja sellaisesta lapsi tuskin oppii mitään hyödyllistä.
Seuraukset pahanteosta tulee olla sellaiset, että niistä todella ymmärtää ettei teko ollut sallittu. Oppiihan lapsi jo itsekkin varsin varhain, ettei sitä päätä kannata lyödä seinään, kun se kerran sattuu.
Omilta jo aikuisilta lapsilta kysyin äsken, miten he ovat tukistukseni kokeneet ja kommenttina oli että aiheesta on tullut. Eli ei ole heitäkään traumatisoinut.
Tuosta "vapaasta kasvatuksesta" tuli mieleen tapaus, jota tuttavani oli todistamassa. Istuessaan bussissa oli hänen takanaan istunut äiti pienen poikansa kanssa. Noin nelivuotias pioka potki tuttavani penkin selkänojaa melko ponnekkaasti. Matkan edetessä, potkiminen vai kiihtyi, äidin puuttumatta asiaan millään lailla. Jossain vaiheessa, tuttavani kääntyi äidin puoleen ja kysyi voisiko tämä pyyttää lastaan lopettamaan. Vastaukseksi hän sai, ettei lasta voi kieltää, kun saa estoja ja kehitys siitä häiriintyy.
No, jonkin ajan kuluttua, tuttavani vaihtoi paikkaa sellaisen vapauduttua. Muutaman pysäkkivälin jälkeen, nousi muuan nuori mies paikaltaan poistuakseen bussista. Matkalla hän oli pysähtynyt pojan äidin kohdalla, sylkäissyt tätä naamaan ja todennut että hänkin on saanut vapaan kasvatuksen sekä poistui kylmän rauhallisesti bussista.
Äidin ilmeestä päätellen, hän saattoi jopa miettiä kasvatusmetodin muuttamista. Kuka tietää?

Minua äiti joskus tukisti (ehkä noin kerran vuodessa) ja kyllä minua hävetti ja lujasti. Olin aina pitkän aikaa ihan hiljaa jälkeen päin ja harmittelin hirveästi, kun en ollut älynnyt aikaisemmin lopettaa.

Ei liittynyt mitään pelkoa tilanteeseen, ei se paljoa sattunut, pikkaisen vain, lähinnä koin syvää häpeää. Ja äiti jatkoi hommiaan tavalliseen tapaan. En ole koskaan äitiäni pelännyt, todella läheiset ja lämpimät välit on ollut meidän kesken aina. Kaikesta olen aina voinut äidille puhua ja kun hän vanhenee aion pitää hänestä hyvää huolta.

Olen kuullut (opetustilanteessa) erään psykiatrin matkivan henkilöitä, joita on lyöty lapsena, että he kieltävät kokemansa hakkaamistrauman sanomalla aikuisena, että he ansaitsivat kurituksen.

Itse en koe millään tavalla äitini tukistuksen vahingoittaneen minua. Lähinnä se nyt naurattaa näin aikuisena, kuinka minä häpesin niin syvästi sitä pikku tukistamista- mutta ainakin olin aina tosi kiltisti muutaman päivän sen jälkeen. Kunnes sitten käytökseni huononi seuraavan vuoden aikana ja äitiparan piti minua taas tukistaa vuoden kuluttua uudestaan.

Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Minä ainakin sain sitä vitsaa mutta aiheesta, enkä vihaa vanhempiani päin vastoin rakastan.

Olet saatanan typerä. kenellä vois oikeasti olla positiivisia kokemuksia ruumiillisesta väkivallasta?

Minusta kaikki nämä ruumiillista kuritusta ihannoivat idiootit saisivat olla valmiit myös aikuisina samanlaisiin loukkauksiin kun tekevät tahallaan virheitä ja pahempaankin, koska ovat jo aikuisia ja ymmärtävävät tekonsa. Kun et tottele mua, niin vedän sua mailalla päähän (ihan vaan kasvatusmielessä).

Olen myös sitä mieltä, että kun teinaria hakannut vanhempi sitten alkaa kyseistä kasvanutta aikuista ketuttaa, niin ei muuta kuin turpan vaan.
Haluan, että nämä kuritusta ihannoivat pjaskiaiset saavat yhtälailla kuritusta myös. Sakkopoliisi voisi vetää kunnolla turpaan tai opettaja potkasta perseeseen huonoa kasvatusta vanhempainillassa. Ja yleensäkin jos naapuri ärsyttää, niin turpaan vaan! Käykö tämä, witun raukkikset, jotka haluutte kostaa omia ongelmianne lapsiinne?

Tämänkö viestin haluat kertoa lapsillesi? Etkö ilman hakkaamista saa penskaasi kuriin? Veikkaan, että olet huono kasvattaja ja haluat päästä helpolla eli lyöminen tehoaa heti. Miksiköhän se on laitonta?

Kumma että te väkivaltaa ihannoivat "kasvattajat" kuitenkaan osaa lukea alan ammattilaisten tutkimuksia lasten väkivallasta ja sen tuhoisista vaikutuksista.
Oliskohan ongelma siinä, että olet ihan törkeen suvaitsematon ja sivistymätön apina?

Hmmmm.... Nii, olisikohan nyt niin että meni baskavanhemmalla puurot ja vellit sekaisin, en usko että täällä kukaan ihannoi väkivaltaa.
Itse olen aikanaan saanut tukkapöllyä, ja niin on kyllä minunkin tyttäreni, mutta ollaan molemmat tasapainoisia, toisia kunnioittavia ihmisiä, tilanteet on aina purettu, miksi näin on päässyt tapahtumaan, omaa hölmöyttä se on poikkeuksetta ollut.
Mitään jälkiä ei henkisesti, saati fyysisesti ole koskaan keneenkään jäänyt.
Mutta se mihin se raja sitten vedetään onkin sitte toinen juttu.
Minä suuresti arvostan, kunnioitan ja rakastan vanhempiani, joiden ei kovinkaan montaa kertaa tarvinut rajoja asetttaa, asiat meni kyllä perille. Ilman kipua ja tuskaa.
Tyttäreni kanssa (joka nyt jo teini) olemme todella läheisiä, voimme puhua aivan kaikesta.
Jokaisella oikeus mielipiteeseen, ja kaikki kunnioitus myös niille jotka ilman tätä tukkapöllypeikkoa ovat kasvattaneet lapsistaan kunniallisia kansalaisia. Ja kaikistahan ei kujnniallisia tule vaikka miten saisivat selkäänsä, mikä se nyt jo minustakin menee jo pahasti väkivallan puolelle.
Jokainen kasvattaa lapsensa niinkuin sydämessään parhaaksi katsoo, ja kantaa vastuunsa kasvatustyöstään.
Mutta niinkuin täällä vastanneista käy selkeästi ilmi, ei niistä kaikista jotka on tukkapöllyä saaneet ole järkiään kasvanut jotenkin vinksahtanutta porukkaa, joka menneisyytensä takia kaipaa vuosien terapiaa selviytyäkseen.

Meitä oli neljä VILLIÄ tyttöä, nuorimman ja vanhimman (minun) välillä ikäeroa 6 vuotta. Meillä oli jäähyt käytössä, mutta tahallisesta tuhmuudesta sai tukkapöllyn. Itse olin (kamalaa myöntää) yleensä se, joka koitti manipuloida pienempiä tai tein tahallani jäyniä ja kiukuttelin. En kuitenkaan muista saaneeni tukkapöllyä monesti, ainut kerta jonka todella muistan oli talvipäivä: asuttiin maalla ja oltiin lähdössä kaupunkiin, Äiti puki meille parhaat päälle ja lasten ollessa valmiina laittoi pihalle odottelemaan muita. Minulle ei sitten sopinut, että piti laittaa kutittavat lapaset, joten menin tahallani istumaan jäiseen vesilätäkköön "kostoksi". Jälkeenpäin ollaan äidin kanssa naurettu tilannetta useasti, mutta silloin ei äitiä naurattanut, eikä minuakaan pahemmin, sellaisen tukistuksen sain:D
Kun olin noin 10 vuotias, vanhemmat pyysivät meidät isommat tytöt koolle, ja pyysivät anteeksi kaikkia kertoja jolloin olivat tukistaneet meitä ja siihen se loppui. Itse en hyväksy ruummiillista kuritusta, mutta todellakin ymmärrän että vanhemmilla pinna kiristyi minun pöllöillessä :D

Lapsille voi pitää kuria käyttämättä ruumiillista kuritusta. Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei voi olla myönteisiä kokemuksia ruumiillisesta kurituksesta.

Aivan älytön kysymys. Se, miksi suurin osa ruumillisesti kuritetuista väittää lapsuuttaan onnelliseksi ja kuritusta aiheelliseksi, johtuu siitä, että lapseen on sisäänrakennettuna valtava tarve luottaa vanhempiinsa. Jos lapsi myöntää itselleen, että isä ja äiti eivät ole turvallisia ihmisiä, hän jää henkisesti yksin. Jos lapsi myöntää itselleen, etteivät äiti ja isä ole hyviä, hän kokee, ettei itsekään ole, koska on vanhempiensa lapsi. Lapsi antaa vanhemmilleen anteeksi mitä tahansa, murrosikäiseksi saakka, jolloin irtautuminen vanhemmista alkaa todenteolla.

On aivan tavallista, että huostaanotetut, pahastikin hakatut lapset kaipaavat vanhempiaan, rakastavat näitä ja haluavat usein palata kotiin. Tarve ylläpitää illuusioita hyvistä, rakastavista venhemmista on niin suuri.

Se, ettei satunnainen tukkapölly vielä pahoja traumoja aiheuta, ei tarkoita sitä, että tukkapölly on oikein tai hyödyllistä. Lukuisat tutkimukset ja käytäntö todistavat, ettei ruumiillisesta kurituksesta ole mitään hyötyä, päinvastoin.

Minä kunnioitin ja kunnioitan vanhempiani, jotka eivät koskaan harjoittaneet ruumiillista kuritusta. Myös omista lapsistani on kasvanut hyviä ihmisiä, vaikka en ole heitä läpsinyt tai tukistellut. Kyllä on aikuisella opetuskeinot vähissä, jos katsoo, että väkivalta on välttämätöntä. Minulle ja perheelleni ovat loistavasti riittäneet kasvatuskeskustelut ja muut seuraukset, esim. viikkorahan peruminen. Kyllä näistä enemmän oppii, kuin käsiksi käymisestä, joka opettaa vain, vahvalla on oikeus lyödä heikkoa.