KossuPekka ja KankaarannanMarkku olivat hyviä näissä tehtävissään.
Tulevan vuodenvaihteen jälkeen tulee Kemijärvelle uusi tekninen johtaja. Toivottavasti yhtä hyvä kuin nuo aikaisemmat.
Tulevan vuodenvaihteen jälkeen tulee Kemijärvelle uusi tekninen johtaja. Toivottavasti yhtä hyvä kuin nuo aikaisemmat.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Näyttää tilanne aika pahalta. Esillä ollut muuta kemppalainen luuseri. Toivottavasti ei kuitenkaan.
Vastaavia tehtäviä Kemijärven Tilaliikelaitosessa muutaman vuoden hoitanut on hyvä ehdokas Tekniseksi johtajaksi vuoden 2026 alusta. Henkilö osaa jo homman.
Ei valita. Tulee paljonkin pätevämpiä hakijoita. Nyt ei kepun 6 ääntä riitä.
Katsotaan miten suljetussa lippuäänestyksessä käy? Yky ja persut ovat satavarmasti sillä kannalla että ihan mikä muu tahansa kunhan ei EP:tä. Valtionhallintokin on luopunut poliittisista nimityksistä niin luulisi, että uudet tuulet (ja henkilöt erityisesti) ovat uudella tavalla ajattelevia.
Esa Pöyliö on näyttänyt hyvää osaamista joten valitkaa suoraan hän virkaan. Taasko meinaatte että otetaan siihen joku opettelemaan hommaa ? Näitä käypäläisiä on nähty.
ei ikinä EP..täpidä valita tuohon hommaan... tyhmä ku vas jalan saapas
Jos valtuusto edellyttää lainan vastineeksi talouden sopeuttamisohjelmaa ja saa toimitusjohtajan vastauksena puoli a4:sta niin onkohan silloin alkuunkaan tehtäviensä tasalla? Ei hyvänen aika sentään ole lähelläkään. Suojatyöpaikoille jyrkkä EI!
Kemijärven teknisen osaston johtaminen ei ole niinkään vaativaa kuin on työpaikkailmoituksessa annettu ymmärtää.
Kyllä Esa osaa. Se on nähty viime vuosina, vaikka Markku on tehnyt valituksia ylemmälle taholle...vai onko se Vas. alemmalla.
Valitettavasti tällä hetkellä, vielä hetken aikaa toimitusjohtajan virkaa hoitava, vain poliittisin perustein valittu henkilö, on osoittanut vain ja ainoastaan täydellistä ammattitaidottomuutta. Sotkujaan selvitellään vielä vuosia ja kalliiksi on tullut jo nyt kaupungille. Tällainen henkilö on hyvin helppo korvata ei-poliittisesti valittavalla ja oikean alan henkilöllä.
No ei kunnan palveluksessa ole tällä hetkellä yhtään Esaa pätevämpää tai osaavampaa. Eikä Kemijärvellä ole yleensäkään yhtään tekniseksi johtajaksi soveliasta työikäistä, joka hakisi paikkaa.
Esa on tehnyt useita vuosia teknisen johtajan tason työtä ollen tilaliikelaitoksen toimitusjohtajana vuoden 2020 maaliskuusta saakka. Ja ikä on vielä vuosia alle 60 vee.
Tuohon on kova ja kallis kouluttaa uutta.
Mitäpä jos hakijoissa on teknisen osaston vuosia johtaneita henkilöitä vaikka pienemmästä kunnasta jotka havittelevat parempaa paikkaa ja palkkaa. Ei tarvi kouluttaa senkään vertaa. Pöyliö on kulmikas ja äkkipikainen eikä sovi mitenkään tehtävään.
juuri näin
varmaan kemijärven kokoiselle kriisikunnalle tosi paljon näihin virkoihin hakijoita.
Koskenranta ja Kankaanranta olivat aidosti vasemmalla laidalla.
Ensimmäinen oli toki julkivasuri ollen SKDL.n vaalipäällikkönä paikallisissa kuntavaaleissa jo 70 luvulla.
Toinen allekirjoitti mm. kokouspöytäkirjan vasemmalla kädellä. Ollen "vain" kuivahumalainen epäpoliitikko.
Molemmat siis kuitenkin vasureita.
Onko EP edes hakenut? Mistä näkee hakijat? Todennäköisesti ymmärtänyt itsekin ettei kannata vaivautua.
Valitseeko Suomi24 palstalle kirjoittelijat kaupungin viranhaltijat?
Pureeko Jaakkola/Taavo asetelma?? Vai tuleeko valituksia?
vai imeekö homot
Satun tietämään yhden hakijan kun on itse sanonut hakeneensa. Senkin tiedän että kyseisen henkilön ohi ei oikeilla ansioilla mene yksikään kaupungin tai sen yhtiön palveluksessa tällä hetkellä oleva henkilö. Hänen puoluetaustaansa en tiedä mutta veikkaisin semmoisen puuttuvan.
Onko hän ( hakija siis), nyt yhtiön tai kaupungin palveluksessa ??
Ei ole syntynytkään sellaista henkilöä joka teille kelpaisi!
Toivottavasti Esa hakee ja valitaan. Niin tuo katkera vasuri joka täällä aina mollaa Esaa saisi nokilleen.
Varmaankin hakee mutta yhtä varmasti ei valita. Piste.
Mitekähän lie onkhan aatu hakenu? Minustako vähän näyttää että sen matkailupisneksestä ku ei ole kenenkhän elättäjäksi ja tuo kaiken kehityksen julkivastustaminen nostaa leipäkoria entistä korkiammalle.
kyllä kauko patistaa taavon hakeen .
Miksi taavo hakisi. Totta se kohta jää eläkkeelle. Olis vain hissukseen omassa huoneessa oven takana pimeässä.
Hänellä on esittää pitkäaikaisin kokemus kunnalliselta rakennusalalta kohta koko Suomessa.
Hän on ollut ikänsä kunnanhommissa. Ei koskaan oikeissa töissä.
Työhönottotilanteessa tämä olisi armotta huomioitava pitkäksi miinukseksi.⁸
Ei kemppa enää tarvi vassua tekniseksi johtajaksi. Non tulleet kunnalle kalliiksi.
Minusta Kelloniemi voisi Paulan kanssa kirjekurssin joka pätevöittää heidät, ja valita heidät. Loppujen lopuksi teknisenjohtajan työ muistuttaa kovin viulunrakentamista. Eikö?
Mee sääki töihin, tarvi täällä alkaa arvostettuja henkilöitä potkimaan
Esa on ihan mallikkaasti hoitanut hommansa, vaikka luottamusmiehet ovatkin sotkeneet asioita.
Kunnalliset, vaatimattomammatkin tekniset johtotehtävät ovat usein viritettyjen ansojen ympäröimiä.
Omasta työlähipiiristä löytyy usein ne kärkevimmät virittäjät.
Syynä usein katkeruus, kun minua ei valittu, kun hain paikkaa ja tuo valittiin.
Nämä syöttää sitten sopivaa " täsmätietoa" lähipoliitikoille, aatetovereille. Ja jonkinlainen soppa syntyy aina. Kähistävää ja napinaa riittää.
Kun katsoi tiistain valtuuston niin ihmettelen kuka tuonne edes haluaa töihin, jatkuvaa virkahenkilöiden arvostelua ja panettelua, mahtava työpaikka.
Joko haastateltavat on valittu, vai löytykö niitä.
Huhu kertoo että olis valittu. Nimiä ei ole tiedossa.
Eiköhän se valtuusto tee valinnan
Haastateltavistako? No ei tee
Esan suojajoukot on jo valjastettu. Ei hätää.
Suojajoukkojen ajanhaaskausta. Menisivät mateen pyyntiin.
Eipä taida hallituksen puheenjohtajallakaan kantti nyt kestää esittää EP:tä. Sen verran on nyt äijä tilapäisen valiokunnan luupin alla. Valinta olisi selvästi poliittinen kun kirkaasti pätevämpiä hakijoita on.
Siitä isännöitsijästä ei ainakaan ole siihen hommaan johan se nähtiin Pelkosenniemellä miten kävi
Pelkosenniemellä nähtiin vain se, että lähti. Syynä se, että eväät loppui. Ei ole maanmittausinsinööristä vaativiin tilarakennuttamistehtäviin niin kuin ei tiemestaristakaan.
Vaatikaa kuitenkin että maksaa veronsa Kemijärvelle, on täällä ollut noita käypäläisiä. Ja katsokaa ettei heti jää eläkkeelle, ikä korkeintaan 50 v.
Ikä korkeintaan 60. Työuraa vielä vähintään 5 v jäljellä. Minimi-ikä 45. Poikosia ei tarvita. Tehokkain työikä on 50-60 v huomioiden kokemuksen, perhesuhteet eli on aikaa keskittyä työhönsä.
Varma tieto. Joulun pyhien palaveerauksen päätteeksi E.P on valittu ja valituksiin on varauduttu.