Niskat on väännetty nurin ja nyt on alkanut olemaan puutumisoireita vasemmalla puolella poskesta jalkaan saakka.
Olenko halvaantumassa?
Olenko halvaantumassa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaisi mennä neurokirurgille/fysiatrille ja tarvittaessa magneettikuviin. Itsellä sama ongelma ja monta muutakin oiretta tullut puutuilemisen jälkeen. Sillä kuitenkin alkoi. Mulla oli sitten rappeuman aiheuttama selkäydinahtauma niskassa, joka leikattava. Siinä on halvausriski. Myös puristuksessa olevat hermot selkärangassa voi aiheuttaa kipuja ja puutumisia. Kannattaa hakeutua hoitoon ja tutkia varsinkin jos niskaa väkisin väännetty.
Kävin magneettikuvissa, mutta en tiedä, onnistuivatko. Siinä oli pitkä aika makaamista ja lopussa käskettiin olla nielemättä. En pystynyt. Uusintakerralla vielä vähemmän ja pääkin vielä nytkähti omia aikojaan.
Degeneroitumista on röntgenkuvien perusteella.
Ennen kuvien ottoa ja kaularankaongelmia ft. antoi 'rentoutusta' eli kaularangan kiertomanipulaatiota. En edes tiennyt, mitä hän teki, mutta kerroin ihmisille, että teki, kuten elokuvissa, kun väännetään ihmisiltä niskat nurin.
Muilta fysioterapeuteilta ja netistä sain tietoa, mistä oli edes kysymys.