Aleksin kanssa /10

Katsoin ympärilleni ja näin vain mustaa ja tunsin viileän tuulahduksen. En uskaltanut liikkua ja pysyin paikallani kuin odottaen jotain. Edessäni siinsi punainen valo joka tuli kohti yhä kovempaa ja kovempaa. Suojasin kasvoni ja kurkin sormien välistä sen minkä kykenin. Tunsin kuinka kehoni läpi virtasi outo tunne ja kaikki ympärilläni muuttui vaaleaksi.

Kuulin piippaavaa ääntä, joka toistui tasaisin väliajoin. Puheensorinaa kuului ympäriltäni ja yritin liikuttaa kättäni, mutta se oli kiinni. Sidottu. Tunsin olevani makuulla, mutten voinut liikkua. Aloin riuhtoa itseäni irti, mutta aivan turhaan. Siinä mä olin visusti kiinni. Heiluttelin sormiani, jotta joku huomaisi munkin olevan täällä.

Ei tapahtunut mitään. Sain tömisteltyä jaloillani luultavasti sängyn päätyä ja ei mennyt kuin pieni tovi, kun joku paukkasi sisälle huoneeseen niiskutellen ja istuutuen sängylle. Kuka se ikinä olikaan, silitti mun päätä ja hyssytteli. Ääntä en saanut tunnistettua, sillä se puhui kuiskaten. Ääni kuiskasi mulle ”Tulen ihan pian” Se lähti ja ovi kolahti kiinni. Olin taas ihan yksin. En tiennyt mitä tekisin, vaikken paljoa tehdä voinutkaan.

Jonkin aikaa olin yksin ja yritin saada selkoa missä olin ja miksi. Huoneeseen tuli useampi henkilö. Yksi tuli ihan lähelleni ja alkoi irroittaa siteitä. Olin paikallani kunnes siteet oli irroitettu ja paukkasin ylös ja lähdin juoksemaan suin päin ympäriinsä. Pian joku otti mut kiinni ja hyssytteli ”Ei mitään hätää. Minä tässä.” Ääni oli tuttu.

”Aleksi” mä kuiskasin ja se liu'utti kätensä mun käsivartta pitkin ja vastasi hiljaa ”Minä tässä” Puristin Aleksia sen minkä vähäisillä voimillani jaksoin. ”Mikä päivä, paljonko kello on, missä mä olen?!” mä tivasin Aleksilta. Aleksi hymähti. ”Nyt on keskiviikko ja kello on puoli yhdeksän” ”Aamulla vai illalla?” ”Illalla” ”Missä mä oon?” ”Olet sairaalassa...” Aleksi lopetti kuin olisi halunnut jatkaa, muttei kuitenkaan jatkanut.

”Mentäisiinkö kultaseni tuonne huoneeseen, kun siellä on ihmisiä jotka haluaisivat nähdä sinut?” Irroitin otteeni Aleksista ja otin askeleen taaksepäin kunnes lyyhistyin lattialle. ”Arttu, ootko kunnossa?” Aleksi kysyi. ”Oon kyllä” mä vastasin ja aloin nousemaan. Aleksi tuki mua ja oli ihan lähellä jos lyyhistyisin uudelleen. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan jalat kantoivat ja pääsin omin avuin huoneeseeni.

Kun Aleksi raotti ovea sen verran, että mahduin siitä joku hyökkäsi halaamaan. Se taisi olla äitini. Seuraavaksi halasi isäni. Myös Aleksin vanhemmat halasivat, vaikkemme tunteneetkaan kovin hyvin. ”Mistä nyt on oikein kyse? Mitä täällä tapahtuu?” Kaikki olivat hiljaa. Aivan hiljaa. Olisi kuullut neulan putoavan lattialle.


Sitten joku rykäisi hieman, muttei kuitenkaan puhunut. Pian hento naisen ääni aloitti ”Lähipiirisi on elänyt kovia hetkiä.” ”Mitä tarkoitat?” ”Tarkoitan, että menehtymisesi on ollut hyvin lähellä, hyvin monta kertaa. Olet ollut tajuttomana pitkiä aikoja ja vaipunut koomaan kaksi kertaa. Mihinkään ei tiedetä syytä. Toivomme parasta ja teemme kokeita useasti”

Se veti mut tyystin hiljaiseksi. En tiennyt mitä sanoa. Mä olin jääräpäinen, kun muut on huolissaan. Olin siitä kovin pahoillani, mutten saanut sanaa suustani. Seisoin siinä ihan liikkumatta ja tuijotin jonnekkin tyhjyyteen. Aleksi tuli mun viereen seisomaan ja kaappasi kainaloonsa. Rentouduin heti. En ollut jännittynyt.

Aleksi talutti mut sängylle ja peitteli varovaisesti. Kuin paketoisi lasiesineen. ”Onko hyvä?” ”Ei” ”Haluatko toisen tyynyn?” ”En” ”No mitä sitten?” ”Sinut” ”Minutko?” ”Sinut sinut. Tähän viereen. Nyt” Aleksi meni kauemmaksi ja kuulin supatusta. Sen jälkeen ei tapahtunut mitään. Käänsin kylkeä ja painoin silmäni kiinni.

Tunsin viileän tuulahduksen ja sen jälkeen lämpimän selkääni vasten. Värähdin ja käännyin hiljalleen toiselle kyljelleni kasvot Aleksiin päin. Otin Aleksista kiinni ja vedin sitä lähemmäksi. Suukotin Aleksia poskelle. Sen jälkeen kaulalle. Sen jälkeen huulille. Aleksi siirsi kätensä mun vyötärön ympärille ja veti lähemmäksi itseään. Meidän välissä olivat enää vaatteet.

Mun käsi hivuttautui huomaamattomasti Aleksin tummanharmaiden farkkujen napille aukaistaakseen sen. Aleksi kuitenkin nappasi mun kädestä kiinni. Ymmärsin kyllä. Aleksi ei halunnut. Ei se halunnut mua. Käännyin pois toiselle kyljelleni ja poskelleni vierähti kyynel.

//Sain jostain syystä bannit, enkä päässyt kirjoittamaan. Ei hirveän pitkä osa taas, mutta toivottavasti pidätte =)