Koiranpennun raivarit

jäähyä,ja käännät selän koiralle,etkä kiinnita huomiota siihen,ennen kuin rauhoittunut

Millaisessa tilanteessa näin käy? Kuulostaa siltä, että koiralla menee niinsanotusti överiksi, tämä voi johtua esimerkiksi liiallisesta silittelystä ja rapsuttelusta. Moni koiranomistaja unohtaa, että se rapsutteluosuus on itseasiassa omistajan hauskuutta, ei aina koiran.

Saahan koira olla halutessaan rauhassa? Itse olen havainnut parhaaksi, että koiraa lätystetään vain silloin, kun se itse tulee sitä hakemaan. Meillä on koirana koko lyhyen elämänsä koiratarhalla viettänyt rescuekoira, jolla ei aluksi ollut hellyydelle minkäänlaista sietokykyä, vaan nämä "raivarit" tulivat ihan pienestä rapsutushetkestä. Nykyään haluaa rapsutuksia muutaman kerran päivässä, toinen koiramme vielä harvemmin.

Tätä kannattaa ainakin kokeilla, missä tapauksessa edellisen viestin neuvo on paikallaan. Tosin koiran ei tarvitse saada huomiota edes sitten, kuin se on rauhoittunut, sillä kuvailemasi "raivarit" eivät kuulosta huomion hakemiselta, vaan sen torjumiselta.

Raivarit on ehkä liian iso sana tälle "kohtaukselle". Parempi on ihan vaan pentuhepuli :) Normaaleja on ja kaikki niitä saa enemmän tai vähemmän. Enempi olisin huolissani pennuista, jotka ei koskaan hepuloi... Jäähy on hyvä! Toiminta tulee jäämään ajan kanssa kokonaan pois.

Usein näitä hepuleita tulee siinä vaiheessa, kun pentu on väsynyt. Haluaisi vielä riekkua, mutta väsyttää, eikä pentu itse ymmärrä mennä nukkumaan. Lopputuloksena on hepuli. Vähän sama homma kuin pikkulapsille tulee väsykiukku ;) Rauhottumisen jälkeen uni maittaa.

Älä ole huolissasi. Ole itse täysin rauhallinen hepulin sattuessa ja laita koira rauhallisesti vähin äänin jäähtymään. Voit kokeilla myös lempeää kiinnipitoa. Omalle pennulle kiinnipito ei tosin tehonnut, mutta toisiin se tehoaa ja on kokeilemisen arvoinen. Eli otat syliin ja ote tiukkenee, kun pentu rimpuilee ja löysenee heti, kun pentu rauhottuu. Ole itse rauhallinen ja voit vaikka jutella pennulle rauhoittavasti. Tätä on muutenkin hyvä tehdä pennun kanssa, jolloin se oppii, ettei sylissä rimpuilla.

Mää olen innostunut aina koiran mukana. Kun se alkaa alan läpsiä, ärisen, hyppelehdin ja iloitsen koiran mukana ja lisään toimintaan sanan leikki. Näin koirani ovat vielä yli kymmenen vuotiaanakin saanut elämään kuin pienet pennut tarvittaessa kehoituksesta "leikkii". Ja sitä on tarvittu sen miljoona kertaa kun esim. tokoharjoitukset ovat syöneet koirilta innon ja tarvitaan vähän iloa elämään.

Toki huomannut koirissa erojakin. Tuohon leikin ylläpitämiseen on minulla aiempien koirien kanssa kuulunut sellainen amerikkalainfutis-sivuttain-hyppelehtiminen, jota koirat väistelleet... Nykyisen kanssa olen sen takia melkein raajarikko, ei lähde hakemaan ohitusta, vaan puskee suoraan päin jalkoja, eli on enemmän futari kuin aiemmat yhteensä, eli osat on vaihtuneet, koira puskee ja minä väistelen...

noh, meni ohi aiheen, mutta mielenkiinnosta saanko tietää, miksi ihmeessä koiran leikkisyysinto parhaimmillaan pitäisi tukahduttaa?

Koirat on niin erilaisia. Toisilla leikki pysyy sietorajoissa, toisilla keittää yli. Paras on kun se leikkivire pysyy sopivana ja siihen mä pentuani opetan tällä kierrosten tukahduttamisella. Jos kierrokset kasvaa liiaksi, koiran kyky soveltaa osaamaansa heikkenee huomattavasti ja tulee virheitä. Tai pentuaikana kun keittää yli, se puree kaikkea mihin vaan saa hampaansa ulottumaan, eikä se suinkaan tähtää leluihin... Ehkäpä se kehittää koiran malttiakin kun ei anna mennä yli sen touhun. Mun mielestä ei ole ollenkaan tarkotuksenmukaista antaa koiran paahtaa nollat taulussa, eikä se ole enää mitään leikkisyysintoa. Kuten sanoin, koiria on erilaisia. Toisilla kierrokset ei nouse, eikä keitä yli vaikka kierrokset nousiskin.

Mulla toi penikka toisaalta on aika makeella moottorilla varustettu, eikä sitä tarvii paljoo innostaa :) Rotukin on sellainen, että leikkisyys ja into säilyy vanhaan ikään saakka, joten ei tartte erikseen opettaa sitä leikkimistä :) Ei olis tullu pieneen mieleenkään tehdä ton kanssa mitään amerikkalaisfutisleikkiä! Sehän olis purru vaan suoraan mahaan, selkään, takalistoon, käsivarteen, mihin vaan mistä kiinni saa :D Kyllä meillä piti tarkkaan kohdistaa leikkiminen leluihin. Erikseen piti opettaa se kestämään heiluvia ja hyppiviä ihmisiä, ettei se mennyt näpsimään niitä! Vasta tosi myöhään, pennun ollessa yli 1vee, on voinut ottaa mukaan tommosia leikkejä missä itsekin heiluu ja hyppii.