koira+kusipäät

Sinä tyttö/nainen joka kävelytit viime torstain aikoihin (20.9.2012) suhteellisen tummaa, suhteellisen keskikokoista / isoa ja laihahkoakin koiraa mm. Joensuun keskustan osuuspankin tienohilla (ylitit liikennevalot) vetämällä ja kiskomalla sitä jatkuvasti, ja välittämättä sen jatkuvan pelokkaasta kehonkielestä johon kuului mm. häntä koipien välissä ja kyyristyminen pois omistajan luota, sitten kun kuolet niin ole kiltti kuole niin hitaasti ja tuskallisesti kuin vain osaat. kiitos.
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei sitten aloittajalla ollut riittävästi rohkeutta puuttua asiaan tuolloin, olisit mennyt tykö ja sanonut asiasi suoraan? ! Koira ei voi valita omistajaansa sen enempää kuin lapsi vanhempiaan.

Todella surullista joka tapauksessa. Itse kasvatan koiria ja koskaan en ikinä myy pentua alta 30v ikäiselle ihmiselle.

Äänestä
  • Jospa myyt vastaavasti myös vain tuollaisia reilun 4 vuotta vanhoja koiria, koskapa sehän on noin 30 vuotta ihmisiässä?

    Äänestä

Kirjoita Karjalanheiliin näkemäsi tapaus, jos vaikka tämä muija sattuis lukemaan. Täällä tuskin lueskelee.

Äänestä

Mitäpä vatvomaan, jos ei tilanteessa puututa asiaan, tapahtuu tässä maailmassa kummempiakin juttuja jotka ansaitsevat lehteen pääsyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


456456456 kirjoitti:

Sinä tyttö/nainen joka kävelytit viime torstain aikoihin (20.9.2012) suhteellisen tummaa, suhteellisen keskikokoista / isoa ja laihahkoakin koiraa mm. Joensuun keskustan osuuspankin tienohilla (ylitit liikennevalot) vetämällä ja kiskomalla sitä jatkuvasti, ja välittämättä sen jatkuvan pelokkaasta kehonkielestä johon kuului mm. häntä koipien välissä ja kyyristyminen pois omistajan luota, sitten kun kuolet niin ole kiltti kuole niin hitaasti ja tuskallisesti kuin vain osaat. kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu