2.0 jtd kone sammuu ajosta

2.0 jtd

Scudon 2.0 jtd sammuu kesken ajon, ei ota kierroksia ja moottorin vikatila valo syttyy. Käynnistyy tämän jälkeen heikosti, mutta aina lähtee käyntiin. Tyhjäkäynnillä ei mitään ongelmia. Tehnyt saman aikaisemminkin, mutta vikatila valo sammunut itsekseen ja kone toiminut moitteetta. Voisko olla siirtopumppu, pitää normaalia kovempaa ääntä vikatila päällä. Edellinen omistaja kyllä väitti vaihtaneensa pumpun n. vuosi sitten. Olisko kellään mitään ideoita, mistä lähtis vikaa etsiin???

12

8912

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aetusat

      Vikakoodien luku on ensimmäinen toimenpide.

    • Aarnoldi

      Tyypillinen ellei jopa varma vika on polttoaineen sähköinen ruiskustussuuttimien liittimien kosketusvika. Liitin löystyy jo melko uutena ja oireet ovat auto sammuilee kesken ajon ja voi lähteä käyntiin muutamien minuuttien odottelun jälkeen. Joskus voi olla kolmella sylinterillä käynti jolloin moottori ei jaksa vetää sekä moottorin häiriövalo palaa silloin. On jopa käynyt niin että moottori ei ole kesken ajon sammumisen jälkeen käynnistynyt ja jouduin hinaamaan auton Pirkkalan autosähköön. Bosnialaissyntyinen yrittäjä ei pimittänyt tietoa vaan sanoi syyn olevan ylipaineen muodostuminen ruiskutusjärjestelmään jolloin vika voi estää auton uudelleen käynnistymisen.
      Väliaikainen KORJAAMINEN oli 1.5 mm2 kuparikaapelipätkän työntäminen liittimen pinnipaikan viereisiin reikiin jolloin liitin puristuu paljon voimakkaammin kosketuspintaan. Tien päällä matkan saa jatkumaan ihan vetämällä liittimet irti ja työntämällä takaisin jolloin mahdolliset hapettumat puhdistuu samalla.

      Citroen Jumper II Sofim 2800 HDI, Fiat Ducato 2.8 JTD ja Peugeot Boxer 2.8 jtd kuuluvat myös niihin autoihin jossa vika on tyypillinen. Tämän typerän vian takia monen karavaanarin loma on mennyt pilalle ja merkkiliikkeet vaihtavat aivan turhaan ruiskustuspumppuja ym. kallista sälää. Itsellä vika on ilmennyt helteisellä ilmalla jolloin liittimen muovi voi ehkä pehmetä ja osaltaan aiheuttaa kosketusvikaa.

      • vikavalo

        Missä kohtaa moottoria nämä liittimet ovat, saattaa olla meikäläisen Jumperissa just toi vika kun vikavalo välillä syttyy ja hetken päästä taas sammuu.


      • moro vaan. scudossani tuntuu olevan samanlainen vika .mutta en mä löydä sellaistasta liitintä tai liittimiä mihin tuo korjaus auttas . malli 2003 2 tjd koneella.. voisko joku kertoo missä sellainen voi olla sillä suuttimille menevällä söhkölistalla ei kyllä oo.


    • sitikkakuski

      Mulla on täysin sama homma tällä hetkellä, vikakoodit luettiin ja sieltä tuli että dieselpumppu olis ilmeisesti paskana, mutta miksi se sammuttaa auton moottorivalolla ja lähtee samantien normaalisti käyntiin ja matka jatkuu.

    • Valohoitoo

      Kyllä se vika löytyy taas merkistä ja poistuu myymällä tai jos ei romua kaupaksi saa niin paalaamalla.

    • tiet'jä

      Ei saa polttoainetta.

      • sitikkakuski

        Nii mä mietinki et vaihdan noi naftasuodattimet eka ja katotaan mitä sit tapahtuu


      • hyvä idea
        sitikkakuski kirjoitti:

        Nii mä mietinki et vaihdan noi naftasuodattimet eka ja katotaan mitä sit tapahtuu

        mulla HDI koneessa syy oli juuri tukkeutuneessa polttoainesuodaatimessa. Sytytti vikavalon, kun reippaammin polkaisi ja meni vikatilaan, ei ottanut yli 3000 rpm.


      • sitikkakuski
        hyvä idea kirjoitti:

        mulla HDI koneessa syy oli juuri tukkeutuneessa polttoainesuodaatimessa. Sytytti vikavalon, kun reippaammin polkaisi ja meni vikatilaan, ei ottanut yli 3000 rpm.

        nyt on vaihdettu uus naftasuodatin, tuntu et vähä parani mut vika ei poistunu. vähänki ku o ylämäkee ja painaa hanaa ni moottorivalo syttyy ja auto sammuu. eli eipä sitte jää vaihtoehtoja ku se että se on pumppu loppu ku siitä mulla on vikakooditki.


      • Anonyymi
        sitikkakuski kirjoitti:

        nyt on vaihdettu uus naftasuodatin, tuntu et vähä parani mut vika ei poistunu. vähänki ku o ylämäkee ja painaa hanaa ni moottorivalo syttyy ja auto sammuu. eli eipä sitte jää vaihtoehtoja ku se että se on pumppu loppu ku siitä mulla on vikakooditki.

        Moottori


    • kosketu

      SUUR kiitokset vinkeistä 2.8 jdt tehot meni ja merkkivalo paloi.
      Irrotin suuttimen liittimet, parsinneulalla hiukan kiristin ja
      CRC ruiskaus kuivaus ja asennus takaisin ja valo sammui tehot palasi.
      Kokeilkaa tätä, ennen korjaamolle vientiä osien vaihtoon.
      Kiitos, Kiitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      191
      11579
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5489
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2777
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2405
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1871
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1845
    7. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      29
      1714
    8. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      12
      1636
    9. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1488
    10. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1486
    Aihe