Hakapubissa taas lännenmeininkiä. Aina tapahtuu ja sattuu..
Vastaukset 9
- Jopa on touhua taas
Onko kyseessä sama nainen joka riehui jo Hakapubissa?
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle.
Uudenkaupungin poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta lauantaina aamuyöllä viiden jälkeen.
Poliisi löysi etsimänsä auton Pyhärannan Rantatieltä. Kun autoa kuljettanut nainen huomasi poliisit, hän pakeni läheiseen metsään.
Nainen palasi kuitenkin autolleen, jossa hänet saatiin puhallutettua. Puhallustesti osoitti 1,51 promillen humalaa.
Partio otti naisen kiinni ja kuljetti poliisiasemalle.
Häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennerikkomuksesta. tosa kesäl tul pari kertta käyryks siin ja iha hyvält kulmapupilt vaikut
- Eilinen asiakas
Kyl määki siel kuulemma eilen olen ollut. Varmaan on ollut hauskaa. Mitään en muista. Tänään uusiksi...
- V Karra
Hakapubissa sitä ihminen rentoutuu hyvässä seurassa. Olen siellä muutamia kertoja poikennut tänäkin talvena, mutta harvaksi on jäänyt, koska Raiderilla on sinne porttikielto nyt jonkin aikaa. Olen nimittäin päässyt aina Raiderin maksamalla tilataksillla täältä Kammelan perukoilta. Itsellä kun ei ole oikein varaa takseilla ajella. Monasti oonkin yhden Susan luona yötä kun U:giin viihtelle lähden. Meillä on sellanen platoninen suhde. Jutellaan loppuyöstä syntyjä syviä hänen keittiössä ja juodaan halpaa Maguaaria, mitä hällä on aina varalla kaapissa. aamusella pyöräytän sitten meille aamiaiset Kammelalaisen tapaan. Sillä sitä kaikkoo pääkivistykset ja muut viinan jälkiseuraamukset. Kaikkein paras tulos olis tietty jos pääsis viel polkaseen siihe lopuks..
- Hesem mies
V Karra kirjoitti:

Karra ja Raidersi aiheutti riitaa taksitolpalla, kun eivät suostuneet muuta autoa ottamaan kun Mersun, ja senkin piti olla E-sarjaa. Suharit kävi kuumna kun jonotusperiaatteellahan ne vuorot jaetaan joka paikassa taksihommissa, eikä auton malline ja merkin perusteella. Mutta sinne jäivätten odottamaan oikeeenlaista pirssiä. Liekö mennyt pitkäänkin.
- ratintakaata
Hesem mies kirjoitti:

Teki kyllä mieli sanoa herroille, että kävelkää jos ei taksin kyyti kelpaa. Mutta olinpahan hiljaa ja noukin siitä toisen pokan kyytiini. Olen ennenkin kyllä kuullut tämän parivaljakon aiheuttaneen hankaluuksia. Lierihattuinen ,yli-ikäinen cowboy ja eläkeläispappa lantsarit ja verkapomppa päällä. Sopisivat koomisiksi hahmoiksi Jopen Showhon tai Kaurismäen elokuviin.
- V Karra
ratintakaata kirjoitti:

Jos kerran taksista maksaa täyden hinnan, niin kyllä sen mersu olla pitää. Kaikenlaisilla korvikepelillä yritetään leikkiä vossikkaa, mutta turhanaikaista touhua tuollainen on. Onneksi saan veteraani-alennuksen, muuten sitä ei omalla rahalla mittariautolla tuliskaan ajeltua.
- von Lagerbom
V Karra kirjoitti:
Hakapubissa sitä ihminen rentoutuu hyvässä seurassa. Olen siellä muutamia kertoja poikennut tänäkin talvena, mutta harvaksi on jäänyt, koska Raiderilla on sinne porttikielto nyt jonkin aikaa. Olen nimittäin päässyt aina Raiderin maksamalla tilataksillla täältä Kammelan perukoilta. Itsellä kun ei ole oikein varaa takseilla ajella. Monasti oonkin yhden Susan luona yötä kun U:giin viihtelle lähden. Meillä on sellanen platoninen suhde. Jutellaan loppuyöstä syntyjä syviä hänen keittiössä ja juodaan halpaa Maguaaria, mitä hällä on aina varalla kaapissa. aamusella pyöräytän sitten meille aamiaiset Kammelalaisen tapaan. Sillä sitä kaikkoo pääkivistykset ja muut viinan jälkiseuraamukset. Kaikkein paras tulos olis tietty jos pääsis viel polkaseen siihe lopuks..
Millainen on kammelalainen aamupala
- Foortsorttina
von Lagerbom kirjoitti:
Millainen on kammelalainen aamupala
Kammelalainen aamupalahan on maankuulu. Kolme raakaa Kukaisten ruskokanan luomumunaa sekoitetaan sitruunamehuun ja volkansieneen. Tehosekoittimella muusiksi ja päälle Lidlin vadelmahilloa, sitä mikä maksaa 1,59 /purkki. Sillä sekoituksella kuuleman mukaan lähtee rajumpikin krapulaattori. Jos kiljua tai sahtia on tullut illan mittaan ihan humalaan asti ryypiskeltyä, niin sillloin sekaan voipi viela varistaa pari pussillista samarinia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a464948- 57608
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160583- 51555
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166548Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.232524Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.72477Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20456Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta93451Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187440