Lähde (Stagnelius: Källan; suomennos Tuokko)
Sinivalkoisen lähteen tiedän.
Maan sylin uumenista
se siivilöityy Vanamoin juurille
vehreään kesälaaksoon
kirkasvetiselle alajuoksulle.
Etäällä jyrisee Rutjan koski:
tulipunaisine kuohuineen
seudun metsät kauttaaltaan
kaiullansa näännyttää
ja vaientaa satakielen
ja mustarastaan laulun.
Mutta rauhallisesti lähde pulppuaa,
hiljaa henkäillen, ja yksin
taivas kuulee sen henkäilyt.
Lempeästi hymyilee, ja taivas
iloisena vastaa.
Aamun ja illan,
kaksoisruskon koin
tyyntä pintaa,
se rakkaudella ihailee,
ja kuu, aurinko ja tähdet,
sydänyön kirkkaat sotilaat,
liekinheittimensä suuntaavat
syvyyteen, ja suutelevat
puhtain valon huulin
lähteenraikasta aaltoa.
Katajanvihreältä vuorelta
märkähattupaimen laskeutuu.
Ohitse hurjan kosken,
ikiusvaisten tukkijokien,
kevein askelin hän rientää
tuoreiden kukkasten tuoksussa
ja polvistuu ujolle,
neitseelliselle lähteelle
peilatakseen väreistä itseään,
jumalkasvojaan.
Ja kuin punaherukan verikaste,
ja valkoisena porotokan maitona,
lähteenpeilistä loistaa
suloisen heleästi vastaus:
kutsua kylmä vesi rakastaa
ja lähteen sydän värisee
sanomatonta iloa.
Oi ihminen! tahdotko tietää,
missä on lähteen lähde?
Missä märkähattupaimen asuu? - Puhtaista
sydämistä se pulppuaa,
puhtaista valonväreistä,
ja märkähattupaimen on JUMALA.
Sinivalkoisen lähteen tiedän.
Maan sylin uumenista
se siivilöityy Vanamoin juurille
vehreään kesälaaksoon
kirkasvetiselle alajuoksulle.
Etäällä jyrisee Rutjan koski:
tulipunaisine kuohuineen
seudun metsät kauttaaltaan
kaiullansa näännyttää
ja vaientaa satakielen
ja mustarastaan laulun.
Mutta rauhallisesti lähde pulppuaa,
hiljaa henkäillen, ja yksin
taivas kuulee sen henkäilyt.
Lempeästi hymyilee, ja taivas
iloisena vastaa.
Aamun ja illan,
kaksoisruskon koin
tyyntä pintaa,
se rakkaudella ihailee,
ja kuu, aurinko ja tähdet,
sydänyön kirkkaat sotilaat,
liekinheittimensä suuntaavat
syvyyteen, ja suutelevat
puhtain valon huulin
lähteenraikasta aaltoa.
Katajanvihreältä vuorelta
märkähattupaimen laskeutuu.
Ohitse hurjan kosken,
ikiusvaisten tukkijokien,
kevein askelin hän rientää
tuoreiden kukkasten tuoksussa
ja polvistuu ujolle,
neitseelliselle lähteelle
peilatakseen väreistä itseään,
jumalkasvojaan.
Ja kuin punaherukan verikaste,
ja valkoisena porotokan maitona,
lähteenpeilistä loistaa
suloisen heleästi vastaus:
kutsua kylmä vesi rakastaa
ja lähteen sydän värisee
sanomatonta iloa.
Oi ihminen! tahdotko tietää,
missä on lähteen lähde?
Missä märkähattupaimen asuu? - Puhtaista
sydämistä se pulppuaa,
puhtaista valonväreistä,
ja märkähattupaimen on JUMALA.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.