Doggin remmiräyhääminen?

yllättynyt

Lueskelin yhellä toisella foorumilla keskustelua doggiurosten remmiräyhäämisestä ja haluaisinkin nyt kysellä, minkälaista pulttia teidän urokset ja miksei nartutkin ottaa muista koirista? Ja jos alkaa räyhäämään niin jääkö vain murinaan ja haukkumiseen vai reakoiko ihan suoranaisella riehumisella(kiskoo, repii ,hyppii jne.) kiinnostaisi teitää kun olen itselleni haaveillut doggiurosta, että miten saatte 80-90kg ruotuun jos tulee tilanne jossa herra heittäytyy ihan pöntöksi? Tottakai koulutus on kaiken a ja o, mutta jos on tälleinen yksilö joka ei kaikesta huolimatta ole se porukan lauhkein lammas. Olin hieman yllättynyt että se räyhääminen tuntui olevan hyvinkin yleistä, itse kun olen saanut doggista kuvan että on lauhkea eikä paljon pienemmille tovereillee jaksa vaivautua rähisemään. Tottakai urokset aina vähän matsoilee varsinkin nuorina, mutta aloin vaan miettimään että kuinka riehuvan doggin kokoisen koiran kanssa sitten pärjää. Itselläni tällähetkellä paimenkoiramix narttu(leikattu), kokemusta on toki uroksista, mutta lähinnä paimenkoirista, edesmennyt belgiurokseni oli kova räyhäämään muille uroksille ja nosti välillä ihan kunnon sirkuksen, mutta oli kokonsa puolesta hyvin hallittavissa ja vanhemmiten rauhottuikin.

12

499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä niitä näkyy

      Joillakin riehakkaammilla näyttää olevan kuonopanta käytössä,varsinkin näyttely alueelle tullessaan.Sillä saa omistaja vähän tasoitusta,varsinkin kun nuoruudessa ovat vauhdikkaan oloisia liikkeissään.Koulutus ja totuttaminen vieraisiin kaiken kokoisiin koiriin sekä ihmisiin on se tärkein juttu, joka on aloitettava jo ihan pentuna.

    • teeeeeeeeeeee

      No ei mitenkään, Valmistaudut polvilentoihin. Hikeen, vereen ja tuskaan. Kyyneleetkin on joskus valunu silmistä kun aikoinaan veret valui polvista. Jos dogi päättää, niin se tempasee vaikka 130 kiloa liikkeelle hihnanpäästä. Myös liikennemerkki pylvään. Ja mulla on "pieni" narttu. Kuonopantakaan ei anna tasoitusta jos oppii et voiman saa siihen alakautta :))). Jos pennusta meinasit ottaa niin koulutus kaiken aa ja oo. Mut se murkku ikä tulee kyllä :)). Siltikin. On silmää mustana niistä kenguruhypyistä, ja koko kylä pelkää jos ei osu se rauhallisin tapaus käsiin. Saat siinä matkan varrella kasvattaa paksuuuun nahan. Ihmisten katseita ja ajatuksia vastaan :). Mut hetkeäkään en vaihtais pois :). Nyt noille murkkuiän tempauksille voi jo nauraa. Vaikka niitä vieläkin sattuu.. :))).

    • teeeeeeeeeeeee
    • teeeeeeeeeeeeee

      Dogi on valtavan hieno koira jos se on energiatasoltaan sinulle paras. Mun edellinen oli täydellinen. Vailla vikaa. Urosta en kuitenkaan ensimmäiseksi ottaisi.(edes paimenkoiran jälkeen, voima on täysin eri luokkaa, belgin omistaneena voin kommentoida..) Dogit osaavat olla .. täysin samaa mitä muutkin koirat,voima etunaan. :). Jotain mitä et voi kuvitella :). Pentueesta kannattaa pyytää kasvattajaa valitsemaan hyvissä ajoin, sinulle slow- low -level pentu. Jos mahdollisimman rauhallista tahdot. M-medium on energisempää, yhtä kuin h- high level ei mene sohvankoristeena. Taikka egon jatkeena. Todellakaan. M-dogissakin joutuu tekee töitä pitkän päivän. Meille voit tulla tutustuu murkun/tuohon käytökseen mitä jännität :). (etelä -savo).Saat ihan vapaasti tulla kokeilee. Tai katsoo.

    • teeeeeeeeeeeee

      Täällä taikka -tanskandoggi takaisin- palstalla et todellakaan saa vastauksia kysymyksiisi. Laatudoggien rähinöistä ollaan vaiti :))). Ei ne rähise :))). Kun ne on laatusuvusta. Niille ei tule edes murkkuikää, jos joku on pentua ostamassa :)))...

    • teeeeeeeeeeeeeee

      Tässä yksinpuhelua harrastelen, se kämpän remonttiin laittaminen verrattuna remmirähjäämiseen on... Pientä. Mun eka eikä toka syönu koskaan mitään, mut, monella muulla, dogi on pistänyt työpäivän aikana koko kämpän remonttiin. Seiniä ja lattioita myöten, niistä tullaan läpi :))).. Porteistakin tullaan läpi ja availlaan jääkaapin ovet,syödään se tyhjäksi, kaapin ovet, roskikset.. pyykit levitellään..Okei, dogi kansaa se naurattaa, mut naurattaako se sua pitkän raskaan työpäivän jälkeen ? Jos SE NAURATTAA JO NYT NIIN ETTET VEDÄ KOISKEITA yhtään käytännössä NIIN, Lykkyä tykö olet rotus löytänyt :))) ! Se on ihana rauhallinen koira. Rodunomaisilta piirteiltä :). Mun mielestä liian vähän puhutaan ja kerrotaan näistä asioista ja turhan moni dogi lähtee kiertoon, koska ei ymmärretä sen murkkuikää,ei ole valaistu, että, vaikka dogi on rauhallinen rotuominaisuuksiltaan, se on silti koira ! Haloo. Se tekee kaiken saman mitä pienemmätkin koirat :))). Mutta suuremmassa määrin :))). Ja sit se sohvan täytteet huulissa hyppii ja riehuu sinuu vasten kotiin tullessa et oih, ihanaaa tulit kotiin, anna ruokaaaaaaahhhh ja lenkkiääää! Ja paaaalllljonnn.http://www.youtube.com/watch?v=s8BSdmrjwps Toki voi aina osua se lauhkea lammas omalle kohdalle :)))...

    • ensimmäinen koira

      Meidän doggipentu ei ole tuhonnut vielä mitään ja on muutenkin lauhkea mutta... en voi muuta kuin nauraa noille ulkoilutuskokemuksille ja siitä syystä, että itse taistelemme niiden kanssa.

      Kuten täällä jo kirjoitettiinkin osuvasti niin doggi on koira siinä missä muutkin koirat. Olen paljon kiinnittänyt huomiota seudun pienempiin koiriin, jotka hyppivät ja vetävät sekä räyhäävät muille. No, saman se tekee doggikin mutta se kaikki näyttää vaan satakertaa pahemmalle.

      Saan jatkuvasti tuolla liikenteessä katseita siitä, että eikö tuo nyt saa tuota koiraansa kuriin... Niin, pentu hömppäsee siinä missä muutkin pennut mutta ihmiset eivät ymmärrä aina että kyseessä on todellakin pentu vaikka alkaakin olla jo vasikan kokoinen. Se että 50kg pentu saa hepulin, on vähän eri juttu kuin 10kg pentu saa hepulin. Eikä se todellakaan näytä niin pahalle kuin yrittää rauhoittaa isoa pentua ja saada se aisoihin.

      Viime talvena doggimme veteli minua pitkin jäistä tietä polvillaan rystyset verta valuen. Olen lähes joka kerta aivan hiestä märkänä ihan tavallisen lenkin jälkeenkin koska energinen pentu vetää ja vaatii 100% huomion. Oman kehon hallinta ja ennakoiminen on kaiken a ja o.

      Olen todella ihmetellyt, ollaanko me ainut perhe, jossa taistellaan näiden asioiden kanssa: ison koiran koulutus on täyttä työtä ja siihen voisi oikeasti olla kursseja, joissa opetetaan miten iso koira koulutetaan oikein.

      Isokoira on pakko kouluttaa ja jokaikinen ulkoilutus on koulutustilanne, yhtään ei voi lipsua tai antaa periksi.
      Ja todella saa hävetä lähes joka kerta ja tuntea itsensä todella pieneksi ja avuttomaksi, kun doggi päättää lähteä minne tahtoo. On väännetty itkua, kirottu koko elukka, paikattu vaatteita ja miettitty hyvin useaan kertaan, että mitä ajateltiin kun otettiin tuo hurmaava mutta niin vaativa nuori herra meille.

      En ehkä vastannut nyt kysymykseesi, koska samaa ihmettelen minäkin... Jos joku viisaampi tietää taikasanat noihin tilanteisiin... :)

    • teeeeeeeeeeee

      Mukava oli kuulla et teillä tätä käydään läpi :D. Periks ei anneta :D. Ne mulkoilut on kyllä tosi hauskoja välillä :D. Ihmiset ei aina tosiaan tajua et ne heidän pikku puudelit vetää samanlaista kierrosta ja koiskeita :D. Ja just tuo et kouluttaisit sen koirasi :D.. Hohhoijaa :D... Dogista saa uskollisen kaverin kun sen saa kesytettyä. Se vaikka kuolee sen jälkeen puolestasi. Mut ensin taistellaan :D.

    • teeeeeeeeeeeeee

      Dogilla on sama taipumus kuin muilla koirilla; saattaa reagoida,vastaan tulevan koiran väärään hännän asentoon,korviin,tai ärähdykseen ; Sinne ollaan menossa paikan päälle tiilten ja aitojen läpi :D. Vaikkakin vaan sinne paikan päälle seisomaan,kunhan vaan mennään kysymään kysymään et hetkinen kerros nyt kuka on kuka :D. Mulla narttu 67kg. Ja sillon kun ite en ole rennolla tuulella niin tosissaan kierretään koirat kauempaa vieläkin :D. Mut päivääkään en vaihtais pois

      • teeeeeeeeeeeee

        Ja siivouspäivät. Korkein kuolan lento mikä on ollut, on 3.5 metrissä portaikossa :D. Yleensä ne lentää suoraan naamalle tai se vakkari 1m-1.80m korkeuteen seinille.


    • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Ison uroksen ottamista aina kannattaa miettiä. Jos on kokemusta koirista-HYVÄ. Isoilla ja pienillä(valitettavasti useasti... pienten omistajat ei sitä tajua) ...hyppiminen,näykkäily ym kaikille out.
      Itsellä Isot pojat. Joita hallitsen. Ei kaikille käy..........

    • 14+9

      Meijen doggi on iha mahoton .. kohta 2v ja kun näkee toisellapuollella katuu koiran ni on kyllä helvetti irti. Rupee pomppimaan ja örisemään (ihmiset pysähtyy kauhuissaan kattomaan) Miten ihmeessä sen saa loppumaan? Ennen vaan välttelin muita koiria mut nyt ei enää jaksa. Meijen doggi vihaa vettä ja joskus oonkii ottanu vesisuihkepullon mukaan, toimiihan se mut en tiie viittiiks sitä suihkepullonkans aina kävellä :D Ja varsinki nyt keväällä kun narttukoirilla juoksut menossa ni ei tää herra meinaa ees nostaa kuonoaa maasta.
      Meillä kun se saa hepulin ni ei se varsinaisesti vedä, pomppii vaan tosi urpon näkösesti ....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1663
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1093
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      434
      1064
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      169
      995
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      710
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe